M
mies32
Vieras
olemme vaimoni kanssa olleet naimisissa vajaat 10 vuotta, olemme siis reilu kolmikymppinen pariskunta. naimisiin mennessä olimme todella rakastuneita (kuten yleensä ollaan) ja tuntui, ettei parempaa/sopivampaa puolisoa voi olla. tarkoituksemme oli, että liitto kestää elämän loppuun asti, mutta asiat eivät ole menneet aivan putkeen. täällä lukemieni kirjoitusten perusteella sanoisin, että vaimoni ""sairastaa"" jonkinasteista mustasukkaisuutta, joka on tehnyt yhteiselämästä hyvin vaikeaa. en väitä, että itse olisin täydellinen puolisona. olen kyllä toisinaan antanut aihetta pahaan mieleen, vaikken häntä pettänyt olekaan.
alamäki alkoi oikeastaan jo alkumetreillä, kun ajattelemattomasti kommentoin hänen ulkonäköään. Jos olisin silloin tajunnut minälaiset johtopäätökset hän tekee kommenteistani, niin olisin jättänyt kommentoimasta. Hän sai siis sanoistani hyvin negatiivisen käsityksen, semmoisen jota en todellakaan tarkoittanut. kyseessä oli siis pieni ohimenne tehty huomautus. sanottakoon vielä että vaimoni on kaunis, hän oli kuitenkin jo kouluaikana saanut kuulla murrosikäisiltä luokkakavereilta ikäviä kommentteja, ja hänellä oli itsetunto-ongelmia asian suhteen. lisäksi hänen itsetuntonsa oli saanut kolhuja myös elämän muilla osa-alueilla.
tämä minun huomautekseni johti kuitenkin siihen, että siitä lähtien (tai niin hän ainakin väittää) hän rupesi vertailemaan itseään muihin tuntemiimme naispuoleisiin tuttaviimme sekä kaikkiin muihin naisiin. Ja hän ajatteelee edelleen, että minä pidä vain ja ainoastaan toisenlaisia naisia kauniimpina ja seksikkäämpinä, eikä asiassa auta vaikka kuinka ollaan puhuttu ja puhuttu asiasta. Hänen mielestä minun pitäisi todistaa kaikille muille ihmisille maanpäällä, että hän on kaikkein kaunein ja seksikkäin koko maailmassa. Ja ainut tapa on kuulemma haukkua kaikki tutut ja tuntemattomat naiset ja sitten kehua häntä muille. Mä olen vaan sen luontoinen mies, etten vain pysty mennä sanomaan törkeyksia tutuille ja tuntemattomille, varsinkin kun kukaan muu ei tiedä näistä meidän ongelmista. (Vaimo ei halua, että kukaan muu saa tietää, enkä ole siis puhunut ohi suuni).
meillä on ollut aika erilaiset tavat perheissä/suvuissa, ollaanhan me kotoisin eripuolelta suomea. Oleellisin ero on kuitenkin ollut se että, siinä missä meidän perheen jäsenet tavatessaan saattaa halata tai kätellä, niin heillä morjestetaan (eli ei siis kosketeta toisiinsa). Meidän suvussa on aina oltu suvun kanssa paljon tekemisissä ja oltu muutenkin läheisempiä, kun taasen heillä suku ei ole ollut niin tärkeä ja vähän etäisempää. Hän on kuitenkin tulkinnut asian niin, että meidän suvun täytyy olla jotenkin kieroutuneita ja pervoja tai jotain sinnepäin. Minusta tuommoisia johtopäätöksiä ei voi kuitenkaan voi tehdä muutaman tapauskerran perusteella koko suvusta. Varsinkin kun vaimoni on tavannut perheenjäseniäni yhteensä ehkä kymmenisen kertaa ja muuta sukua vielä vähemmän.
