Mitenkäs tekisitte? (oon miettinyt koko yön pääni puhki )

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja NeitiNasu
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Me ollaan yhtenä vuonna jätetty joululahjat väliin. Lapsille ostettiin pienet lahjat ja muille ei. Eipä hirveesti pyydelty anteeksi, eikä selitelty. Tosin kaikki tiesivät meidän tilanteen. Yleensä annetaan melko kalliita ja ajateltuja lahjoja, joten hiukan oli ihmetteleviä ilmeitä, mutta ei kukaan kysynyt. Seuraavan vuonna taas panostettiin lahjoihin. Jälkikäteen jutellessa on ollut ok mummoille ja vanhemmille ja muille lähisukulaisille.
 
Alkuperäinen kirjoittaja NeitiNasu:
laskuja on luonnollisesti tässä remontoidessa jäänyt jonkin verran rästiin

muuten asiaa kommentoimatta... mutta ei se mitenkään "luonnollista" ole että remontoidessa jää laskut rästiin. sen verran ja sitä mukaa remontoidaan, kun varaa on, siis laskujen maksun jälkeen. jos ei jää rahaa niin siinä kuussa ei sitten remontoida. ellet nosta kokonaan erillistä remonttilainaa, mutta pois sekin on maksettava ja ajallaan.
 
Ei kai sukulaisille ole mikään pakko ostaa lahjoja jos on tiukka rahatilanne tai muutenkaan. Meillä ostetaan vain omalle porukalle muutenkin. Itse tehtyjä juttuja kyllä mummoille jne. mut ei mitään kallista. Miks pitäis vetää rahat ja hermot piippuun jonku joulun vuoksi :xmas:
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja NeitiNasu:
Puhuin juuri (hyvin paljon väsyneen ) miehen kanssa ja tultiin siihen lopputulokseen että mun perhe (siskoa, äitiä ja isää lukuunottamatta ) eivät tule ymmärtämään mitään ns semi lahjoja: silläkin uhalla kirjat ja astiat saa jäädä kauppaan ja pentikin sijaan me suunnataan lahjaostoksille lelukaupan pelihyllyille hakien vähän sitä ja tätä hassua ja halpaa koko porukalla (palikkapelit kunniaan ). Ja miehen perheestä erikseen lahjotaan vain yksi sisko ja äiti, loppuporukka saa yhteisen joulumuistamisen jossakin muodossa.

Ja mä toivon että meidän rahat riittää vielä liesituulettimeen (meillä on kyllä hyvä tarjous kodinkonepaketista, eli toivon että saan sen hyödynnettyä nyt eikä tarvii parin satasen takia jättää käyttämättä ).

Mä en aio tehdä mitään kompromissiratkaisuja vauvan tarvikkeissa (vaunuja, lipastoa ja hoitopöytää koskien ) koska tiedän millä mä helpotan omaa arkielämääni täällä lasten kanssa, ja millä saan kaiken kaaokseen.. ja mä mieluiten valitsen sen helpomman arjen, sen verran mukavuuden haluinen olen. Organisointikyky tälläisissä asioissa sentään on vielä tallella, vaikka muuten ajatus ei luista.

Ihan pienenä vinkkinä vaan.. mulla ei ole yksikään lapsi suostunut kellistymään hoitopöydälle, kaksosten vaunuissa ne ei saanu nukkuttua kun yksi kerrallaan ym ym. Eli ainakaan mun elämä ei noilla välineillä helpottunut.

Kiitos vinkistä, mutta mun lapsilta ei kysytä, haluaako ne itseään hoidettavan hoitopöydällä vai sen alla vai sängyllä vai missä. Ne hoidetaan ihan tasan siellä, missä mä päätän hoitaa.. =) Ja vaunut tarvin ihan kulkuvälineiksi, en nukkumispaikaksi.

