mustikkasoppaa kaikilla mausteilla

[nainen 23v]

Miksi tämä ap mies on kestänyt näin pitkään? Ehkä hän todella rakastaa tätä ""kamalaa"" naista.

Minun mielestäni tässä on kysymys sairaudesta joka pitää hoitaa, eikä niinkään huonon luonteisesta itserakkaasta naisesta. Tämä nainen varmasti kärsii todella paljon mielen viastaan, eikä tee sitä vain kiusatakseen miestä ja muita.
Joku otti tässä keskuste esille lapsen. Lapsi varmasti kärsii tilanteesta yhä paljon kuin muutkin osapuolet siksi ap:een on erittäin tärkeä hakea oikeaa apua, suostui vaimo siihentai ei.
Tämä ap.een vaimo sairaudestaan huolimatta voi olla erittäin herkkä ja sympaattinen ihminen.

 

[Elli]

Kirjoitit todella hienosti! Kiitos! Tunnistin itseni kirjoituksestasi. En ehkä noin paha tapaus ole, mutta tavallaan samoja ajatuksia... Noin se menee. Olen onneksi itse alkanut jo tajuta noita asioita, joten yllätyksenä tuo ei tullut vaan hyvänä muistutuksena siitä, etten halua tuollaiseksi enää palata ja tehdä mieheni elämää hankalaksi.

Nyt en vain tiedä uskallanko luottaa siihen, että olen käsittänyt asioita, enkä enää muutu takaisin (""luiskahda"") sellaiseksi kuin aiemmin olin. Ei empatiaa, vain oma epävarma minäkuva, jota yritin pönkittää minä-keskeisellä ajatusmaailmalla. Hyvin työnsin miehen miljoonien kilometrien päähän henkisesti. Nyt olen saanut hänet taas lähemmäs ja huomannut paljon hyvää. Hän rakastaa minua entistä enemmän ja arvostaa minua, TIETYSTI! =) Olen myös itse huomannut kuinka hyvä ihminen hän on!

Minunkin parantumiseni on vaatinut terapiaa. Tajusin itse tilanteen ja hakeuduin ammattiauttajalle. Syyt eivät kuitenkaan olleet miehessäni vaan menneisyydessäni. Mieheni vain oli päässyt niin lähelle ja tärkeäksi, että hämmensi pääni entisestään ja pelkäsin kuollakseni. Kiitos mieheni, hän laittoi minut lopulta tiukille. Teki selväksi, ettei homma voi jatkua niin, otti etäisyyttä ja kuitenkin kaikista vaikeimpina aikoina oli tukena. Silloin kun osasin puhua hänelle siitä, mikä oli vikana ja miltä minusta tuntui ilman, että syyttelin ja yritin pomottaa.

AP:lle voimia ja jaksamista. Kuulostat hienolta mieheltä, mutta älä väsytä itseäsi. Et voi muuttaa vaimoasi, se hänen on tehtävä itse. Älä kuitenkaan alistu. Pidä kiinni omasta elämästäsi ja tee vaimolle selväksi, että hän on tärkeä ja rakkain (ainoa), mutta koko elämä ei voi pyöriä hänen mielensä mukaan. Hänen pitäisi todellakin mennä terapiaan selvittämään asiansa. Yksilöterapia voisi olla parempi ratkaisu, sillä silloin ei tarvitse pelätä sitä, että terapeutti asettuu puolison puolelle. Ja yritä saada hänet ymmärtämään, ettei terapia ole häpeän aihe. Kukaan ei leimaa häntä hulluksi siellä. Ja se helpottaa nimenomaan HÄNEN oloaan, kun hän saa lukot auki ja voi katsella maailmaa ilman sekoittavia asioita.

Vaimosi kuulostaa hyvin samalta kuin minä ennen. Ja terapia on auttanut minua ja myös parisuhdettani sitä kautta. Päivääkään en ole katunut, että sinne menin, enkä häpeä. Huolehdin vain itsestäni, kun elimistöni puolustuskyky ei riittänyt kestämään kaikkia kokemiani asioita.