Kun laskee edellä mainitut asiat yhteen, niin se tarkoitti sitten sitä, että silloin aluksi kun vielä kävimme sukulaisieni luona, niin vaimoni tulkitsi, että kaikki naispuoleiset sukulaiseni ja muut tutut yrittävät esitellä/tyrkyttää itseään minulle ja siten kilpailla vaimoni kanssa. jälkikäteen oli aina hirveä riita asian tiimoilta, koska minä en kuulemma koskaan huomioinut häntä siellä, enkä sanonut suoria sanoja sukulaisille, enkä haukkunut heitä rumaks yms. Minusta on kuitenkin suht normaalia, että jos menee esim. vanhempiaan tapaamaan muutaman kerran vuodessa, niin voi keskustella heidän kanssaan asioista ilman, että tuijottaa koko ajan vaimoaan. Vaimoni oli kuitenkin siellä kaikessa tekemisessä/keskusteluissa mukana, niin ettei hän mitenkään sivuun jäänyt. Vaimoni oli/on myös sitä mieltä, että sukulaiseni eivät pidä hänestä ja ettei hän muka sukulaisteni mielestä olisi hyvä puoliso minulla ja että ne varmasti toivovat meidän eroavan yms. Voin kuitenkin sanoa (sanoin myös vaimolleni), että sukulaisillani ei ole edelleenkään mitään häntä vastaan, vaan päinvastoin olen heidän kuullut puhuvan kaikkea hyvää vaimostani.
keskustelu ei kuitenkaan auttanut tässäkään tapauksessa, joka johti siihen, että sukulaisten tapaamiset vähenivät vähitelleen. nyt olen viimeisen 5 vuoden aikana tavannut omia sukulaisiani vain muutaman kerran ja sekin on tapahtunut häissä tai hautajaisissa, joihin vaimoni ei ole enää lähtenyt mukaan. kuten arvata saattaa, niin asia ei kuitenkaan jäänyt tähän, vaan samoin kävi vähitellen melkein kaikille ystävyyssuhteille. ei siis tapaamisia eikä puhelinsoittoja. vain lähimpiä hänen sukulaisiaan olemme tavanneet ja joitakin hänen ystäviään, mutta ei minun. tosin vaimoni ajatukset myöskää omista sukulaisistaan ja ystävistään eivät aina ole kovin mieltä ylentäviä.
saimme myös lapsen joka on nyt jo eskari-ikäinen. sitten vaimoni alkoi kärsiä jonkin asteisesta masennuksesta/paniikkihäiriöstä ja lapsi laitettiin päivähoitoon päiväksi kun minä olin töissä. tätä kesti sitten monta vuotta, mutta vaimoni on nyt lähes toipunut ja hän käy jo töissä. tämä oli henkilökohtaisesti todella rankkaa aikaa kun jouduin yksin hoitamaan lähes kaikki asiat eikä asiasta saanut kertoa/keskustella kenenkään kanssa, eikä tavata ketään. vaimoni teki kyllä paljon kotitöitä, joten en siis aivan kaikkea yksin tehnyt.
sekään ei kuitenkaan riittänyt, ettei ystäviä tavattu, vaan hän rupesi olemaan mustasukkainen kaikista mahdollisista tilanteista joissa mä voisin nähdä toisen sukupuolen edustajia. (kaupungilla/kaupassa käynti, telkkariohjelmat, sanomalehdet yms. listaa voisi jatkaa loputtomiin). myönnän kyllä että olen joskus kaupungilla katsonut jotain naista ohimennen, mutta en kuitenkaan ole jäänyt tuijottamaan kenenkään perään. tästä hän on tietenkin saanut vaan lisää vettä myllyyn. nykyään sitten käymme enää harvoin yhdessä kaupassa tai kaupungilla. tv:stä minä voin katsoa ainoastaan urheilu tai asiaohjemia, ja jos hän sattuu tulemaan paikalle kun ruudussa on jokin naishenkilö, niin riita on valmis. jos yritän katsoa jotain sarjaa/elokuvaa vaimoni kanssa niin teksti-tv menee välittömästi päälle kun ruudussa vilahtaa vähääkään edustavampi tai muuten vähäpukeinen naishenkilö ja silloin minun on parasta lähteä tekemään omia juttuja. hän siis katsoo usein illat pitkät sarjoja ja elokuvia, mutta minulla ei siihen ole mahdollisuutta - saati, että voisin edes ehdottaa sitä. hänen mielestään se tarkoittaa samaa, jos sanoisin, että halua katsella vieraita naisia.
