N.20-v. kuumeilijat, joilla yritystä pitkään ~Vol.2~

Kiitos kaikille osanotoista, kyllä tässä kai vähitelleen pääsee taas pystyyn, ja uutta kiertoa aloittamaan taas uusin toiveen, nyt inakin meillä lähtee sitten tutkimukset käyntiin. huomenna tai to meen verikokeeseen, ja ensiviikon torstaina on ultra,jossa katsotaan onko munasolu kypsä, ja sitten pitäis tikutella ovista ja loppuierrosta taas verikokeet.

Tinttu ja orion Minä en syö clomeja, mutta tiedon miten rasittavaa on, kun plussaa ei tuu, vaikka kaikki on periaatteessa ok. Uskon tunistavani ovikseni, ja usealla kerralla olen sen tikutettuakin saanut, siksikin olin tässä kierrossa niin varma tärpistä kun pupuiltiin 5 päivänä, joista keskimmäinen oli ovis päivä, ja se on meillä TODELLA hyvä saavutus, usein ei oviksen aikaan kuitenkaan oo noin monena päivänä peräkkäin pystytty pupuilemaan. toivon siis että siellä tutkimuksissa nyt selviäis jotain, koska tämmöisestä tulee epätoivo, kun on tehnyt oikeasti parhaansa, ja silti ei tärppää.

äiti-88 paljon halauksia, ja voimia aloittaa taas uudestaan. Kyllä se toivo sieltä aina jotain löytyy, tai kaivetaan.

Neppi toivottavasti viivanpaikka sulla vahvistuisi, piristäisit plussalla tätä pinoa, johon ei tunnu tulevan niitä plussia sitten millään. Missä vika ihmettelen ? eikö sitä kirousta saada nyt millään pois?

Niin ja Dreamer Lomaile kaikessa rauhassa, ja palaa kun tuntuu että jaksat, kun palaat voisit vaihtaa mulle yk:n tilalle vaikka 23kk olis ehkä helpompi, kun noita yk on takana jo vähän turhan paljon, tai laita vaik 2 v.

Täälläkin äitienpäivätuska heräilee jo. Kaikki mainokset ja muut, ja oma syli on tyhjä. Itku meinaa päästä jo näin etukäteen. Koskahan sitä alkaa itse viettämään sitä lapsettomien lauantaita vai mikä se nyt olikaan? sekin tuntuu jotenkin niin lohduttomalta. Mutta ehkä ensivuonna ollaan kaikki onnellisia äitienpäivän juhlijoita :heart: =)
 
Kyllä tää aika menee hitaasti. Ovista odotellessa. :) Pistin ovistestit tilaukseen, toivottavasti ehtisivät tulla tämän viikon aikana, että pääsis äitienpäivänä jo testaamaan.

Kohta ois tukan leikkuu. :) Syksyllä viimes käyny, kiva kun saa taas siistin tukan.
 
Heippa taas..

Valitettavasti ei tullut vieläkään plussaa. Tällä kertaa tuli nega vielä herkemmällä testillä joten nyt vaan odottelen että ny menkat alkaisi että pääsisi taas yrittämään uudelleen :|

Mutta ei lannistuta, kyllä ne plussat meille vielä tulee
 
Nepille :hug: . Eikä tosiaankaan pidäkään lannistua, uuteen kiertoon uudella innolla. Tsemppiä!

Täällä kp 18 ja alkaa masentaa jo, kun kierron loppua kohti mennään.. Lähinnä se kun tietää, että ne menkat sieltä taas tulee, yhtä täsmällisesti kuin ennenkin. Ei oikein jaksa etes miettiä koko asiaa, odottaa vaan että tulisi se kesäkuun gyneaika pian *enää vajaa 4 vk* :p
 
Neppi: :hug:

Minä taisin nähdä jotain painajaisen tapaista aamuyöstä äitienpäivästä... Heräsin sitten siihen, kun puhelin soi ja ihan tärisin. Toivottavasti sunnuntai menis nopeasti. :ashamed:

Tänään lähdetään kotipaikkakunnalle, kun pitää äitiä, tulevaa anoppia ja mummua käydä onnittelemassa. Toivottavasti serkku ei pienen tyttönsä kanssa satu yhtäaikaa mummolaan.

