Moniko katunut jälkeenpäin sitä, että vienyt lapsen pienenä hoitoon?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Entä moniko sitä, että jäänyt kotiin hoitamaan lasta/lapsia?

Aika moni nimittäin katuu myöhemmin jos vie lapsen hoitoon pienenä (esim.1-vuotiaan)
Mutta ikinä en oo kuullu että joku sanoo katuvansa aikaa, kun on ollut lasten kanssa kotona.
 
Mun kaverin äiti ( lto) on miettinyt ja syyllistänyt monesti jälkeen päin itseään kun vei lapsen pienenä hoitoon. Rajansa kaikella, mutta pitäisi tehdä ratkaisuja joiden kanssa voi elää..
 
Alkuperäinen kirjoittaja Iso Paha Susi:
Poika aloitti 2-vuotiaana päivähoidossa ja päivääkään en ole vielä katunut. Viihtyy pk:ssa todella hyvin, eikä millään malttaisi lähteä kotiin ennen viittä.

Meillä aloitti pph:lla 2-vuotiaana enkä ole katunut mutta alle 1-vuotias en voisi viedä ikinä. Eli minusta 2-vuotias ei ole enää kauhean pieni hoitoon.
 
En ole katunut. Mutta olen ylpeä siitä kuinka paljon fiksumpia ja taitavampia omat lapset ovat verraten kavereiden lapsiin jotka ovat tosi kauan kotona. Ja mielellään nuo lapset ovat alusta asti hoitoon menneet, ovat siis pph:lla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Champion:

Oletko ylpeä kun pph on kasvattanut heistä noin mainioita ihmisiä?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jeps:

Ja sulla on paha päivä? Voi harmi :hug:
 
Mitä eroa on olla kotona tai pph:lla hoidossa. Ei yhtään mitään. Fiksuja ja taitavia... :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja Champion:
Alkuperäinen kirjoittaja Jeps:
Alkuperäinen kirjoittaja Champion:
En ole katunut. Mutta olen ylpeä siitä kuinka paljon fiksumpia ja taitavampia omat lapset ovat verraten kavereiden lapsiin jotka ovat tosi kauan kotona. Ja mielellään nuo lapset ovat alusta asti hoitoon menneet, ovat siis pph:lla.

Oletko ylpeä kun pph on kasvattanut heistä noin mainioita ihmisiä?

Ja sulla on paha päivä? Voi harmi :hug:

Ei suinkaan, mistä noin päättelit? Etkö halua vastata?
 
Samma här, paitti että mulla eka oli päiväkodissa ja toinen aluksi pph:lla. Ja kyllä, minä olen itse kasvattanut lapseni.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Peppari:

Kyllä se pph / päiväkoti suureksi osaksi kasvattaa. Totta kai, jos lapsi on siellä päivät!
Ja omanikin on ollut päiväkodissa, ei siinä mitään. Helpommalla olen päässyt.
 
Itse hoidan kotona 1v, 2v ja 4v poikia. En ole katunut vaikka en ole vienyt hoitoon. Pää tosin tuntuu välillä että sekoo ja seinät kaatuu päälle :saint:
Kotona siihen asti kunnes nuorin täyttää 3 :saint:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Champion:
Alkuperäinen kirjoittaja Jeps:
Alkuperäinen kirjoittaja Champion:
En ole katunut. Mutta olen ylpeä siitä kuinka paljon fiksumpia ja taitavampia omat lapset ovat verraten kavereiden lapsiin jotka ovat tosi kauan kotona. Ja mielellään nuo lapset ovat alusta asti hoitoon menneet, ovat siis pph:lla.

Oletko ylpeä kun pph on kasvattanut heistä noin mainioita ihmisiä?

Ja sulla on paha päivä? Voi harmi :hug:

Ei suinkaan, mistä noin päättelit? Etkö halua vastata?

Ihan olen itse lapseni kasvattanut ja hoitoajan kasvattaa pph joka on ollut todella hyvä hoitaja. Olen pahoillani jos sä olet epäonnistunut omien lasten kohdalla kun noin rupesi kiinnostamaan :hug:
 
Kyllä mä koen ihan kelpo äiti olevani. Katsotaan sitten tuossa parin kymmenen vuoden päästä että olenko onnistunut vai en :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Champion:
Alkuperäinen kirjoittaja Vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Champion:
Alkuperäinen kirjoittaja Jeps:
Alkuperäinen kirjoittaja Champion:
En ole katunut. Mutta olen ylpeä siitä kuinka paljon fiksumpia ja taitavampia omat lapset ovat verraten kavereiden lapsiin jotka ovat tosi kauan kotona. Ja mielellään nuo lapset ovat alusta asti hoitoon menneet, ovat siis pph:lla.

Oletko ylpeä kun pph on kasvattanut heistä noin mainioita ihmisiä?

Ja sulla on paha päivä? Voi harmi :hug:

Ei suinkaan, mistä noin päättelit? Etkö halua vastata?

Ihan olen itse lapseni kasvattanut ja hoitoajan kasvattaa pph joka on ollut todella hyvä hoitaja. Olen pahoillani jos sä olet epäonnistunut omien lasten kohdalla kun noin rupesi kiinnostamaan :hug:

Aha. Tunnistan ihmistyypin. Moro. En arvosta kaltaistasi.
 
Katua, on aika kova sana, mutta voin sanoa, että ihmettelen, mikä kiire mulla oli viedä 1½-vuotias kuopus päivähoitoon ( ja samalla esikoinen 3v7kk iässä). toki lieventävänä ;) asianhaarana oli se, että päivähoitoa oli ja on edelleen 10-13pv kuussa. En usko, että hoitoonvieminen vahingoitti häntä, mutta ihmettelen, että miksi mulla oli niin kova kiire jatkaa opintoja ja mennä töihin. Kyllä tuossa oravanpyörässä ehtii pyöriä hoitovapaan jälkeenkin.
 
Yhteistyössä