Nämä "tehdä lapsia niin-ja-niin-monelle MIEHELLE" -ketjut

Lapsien tilanne riippuu paljon vanhemmista. Kritisoin vain sen vuoksi sillä näissä puhutaan aina elämänhallinnasta ja se voi olla hukassa myös niillä jotka elävät parisuhteessa. Unohdetaan siis aina se, että me ajalle itsemme samaan suohon tällä tavoin.

Sen takia kritisoinkin koko kysymyksenasettelua. Niin tapauskohtaisia asioita. Ainakin minusta näissä tilanteissa on HYVIN paljon eroa:

1. Nainen menee naimisiin ja liittoon syntyy lapsi. Puoliso kuolee yllättäen. Nainen löytää muutaman vuoden päästä uuden miehen ja ajan kuluessa suhteeseen syntyy lapsi. Mies pettää naista usean toisen naisen kanssa->ero. Nainen tapaa vielä miehen, jonka kanssa on hyvä vakaa parisuhde ja tähän syntyy iltatähti. Naisella 3 lasta kolmen eri miehen kanssa.

2. Nainen on suhteessa ja suhteeseen syntyy alkuhuumassa lapsi. Pari eroaa ja muuttaa erilleen. Vuoden kuluttua nainen tapaa uuden miehen ja taas muutetaan yhteen ja hankitaan lapsi suhteen alkuvaiheessa. Tämäkin suhde päättyy eroon. Pian nainen muodostaa taas uuden suhteen ja päättää sinetöidä sen yhteisellä lapsella. Tulee ero ja lapset menettävät taas yhden isäpuolen. Naisella tässäkin tapauksessa 3 lasta kolmen eri miehen kanssa.

Minusta ykköstapaus ja kakkostapaus ovat niin erilaisia, ettei niitä voi edes verrata.

 

Miksi ihmeessä meidän pitää vertailla muiden elämää? Kukaan meistä ei elä niin täydellisen oikein, että pitäisi vertailla.

 

Paljon syntyy yllätyslapsia, hyvin iso osa meistäkin on syntynyt "vahinkona" vakituiseen parisuhteeseen tai vähemmän vakituiseen. Sen sijaan että korostetaan täydellistä perhemuotoa pitäisi muistaa se olennaisin, eli että lasta ei lähtökohtaisesti edes kiinnosta yhteiskunnan paineet täydellisestä ydinperheestä, ne on ihan aikuisten keksimisiä "normeja". Tärkeintä että lapsi saa rakastavan vanhemman tai kaksi eikä parisuhdestatuksella ole lapselle mitään itseisarvoa.

Minusta ydinperhettä sekä vähätellään että ylikorostetaan. Vähätellään siinä mielessä, että jopa tietoisesti hankitaan lapsia melko hatariin suhteisiin ja mahdollisesti toistetaan kuviota useaan kertaan. Eroaminen on yleistä ja tästä kärsivät useimmiten eniten lapset (toki osa eroista on hyvä asia, ehkä ennen erottiin liian myöhään ja nykyään osa luovuttaa liiankin helposti?) Minusta ydinperhe toimiessaan on aika selkeästi ideaalimpi tilanne kuin esim. yhden vanhemman perhe tai uusperhe. Toisaalta ydinperhettä korostetaan siinä mielessä liikaa, että kuvitellaan huononkin perhe-elämän voittavan eron siitä puolisosta ja ydinperhe-elämästä. Ei se ydinperheys pelasta huonoa suhdetta tai vanhemmuutta. Lisäksi koska erilaisia perhemalleja on ja tulee aina olemaan niin pitäisi eniten keskittyä siihen, että kaikenlaisissa perheissä olisi ihmisten hyvä olla, eli siitä olen samaa mieltä kanssasi.

 

Miksi ihmeessä meidän pitää vertailla muiden elämää? Kukaan meistä ei elä niin täydellisen oikein, että pitäisi vertailla.

Niin no mä kyllä kykenen kritisoimaan omiakin valintojani ja pyrin ottamaan opiksi huonoista sellaisista. Kyllä asioista pitää voida keskustella yleisellä tasolla.

 

Mun mielestä vanha piika on aika järkky ilmaus.