Kirjoittele kuulumisianne tänne. Toivon todella, että saatte asiat kuntoon. Paljon aikaa se kuitenkin tulee vaatimaan.

 

[jutta]

vaimosi on psyykkisesti sairas, hakekaa apua ennenkuin olette samssa sopassa koko perhe.

 

[auts]

Inga kirjoitti mielestäni todella rehellisesti ja suoraan siitä mikä tässä on homman nimi. Siis juuri näin, tismalleen!

AP kirjoitti että nyt heillä on mennyt paremmin kun ei olla enää hänen (siis miehen) suvun kanssa tekemisissä. Niinpä! Näetkö AP, että naisesi on tyytyväinen kun toimit hänen halujensa ja mielialojen mukaan? Onko reilua, että sinä luovut paljosta hänen onnensa eteen, mutta MITÄ SINÄ ITSE HÄNELTÄ SAAT. Tuokin, ettet saa kertoa hänen toiminnastaan kenellekkään, hyvä luoja, ymmärrätkö miten hän sinua ohjailee.

Kyllähän se rakkaus on hyvin paljon antamista. Mutta miten pitkälle sillä todellisuudessa pääsee, ei kukaan jaksa olla antava osapuoli loputtomiin. On eri asia olla kärsivällinen ja antava kuin kokea ahdistusta ja omanarvon tunteen menettämistä.

Toivottavasti hyvä mies sinulta ei selkäranka murru tuollaisen henkisen vankilan myötä. Elämä on parhaimmillaan avoin ja syleilevä, ei ahdistava ja salamyhkäinen. Toivon todellakin että kohtaat naisen joka katsoo sinua ylöspäin miehenä ja huomioi sinua tasavertaisena kumppanina..onnea valitsemallasi tiellä!! Kerro miten menee!!

t.nainen 37v.

 

[Nainen]

onpa teillä mennyt hankalaksi yhteiselo. Naisesi on kärsinyt ihan alusta asti huonosta itsetunnosta ja varmaan ihan lapsuuden kodista lähteneistä loukkauksista tai huomiotta jättämisistä. Hänellä on paha olo, mutta hän ei tiedä syytä siihen. Syytä etsitään siitä lähimmästä eli aviomiehestä. Syyttömyydestäsi kertoo, että vaikka teet kaiken kuten hän sanoo, ei ongelma poistu. Hänen pitäisi päästä keskusteluterapiaan puhumaan nuo möröt pois jotta hän voisi taas rakastaa itseään. Voi myös olla että hän ei halua olla kanssasi mutta ei saa sitä sanottua, kun on niin helppoa kun sinä teet kaiken. Jos asiaa kysyisit hän tuskin osaisi vastata kun tuntuu olevan noin sekaisin oman itsensä kanssa.

Tein tämän johtopäätöksen siksi, että seurustellessani nuorena odotin kumppanin ottavan kaikki ongelmat pois, mitä minulla oli oman itseni kanssa. Kumppani ei kuitenkaan voi korjata muualta saatuja kolhuja kehumalla ja hoivaamalla, ne pitää korjata ihan itse. Pitää tutustua omaan itseensä ja miettiä kuka on, mistä pitää ja mistä ei. Vasta sitten voi jatkaa vahvempana.

Ammattiapu on kuitenkin mielestäni välttämätöntä. Voithan sanoa että vaikka paniikkihäiriön takia. Lääkäreillä on ehdoton vaitiolovelvollisuus, jos asian ilmitulo häiritsee vaimoasi.