Ja sinulle ja pyh: mä en aio elää neljää vuotta näin. Kunnioitan kaikkia jotka niin tekevät, mutta mun suunnitelmiin se ei kuulu.
 
jos ei sukulaiset ymmärrä että ei oo varaa joululahjoihin, niin johan on aika oppia. Ei kannata talouttaan kaataa joulun takia. Se tulee vaikka ei ois penniäkään laittanut joululahjoihin!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Emilyn:
No eihän se hoitopöytäkään nyt ihan pakollinen ole heti alkuunsa. Pärjää ilmankin. Jos vaihtoehtona on joululahjat tai liesituuletin niin todellakin tuulettimen osto myöhemmin, joulu on kumminkin vaan kerran vuodessa..

peesi:)
meilläkin ostetaan aina ja kaikelle vaikka mitä lahjoja:)
siirtäisin sitä liesituulettimen ostoa...
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Me ollaan yhtenä vuonna jätetty joululahjat väliin. Lapsille ostettiin pienet lahjat ja muille ei. Eipä hirveesti pyydelty anteeksi, eikä selitelty. Tosin kaikki tiesivät meidän tilanteen. Yleensä annetaan melko kalliita ja ajateltuja lahjoja, joten hiukan oli ihmetteleviä ilmeitä, mutta ei kukaan kysynyt. Seuraavan vuonna taas panostettiin lahjoihin. Jälkikäteen jutellessa on ollut ok mummoille ja vanhemmille ja muille lähisukulaisille.

Hyvä kuulla. Voi olla, että me yhtä kaikki nyt silti käydään ostamassa jotain ihan pieniä, halpoja juttuja... toisaalta, jos vastaanotto on huono ja arvosteleva, eipähän tarvii satsata kenenkään paitsi lasten lahjoihin enää ikinä. :ashamed: Sillä mietinkin, oisko parempi jättää hankkimatta kokonaan kuin että hankkii jotain mitä ei kukaan ehkä arvosta...*sukunsa tunteva*
 
Alkuperäinen kirjoittaja muumuu:
Ei kai sukulaisille ole mikään pakko ostaa lahjoja jos on tiukka rahatilanne tai muutenkaan. Meillä ostetaan vain omalle porukalle muutenkin. Itse tehtyjä juttuja kyllä mummoille jne. mut ei mitään kallista. Miks pitäis vetää rahat ja hermot piippuun jonku joulun vuoksi :xmas:

Niinpä, lähinnä hermot. Oot kyllä viisas, muumuu. :hug: :D
 
ei kai se hoitopöytä niin välttämätön ole. Meillä oli mutten ikinä käyttäny joten annoin sen pois jo pojan ollessa vauva... Laittaa vaan pyyhkeen alle esim sohvalle tai lattialle kun vaihtaa vaippaa, niin ei lirahtele tekstiileihin jos pissaa samalla...

Ja kai aikuiset ihmiset nyt sen verran käsittää, ettei kaikilla voi olla varaa ostaa hirveesti lahjoja.
 
Mä kattoisin lipastot ja kärrit vasta joulun jälkeen. Alennusmyynneistä. Muut ostaisin nyt, sukulaisille jotain pientä. äidille tein "kauneuskorin", 20e meni siihen, jalkahoitojuttuja lähinnä. sama käy muille naispuolisille.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tonttunen:
Alkuperäinen kirjoittaja Emilyn:
No eihän se hoitopöytäkään nyt ihan pakollinen ole heti alkuunsa. Pärjää ilmankin. Jos vaihtoehtona on joululahjat tai liesituuletin niin todellakin tuulettimen osto myöhemmin, joulu on kumminkin vaan kerran vuodessa..

peesi:)
meilläkin ostetaan aina ja kaikelle vaikka mitä lahjoja:)
siirtäisin sitä liesituulettimen ostoa...

mut toisaalta liesituuletin on musta tärkeempi kuin joku jokavuotinen juttu. Se kumminkin lienee paikoillaan monta vuotta...
 