minulle henkilökohtaisesti tässä aikasemmassakin on jo aika lailla kestämistä, mutta nykyisin sitten vielä riidellään monta kertaa viikossa (aikaisemmin siis harvemmin). Ja syy on poikkeuksetta se, että minä olen aina (siis vaimoni mielestä) tehnyt jotain väärin tai jättänyt jotain tekemättä tai sitten olen sanonut hänen mielestään jotain väärää jonkun toisen henkilön kuullen tai vastaavasti olen jättänyt reagoimatta jonkun sanomaan kommenttiin. hän saattaa sitten raivota mulle monta tuntia samasta asiasta ja vatvoa/toistella suunnilleen samoja lauseita uudestaan ja uudestaan. yleensä huuto loppuu vasta kun olen pari tuntia kuunnellut hänen huutoaan itse mitään sanomatta. Pyrimme tietenkin selvittämään asiat illalla kun lapsi nukkuu, ettei hänen tarvitse olla kuulemassa. en ole kuitenkaan vielä oppinut hallitsemaan vaimoni tunteenpurkauksia. Tämmöisissä tilanteessa kyllä tekisi mieli lähteä pois vähäksi aikaa, mutta kun minulla ei ole sitä mahdollisuutta, koska vaimoni kärsii edelleen jossain määrin paniikkihäiriöstä ja en siksi voi häntä jättää lapsen kanssa yksin kotiin tämmöisessä tilanteessa. Hänelle saattaa iskeä silloin paniikki. normaali tilanteessa hän voi kyllä olla kotona lapsen kanssa sen aikaa kun käyn kaupassa, mutta esimerkiksi harrastuksiin minulla ei ole ollut mitään mahdollisuuksia mennä moneen vuoteen.
Keskustellessa yritän aina puhua asioista asioina, mutta vaimoni saattaa tarttuu johonkin yksityiskohtaa kuten johonkin sanaan tai sanamuotoon, jota olen käyttänyt. hänelle ei siis ole oleellista mitä olin sanomassa, vaan kuinka asian ilmaisin ja mitä sanoja käytin. tuntuu monesti siltä että hän ymmärtää tahallaan väärin sanomiseni. hän on sitten vielä niin ehdoton, että jos olen sanonut jotain mistä hän on saanut väärinkäsityksen, niin hänelle ei ole mitään merkitystä mitä olen tarkoittanut, vaan minulta kuulemma vaan ""lipsahti"" totuus, vaikka kysymyksessä on ainoastaan ollut hänen väärinkäsitys. sitten hän on todella pitkävihainen ja muistuttelee aina ajoittain (siis riidan yhteydessä), että mitä olen milloinkin ""lipsautellut"", siis vuosia vanhoja juttuja, että enhän minä nyt muka voi olla eri mieltä kuin silloin. Ja joka kerta saa olla selostamassa vanhoja asioita uudelleen hänelle.
Hänelle on vaan niin vaikea puhua normaali tilanteessakaan, kun hän saattaa toisinaan loukkaantua melkein mistä vaan. yleensäkin jos puheenaihe liippaa läheltä jotaki semmoista, että hän voi verrata itseään siinä muihin. Hän tekee välillä niin, että esittää tarkoituksella jonkun kysymyksen tai kommentin mistä asiasta tahansa ja sitten kattoo mitä mä sanon siihen. joudun siis koko ajan olemaan varuillaan ja miettimään tarkkaan mitä sanon. se on aika rassaavaa ja vähitellen minusta, ennen hyvin sosiaalisesta ja puheliaasta miestä, on tullut kotona ja niiden harvojen ystävien parissa melko vähäsanainen henkilö. tyypillinen kommentti sitten on, että ""yks on aina siellä tietokoneella"". niin, mistäköhän se johtuu?
Meillä saattaa kyllä toisinaan mennä viikko pari ihan rauhallisesti, mutta sitten taas räjähtää ja se tilanne voi kestää pitkään. en vaan jaksa kauan enää tätä epävarmuutta ja eristyneisyyttä.
Joo kyllä mä tiedän, että ite mun pitää jonkunlainen ratkasut tehdä ja myös keskustella vaimon kanssa. keskustelut vaan ei ole tuottanut mitään tulosta ja ratkaisuita ei ole helppo tehdä kun on tosissaan yrittänyt 10 vuotta rakentaa yhteistä elämää, niin ja onhan meillä yhteinen lapsikin, enkä myöskään tiedä kuinka vaimo pärjäisi yksin. On vaan ruvennut tuntumaan, että yksinhuoltajanakin olisi helpompi hengittää.
