Muutto maalle vai ei? Auttakaa..

Ap, turha murehtia toimeentuloa, kyllä sossu omistaan huolen pitää.

 

Ona kohtaisesta kokemuksesta, en muuttaisi. Enkä muuttanutkaan. me myytiin omamme pientaloalueelta ison kaupaungin kyljestä. Sillä hetkellä ei ollut sopivia taloja myynnissä joten muutettiin kauas maalle vuokralle (jota siis ajateltiin vakavissamme) ja me vihattiin sitä elämää... Joka paikkaan oli pitkä matka ja varsinkin talvella oli ikävä autoilla joka paikkaan pimeässä pienillä teillä. Onneksi löydettiin täydellinen talo kivalta pientaloalueelta sieltä ison kaupungin läheltä ja haudattiin ajatus maalaiselämästä

 

Shit happens.

Koskahan moottorisahoille lätkäistään vuosittaiset haittaveromaksut?

 

Ona kohtaisesta kokemuksesta, en muuttaisi. Enkä muuttanutkaan. me myytiin omamme pientaloalueelta ison kaupaungin kyljestä. Sillä hetkellä ei ollut sopivia taloja myynnissä joten muutettiin kauas maalle vuokralle (jota siis ajateltiin vakavissamme) ja me vihattiin sitä elämää... Joka paikkaan oli pitkä matka ja varsinkin talvella oli ikävä autoilla joka paikkaan pimeässä pienillä teillä. Onneksi löydettiin täydellinen talo kivalta pientaloalueelta sieltä ison kaupungin läheltä ja haudattiin ajatus maalaiselämästä

Mihin helvettiin sitä oikein pitää autoilla omasta kodista joka on järven rannalla?

Pienet pimeät tiet ja maa sekä puut valkoisina lumesta: siinä on omanlaisensa hieno fiilis.

 

Meidän tilanne oli ihan sama kuin teillä, mietimme kuumeisesti muuttaakko korpeen vai ei. Luojan kiitos ei muutettu sinne, vaan löydettiin maalta, pieneltä kirkonkylältä, unelmatalo! Kaupunkiin on se 40 km myös, mutta täällä on kaikki palvelut kävelymatkan päässä - pk, koulut, tk ja neuvolat, apteekki... Tämä oli meille täydellinen ratkaisu. Miettikää tarkkaan, mitä teette!

 

[QUOTE="vieras";25655920]Mihin helvettiin sitä oikein pitää autoilla omasta kodista joka on järven rannalla?

Pienet pimeät tiet ja maa sekä puut valkoisina lumesta: siinä on omanlaisensa hieno fiilis.[/QUOTE]

No esimerkiksi kauppaan ja töihin ja kotiin ja joka paikkaan sieltä pitää autoilla. Mutta kuten sanottu, me ei lämmetty niille pienille pimeille teille... Eikä meijän muksut osaa arvostaa sitä omanlaista hienoa fiilistä

 

No esimerkiksi kauppaan ja töihin ja kotiin ja joka paikkaan sieltä pitää autoilla. Mutta kuten sanottu, me ei lämmetty niille pienille pimeille teille... Eikä meijän muksut osaa arvostaa sitä omanlaista hienoa fiilistä

Sulla on ihan väärä kuvitelma maalla asumisesta ja sääli ettei sun lapset osaa arvostaa hienoja fiiliksiä.

 

[QUOTE="vieras";25656001]Sulla on ihan väärä kuvitelma maalla asumisesta ja sääli ettei sun lapset osaa arvostaa hienoja fiiliksiä.[/QUOTE]

Nii maalaiset kaikki työllistävät itse itsensä eikä ole työmatkoja? Ja kaikki ruoka tulee kotoota? Ja maalaisten lapset ei koskaan kyllästy siihen hiljaiseen eloon ja ettei ole kavereita lähellä? Osaavathan he kaikki viihdyttää itseään siellä? Ehkä siksi sanoinkin ap:lle ettei tuo ollu meidän juttu ja onneks ei ostettu taloa sieltä vaikka vakavissamme harkittiin. Ehkä mun lapset saa jotain muita hienoja fiiliksiä täällä ihmisten ilmoilla

 

Olen kotoisin Hesasta ja asun nyt maalla. Työmatka 68 km yhteen suuntaan. Viihdyn erinomaisesti, mutta jos jäisin pelkästään kotio lasten kanssa tulisin mökkihöperöksi. Tärkeää on siis pitää yllä kontakteja muihin ihmisiin.

