Multa voi kysyä kanssa :D

En jaksa kirjoittaa homoudesta kun siitä olen kirjoittanut paljon.
Tuohon tekstiin: voi olla jokin tietoinen kampanja olemassa. Ja mä uskon että Usa:ssa päättäjillä ei ole muutenkaan puhtaat jauhot pussissa ja viittaan tällä epäilyksiin okkultiikasta ja niihin menoihin liitetyistä seksuaalisista perversioista (nyt en jaksa kaivaa lähdettä) ym.
Mikä tahansa agenda menee ihmisissä läpi jos se esitetään vuosikymmenien verran ja käytetään tietynlaisia termejä, ihmiset uskovat mitä moninaisimpia asioita jos retoriikka on tietynlaista.

Mutta homouden alkuperästä olen Paavolan kanssa eri mieltä, mä laittaisin psyykkisten ja kasvatuksellisten syiden lisäksi myös geneettisen alttiuden ja/kohdunaikaiset tapahtumat. Mutta ei tuokaan tee homoudesta sen hyväksyttävämpää koska geenistössä on muutakin rappeutumaa, ja esim. alttius alkoholismiin ja adhd löytyvät myös geeneistä, mutta ei niiden geenien mukaan pidä elää.

Yksittäinen homo ei välttämättä ole homokampanjan tuote, joku poika voi kokea jo 3-vuotiaasta lähtien olevansa erilainen ja kiinnostuvansa tyttöjen jutuista, olen kuullut tämmöisistä kaksospojistakin joista toinen on umpihetero ja toinen homo. Mutta yhtäkaikki, ei kaikkia geeneissä olevaa tarvitse totella.
 
Mitä mieltä olet Joyce Meyeristä ja opetuksestaan?
Onko väliä missä asennossa rukoilee?
Mitä mieltä olet Torinon käärinliinasta?
Miten ja missä vaiheessa kerrot uudelle tuttavuudelle uskostasi?
Saako uskova avioitua ei-uskovan kanssa?
Entä jos uskoon tullessaan on naimisissa ei-uskovan kanssa joka sanoo että valitse minut tai Jeesus?
Joyce Meyer on menestysteologi. En ole varsinaisia puheita kuunnellut mutta kuulemma tosi symppis ja pyörittää isoa avustusorganisaatiota. Mutta opetukset paljastavat...eli opettaa uskon sanaa (kun vaan puhuu positiivisia niin se toivottu asia tapahtuu) ja opettaa että uskova on synnitön.
Raamattu opettaa toisin, eli uskova on samalla pelastettu ja syntinen. Ja mä kyllä tunnen vahvasti saman mitä Paavali Raamatussa puolestaan sanoo että meissä on kaksi voimaa, jotka vetää eri suuntiin, Henki ja liha. Jokainen uskova tekee syntiä päivittäin vaikka eläisi lähellä Jumalaa.

Torinon käärinliinasta tein joskus aloituksen. :) Kyse on oikeastaan siitä, että Vatikaanin pitäisi antaa se uudelleen tutkittavaksi ja sellaisesta kohdasta joka ei ole saastunut. Se sitten lopettaisi vatvomisen. Mutta Vatikaani ei ehkä uskalla tehdä sitä, ehkä he tykkäävät että porukka käy katsomassa sitä liinaa ja salaperäisyys säilyy. Mun uskolle on kuitenkin se ja sama, onko se aito tai ei.
http://kaksplus.fi/threads/torinon-kaeaerinliina-saattaa-sittenkin-olla-aito.2438580/
 
Viimeksi muokattu:
Argh, tän uuden palstan myötä mun iPadissa kursori ei suostu toimimaan ja kirjoittaminen on hidasta. Jatkan...

Ei ole väliä missä asennossa rukoilee. Sen jännän asian olen huomannut että en pysty kovin hyvin keskittymään jos samassa tilassa on vaikka jotain hälinää (siis kyllä rukoukset menisi sitenkin perille asti, jokainen rukous kuullaan): Jeesushan neuvoi että "kun rukoilet, mene kammioosi, sulje ovesi..."

Se missä vaiheessa kerron jollekulle uskostani riippuu ihan siitä miten Jumala johdattaa. Kun rukoilee, niin Jumala antaa usein selkeän hetken milloin kertoa. Joidenkin kohdalla menee viikkoja, toisten vuosia.