Nää kaikki asiat on ollu mun mielessä yhtä kaaosta, enkä mä ole pystynyt tekeen asioiden eteen juuri mitään muuta kun suoriutumaan käytännön asoita. olen vaan ollu jotenkin niin lamaantunut ja henkisesti lopussa. Mutta tää kirjoittaminen on kyll jotenkin selkeyttäny mun omia ajatuksia. kiitos kuitenkin kun jaksoitte lukea tän mun vuodatuksen. kommentoidakin saa.
alamäki alkoi oikeastaan jo alkumetreillä, kun ajattelemattomasti kommentoin hänen ulkonäköään. Jos olisin silloin tajunnut minälaiset johtopäätökset hän tekee kommenteistani, niin olisin jättänyt kommentoimasta. Hän sai siis sanoistani hyvin negatiivisen käsityksen, semmoisen jota en todellakaan tarkoittanut. kyseessä oli siis pieni ohimenne tehty huomautus. sanottakoon vielä että vaimoni on kaunis, hän oli kuitenkin jo kouluaikana saanut kuulla murrosikäisiltä luokkakavereilta ikäviä kommentteja, ja hänellä oli itsetunto-ongelmia asian suhteen. lisäksi hänen itsetuntonsa oli saanut kolhuja myös elämän muilla osa-alueilla.
tämä minun huomautekseni johti kuitenkin siihen, että siitä lähtien (tai niin hän ainakin väittää) hän rupesi vertailemaan itseään muihin tuntemiimme naispuoleisiin tuttaviimme sekä kaikkiin muihin naisiin. Ja hän ajatteelee edelleen, että minä pidä vain ja ainoastaan toisenlaisia naisia kauniimpina ja seksikkäämpinä, eikä asiassa auta vaikka kuinka ollaan puhuttu ja puhuttu asiasta. Hänen mielestä minun pitäisi todistaa kaikille muille ihmisille maanpäällä, että hän on kaikkein kaunein ja seksikkäin koko maailmassa. Ja ainut tapa on kuulemma haukkua kaikki tutut ja tuntemattomat naiset ja sitten kehua häntä muille. Mä olen vaan sen luontoinen mies, etten vain pysty mennä sanomaan törkeyksia tutuille ja tuntemattomille, varsinkin kun kukaan muu ei tiedä näistä meidän ongelmista. (Vaimo ei halua, että kukaan muu saa tietää, enkä ole siis puhunut ohi suuni).
meillä on ollut aika erilaiset tavat perheissä/suvuissa, ollaanhan me kotoisin eripuolelta suomea. Oleellisin ero on kuitenkin ollut se että, siinä missä meidän perheen jäsenet tavatessaan saattaa halata tai kätellä, niin heillä morjestetaan (eli ei siis kosketeta toisiinsa). Meidän suvussa on aina oltu suvun kanssa paljon tekemisissä ja oltu muutenkin läheisempiä, kun taasen heillä suku ei ole ollut niin tärkeä ja vähän etäisempää. Hän on kuitenkin tulkinnut asian niin, että meidän suvun täytyy olla jotenkin kieroutuneita ja pervoja tai jotain sinnepäin. Minusta tuommoisia johtopäätöksiä ei voi kuitenkaan voi tehdä muutaman tapauskerran perusteella koko suvusta. Varsinkin kun vaimoni on tavannut perheenjäseniäni yhteensä ehkä kymmenisen kertaa ja muuta sukua vielä vähemmän.
Kun laskee edellä mainitut asiat yhteen, niin se tarkoitti sitten sitä, että silloin aluksi kun vielä kävimme sukulaisieni luona, niin vaimoni tulkitsi, että kaikki naispuoleiset sukulaiseni ja muut tutut yrittävät esitellä/tyrkyttää itseään minulle ja siten kilpailla vaimoni kanssa. jälkikäteen oli aina hirveä riita asian tiimoilta, koska minä en kuulemma koskaan huomioinut häntä siellä, enkä sanonut suoria sanoja sukulaisille, enkä haukkunut heitä rumaks yms. Minusta on kuitenkin suht normaalia, että jos menee esim. vanhempiaan tapaamaan muutaman kerran vuodessa, niin voi keskustella heidän kanssaan asioista ilman, että tuijottaa koko ajan vaimoaan. Vaimoni oli kuitenkin siellä kaikessa tekemisessä/keskusteluissa mukana, niin ettei hän mitenkään sivuun jäänyt. Vaimoni oli/on myös sitä mieltä, että sukulaiseni eivät pidä hänestä ja ettei hän muka sukulaisteni mielestä olisi hyvä puoliso minulla ja että ne varmasti toivovat meidän eroavan yms. Voin kuitenkin sanoa (sanoin myös vaimolleni), että sukulaisillani ei ole edelleenkään mitään häntä vastaan, vaan päinvastoin olen heidän kuullut puhuvan kaikkea hyvää vaimostani.