 

Vaikka lapset nyt eivät kaipaakaan kavereita, muutaman vuoden päästä alkavat kaivata. Ja jotta kavereista tulisi myös ystäviä, niiden kanssa pitää olla muulloinkin kuin koulussa välitunnilla. Jos se ei ole mahdollista, ystävyyssuhteita ei kovin helposti synny. Lapsesi luokkakaverit löytävät kyllä itselleen ystäviä sellaista lapsista, joita voi tavata muulloinkin kuin koulussa välitunnilla. On siis olemassa riski, että muilla on ystäviä, mutta sun lapsillasi ei. Miten ajattelit ehkäistä tämän ongelman?

 

Vaikka lapset nyt eivät kaipaakaan kavereita, muutaman vuoden päästä alkavat kaivata. Ja jotta kavereista tulisi myös ystäviä, niiden kanssa pitää olla muulloinkin kuin koulussa välitunnilla. Jos se ei ole mahdollista, ystävyyssuhteita ei kovin helposti synny. Lapsesi luokkakaverit löytävät kyllä itselleen ystäviä sellaista lapsista, joita voi tavata muulloinkin kuin koulussa välitunnilla. On siis olemassa riski, että muilla on ystäviä, mutta sun lapsillasi ei. Miten ajattelit ehkäistä tämän ongelman?

No kyllä kai niitä kavereita voi koulun ulkopuolellakin tavata vaikka välimatkaa olisikin vaikka 10km? Eivätkä ne kaikki muutkaan koulun lapset siellä kirkolla edes asu.
Vaikea uskoa että lapset jäis ihan ilman kavereita vaan sen takia että asutaan syrjässä kylältä.

En siis missään nimessä ole sitä mieltä, etten suostuisi kuljettamaan lapsia. Tuskin mulla itelläni niitä menoja niin kamalasti olis etteikö lapsia ehtis kuskaamaan.
Eikä ne lumiset kapeat tiet ole mikään ongelma, edes pimeällä. Siellä sitten mentäis tilanteen mukaan korkealla nelikolla tai sitten kevyellä takatuupparilla

 

[QUOTE="vieras";25655895]Ap, turha murehtia toimeentuloa, kyllä sossu omistaan huolen pitää.[/QUOTE]

Pitää pitää, mutta mielummin pitäisin kuitenkin ihan itse.

 

Kaupassa käyntihän tapahtuis ihan niinkun nykyäänkin, kerta viikkoon isoon automarkettiin. Täydennystä sitten kirkonkylältä tai muualta, riippuen missä sitä tulis käytyä.
Eihän siitä fillarilla lähdetä sitä kermapurkkia hakemaan jos matkaa on 20km, mutta ei sieltä sitten kyllä niitä suklaita tai sipsujakaan hetken mielitekoon haeta, että en tiiä onko sekään nyt niin huono juttu jos kauppaan on matkaa.

Tarkkaan on kyllä mietittävä, se on totuus.

 

No kyllä kai niitä kavereita voi koulun ulkopuolellakin tavata vaikka välimatkaa olisikin vaikka 10km? Eivätkä ne kaikki muutkaan koulun lapset siellä kirkolla edes asu.
Vaikea uskoa että lapset jäis ihan ilman kavereita vaan sen takia että asutaan syrjässä kylältä.