Alkuperäinen kirjoittaja hannamaria:
ei kai se hoitopöytä niin välttämätön ole. Meillä oli mutten ikinä käyttäny joten annoin sen pois jo pojan ollessa vauva... Laittaa vaan pyyhkeen alle esim sohvalle tai lattialle kun vaihtaa vaippaa, niin ei lirahtele tekstiileihin jos pissaa samalla...

Ja kai aikuiset ihmiset nyt sen verran käsittää, ettei kaikilla voi olla varaa ostaa hirveesti lahjoja.

:D

Tää on ihana palsta... :laugh:

Mä luulen tietäväni kahden lapsen kokemuksella, mitä mä tarviin vauvalle, ja mitä en. Esikoisella ei ollut hoitopöytää, vaan pesukone ja alusta. Kakkosella taas hoitopöytä tuli kylppäriin (pesutornin päällä olisi ollut hivenen vaikea vaihtaa vaippaa, ja sängyltä tai sohvalta koira vie ihan välittömästi likaisen vaipan, silmänräpäyksessä ).

Joten kiitos, mutta tässä asiassa en tarvinnut alunperinkään neuvoja. ;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja NeitiNasu:
Alkuperäinen kirjoittaja muumuu:
Ei kai sukulaisille ole mikään pakko ostaa lahjoja jos on tiukka rahatilanne tai muutenkaan. Meillä ostetaan vain omalle porukalle muutenkin. Itse tehtyjä juttuja kyllä mummoille jne. mut ei mitään kallista. Miks pitäis vetää rahat ja hermot piippuun jonku joulun vuoksi :xmas:

Niinpä, lähinnä hermot. Oot kyllä viisas, muumuu. :hug: :D

:hug: Relax, asioilla on tapana järjestyä :D
 
en mä neuvoa tarkoittanut, vaan toi oli ihan vaan kommentti siihen että onko se nyt niin välttämätön :o Siis jos rahat on vähissä, niin JOKU on vähemmän tärkeä juttu...
 
Kaksostenrattaat osta käytettynä.
Hoitopöytä myöhemmäksi - eikä se ole edes silloinkaan välttämätön. Vaihdat vaipat lattialla tai jollain muulla tasolla viltin päällä.
Vauvan vaatteet voi säilöä vaikka pahvilaatikkoon siksi aikaa että lapset saavat edes jotain joululahjoja!!
Voit ihan reilusti sanoa sukulaisille että teillä on nyt niin huono rahatilanne että ette osta mitään, mutta voitte lupautua esim. ikkunanpesuavuksi tai kauppaan kyydittäjäksi, tai mitä nyt apua teistä voisi toisille olla.
 
Kyll lasten lahjat on jo budjetoitu, omien sekä veljen lasten. Ei tässä nyt mikään sentin päälle tilanne ole menossa...
 
kaksostenrattaiden hinta (samoin kun tavisvaunujenkin) kohoaa käytettynä yllättävän kalliiksi. me ostettiin kärrit juuri joulun jälkeen alesta, saatiin vieläpä 25e halvemmalla (+pk:t/bensa) mitä huuto.netistä =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Kaksostenrattaat osta käytettynä.
Hoitopöytä myöhemmäksi - eikä se ole edes silloinkaan välttämätön. Vaihdat vaipat lattialla tai jollain muulla tasolla viltin päällä.
Vauvan vaatteet voi säilöä vaikka pahvilaatikkoon siksi aikaa että lapset saavat edes jotain joululahjoja!!
Voit ihan reilusti sanoa sukulaisille että teillä on nyt niin huono rahatilanne että ette osta mitään, mutta voitte lupautua esim. ikkunanpesuavuksi tai kauppaan kyydittäjäksi, tai mitä nyt apua teistä voisi toisille olla.