 

[nainen35]

Hei, luin tekstisi, mutta en jaksa ihan kaikkia vastauksia kahlata läpi. Kuulostaa siltä, että vaimosi on hoidon tarpeessa. Voisitte tietysti yrittää selvittää asiat keskustelemalla, mutta kuulostaa siltä, että joudut jo nyt olemaan hänen terapeuttinaan. Yksi ajatus ainakin tuli mieleen, jos muut eivät ole vielä ehdottaneet: Mitä, jos näyttäisit vaimollesi tämän keskustelun, niin hän tietäisi, mitä ajattelet? Vaarallista ehkä, mutta jos et voi sitä tehdä, olisi varmasti paras lähteä niin kauan kuin vielä voit ja jaksat. Minusta tämä olisi ihan hyvä idea edes kohtuullisen normaalin ihmisen kanssa aloittaa keskustelu, kirjoittamalla kun saa helpommin esiin tunteitaan ja ajatuksiaan ja kyllä toistenkin kommentit varmaan kiinnostavat molempia ja voivat hyvinkin auttaa teitä molempia onnellisuuden saavuttamiseen. Hyväthän teillä kuulostaa muuten olevan eväät, jos ei olisi noita turhia pelkoja omasta huonoudesta. Mutta sellaisiinkin on aina syy jossain, yleensä ihmisessä itsessään ja ammattiapua kannattaa ilman muuta hakea, ettei pilaa kahden ihmisen elämää turhalla kärsimyksellä, ellei lastennekin vähitellen. Tehkää ihmeessä nopeasti asialle jotain jo lastenne takia (vai kuinkas monta heitä olikaan, anteeksi), sillä lapset tuntevat herkimmin kodin tulehtuneen ilmapiirin eikä uutta lapsuutta saa, kuten ette tekään saa uutta elämää, jonka voisi elää paremmin.

 

[yks vaan elli]

No ei mulla muuta lisättävää kuin että välittäispä mustakin joku noin paljon. Oma mies ei vaivautuisi paljoa miettimään eikä mihinkään kirjoittamaan mun takia. Hienoa, että tunnet huolta vaimostasi ja koetat löytää teille molemmille apua! Ja tosiaan: ajatelkaa myös lastanne, hänhän on täysin teidän armoillanne.

P.S. Terapeutit eivät ole ketään vastaan. Vaimosi tarvitsee silti itse haluta parantua ja tajuta ongelma, että terapia voi auttaa. Mutta ehkä vasta terapeutti saa hänetkin tajuamaan tilanteen. Mitään syytä ei ole siis kieltäytyä terapiaan tms. hoitoon menosta, kun on ongelmia kuten teillä. Miksi ihmeessä ammattiauttaja olisi ketään vastaan, kysymys vaimolle. Ja vastaus on tietysti vainoharhaa, valitettavasti. Ei kun hoitoon äkkiä!

 

[sama]

Ja toinenkin P.S. :

Olet saanut todella hyviä ja asiallisia vastauksia. Toisten kokemukset ovat arvokkaita ja korvaamattomia, vaikka kaikkien mielipiteen mukaan ei voi tehdäkään. Toivottavasti ne auttavat teitä tajuamaan todella tilanteenne ja löytämään siihen(ammatti)avun.Toivon minäkin puolestani, että niistä on apua teille molemmille!

 

[vaimosi on..]

narsisti.Muotisana nykyään,mutta se pitää sisällään kaiken toista alaslyövän tavan parisuhteessa.Miespuoliseen kollegaansa nähden keinot hallita toista ovat erilaiset naisilla varmaan,mutta samaa paskaa tuntuu olevan kuin omassa liitossani aikanaan.Pääsin lopulta eroon,riekaleina,mutta pikkuhiljaa parantuvana.Älä anna tuhota itseäsi,ja lapsia jos on heitä käy sääliksi.

 

[Niina]

Pitkä viesti jossa en aivan kaikkea jaksanut kahlata läpi. Vaikutuksen kuitenkin teki se että yrität ymmärtää vaimoasi etkä vielä ole luovuttanut. Ei kannatakaan.

Mielestäni näyttää kuitenkin siltä että vaimosi pitäisi etsiä apua ongelmiinsa. Ehkä kyse tosiaan on vain armottoman huonosta itsetunnosta, ehkä jonkinlaisesta masennuksesta mutta apua hänen pitäisi saada.