keskustelu ei kuitenkaan auttanut tässäkään tapauksessa, joka johti siihen, että sukulaisten tapaamiset vähenivät vähitelleen. nyt olen viimeisen 5 vuoden aikana tavannut omia sukulaisiani vain muutaman kerran ja sekin on tapahtunut häissä tai hautajaisissa, joihin vaimoni ei ole enää lähtenyt mukaan. kuten arvata saattaa, niin asia ei kuitenkaan jäänyt tähän, vaan samoin kävi vähitellen melkein kaikille ystävyyssuhteille. ei siis tapaamisia eikä puhelinsoittoja. vain lähimpiä hänen sukulaisiaan olemme tavanneet ja joitakin hänen ystäviään, mutta ei minun. tosin vaimoni ajatukset myöskää omista sukulaisistaan ja ystävistään eivät aina ole kovin mieltä ylentäviä.
saimme myös lapsen joka on nyt jo eskari-ikäinen. sitten vaimoni alkoi kärsiä jonkin asteisesta masennuksesta/paniikkihäiriöstä ja lapsi laitettiin päivähoitoon päiväksi kun minä olin töissä. tätä kesti sitten monta vuotta, mutta vaimoni on nyt lähes toipunut ja hän käy jo töissä. tämä oli henkilökohtaisesti todella rankkaa aikaa kun jouduin yksin hoitamaan lähes kaikki asiat eikä asiasta saanut kertoa/keskustella kenenkään kanssa, eikä tavata ketään. vaimoni teki kyllä paljon kotitöitä, joten en siis aivan kaikkea yksin tehnyt.
sekään ei kuitenkaan riittänyt, ettei ystäviä tavattu, vaan hän rupesi olemaan mustasukkainen kaikista mahdollisista tilanteista joissa mä voisin nähdä toisen sukupuolen edustajia. (kaupungilla/kaupassa käynti, telkkariohjelmat, sanomalehdet yms. listaa voisi jatkaa loputtomiin). myönnän kyllä että olen joskus kaupungilla katsonut jotain naista ohimennen, mutta en kuitenkaan ole jäänyt tuijottamaan kenenkään perään. tästä hän on tietenkin saanut vaan lisää vettä myllyyn. nykyään sitten käymme enää harvoin yhdessä kaupassa tai kaupungilla. tv:stä minä voin katsoa ainoastaan urheilu tai asiaohjemia, ja jos hän sattuu tulemaan paikalle kun ruudussa on jokin naishenkilö, niin riita on valmis. jos yritän katsoa jotain sarjaa/elokuvaa vaimoni kanssa niin teksti-tv menee välittömästi päälle kun ruudussa vilahtaa vähääkään edustavampi tai muuten vähäpukeinen naishenkilö ja silloin minun on parasta lähteä tekemään omia juttuja. hän siis katsoo usein illat pitkät sarjoja ja elokuvia, mutta minulla ei siihen ole mahdollisuutta - saati, että voisin edes ehdottaa sitä. hänen mielestään se tarkoittaa samaa, jos sanoisin, että halua katsella vieraita naisia.
minulle henkilökohtaisesti tässä aikasemmassakin on jo aika lailla kestämistä, mutta nykyisin sitten vielä riidellään monta kertaa viikossa (aikaisemmin siis harvemmin). Ja syy on poikkeuksetta se, että minä olen aina (siis vaimoni mielestä) tehnyt jotain väärin tai jättänyt jotain tekemättä tai sitten olen sanonut hänen mielestään jotain väärää jonkun toisen henkilön kuullen tai vastaavasti olen jättänyt reagoimatta jonkun sanomaan kommenttiin. hän saattaa sitten raivota mulle monta tuntia samasta asiasta ja vatvoa/toistella suunnilleen samoja lauseita uudestaan ja uudestaan. yleensä huuto loppuu vasta kun olen pari tuntia kuunnellut hänen huutoaan itse mitään sanomatta. Pyrimme tietenkin selvittämään asiat illalla kun lapsi nukkuu, ettei hänen tarvitse olla kuulemassa. en ole kuitenkaan vielä oppinut hallitsemaan vaimoni tunteenpurkauksia. Tämmöisissä tilanteessa kyllä tekisi mieli lähteä pois vähäksi aikaa, mutta kun minulla ei ole sitä mahdollisuutta, koska vaimoni kärsii edelleen jossain määrin paniikkihäiriöstä ja en siksi voi häntä jättää lapsen kanssa yksin kotiin tämmöisessä tilanteessa. Hänelle saattaa iskeä silloin paniikki. normaali tilanteessa hän voi kyllä olla kotona lapsen kanssa sen aikaa kun käyn kaupassa, mutta esimerkiksi harrastuksiin minulla ei ole ollut mitään mahdollisuuksia mennä moneen vuoteen.
