ensi kertaa oon itse menossa luovuttamaan, ja ajatus on, että teen sen niin monta kertaa kuin voi. eli ottaen huomioon iän ja terveydentilan, sekä sen, että lapsia luovuttamistani munasoluista saa syntyä korkeintaan viiteen eri perheeseen.
lääkäri pitää mua ihanneluovuttajana - yhdellä miinuksella. eli kun aika koittaa, on munkin vähennettävä sitä tupakointia. kaks lasta on mulla omasta takaa, eikä suvussa sairauksia.
lapsettomuutta on nyt juuri ollut havaittavissa perhepiirissä, mutta heille en ole luovuttamassa. se vaan konkretisoi vielä enemmän haluani luovuttaa.
luovuttaja saa päättää, että luovuttaa vain jollekin tietylle henkilölle, esim. siskolle. saa myös rajata saajat esim. heteropareihin. itselläni ei mitään rajoituksia ole, kelle vaan joka tarvitsee.
yhteys on otettu pariskuntaan, jonka toivottavasti tuleva äiti on samaa pituusluokkaa itseni kanssa, ja on sama hiusten ja silmien väri. siinä mennään vähän epäreilusti itseni mielestä, että toiset kiilaa jonon ohi silmien värin takia, mutta ymmärrän täysin miksi - halutaan että jälkeläinen muistuttaa myös äitiään.
mulla ei oo niin minkäännäköisiä henkisiä pohdintoja ollut tästä, siis itseni kannalta. en koe mitenkään, että mahdollisesti syntyvät lapset olisivat jotenkin minun/minua, mutta toisaalta olen valmis 18 vuoden päästä kertomaan heille geneettisestä taustastaan jos ottavat yhteyttä. ihan vain inhimillisyyden vuoksi, tai miten sen nyt sanoisi..
valehtelisin jos väittäisin, että rahallinen korvaus ei merkitsisi mulle mitään. tämä on kuitenkin fyysisesti sen luokan prosessi. vertahan luovutan säännöllisesti ja olen luuytimenluovuttajarekisterissä, ilmaiseksi auttamassa. toki haluan auttaa tälläkin tapaa, mutta veikkaan, että saattaisin viime hetkellä jopa jänistää toimenpiteen arkaluontoisuuden vuoksi, jos lähtisin mukaan ilman korvausta. ei se rahakaan pahitteeksi ole työttömällä yksinhuoltajalla.
tässä nämä minun mietteeni. toivoisin enemmän luovuttajia mukaan hommaan, jono on kuitenkin pitkä lasta haluavilla ja luovuttajia liian vähän. olen itse saanut lapseni niin helposti kuin voi, ja se saa mut tuntemaan hieman syyllisyyttäkin. ei sillä että pitäisi, mutta kuitenkin. epäreilu on epäreilua. ehkä joku siellä jossain pian saa avullani sen kaivatun lapsen. en tiedä miten itse olisin selvinnyt, jollen olisi saanut lapsia, joita aina olin halunnut. lapsilukuni on täynnä ja nyt olisi jonkun toisen vuoro...!