Jonkin matkaa tuo hänen vertailunsa muihin naisiin ja ulkonäkö ongelmat kuulostivat tutulta. Itse olen käynyt läpi samanlaisen vaiheen joka oli todella rankka minulle ja miehelleni. Kuvittelin aivan vilpittömästi että alemmuuteni johtui miehestäni ja että tilanne paranisi sillä että mieheni tai minä itse haukkuisi muut naiset maan rakoon. Lopulta tajusin ettei ongelmillani ole mitään tekemistä mieheni kanssa eikä tilannetta paranna vaikka miten puhuisimme asiasta tai vaikka hän miten vakuuttaisi minun olevan maailman kaunein nainen. Ongelma oli oman pääni sisällä. Lopulta tilanne ratkesi sillä että muutin asenteeni kerta heitolla täysin. Tein tietoisen päätöksen etten enää koskaan vertaa itseäni muihin, en enää koskaan ajattele mikä minussa on huonompaa kuin muissa tai koskaan enää hauku yhtäkään naista mistään syystä. En tiedä miksi se minut muutti, mutta nykyisin tilanne on täysin erilainen. En tunne oloani huonoksi ja uskon kun mieheni kertoo minun olevan kaunis. Aluksi jouduin tietoisesti kieltämään itseltäni negatiiviset ajatukset mutta vähitellen asenne jäi päälle eikä minun tarvinnut enää kamppailla etten olisi mustasukkainen.

Mitä halusin tällä sanoa on, että vika ei ole sinun tai sinun tekojesi (etenkin kun et ole pettänyt). Vika on naisesi pään sisällä, hänen ajatusmaailmassaan. Jos hän ei itse pysty näkemään itseään arvokkaana, hankkikaa hänelle apua siihen. Koita vielä jaksaa yrittää auttaa häntä. Ehkä yritys palkitaan.

 

[Naisimmeinen]

Miten jakselet? Oletko tehnyt päätöksiä suuntaan tai toiseen?

 

[mies32]

hei vaan taas,

kiitos taas kommenteista. oikeastaan meillä elämä rullaa samoilla raiteillaan kuin ennenkin. vaikkei aina jaksaiskaan, niin päivä kerrallaan on menty eteenpäin. ei asiat meillä muuttu parissa viikossa suuntaan eikä toiseen. keskusteltiin tossa vaimon kanssa hieman parisuhdeterapiaan menemisestä, mutta tuli kyllä selväksi ettei hän aio siinne lähteä edelleenkään. keskusteltiin myös mustasukkaisuudesta, mutta hän näkee asian aivan toisin kun minä ja myrskyhän siitä syntyi. ymmärsi minut taas hieman väärin. vielä usean päivän jälkeenkin kun tuli jotain asiasta puhetta, niin huomasin, että hän on vieläkin väärässä käsityksessä asian suhteen. yritin sitten tietysti oikaista väärinkäsitystä, mutta hän laittaa sormet korviin ja puhuu päälle (tyypillistä häneltä, mutta niin raivostuttavaa). on se niin väärin kun ei voi rehellisesti keskustella asioista. meillä ei vaan voi sanoa että sanoin väärin tai en tarkoittanut tuota, mutta tarkoin oikeasti tätä. kyllä normaalijärkisen ihmisen pitäisi ymmärtää, että jos riidellään ja molemmat huutaa toisilleen kilpaa, niin varmasti voi kuulla väärin ja senat voi menna sakasin tai voi sanoa jotain enemmän kuin oikeasti tarkoittaa. Mutta meillä se menne poikkeuksitta niin, että vaimo ei koskaan ymmärrä mitään väärin, vaan vika on minussa joko niin, että sanoin väärin tai lipsautan jotain (siis hänen mielestään). hän ei mielestään myöskään sanoi koskaan mitään väärin edes vahingossa, vaan se olen minä joka ymmärrä väärin hänen sanomisensa.