Niin,samapa se sitten säilöökö sen vauvankin sinne laatikkoon :|
Ja senkun pyörii paskavaipoissaan. Nasu ei oikein kerkiä peseen omiakaan ikkunoita, saati et juoksis sukulaisissakin siivoamassa :o
Jotain rajaa taas.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ...:
kaksostenrattaiden hinta (samoin kun tavisvaunujenkin) kohoaa käytettynä yllättävän kalliiksi. me ostettiin kärrit juuri joulun jälkeen alesta, saatiin vieläpä 25e halvemmalla (+pk:t/bensa) mitä huuto.netistä =)

mä kanssa kattelin, kun en ole vielä päättänyt tarvitaanko me kaksosten rattaita vai ei (lasten ikäeroksi tulee n 2v, mutta kun esikoisella vaunut oli ihan turhat kun se oli liinassa yleensä mukana, niin tuumin että esikoinen ehtii varmaan pois rattaista ennen kuin kakkonen niitä tarvii... tai sitte ostaa semmoset perus-avorattaat kun vauva ei ole enää niin vauva, vaan ne voi molemmat istua... )

Niin ihan uutena lastentarvikeliikkeessä oli kaksosten rattaat alkaen 249e. Ja helpostikin huutiksessa parisataa on jo pyyntö ennen ensimmäistäkään huutoa (enkä nyt puhu edes mistään "merkkirattaista" )
 
En edes jaksanu lukea kaikkia, mutta täytyy olla itsekkäitä sukulaisia, jos odottavat teiltä lahjaa..

Omat tarpeet tietenkin edelle! teille tulee vauva, teillä on lapsia, te remontoitte, teillä on rahanmenoa jne..
Tässä tilanteessa toimii sananlasku 'jokainen on oman onnensa seppä'
 
Meillä viisi omaa lasta ja 8 kummilasta ja rahat on todella tiukilla nyt.
Ilmoitin nätisti kummilasten vanhemmillekkin että ei välttämättä voida ostaa lahjoja. Jokainen ymmärsi ku selitin asian.
Niin onko teille tulossa milloin vauva?
Jos et ole kovin ranttu noitten tavaroitten suhteen niin käytettynä saat ihan hyvää tavaraa (vaunut, hoitopöydät)
Minulla viis lasta ja en ole koskaan oppinu käyttään hoitopöytää. Mä olen pesuhuoneen pöydälle laittanu alustan ja vaihtanu siinä tai sylissä/ sohvalla vaipat.

Voimia kovasti sinulle ja koko perheelle
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Meilä vauvanhoitopaikkana oli kylpyhuone, jossa pyykikoneen päällä oli hoitoalusta ja toimi erittäin hyvin.. Oven voi laittaa kiinni, kun menee vauvaa hoitamaan..

No näin mullakin oli toisen lapsen kanssa. Ekan kanssa olil hoitopöytä.
Kivempi vaihtaa vessassa kun pääsee heti pesemään ja nakkaamaan vaipan pois. Pesukone on vielä juur oikealla korkeudella.

Mutta mä en osta kellekään aikuiselle yhtään lahjaa, ikinä.
Lapsia muistan, muutamaa.
Eli jätät vaan ne lahjat ostamatta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja LLL:
En edes jaksanu lukea kaikkia, mutta täytyy olla itsekkäitä sukulaisia, jos odottavat teiltä lahjaa..

Omat tarpeet tietenkin edelle! teille tulee vauva, teillä on lapsia, te remontoitte, teillä on rahanmenoa jne..
Tässä tilanteessa toimii sananlasku 'jokainen on oman onnensa seppä'

Mä oon samaa mieltä tämän kanssa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja NeitiNasu:
Alkuperäinen kirjoittaja muumuu:
Ei kai sukulaisille ole mikään pakko ostaa lahjoja jos on tiukka rahatilanne tai muutenkaan. Meillä ostetaan vain omalle porukalle muutenkin. Itse tehtyjä juttuja kyllä mummoille jne. mut ei mitään kallista. Miks pitäis vetää rahat ja hermot piippuun jonku joulun vuoksi :xmas:

Niinpä, lähinnä hermot. Oot kyllä viisas, muumuu. :hug: :D

ja yöunet :hug:
 
Yhteistyössä