Ä
Äidi
Vieras
Meillä on 6 kk ikäinen ihana poikavauva. Poika syntyi sektiolla ja oli isänsä hoidossa aika paljon 1,5 päivää, kun minä olin petipotilaana. En voinut pitää vauvaa paljaalla iholla, enkä hirveästi rinnallakaan, koska haava oli tosi kipeä. Isä hoiti sitten "kenguru-hoidotkin".
Jotenkin mulle jäi sellainen olo, että miten pärjään vauvan kanssa. Kotonakin annoin isän hoitaa vauvaa aika paljon ja vauvahan pääasiassa alussa vain nukkui ja heräs syömään, joten sylissäkin tuli pidettyä vähemmän, koska nukkui niin paljon.
Joten nuo ensimmäiset kuukaudet on jäänyt hämäräksi, kai se kaikki oli niin uutta, että sitä vaan sinnitteli väsymyksen kanssa eteenpäin. Jotenkin mua huoletti, että onko vauvalla kaikki hyvin, vaikka mikseipä olisi ollut. Ja mielellään annoin hoitovastuuta isälle niin paljon kuin halusi. Poika ei siis ikinä ole ollut riippuvainen äidistä ja isä antoi yhtä paljon (ellei enemmänkin) hoivaa kuin äiti. Yleensähän pikkuvauva on aika riippuvainen äidistä ja äiti on sille kaikki kaikessa.
Nyt kun poika on 6kk olen pojan kanssa todella läheinen. Leikin, suukottelen ja hellin. Tuntuu, että tällaiset asiat jäi alussa kokonaan väliin. Kerran havahduin vauvan ollessa reilun 1kk, että olenko pussannut vauvaa koskaan?
Meneeköhän se sitten näin, että joillekin se äitiys avautuu vasta myöhemmin? Nyt nautin täysillä ja touhuan pojan kanssa. Ja nyt on paljon asioita, joista vain äiti osaa.
Joten vaan harmittaa ja mielessä kummittelee, että miten se alkuaika menikin niin oudosti ja kummasti, aivan kuin en olisi nauttinut vauvasta ja olisin sysännyt sitä vaan enemmän isän hoiviin...
No nyt kaikki hyvin, pääasia kai se on.
Jotenkin mulle jäi sellainen olo, että miten pärjään vauvan kanssa. Kotonakin annoin isän hoitaa vauvaa aika paljon ja vauvahan pääasiassa alussa vain nukkui ja heräs syömään, joten sylissäkin tuli pidettyä vähemmän, koska nukkui niin paljon.
Joten nuo ensimmäiset kuukaudet on jäänyt hämäräksi, kai se kaikki oli niin uutta, että sitä vaan sinnitteli väsymyksen kanssa eteenpäin. Jotenkin mua huoletti, että onko vauvalla kaikki hyvin, vaikka mikseipä olisi ollut. Ja mielellään annoin hoitovastuuta isälle niin paljon kuin halusi. Poika ei siis ikinä ole ollut riippuvainen äidistä ja isä antoi yhtä paljon (ellei enemmänkin) hoivaa kuin äiti. Yleensähän pikkuvauva on aika riippuvainen äidistä ja äiti on sille kaikki kaikessa.
Nyt kun poika on 6kk olen pojan kanssa todella läheinen. Leikin, suukottelen ja hellin. Tuntuu, että tällaiset asiat jäi alussa kokonaan väliin. Kerran havahduin vauvan ollessa reilun 1kk, että olenko pussannut vauvaa koskaan?
Meneeköhän se sitten näin, että joillekin se äitiys avautuu vasta myöhemmin? Nyt nautin täysillä ja touhuan pojan kanssa. Ja nyt on paljon asioita, joista vain äiti osaa.
No nyt kaikki hyvin, pääasia kai se on.