En suosittelisi uskovalle avioliittoa ei-uskovan kanssa, Raamattu varoittaa vieraan ikeen kantamisesta uskottomien kanssa, ja avioliitto on mitä läheisin "ies". Siinä on se vaara että uskovan uskonelämä alkaa laskea kuin lehmän häntä.
Poikkeus:jos sillä uskovalla on Jumalalta saatu varmuus että tuo toinen ihminen on hänelle se oikea ja hän tulee pelastumaan, niin sit voisi avioitua. Uskon "siihen oikeaan", eli että on vain yksi puoliso maailmassa joka täyttää sen Jumalan suunnitelman omalla kohdalla, ja aina "se oikea" ei ole uskossa. Uskon että jos avioituu "sen oikean" kanssa niin Jumala hoitelee hänetkin uskon tielle -tää oli ihan omaa Echo-teologiaa, toivottavasti en ole harhaoppinen nyt. :D Mutta aika riskialtista siis on ottaa ei-uskova puoliso, koska uskovakin voi erehtyä sen suhteen minkä kokee Jumalan puheeksi.

Jos ei-uskova puoliso haluaisi lähteä niin sit lähteköön. Toisaalta ymmärrän sitä puolisoa (ei hän alunperin olisi halunnut uskovaa puolisoa, tyyliin "rakas sinusta on tullut pullukka"), mutta toisaalta rakkauden pitäisi kestää puolison uskonnolliset valinnatkin. Jokainen on avioliitossakin yksilö eikä puoliso saa määritellä toisen uskonnollisia valintoja.
 
Viimeksi muokattu:
Mitä teet jos ovellesi tulee jehovantodistajia?
Ajankohtainen kysymys, koska eilen tuli kaupan parkkipaikalla yks jehovamies tarjoamaan lehteä. :D
Sanoin että olen tunnustava kristitty, ja että "hommatkaa eläväisempi jumala, teidän jumalanne ei oikein elä. Vapiksella ja hellareissa Jumala toimii."
Se mies jotain mutisi mutta en muista mitä, ja meni pois.

Jälkikäteen ajateltuna olisin voinut keskustella pitempäänkin ja ehkä olin aavistuksen verran ivallinen. Vilpittömästihän se jehova toimii, vaikkakin väärää oppia levittäen, ja mä ehkä jyräsin hänet.

Kerran tuli yks nuorempi jehovamies mun juttusille ja kysyin häneltä, että "mistä tiedät pääseväsi Taivaaseen?" (kristityillähän on pelastusvarmuus) No se mies ei tiennyt, kai kun teoillaan yritti pelastua.
 
Oletko koskaan kokenut "Jumalani, miksi minut hylkäsit" tuntemuksia?
Silloin kun mulla oli alle parikymppisenä lakihenkinen vaihe uskossa, niin se vei mut masennukseen 1/2-1 vuodeksi, olin ihan umpitunnelissa. En kokenut Jumalan läsnäoloa ja pelastusvarmuus hävisi. Mutta sen jälkeen rupesi armo maistumaan ja Jumalan läsnäolon kokemukset palasivat.
Siis oli Jumala läsnä silloin masiksessakin mutta masis esti niiden tuntemusten kokemista, ja pelkäsin Jumalan ottaneen multa pelastuksen pois.
 
Minä kun luulin, että tuollaisilla "asiaan vihkiytyneillä" olisi olemassa ihan oma sisäpiirin tietopankki.
Jonne meillä muilla ei olisi asiaa. Mutta nähtävästi ei sitten.
Kaikki löytyy netistä. Ja Raamatusta.
Kristinuskossa ei ole olemassa "salaista tietoa" kuten gnostilaisuudessa tai vapaamuurariudessa, vaan kaiken on oltava avointa ja vapaana jokaisen arvioitavaksi.
Jopa kristillisten kokousten meininki on avoimesti kaikkien luettavana Raamatussa, eli ei ole salaseuroja.
 
En jaksa kirjoittaa homoudesta kun siitä olen kirjoittanut paljon.
Tuohon tekstiin: voi olla jokin tietoinen kampanja olemassa. Ja mä uskon että Usa:ssa päättäjillä ei ole muutenkaan puhtaat jauhot pussissa ja viittaan tällä epäilyksiin okkultiikasta ja niihin menoihin liitetyistä seksuaalisista perversioista (nyt en jaksa kaivaa lähdettä) ym.
Mikä tahansa agenda menee ihmisissä läpi jos se esitetään vuosikymmenien verran ja käytetään tietynlaisia termejä, ihmiset uskovat mitä moninaisimpia asioita jos retoriikka on tietynlaista.