En siis missään nimessä ole sitä mieltä, etten suostuisi kuljettamaan lapsia. Tuskin mulla itelläni niitä menoja niin kamalasti olis etteikö lapsia ehtis kuskaamaan.
Eikä ne lumiset kapeat tiet ole mikään ongelma, edes pimeällä. Siellä sitten mentäis tilanteen mukaan korkealla nelikolla tai sitten kevyellä takatuupparilla

Mutta olet siis varautunut kuskaamaan teinejäsi joka ainoa ilta, jos he niin haluavat? Mä olen omat lapseni saanut jo aikuisiksi ja kummankin kohdalla - kuten aikoinaan itsellänikin - ystävyyssuhteet syntyivät niihin lapsiin, joiden kanssa vietti eniten vapaa-aikaansa. Lapsille yleensä riittää muutama hyvä kaveri eivätkä he siis kaipaa lisää kavereita, jos ne muutama jo on. Lapset eivät myöskään useinkaan ole niin avarakatseisia, että he alkaisivat "säälistä" jonkun kaveriksi, jos toisella ei ole yhtään kaveria. Ongelmaa ei varmaankaan ole vielä ekalla ja tokalla luokalla, mutta sen jälkeen pitäisi alkaa ne ystävät löytymään. Viidennellä luokalla on jo tärkeää, että on ystäviä.

 

Mutta olet siis varautunut kuskaamaan teinejäsi joka ainoa ilta, jos he niin haluavat? Mä olen omat lapseni saanut jo aikuisiksi ja kummankin kohdalla - kuten aikoinaan itsellänikin - ystävyyssuhteet syntyivät niihin lapsiin, joiden kanssa vietti eniten vapaa-aikaansa. Lapsille yleensä riittää muutama hyvä kaveri eivätkä he siis kaipaa lisää kavereita, jos ne muutama jo on. Lapset eivät myöskään useinkaan ole niin avarakatseisia, että he alkaisivat "säälistä" jonkun kaveriksi, jos toisella ei ole yhtään kaveria. Ongelmaa ei varmaankaan ole vielä ekalla ja tokalla luokalla, mutta sen jälkeen pitäisi alkaa ne ystävät löytymään. Viidennellä luokalla on jo tärkeää, että on ystäviä.

Kyllä, siihenhän on varauduttava jos sinne muuttaa.
Onneksi meitä on kaksi kuljettajaa, voidaan jakaa sekin homma

Sitten kun ikä riittää, saavat körötellä mopolla ihan itse. Jos tahtovat.

 

Kyllä, siihenhän on varauduttava jos sinne muuttaa.
Onneksi meitä on kaksi kuljettajaa, voidaan jakaa sekin homma

Sitten kun ikä riittää, saavat körötellä mopolla ihan itse. Jos tahtovat.

Siinä tapauksessa ei tuon lasten kaveriasian suhteen liene ongelmaa muuttamisessa.

 

[QUOTE="Piika-äiti";25655875]Siinä on olennainen aste-ero, jota nyt haluat vähätellä. Kaupungin laidalta ennen pitkää fillaroivat ison osan vuodesta ja vastaavaa, mutta sieltä hornantuutista kuljetat ja kuljetat.

Meillä kyyditettiin kolmea superharrastajaa ja runsaan ystäväpiirin omistavaa lasta ja matkaa keskustaan oli 10 kilsaa. Kun muutettiin kaupungin laidalle, kuljetustarve ja minun ajankäyttöni muuttuivat täysin.

Jos asuisitte kerrostalossa keskellä kaupunkia kannustaisin muuttoon mutta minusta teillä on kerrassa ideaalisijainti nyt. Mutta et varmaan usko minua ennen kuin olet kuljettanut kahta 12-16 vuotiasta pari talvea mitä kummallisimpana kellonaikoina edestakaisin jumppakassit, sählymailat, viulukotelot, rumpukapulat ja jousipyssyt iloisilla kyydittävillä tanassa.[/QUOTE]

Voi olla että oon hiukan puolueellinen nyt

Mutta siis isompanahan ne saa maallakin kulkea ite mopoillaan. Ja fillareillaan sinne mihin jaksavat polkea.

Kyllä mäkin olen suurimman osan elämästäni asunut 6km keskustasta, mutta kyllä muakin teininä kuletettiin 5 kertaa viikossa treeneihin kun bussilla olis ollut hankala kulkea kun olisi ollut pakko vaihtaa välissä, jne.. Että en mä oikeasti tiedä onko se helpompaa kaupungissa.

En tosiaankaan olisi jaksanut 2 tunnin rääkin jälkeen polkea fillarilla himaan toiselta puolelta kaupunkia.