Tänään meni sitten 4. clomikuurin viimeinen pilleri. Ja senkin olin aamulla unohtaa ottaa. Oon yrittänyt ottaa ne mahdollisimman samaan aikaan, mutta tänään otin 5 tuntia myöhemmin. Ovistikkujakin tilasin. Enempi minä stressaan, jos en tikuta ovista. Niinkuin viimekin kierrossa, kun en tikuttanut niin ovis oli oletettua aikaisemmin. Eli parempi tikuttaa. =) Jos aloittais vasta kp 15-16 niin kerkee varmasti ihan hyvin.
 
Heipä taas pitkästä aikaa! Tänne on tullut uusia,TERVETULOA! :flower:
On tosiaan vähän tämä meidän netti takkuillu ja sit ollaan täällä podettu mahatautia,siks on jääny taas kierjoittelu vähiin :ashamed:

Tinttu mä en voi sanoa et tiedän miltä susta tää äitienpäivä hössötys tuntuu mut voin vaan kuvitella,joten suuri :hug:

Neppi pahoittelut negasta :hug:

Nyt siis mulla kp 6 ja nyt vaan taas metsästetään sit H-hetkeä... oon koittanu vähä unohtaa tota vauva hössötystä mut helpommin sanottu kuin tehty.. :ashamed:
heh,viime yönä mä rupesin silittelemään mun miehen päätä ja tokaisin et "hys,hys kaikki hyvin ota tästä tutti suuhun" :D oli kuulema hetken naureskellut siinä ja hyssytellyt mut takaisin unten maille... hiukan siis sekoilua :whistle:

mutta nyt zemppiä kaikille ja plussatuulia! Mä lähden nyt vähän muita hommia kuin koneella istumista harrastamaan... :wave:
 
Neppi :hug:

nuoriäiti: Pahoittelut menkoista. Mut hauska tuo sun sekoilus. :D



Mulle tuli sit ovistestit. :)
Ja päätin kokeilla punaviinia tässä kierrossa. Mähän en punaviineistä tiedä sitte hölökäsen pöläystäkään ja ostin vaan jonku, tällasen http://www.alko.fi/tuotteet/fi/005294 ja tuo on oikeesti niin pahaa että mä en tiedä miten mä sen alas saan! Mitäköhän siihen vois sekottaa sekaan että menis helpommin alas? Tai sit vaan nenusta kii ja kurkusta alas ja jotain mehua päälle ja sisua vielä lopuks.

Ei teillä ois tiedossa mitään punkkua joka ois hyvää ja helppo saada alas?
 
Heips kaikki.. vähän kertoilen tilannetta, kun suurin pettymys on ohitse.. Eli tosiaan vuoto tuli silloin alkuviikosta, ilmeisesti olin hetken aikaa raskaana ja se onni päättyi lyhyeen.. merkit viittasivat siihen..

..noh torstaina löytyi sitten 5-6cm kysta vasemmasta munasarjasta, tiistaina sen poisottaminen :( ja tämä kierto on viimeinen hoitokierto, eli menopurin pistely alkaa ke-to ja jos nyt ei onnistu niin sitten tulee väkisi sellainen puolisen vuotta taukoa, ei kiva :(
 
Dreamer: :hug: Miksi taukoa?


Mua vähän mietityttää, että tänään ois saattanu olla ovis. Ovistestejä ekan tein vasta tänään, puhdas nega, mut oisko siinä pitäny edes selvää haamuviivaa näkyä jos tänään ois ovis ollu? Semmonen hetken vihlonta/nippailu oli päivällä... No, sen näkee tässä parin kolmen päivän sisällä lähteekö lämmöt nousuun. Eilen on sentään laitettu simpat matkaan, että ei ainakaan hukkaan pitäis mennä. :)
 
Täällä ollaan, pitkästä aikaa! :wave: Täällä ollut oikeasti koko viime viikko semmoista härdelliä, että oksat pois! :eek: Tein viikon aikana yhteensä 30h YLITÖITÄ ja lisäksi oli kevään viimeiset opiskeluihin liittyvät tehtävät työn alla, joten vannotin itseni etten tänne tule (vaikka kuinka teki välistä mieli), ennenkuin kaikki rästit on tehty pois alta. Nyt siis täällä taas, tehtävät tehty ja 3 pvn vapaa tiedossa! ;)

Noista meitin kp:stä...oon täällä tosi hämilläni että milloinkahan uskallan testata - menkat on nimittäin myöhässä. Viime su otin viimeisen terolutin, eli järjen mukaan niiden olis pitänyt alkaa toissayönä/eilen aamusta (aiempiin kiertoihin verrattuna).