Mutta homouden alkuperästä olen Paavolan kanssa eri mieltä, mä laittaisin psyykkisten ja kasvatuksellisten syiden lisäksi myös geneettisen alttiuden ja/kohdunaikaiset tapahtumat. Mutta ei tuokaan tee homoudesta sen hyväksyttävämpää koska geenistössä on muutakin rappeutumaa, ja esim. alttius alkoholismiin ja adhd löytyvät myös geeneistä, mutta ei niiden geenien mukaan pidä elää.

Yksittäinen homo ei välttämättä ole homokampanjan tuote, joku poika voi kokea jo 3-vuotiaasta lähtien olevansa erilainen ja kiinnostuvansa tyttöjen jutuista, olen kuullut tämmöisistä kaksospojistakin joista toinen on umpihetero ja toinen homo. Mutta yhtäkaikki, ei kaikkia geeneissä olevaa tarvitse totella.
No sen verran lisään tuohon Usa:n homomyönteisyyteen, että youtubessa on videoita joissa sanotaan Michelle Obaman olevan mies, eli Barack olisi Usa:n eka homopresidentti ja naimisissa transun kanssa. :D

Perusteluina se, että Michellellä on aataminomena ja joku oli arvioinut että kehon mittasuhteet on miehiset, eikä kuntosalitreeni selitä kaikkea. Koomikko Joan Rivers kerran sanoi kaikille suoraan (siis ei ollut vitsi) että "kaikkihan tietävät että Michelle Obama on mies."
No, voi olla tuulesta temmattuja nuo väitteet. Mutta sillähän siitä pääsisi varmuuteen jos olisi kuvia Michellen raskausajalta? Niitä ei kuulemma kauheasti ole (jonkun sivuston mukaan ei yhtään), eikä pikkuvauvakuvia.

Googlettakaa Michelle Obama man.
 
Viimeksi muokattu:


Eli onko tuo terveysside, häpykumpu vai pieni pili?
Toisaalta luulisi että Michelle olisi poistattanut munat, varmasti olisi halua, rahaa ja mahdollisuutta siihen jos haluaa muutenkin näytellä naista.
 
vierailija
Onko Billy Grahan vapaamuurari?
Onko Sauli Niinistä uskossa? Mitä mieltä olet hänestä?
Saako uskovainen käydä armeijan?
Mitä mieltä olet katolisesta kirkosta, entä ortodoksisesta?
 
vierailija
No sen verran lisään tuohon Usa:n homomyönteisyyteen, että youtubessa on videoita joissa sanotaan Michelle Obaman olevan mies, eli Barack olisi Usa:n eka homopresidentti ja naimisissa transun kanssa. :D

Perusteluina se, että Michellellä on aataminomena ja joku oli arvioinut että kehon mittasuhteet on miehiset, eikä kuntosalitreeni selitä kaikkea. Koomikko Joan Rivers kerran sanoi kaikille suoraan (siis ei ollut vitsi) että "kaikkihan tietävät että Michelle Obama on mies."
No, voi olla tuulesta temmattuja nuo väitteet. Mutta sillähän siitä pääsisi varmuuteen jos olisi kuvia Michellen raskausajalta? Niitä ei kuulemma kauheasti ole (jonkun sivuston mukaan ei yhtään), eikä pikkuvauvakuvia.

Googlettakaa Michelle Obama man.

En viitsi edes googlata. Nyt kyllä Echo teki rimanalituksen. Michelle Obama on juristi. On varmasti aukoton juristin ura. USA:ssa penkotaan kaikki asiat pohjamutia myöten. Meinaatko ihan tosissasi, että pitkä julkinen ura poliitikkona olisi onnistunut, jos siinä olisi ollut aukkoja? Tai vaimon urassa olisi aukkoja. Kyllähän Michelle Obamalla on ollut koulukavereita, opiskelukavereita jne. Varmasti naapureita, ystäviä jne raskausajalta.
 
vierailija


Eli onko tuo terveysside, häpykumpu vai pieni pili?
Toisaalta luulisi että Michelle olisi poistattanut munat, varmasti olisi halua, rahaa ja mahdollisuutta siihen jos haluaa muutenkin näytellä naista.

Ei tule mieleen kuvamanipulaatio? Voi Echo, mä olen pitänyt sua aika tervejärkisenä uskiksena, mutta taas tipahdin maan kamaralle. Ei uskovainen voi olla ns. tervejärkinen. Se sekoaa viimeistään silloin, kun puhutaan homoista.
 

Yhteistyössä