 

Selkeesti sä olet jo tehnyt päätöksesi Vaikka olet saanut hyviä argumentteja täällä. Itse en onneksi uskaltanu ostaa kallista omakotitaloa (ja ne oikeesti maksaa yhtä lailla siellä kuin isompien kaupunkien lähettyvillä) ja mentiin vuokalle. Mä en tiiä missä jamassa olisin nyt jos mulla olisi talo ja kaipailisin kaupunkiin takaisin.

 

Lapsena ja nuorena maalla asuneena kerron nyt oman näkemykseni ihan vaan lasten kannalta. Asuimme siis maalla, vanhassa maalaistalossa järven rannalla pikkukylällä, josta kirkonkylälle oli matkaa 10 km ja lähimpään kaupunkiin noin 40 km. Koulua kävin kirkonkylällä taksikyydillä. Talomme oli siis aivan periferiassa.

Viihdyin mahdottoman hyvin ihan pienenä, kun sai kirmailla vapaasti ja olla ulkona rauhassa. Meillä oli koira ja poni, joiden kanssa oli mukava touhuta ja sai ajan kulumaan. Mutta siinä 12-vuotiaana alkoi mieli muuttua, kun tuli kaverit ja harrastukset enemmän kuvioihin mukaan. Jos kavereita halusi nähdä muuallakin kuin koulussa, piti aina sumplia kyydit kylälle. Jotenkin rasittavaa, kun ei vaan voinut lähteä kävellen ovesta ulos ja mennä. Ei vaan voinut olla yhtä tiiviisti kavereiden kanssa kuin muut, vaikka kyydit aina järjestyikin.

Kaikki muut asuivat kirkonkylällä ja minä kaukana sivukylällä. Ei se vaan ole sama asia lähteä aina sovittuna aikana ja kyydillä moikkaamaan kavereita ja sit taas kyyti hakee. Plääh! Olisi ollut paljon kivempi, jos olisimme asuneet ihmisten ilmoilla ja olisi voinut mennä ja tulla vapaammin, käydä välillä kotona ja mennä taas. Kävellä kouluun bestiksen kanssa, pyöräillä harrastuksiin. Kaverit harvemmin kävi meillä, kun oli niin pitkä matka, sekin oli tylsää.

Siinä 16-vuotiaana mua ahdisti todella paljon asua maalla, kun oli eka poikaystävä ja kaikenlaisia menoja, mitä nyt lukiolaisella on.Ei silloin oikein osannut arvostaa sitä maaseudun rauhaa ja tietynlaista fiilistä Nyt 29-vuotiaana haaveilen maalla asumisesta, mutta lasten takia (jotka nyt siis 2 ja 4-vuotiaat) emme ehkä kuitenkaan toteuta sitä, kun muistelen omaa lapsuuttani ja nuoruuttani maalla. Minusta oli ihana päästä maalta pois lukion jälkeen, vapauttavaa. Ei se nuoruus maalla mitään herkkua aina ole.

 

Selkeesti sä olet jo tehnyt päätöksesi Vaikka olet saanut hyviä argumentteja täällä. Itse en onneksi uskaltanu ostaa kallista omakotitaloa (ja ne oikeesti maksaa yhtä lailla siellä kuin isompien kaupunkien lähettyvillä) ja mentiin vuokalle. Mä en tiiä missä jamassa olisin nyt jos mulla olisi talo ja kaipailisin kaupunkiin takaisin.

Meillä se menis niin että asumiskustannukset tippuis aikalailla. Vesi tulis omasta kaivosta ja lämmityskin tapahtuis enimmäkseen puulla. Puulla me lämmitetään nytkin, mutta vesi tulee kaupungilta ja on koko maan kalleinta..
Talon hintaa ei tartte miettiä, vaihto kun ei kustanna mitään.

Mutta ei, päätöstä ei ole tehty vaikka ajatus erittäin houkutteleva onkin.

Kävin juuri parin tunnin lenkillä koiran kanssa (josta puolet metsässä), ihan täällä kaupungissa, enkä yhtään ihmistä nähnyt koko aikana.. Että ei se täälläkään nyt niin mielettömän hektistä aina ole.