Oon ollut (tai ainakin yrittänyt :attn: ) olla nyt loppukierron tutkailematta mahdollisia oireita, mutta nyt oon antanut itelleni luvan tarkastella itteäni avoimin silmin ja mietiskellä myös viikon, kaksi taaksepäin. Tässäpä nyt oireita: nivuset ollut yli viikon kipeät (enkä ole tehnyt mitään fyysisesti niitä rasittavaa, ratsastanut tms.), alamahaa nippaillut välillä ikäänkuin menkkamaisesti, tissit on lähes jatkuvalla syötöllä arat ja nännit on "pystyssä" (mies tykänny! :D ), iltaisin viluttaa kovasti ja lisäksi oon ollu tosi väsyny. Jännittää ihan hirmusti, toivon niin älyttömästi että nyt olisi meille onni potkaissut! :heart:

Kaapissa olisi raskaustesti odottamassa, milloin testaisin... ? :attn:

Voi daamn, täällä usealla täti paukauttanut kylään! Isot :hug: teille!!

Dreamer: Miten sä sen kystan huomasit? Siis oliko sulla joku gynellä käynti vai miten? Sorry utelut...

Niin ja Nepille tervetuloa porukkaan! :wave:
 
Dreamer: Voi harmi, kun piti vielä kysta tulla sulle! :| Tsemppiä ja jaksamisia uuteen kiertoon. :hug:

Sirpula: Hui miten jännä tilanne! Ja oireetkin kuulostaa niin lupaavilta. Älä pidä meitä (ja etenkään itseäsi) jännityksessä vaan testaa mahdollisimman pian! Kuulostaa siltä, että voisi hyvinkin plussa tulla. =)

Orion: Tuntuis ainakin, että kyllä olis pitänyt ovistestissä edes jotakin näkyä jos olisi ovis ollut. Tiedä tuosta sitten... :$

Tiistaina on sille lapsettomuuslääkärille soittoaika. Hyvä kun sanoivat, kun tilasin sen soittoajan että lääkäri soittaa klo 8-15 välisenä aikana. Kiva vahdata kokopäivä puhelinta, että milloin se soi. :eek: Pitää oikeastaan kirjoittaa paperille kaikki ylös, mitä pitää muistaa sanoa tai kysyä. Muuten unohtuu. Tänne ei muuten mitään uutta. Ihmeen vähin oirein selvisin noista clomeista... Yleensä on melkoisesti masentanut niiden aikaan. Hyvä näin. :)
 
Sarah85: Aika "kiva" tuuri ku just äitienpäiväksi.. :( :hug:

Sirpula: Testaa heti! :D Lupaavalta kuulostaa. :)


Mulla on sit tänään synttärit. :D Hehe. Eikä edes taieta juhlia ollenkaan...kattoopa nyt.
Ei mulla sit varmaan ovista ollukaan eilen, ku lämmöt ei oo yhtään noussu. Ja tuota nippailua on nyt sit tuntunu toisellaki puolella, että varmaan kasvukipuja vaan tai jotain muuta. No, vielähän se ehtii. :)
 
Hyvää syntymäpäivää Orion!! :flower: Pittäähän sitä nyt ainaki jotain pienimuotoista juhlinnantynkää pitää, tässä elämässä ei muutenkaa oo juhlan aiheita tarpeeksi :D

Sarahille isot halit menkoista. Muutenni äitienpäivä rankkaa aikaa (kuten myös meille kaikille muillekin) niin vielä pitääkin sattua...

Sirpula: Testaa, testaa jo! :D Jännittää sun puolesta!

Täällä terot taas kohta lopuillaan, perjantaina pitäisi alkaa menkat. Toivottavasti ei alakaan :) Vähän reilu kolme viikkoa (VIELÄ!!) gyneaikaan. Odottavan aika edelleen pitkä :|
 
Hyvää synttäriä Orionille!

Kiitos kaikille jotka ovat minua halineet
ootte murusia !

Dreamerille lähetän lämpimän halauksen, kurjaa että sinulle piti vielä tuollainenkin tulla!