Keskustellessa yritän aina puhua asioista asioina, mutta vaimoni saattaa tarttuu johonkin yksityiskohtaa kuten johonkin sanaan tai sanamuotoon, jota olen käyttänyt. hänelle ei siis ole oleellista mitä olin sanomassa, vaan kuinka asian ilmaisin ja mitä sanoja käytin. tuntuu monesti siltä että hän ymmärtää tahallaan väärin sanomiseni. hän on sitten vielä niin ehdoton, että jos olen sanonut jotain mistä hän on saanut väärinkäsityksen, niin hänelle ei ole mitään merkitystä mitä olen tarkoittanut, vaan minulta kuulemma vaan ""lipsahti"" totuus, vaikka kysymyksessä on ainoastaan ollut hänen väärinkäsitys. sitten hän on todella pitkävihainen ja muistuttelee aina ajoittain (siis riidan yhteydessä), että mitä olen milloinkin ""lipsautellut"", siis vuosia vanhoja juttuja, että enhän minä nyt muka voi olla eri mieltä kuin silloin. Ja joka kerta saa olla selostamassa vanhoja asioita uudelleen hänelle.
Hänelle on vaan niin vaikea puhua normaali tilanteessakaan, kun hän saattaa toisinaan loukkaantua melkein mistä vaan. yleensäkin jos puheenaihe liippaa läheltä jotaki semmoista, että hän voi verrata itseään siinä muihin. Hän tekee välillä niin, että esittää tarkoituksella jonkun kysymyksen tai kommentin mistä asiasta tahansa ja sitten kattoo mitä mä sanon siihen. joudun siis koko ajan olemaan varuillaan ja miettimään tarkkaan mitä sanon. se on aika rassaavaa ja vähitellen minusta, ennen hyvin sosiaalisesta ja puheliaasta miestä, on tullut kotona ja niiden harvojen ystävien parissa melko vähäsanainen henkilö. tyypillinen kommentti sitten on, että ""yks on aina siellä tietokoneella"". niin, mistäköhän se johtuu?
Meillä saattaa kyllä toisinaan mennä viikko pari ihan rauhallisesti, mutta sitten taas räjähtää ja se tilanne voi kestää pitkään. en vaan jaksa kauan enää tätä epävarmuutta ja eristyneisyyttä.
Joo kyllä mä tiedän, että ite mun pitää jonkunlainen ratkasut tehdä ja myös keskustella vaimon kanssa. keskustelut vaan ei ole tuottanut mitään tulosta ja ratkaisuita ei ole helppo tehdä kun on tosissaan yrittänyt 10 vuotta rakentaa yhteistä elämää, niin ja onhan meillä yhteinen lapsikin, enkä myöskään tiedä kuinka vaimo pärjäisi yksin. On vaan ruvennut tuntumaan, että yksinhuoltajanakin olisi helpompi hengittää.
Nää kaikki asiat on ollu mun mielessä yhtä kaaosta, enkä mä ole pystynyt tekeen asioiden eteen juuri mitään muuta kun suoriutumaan käytännön asoita. olen vaan ollu jotenkin niin lamaantunut ja henkisesti lopussa. Mutta tää kirjoittaminen on kyll jotenkin selkeyttäny mun omia ajatuksia. kiitos kuitenkin kun jaksoitte lukea tän mun vuodatuksen. kommentoidakin saa.
.
let sen pari tuntia hiljaa ja toivot että huuto lakkaa. Mistä se on merkkinä? Oletko ajatellut tulevaisuutta yhdessä vai erikseen? Onko sinulla toivonkipinää vielä jäljellä? Kun katsot vaimoasi, mitä tunnet?