 

Lapsena ja nuorena maalla asuneena kerron nyt oman näkemykseni ihan vaan lasten kannalta. Asuimme siis maalla, vanhassa maalaistalossa järven rannalla pikkukylällä, josta kirkonkylälle oli matkaa 10 km ja lähimpään kaupunkiin noin 40 km. Koulua kävin kirkonkylällä taksikyydillä. Talomme oli siis aivan periferiassa.

Viihdyin mahdottoman hyvin ihan pienenä, kun sai kirmailla vapaasti ja olla ulkona rauhassa. Meillä oli koira ja poni, joiden kanssa oli mukava touhuta ja sai ajan kulumaan. Mutta siinä 12-vuotiaana alkoi mieli muuttua, kun tuli kaverit ja harrastukset enemmän kuvioihin mukaan. Jos kavereita halusi nähdä muuallakin kuin koulussa, piti aina sumplia kyydit kylälle. Jotenkin rasittavaa, kun ei vaan voinut lähteä kävellen ovesta ulos ja mennä. Ei vaan voinut olla yhtä tiiviisti kavereiden kanssa kuin muut, vaikka kyydit aina järjestyikin.

Kaikki muut asuivat kirkonkylällä ja minä kaukana sivukylällä. Ei se vaan ole sama asia lähteä aina sovittuna aikana ja kyydillä moikkaamaan kavereita ja sit taas kyyti hakee. Plääh! Olisi ollut paljon kivempi, jos olisimme asuneet ihmisten ilmoilla ja olisi voinut mennä ja tulla vapaammin, käydä välillä kotona ja mennä taas. Kävellä kouluun bestiksen kanssa, pyöräillä harrastuksiin. Kaverit harvemmin kävi meillä, kun oli niin pitkä matka, sekin oli tylsää.

Siinä 16-vuotiaana mua ahdisti todella paljon asua maalla, kun oli eka poikaystävä ja kaikenlaisia menoja, mitä nyt lukiolaisella on.Ei silloin oikein osannut arvostaa sitä maaseudun rauhaa ja tietynlaista fiilistä Nyt 29-vuotiaana haaveilen maalla asumisesta, mutta lasten takia (jotka nyt siis 2 ja 4-vuotiaat) emme ehkä kuitenkaan toteuta sitä, kun muistelen omaa lapsuuttani ja nuoruuttani maalla. Minusta oli ihana päästä maalta pois lukion jälkeen, vapauttavaa. Ei se nuoruus maalla mitään herkkua aina ole.

Olisko sulla ollut mukavampaa jos sulla olis ollut samanikäinen sisarus joka ois ollut samaa sukupuolta?

Mun mies on viettänyt ison osan lapsuuttaan ja nuoruuttaan tuolla, joten silläkin jonkinlainen näkökulma on. Mutta se tosiaan riippuu ihan persoonasta.
Voihan olla, että meidänkin lapsista toinen rakastais asua siellä ja toinen vihais.

 

Entäs tukiverkko? Onko sitä?

 

Entäs tukiverkko? Onko sitä?

Tukiverkko on lähellä nyt, toiseen mummolaan 2km ja toiseen 5km.
Muuton jälkeen olisi 40km ja 45km.

Onhan se iso muutos siihen, että nyt voi viedä lapset mummolaan ihan extemporee, parissa minuutissa. Tuolta se ei ihan niin helposti käy, tunnin reissu kun "heität lapset mummmolaan".
Mutta onko se loppujen lopuksi pitkässä matkassa..? Nyt tuntuu että on, mutta kun vertaan kavereihin joilla mummolat on pohjanmaalla ja oulussa, niin ei todellakaan ole pitkä matka.

 

Me ollaan asuttu landella nyt hitusen vaille kolme vuotta. Vanhempi pojistamme on kohta 11-vuotta, nuorempi 3,5-vuotias.

Täällä korvessa asumisessa on puolensa ja puolensa. Kuten taitaa olla missä tahansa asuessa. Jospa listaan ensin niitä hyviä puolia, jotka meidät aikoinaan sai täältä tontin ostamaan ja talon rakentamaan .

