Kyllä mä nyt miettisin tota muuttoa ja todella tarkkaan. En ainoastaan töiden takia, vaikka sekin on varsin oleellinen pointti: Löytyykö miehellesi saati aikanaan sinulle (sain sen käsityksen että olet nyt kotona) paikkakunnalta töitä. Miten miehesi siihen sitten oikeesti suhtautuu, jos ei saakaan töitä ja teki sen siirron, että hylkäsi nykyisen paikkansa...
Toinen pointti on se, että tiputte melko rankasti tukiverkostojen läheisyydestä. Nyt kannattaa todella pysähtyä miettimään, onko itse ja onko KOKO perhe valmis luopumaan tärkeistä asioista. Ei sitä käytännössä lähdetä noin vain ajelemaan sitä n. 40 kilsan matkaa mummilaan.. eikä muuten sinne suurille kaupoillekaan ihmisten ilmoille. Suurimpien, toisinaan jopa tärkeidenkin hankintojen teko mutkistuu kummasti välimatkan edessä. Huonolla talvikeleillä kyse on kaiksesta muusta kuin huviajelusta...mieti, jos/kun lapsesi sairastuvat äkisti - saatko heidät kuljetetuksi noin vain sairaalaan päivystysajankohtana?
Toinen tärkee pointti on sosiaaliset suhteet. Tai lähinnä niiden puuttuminen. Tässä uudessa paikassa kun kerroit, ettei ole naapureita mailla eikä halmeilla. Jaksatko todellakin sitä yksinäisyyttä? Sitä on helppo romantisoida ja rakentaa idyllisiä ruusunpunaisia kuvitelmia sielukkaasta maaseudun rauhasta ja naapuruttomuudesta..mutta annas olla kun tuleekin tiukempi paikka, kun olisi hyvä saada apua siltä lähinaapurilta tai vaikka ihan seuraakin, edes sitä pientä postilaatikkoturinointia tienvarressa. Melko kova täytyy olla ja erakkoluontoinen, että kestää yskinäisyyden määrää. Tai niitä pieniä kuvioita. Ei siitä pihanhoidostakaan nauti, jos ei ole ketään muuta sitä ihastelemassa ja katsomassa - oma perhe siihen ei tule riittämään, eikä riitä. Mutta kovaluontoinen aikuinen ehkä niukin naukin kestää sen yksinäisyyden, lapsi ei.
Mistä tullaankin siihen tärkeimpään. Sisarus kaverina ja ainoana kaverina ei ole hyödyksi niin kenellekään. Lapsi on sosiaalinen luonnostaan, hän haluaa tulla nähdyksi ja kuulluksi muiden taholta kuin vain oman perheensä kautta. Lapsi haluaa luontaisesti kaveripiirinsä fyysistä olemassaoloa, lapsi haluaa kuulua joukkoon. Ja teidän lapset - 4- ja 6- vuotiaat - ovat juurikin niin tärkeässä vaiheessa, jolloin se oman kaveripiirin merkitys nousee todella tärkeäksi ja jonka avulla lähtevät rakentamaan omaa minäkuvaansa. Omakotitalossa asuu mun mielestä muutoinkin - hiukan kärjistän mutta totuuden limppukin sieltä löytyy - yksinäisiä lapsia verrattuna rivi- ja kerrostaloyhteisöihin. Omakotitalon seinien sisälle on niin kavalan helppo jäädä ja syrjäytyä, lapsenkin. Ja jos koulu ja harrastusmahdollisuudet ovat jumalanselän takana - ja sitä se parikymmentä kilsaa oikeasti on - niin ei varmasti muksuja naurata. Ei.
Sä sanot, että aikanaan saavat lapsenne luunsa roudata ihmisten ilmoille itse mopojen selässä. Että ihan kelillä ja kelillä. Kyselepä teini- ikäisen lapsesi mielipidettä sitten asiaan, kun vesisateessa potkii käyntiin kuppaista mopoaan päästäkseen kouluun tahi harkkoihin. Tai kun siellä toisessa päässä käykin joku "kiva" juttu, se kirottu mopo ei käynnistykään - mitäs sitten? Ei ole välttämättä teistä hakijoiksi, jos molemmat töissä olette tai sokeasti luotatte siihen, että lapsi itse hoitaa homman... Tai kyselepä eskarilaisesi tuntoja päivän päätteeksi, kun johonkin aikaan saapuu kuljetuksineen kotiin ja kertoo haikeana, kuinka toiset menivät eskarista suoraan kaverilleen leikkimään.Eskarilaisen jaksaminenkin on eri luokkaa, kun joutuu tukeutumaan kuljetuksiin - päivillä on pituutta.. Melko kovaksi saa lapsenne kasvaa mutta itsehän heidän valmiudet toivottavasti tiedät ja tunnet, nyt ja tulevaisuudessa. Eri asia todella olisi, jos lapsenne olisivat syntyneet sinne maalle, olosuhteisiin. Muusta eivät silloin tietäisi.
Maaseutu herättää pilvilinnakuvitelmia herkäsn helposti. Mutta se totuus on jotain aivan muuta. Palvelut eivät ole käden ulottuvilla ja se tuntuu ja näkyy, jopa siinä syntyperäisessä maalaisessakin. Kapupungin läheisyydestä siirto maalle keskelle ei mitään on ISO juttu. Ja se yksinäisyys, naapurittomuus, vasta onkin. Puulämmitteisestä talosta huolehtimisesta puhumattakaan (ja se vaatii ne omat ponnistelunsa ja kuvionsa ja vallankin työpäivän jälkeen..et tiedäkään!)..
Mutta sä vaikutat päätöksesi tehneeltä, vaikka mielipiteitä kyseletkin
. Toivon todella, että päätöksesi on kannattava. Jokaisella saralla
.
tokihan se teinistä saattaa tuntua vapaudenriistolta, mut ite ainakin oon aika onnellinen siitä etten aina päässy menemään niinku huvittaa minne huvittaa. vois olla moni asia toisin....
sittemmin uusittiin akku. Sitäpaitsi ainenkin täällä meillä ihmiset AUTTAA PYYTEETTÖMÄSTI, toisin kuin esim. helsingissä 