...no eiväthän asiat tietenkään voi jatkua tällä lailla, ainakaan kovin pitkään.

olen nyt aluksi päättänyt ruveta käymään omien sukulaisteni luona lapseni kanssa, koska vaimo ei sinne lähde, enkä häntä aio pakottaakaan. toisaalta on ollut luontaista, että ollaan käyty vähemmän mun sukulaisten luona, kun ne asuu toisella paikkakunnalla. tiedän kyllä jo etukäteen, että vaimo ei tätä sulata mukisematta, vaikka siitä on jo hieman puhuttukin.

en valitettavasti voi näyttää näitä kirjeitä ja keskusteluita vaimolleni. hän saisi todennäköisesti sydänkohtauksen ja loukkaantuisi verisesti, koska olen ""julkisella paikalla"" kertonut meidän asioista. vaikka olenkin yrittänyt kirjoittaa melko asialliseen sävyyn, niin hän kyllä löytäisi tästäkin paljon negatiivistä. mutta olen kyllä ajatellut kirjoittaa hänelle oman kirjeensä näistä asioista.

vaimoni ei oikeastaan ole ilkeä ihminen, eikä hän toisien seurassa ja toisia kohtaan käyttäydykään näin. toiset näkevät hänet todennäköisesti hyvin toisenlaisena kuin minä. ymmärrän kyllä hänen tunteensa, mutta en ole halunnut lähteä elämään hänen harhakäsityksissään. joissakin asioissa olen valitettavasti antanut periksi, vaikkei olisi ehkä pitänyt. en ole nimittäin lähtenyt sukulaisiani puolustamaan henkeen ja vereen, kun eihän sitä oikeasti voi tietää mitä muut ihmiset ajattelee.

lapsen kannalta sekä yhdessä olossa että eroamisessa on omat hyvät ja huonot puolensa. en tietenkään haluaisi, että lapsi olis paha olla vanhempien riitojen takia, enkä myöskään haluaisi että lapsemme oppii tämmöisen tava kommunikoida.

yritän kyllä tehdä liiton eteen vielä töitä, mutta jos muutosta ei tapahdu niin en aio olla loppu elämää väkisin tässä liitossa. minusta itsestäni tuntuu kuitenkin päivä päivältä enemmän siltä, että eroon päinhän tässä ollaan menossa. kyllä tää meno monesti tuntuu niin päättömältä ja toivottomalta. ensin pitää kuitenkin saada tietyt käytännön asiat kuntoon, ennen kun ero on edes mahdollista.

näin siis meillä...

 

[Meikämaija]

Surullinen tarina. Elämässä on vain joskus niin, että vaikka kaikkensa yrittää, se ei riitä. Silloin ei auta muu kuin hyväksyä tilanne ja miettiä, miten elämää jatketaan eteenpäin.

Olen samaa mieltä kuin moni muukin, että hoitoa vaimolle tässä tarvitaan, jos mieli tervehtyä. Hänen mielensä on sairas jossain määrin, mikäli mitään ymmärrän, ja nuo kaikki kertomasi ovat oireita siitä. Yksin et häntä pysty tervehdyttämään, ei kukaan muukaan. Valitettavasti Suomessa on niin, että ketään ei voi viedä väkisellä hoitoon, siihen tarvittaisiin vakava tilanne, jossa jonkun henki tai terveys olisi vaarassa. Nurinkurista, mutta valitettavan totta.

Kyllä aviomiehelläkin on oikeus olla tällaisessa tilanteessa itsekäs, ajatella omaa ja lapsen parasta. Pelastautua. On kai parenmpi, että toinen teistä pelastuu ja jaksaa pitää huolta lapsesta, kuin että hukutte koko perhe. Nykyisellä menolla siitä ei ole takeita, ihmisen voimavarat ovat rajalliset.

Ihan ensiksi toivoisin, että haet itsellesi apua ja tukea, saat siitä henkistä voimaa sekä konkreettisia neuvoja, mitä on tehtävissä. Soita vaikka Mielenterveyden Keskusliittoon, koko maan palvelunumero on 020 391 920. Kunhan saat jonkun pään auki, jatku sujuu helpommin.

Vainoharhaisen ihmisen ehdoilla eläminen on joka tapauksessa mahdoton vaatimus sekä sinulle että lapselle.