- oma rauha. Voi mennä vaikka alasti ulos jos niin haluaa. ITse en todellakaan haluaisi asua taajamassa, jonne taloja nousee kuin sieniä sateella.
- ihana luonto ympärillä, metsää, kallioilta, merta, metsän eläimiä. Aivan uskomaton vaikutus omaan olotilaan kun saa asua metsän rauhassa. Helppoa lähteä myös metsäretkelle, takapihalle voi sytyttää makkaranuotion jne. jne.
- vain taivas on rajana mielikuvitukselle mitä lapsille voi hankkia pihalle. Meillä on vasta perusjutut, trampoliini ja hiekkalaatikko, mutta ollaan suunnittelemassa isoa majaa, sekä köysirataa. Kesällä esikoinen tulee saamaan myös ekan mopon/mönkijän tms., jolla pääsee leikkimään. Ilmakivääri on myös kovassa käytössä, koko perhe tykätään ampua tauluja. Se käy näppärästi omassa pihassa .
- Meri on kävelymatkan päässä. Sinne pääsee kesällä uimaan ja kalastamaan, talvella pilkkimään tai jäälle hiihtämään jne. jne.

Huonoja puolia onkin sitten juurikin nuo etäisyydet. Meidän onneksemme poikien isovanhemmat asuvat "keskustassa" ja vanhempi pojista menee pari kertaa viikossa koulun jälkeen heille. Yhtenä päivänä viikossa jää koulun jälkeen kaverinsa luokse. Minä sitten haen kun pääsen harrastuksestani. "Mummila"päivinä mies hakee töistä tultuaan. Poika myös harrastaa jalkapalloa ja tokihan se kuskaaminen on rasittavaa. Mutta kuskaamista on tosiaan jossain määrin joka tapauksessa, asuit sitten missä tahansa.

Näin työttömänä ollessani tätä omaa rauhaa on ollut vähän liikaakin. Vaikka tapaan ystäviäni ja sukulaisia, niin välillä kaipaan kyllä seuraa. Toisaalta työelämässä ollessani oli kertakaikkisen ihanaa tulla hetkisen työpäivän jälkeen kotiin nauttimaan hiljaisuudesta.

Iltarientoihin ei oikein tahdo enää päästä. Tai pääsisi, mutta taksilla kotiin suhaaminen maksaisi niin paljon ettei malta. Eipä niissä riennoissa tule pahemmin muutenkaan käytyä, mutta viimeksi muutama viikko sitten mies harmitteli kun joutui lähtemään työpaikan saunaillasta älyttömän aikaisin päästäkseen kotiin kyydilläni. Taksilla hänkään ei malttanut tulla, hintaa kyydille olis tullut varmaan satasen verran.

Jos lasken allekkain plussat ja miinukset, niin plussia on kuitenkin enemmän. Järjesteltävää ja organisoitavaa toki on, mutta onhan tää silti aivan ihanaa. Ja mitä lapsiin tulee: mitä isommiksi tulevat, sitä enemmän varmaan jäävät koulun jälkeen "kylille", josta sitten haetaan kotiin. Ja onneksi tosiaan on turvaverkosto, miehen vanhemmat tärkeimpinä.

 

Olisko sulla ollut mukavampaa jos sulla olis ollut samanikäinen sisarus joka ois ollut samaa sukupuolta?

Mun mies on viettänyt ison osan lapsuuttaan ja nuoruuttaan tuolla, joten silläkin jonkinlainen näkökulma on. Mutta se tosiaan riippuu ihan persoonasta.
Voihan olla, että meidänkin lapsista toinen rakastais asua siellä ja toinen vihais.

Unohdin näköjään tekstissä mainita, että mulla oli (ja on edelleen) siis vuoden vanhempi isosisko ja kyllähän sisaruksesta tietty nyt jonkin verran on seuraa, mutta en mä sanoisi, että se mikään suuri vaikuttava tekijä siihen viihtymiseen oli.

Ja on totta, että se on niin persoonasta kiinni, miten viihtyy "keskellä ei mitään", mut jos on vähänkin harrastavampi tai kavereiden kanssa viihtyvä, niin voihan se viimeistään teini-iässä olla aika tuskallista.