Sarah, eipä olisi menkat pahempaa päivää keksineet tulle! *halaus*

Sirpula, jos sinä toisit sitten sen odotetun plussan :)

Nuorelleäidille onnea ovisbongaukseen! :)

Sitten tätä oman navan ympärystää. Menkat ovat sitten vissiin päättäneet olla kunnolla myöhässä. Tänään kp 41 :/ Vatta on ollut ihan sekaisin viimeisen viikon ajan ja eilen närästi niin että oksat pois. Mua on viimeksi närästänyt kun odotin esikoista! Mutta uskompa kuitenkin että mun mielikuvitus tekee vain tosi keljuja temppuja kun en saa millään pois tuolta takaraivosta sitä pientä toivonhippua mikä siellä kytee, testit on kuitenkin negaa joten kai sitä tätiä on vaan odoteltava :|
 
Orion Koska seuraavat menkat tulee kesäkuun alussa niin ei voi enää tehdä ennen klinikan kesätaukoa.. he ovat juhannuksesta lähtien elokuuhun asti poissa.. sitten mietitään kokeillaanko vielä elokuussa vai ei.. saa nähdä.. Mutta nyt viimeinen mahdollisuus tällä erää.. Niin ja hyvää syntymäpäivää :) :flower:

Sirpula Testailes nyt ;) Kysta löytyi kontrollikäynnillä torstaina.. eli katsottiin onko tilanne nollaantunut.. huomenna otetaan se pois ja keskiviikkona alkaa menopur pistelyt.. tosin söin huvikseni clomeja kp 4-8 (huomenna siis viimeinen) kun sattui viisi tbl olemaan ja vanhoiksi menneet :D Jos vaikka ne olisi toimineet ja säästyisi piikeiltä ;)

Tinttu Kiitos :)

Sarah No voi :( :hug:

ON: eli huomenna tosiaan lääkäri.. saa nähdä mikä tuomio tulee :( mutta en nyt usko raskauden mahdollisuuteen enää ennen syksyä.. joten muiden täytyy plussat pinoon tuoda :) No.. pitäisihän sitä nauttia, että sai olla edes päivän pari raskaana.. olisi vain mielummin ollut pidempään..
 
Tinttu, Orion, murppa86, Neppi ja Dreamer88: Kiitos tsemppauksista, huomenaamulla aion testin tehdä.. :heart: Jännittää...

Orion: Paljon onnea synttärisankarille!!!! :hug: :flower: =)

Dreamer: Toivottavasti clomeista olisi ollut apua, tulehan ilmoittelemaan sitten että mitä sanovat.

Neppi: On kyllä inhottava kun kierto lähtee venymään, mullakin heitteli ennen teroluteja kp:t jotain päälle 70... :kieh: :headwall: Jospa ne menkat sieltä alkais että pääsisit uuteen kiertoon, tai sitten myöhäinen plussa tulisi! =)

).:) Tänä aamunakin poltteli testi jo hyppysissä, teenkö vai en. Päätin kuitenkin odotella vielä tämän päivän, josko se täti onkin tulollaan; on niin painuneet takaraivoon testatut negat... Mutta tätiäpäs ei ole kuulunut, ei näkynyt! :attn:

Tämän päivän oireita ollut: Tissit arat, muutaman kerran tuntunut painon tunnetta alamahalla oikealla puolella, väsyttänyt hurjan paljon (nukuin tänään melkein 3h päivätirsat! :D ) ja iltaa kohden alkoi taas palella.

Nyt peliä katsomaan, miten Suomelle käy! :wave:
 
Dreamer: Paremmin kävi minulle kuin Suomelle eilisessä pelissä...

... ).(: Tänään aamulla tein testin ja kaksi viivaa siihen tuli. Testiviiva ei aivan yhtä tumma ollut kuin kontrolliviiva, mutta selvä viiva kuitenkin. Itku pääsi heti, kun testi alkoi pissaa tulkitsemaan kun heti alkoi piirtymään viiva myös testiviivan kohdalle. Odotin minuutin-kaksi ja kädet ristissä itkin onnesta, sitten kävelin testi kädessä miehen luokse keittiöön hälle näyttämään. Mies ensin säikähti että pettymys tuli kun itkin, mutta huomasti sitten että olin "sekaisin" ja päätteli itse toisen vastauksen. Kysyi vähän hölmistyneenä, että miksi sä kulta itket, eikö tämä ole aivan mahtava juttu. Minä itkin kahta kauheammin, että on on, meidän toiveisiin on vastattu ja olen niin hurjan onnellinen.

