Mun mies sit päätti kerral pilata koko mun tulevaisuuden

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mitä elämäl tekis
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

mitä elämäl tekis

Vieras
Oon 10-vuotiaasta asti haaveilu sisustussuunnitelijan urasta, oon ottanut siitä selvää, sisustanut omat huoneet aina, piirelly mallikuvia ja ollu muutenki todella kiinnostunut alasta. No äske se tuos tuumas, ettei musta oo siihe, oon liian heikko, en osaa käyttää järkee jne. Jännä sillee, että kaikki mun muut tuttavat on erimieltä, mutta se ainoo ihminnen kenen sana oikeest on tärkee, päättää sit kertoo kuin oon päästäni vialla ja must ei oo toho.
Joo kyl ehk kärsin masennuksesta, johtuen siitä, että äiti muisti ai kertoo kuin oon lihonnu, mua kiiusattii koulussa, mummo tappo ittensä, isi siku ei hyväksyny mua, vaan olivat sitä mielt, että pilaan isin elämä ja ois parempi etten synny ollenkaa. Niin myönnän, että se on masentanut mua. Mutta silti oon ollu sosiaalinen, moni tuttu on sanonu, että oon sosiaalisempia ja puhuvimpia ihmisä mitä tuntevat. Tuli niin paska fiilis, ei oikee tiedä mitä pitäs ajatella, en mitää muuta ammattia nää mutta kerta musta ei siihe oo, koska en tiedä koko talonrakennetta jne. Sitä vartehan mä sitä lähtisin opiskelee, että oppisin asioita, mutta mitä turhaa tuhlaa elämää siihe, ku ei must näht sit mu miehe mukaa ole siihe.
 
Pitäisikö sinun mennä jollekin terapeutille juttulemaan, sinulla on todella huono itsetunto ainakin yms. Jos mulle sanottaisiin noin, niin minä päinvastoin näyttäisin että mistä kana kusee.
 
Tekstisi antaa kyllä sellaisen mielikuvan että olet näitä ns. puusta päälleen pudonneita ihmisiä. Mutta voihan sitä opiskelua lähteä kokeilemaan, kyllä sitten huomaat sovellutko alalle vai et, viimeistään päättötodistuksen tai työpaikan (tai niiden puutteen) muodossa.
 
  • Tykkää
Reactions: matrjoshka
Mitäs jos ihan vaan luottaisit itseesi ja viis veisaisit siitä mitä miehesi sanoo! Opiskelemaan vaan! Suosittelisin harkitsemaan tarkasti, kannattaako jakaa elämäänsä enää ihmisen kanssa joka laukoo sinusta tuollaisia! Parisuhteen pitäisi rakentua tahtoon rakastaa, kunnioitukseen ja toisen tukemiseen, ei alaspainamiseen ja haukkumiseen... Olet saanut elämässäsi jo ihan tarpeeksi pa..aa niskaasi, joten älä ota enempää, jos ei ole pakko! Pidä itsesi puolta ja itsestäsi huolta! Tsempit!
 
Jos mun mies ei kannustaisi mua, haluaisin sitten parturiksi tai astronautiksi, niin enpä kyllä jäis hänen messiin. Omaa puolisoa tulee kannustaa kaikessa, mihin tämä päättää ryhtyä (toki lain sallimissa rajoissa... ;)).
 
Siis kyl tarkoitus on lähtee opiskelee tota alaa, jotenki tuli vaa niin paskafiilis, ku se tos tuumaa iha yht äkkii ettei must oo siihe. En sit tiedä mihi must sen mielest on. Nyt oon koton kotiäitin, mistä nautin iha hirveästi, mutta jossai vaihees haluun jatkaa-opiskelua. Ja siis , ku joka päivä se sanoo, kuin haluis että lähen töihi tai opiskelee ja tienaisin ainakin se 1800€ kuussa, mut sit ku siit puhutaa, niin sit se sanoo ei susta oo siihe.
No mä lähen opiskelee alaa ja näytän sille Niin mä tein niilleki ketkä mua kiusas, ne jäi paikoillee, ku mä taas muutin toisel paikkakunnalle lukioon ja viel sille linjalle mille hain(eli ilmaisutaidon ja mediakasvatuksen)
 
Avasin tän alotuksen ja aattelin että nyt on jotain tosi dramaattista, mies on tehny rikoksia, vieny sun suvun rahat, tartuttanu suhun jonkun kamalan taudin, pettänyt, vienyt lapset tms... Mut kyse olikin yhdestä kommentista! Tietysti hyvin näin mutta ap, sanon nyt hyvällä että hanki vähän perspektiiviä jooko. Ja totta ihmeessä opiskelet sitä mitä haluat, ei sun miehes siitä päätä.
 
Pienestä sun elämä menee pilalle...
Ei helevattu, nyt kokoat itses ja näytät sille miehelles! Tuollaiset miehen puheet toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
 
En sit teidä pitäiskö mun olla ihan tunteeton, jotta musta mieheni mielest ois tuoho. Otin kyl itseeni iha sika pahasti, just sen takia, että niin moni on tallonu mun päälle ja joka kerta oon noussu ylös ja koittanu kasvattaa itsestäni vahevemma. Ei toi mua haittas kenenkää toise suusta, mut se sano mun mies, se kenen oikeest luulis olevan tukena, niin kun mäkii oon ollu sen tukena, ku se oli työtän ja ainoo mitä teki ryyppäs, mä kuitenkin tuin ja olin veiressä
 
Mun teini-iän poikaystävä sanoi, kun luin yliopiston pääsykokeisiin, että "turha lukea, et sä kuitenkaan pääse sisään".
Pääsin hyvinkin - ja poikaystäväkin jäi entiseksi. Hyvin pyyhki siis!
 
Mä satuin joskus ikävä kyllä rakastuu siihe ja on siin hyviikii polia. Ja joo ylireagoin, kun olin vaa niin vihainen, en tieny oikee mitä pitäis tehdä, itkee vai huutaa. Ennen se oli kannustava, tilas mulle avotkan, jotta saisin erilaisia sisustusvinkkei ja siin samal ku sen tilas, tuli sellanen sisustuskirja, katto mun suunitelmia ja sano niit hyviks ja nyt tänää yht äkkii tuuma ettei must oo siihe, oon paska.
 
No mitä vittua muka joku perusjannu tietää sisustussuunnittelijan työstä? Tunteeko se myös floristin, kuvittajan, uimavalvojan ja proviisorin duunit ja sen, mitä niissä vaaditaan? Toki sillä on oikeus sanoa mielipiteensä, jos kerran tykkää tylyttää muita ihmisiä, mutta mielipide on kuin persreikä – jokaisella on omansa.
 
Sun miehesi kuulostaa kyllä varsin inhottavalta ja lapselliselta. Puolisoiden tulisi kannustaa toisiaan ja olla toistensa tukena, ei musertaa toista. Älä anna miehesi - tai kenenkään - kohdella itseäsi noin. Ota asia puheeksi ja vaadi kunnioitusta, jos asenne ei muutu, lähde itse ja tee itsestäsi onnellinen.
 

Yhteistyössä