Testin tehtyäni ja miehen lähtiessä töihin lähdin pitkälle kävelylenkille ja äsken tulin vasta kotiin. Lenkin aikana piti monta kertaa masua silitellä, että muista nyt Pikkuinen pysyä matkassa! :heart:

Testi, jonka tein, oli apteekista ostettu Aconin Early Detection, 10mIU/ml.

Aivan sekaisin onnesta olen, onneksi on vapaata että saan rauhassa kotona tätä muutaman päivän sulatella...ihanaa!!! :saint:
 
Sirpula Onnea hurjasti :) :heart: Ja paljon tarrasukkia pienelle.. pysyisi matkassa tammikuulle asti :)

ON: Kysta oli puhjennut itsestään, joten ei jouduttu punktiota tekemään :) Toisella puolella oli 6-8mm folleja kaksi, tänään aloitan pistelyn, maanantaina tietää lisää :)
 
Voi Sirpula! Onnea hirmuisesti! :heart: Kyllähän sulla niin selkeet oireetkin oli, että minä ainakin tiesin jo, että sulle plussa tulee. Varmasti mahtava tunne saada se plussa testiin. =) Tosi hieno juttu, että sulle clomit tehosivat. Niinkai se yleensä onkin, että jos ne on tehotakseen niin ne tehoaa heti alkuunsa tai ainakin melkein.

Täytyy tunnustaa, että ihan hitusen meinaa kateuden vihreä peikko ryömiä esiin, mutta se on mielestäni ihan normaali juttu. Silti olen iloinen Sirpulan puolesta. =)

Dreamer: Hieno homma, että kysta oli tajunnut puhjeta itsekseen. :)

ON: Lääkäri ei oo vielä soittanu... Heräsin jo 8 aamulla vahtaamaan puhelinta, kun en halunnu herätä siihen soittoon. En olis takuulla saanu sanaa suustani unisena. Täytyy rueta siivoilemaan tässä asuntoa nyt, kun ihan hyvä ilmakin on.
 
Dreamer & Neppi: Kiitos! :hug:
Juu tammikuussa olis tarkoitus haikaran vierailla, laskurien mukaan tarkka LA olisi 17.1.2009. Nyt viikot 4+3.

Tosi epätodellinen olo vieläkin, aivan onnesta soikeana olen enkä saa mitään "järkevää" tehtyä.. Teen huomenaamulla vielä toisen testin, ikäänkuin "varmistukseksi" kun testejä muutama ylimääräinen kerran kaapissa on.

Dreamer: Hyvällehän sielläkin kuulostaa, peukut pystyssä ollaan! =)
 
Tinttu: Kirjottelimmepa ristiin! :D Kiitos hirmuisesti! :hug:
Kateus on enemmän kuin normaali reaktio kun toisen plussasta kuulee. Minäkin ollut viimeisen vuoden aikana varmaankin yli 5 kertaa kateudesta vihreänä kun tuttaville/sukuun plussauutisia tullut ja syntynyt vauvoja. Täällä eteen tulleet plussat eivät mua ole ihan niin katkeraksi saaneet, kun jotenkin täällä kuitenkin ei ole niin henkilökohtaista kun kaikki toisilleen anonyymeja. Mutta kieltämättä, on se vain kummasti kirpaissut kun kuumeilijakaveri siirtynyt plussanneisiin (ja vieläpä joillain yk. 2:lla! :headwall: ) ja itse jäänyt kuumeilemaan.

Ei kai tätä tahdo todeksi uskoa, on tätä niin kauan jo odottanut.
Toivon niin hirmusti että tulisitte kaikki pikapuoliin perässä tuonne toiselle puolelle.
 
Tinttu Niinpä :) Ja myöskin hieman, ei nyt kateutta, mutta haikeutta.. itsekin oli varma, että olisi plussannut.. mutta jospa se vuoro joskus itsellekin tulisi :)
Sirpula En kovin korkealle toiveita laita.. kyseessä tosiaan viimeinen mahdollisuus, joten paineet on kovat.. mutta aina voi yrittää :) Kyllähän sitä toivoisi helmihipun saavan masuun.. mutta katsotaan kuinka piikit auttavat tällä kertaa :) Minulla on sellainen 10-90 olo.. eli 10% onnistuu, 90% ei onnistu.. ja pienet prosentit ei ole koskaan auttaneet :( *hieman masista ilmassa*
 

Yhteistyössä