Miten voit viedä pienen lapsesi päivähoitoon?

Miks ihmeessä ihmiset jaksaa keskustella tästä.. Ite hoidan ainakin toistaisesti lastani kotona, mutta ei mulle tulis mieleenkään alkaa inttää tuollasta joltain kaverilta joka vie lapsensa hoitoon. Ennemminkin yrittäisin olla syyllistämättä, kun tiedän että ihmisillä on erilaisia tilanteita eikä kyse varmastikaan oo siitä, ettei rakastaisi lastaan. Ja minäkään en ymmärrä mikä niissä päiväkodeissa niin hirveää on.. Ellei lapsi sitten joka päivä tuu itkien ja verissä päin sieltä kotiin.

No minua kiinnostaa, useasta syystä. Itse en oikeastaan ymmärrä juuri tuota asennetta, että "tehkää te mitä tykkäätte, ei kuulu mulle". Minun mielestäni yleiset yhteiskunnalliset asiat kuuluvat kaikille, ja tämä on sellainen. Kun päiväkodit ovat joka päivä tupaten täynnä lapsia, joilla olisi parempi olla jossakin muualla, se tosiaan kuuluu vähän kaikille. Se on silloin yhteiskunnallinen ongelma. Ja itse koen tosi turhauttavana tuon syyllistämis -kortin. Ihan hyvin sanoi Eronen siinä blogissaan, eipähän todella tarvitse syyllistyä (eikä syyllisty), jos kokee tehneensä oikein.

Minusta syyllistäminen on huonoa käytöstä - johti se kohteen syyllistymiseen tai ei. Vaikka minä en tunnekaan syyllisyyttä lapseni hoitoon viemisestä, enkä koe tehneeni siinä mitään väärää, on mielestäni epäkohteliasta kenenkään väittää, että välitän lapsestani vähemmän kuin työstäni tai muuta sen suuntaista. Vaikken siitä syyllistyisikään, on se silti syyllistämistä.

Ylipäänsä syyllisten etsiminen ei mielestäni ole mikään esimerkillinen tapa hoitaa ongelmia.

On helppo sanoa, että lapsen etu on olla hoidossa kotona. Jos lapsia on vain yksi, on helppo arvottaa lapsen etu muiden (esim. materiaalisten) arvojen edelle. Mutta kun perheessä on jo useampi lapsi, täytyy pohtia sitä, mikä on kunkin lapsen etu ja miten sen toteuttaminen vaikuttaa muiden lasten elämään.

Meillä nuorimman lapsen etu olisi varmasti ollut olla kotona äidin tai isän kanssa. Tämä olisi onnistunut tietyin järjestelyin. Valitettavasti näiden järjestelyiden toteuttaminen ei ollut perheemme kahden muun lapsen edun mukaista. Piti päästä siis kompromissiin - kaikki joustavat. Nykyinen ratkaisu on perheellemme paras mahdollinen.

On aika kapeakatseista olettaa, että jokaisen perheen olisi mahdollista ajatella vain yhden perheenjäsenen parasta, kun pohditaan näinkin isoja ratkaisuja. Vai onko vain alle 3-vuotiaan lapsen etu tärkeä? Vanhempien lasten etu onkin sitten toisarvoinen asia.

Joo, toki todellisuus on aina monimutkaisempaa kuin teoria. Mutta kyllä itse näen nimenomaan niin, että se alle 3-vuotias on kaikista kykenemättömin joustamaan. Tavallaan hyvin pienen lapsen kanssa ei voi tehdä komromisseja, koska hän on kokonaan vasta muotoutumassa itsekseen. Tulevan elämän perusta luodaan varhaislapsuudessa. Klisee, mutta totta. En tiedä, minkä ikäisiä lapsesi ovat, mutta mitä vanhempi lapsi on, sitä enemmän hänen kanssaan voi keskustella, voi perustella asioita, lapsikin kykenee joustamaan. Ei varmastikaan sentään ole niin, että jos alle 3-vuotias hoidetaan kotona, kaikki muut joutuvat luopumaan kaikesta muusta?

Meidän tapauksessamme muut lapset ovat alakouluikäisiä. Minun kotiin jäämiseni olisi merkinnyt asunnon vaihtoa ja tämä olisi johtanut isompien lasten koulun vaihtoon ja kaveripiirin muuttumiseen. Alueella, jolla asumme, ei ole tarjolla vuokra-asuntoja.Tätä en voinut pitää toivottavana asiana.

Joskus pitää vaan valita kahdesta pahasta se pienempi.

 

Poika meni hoitoon kun oli 11 kuukautta vanha. On tosin ollut pph.lla ja vain 4 päivää viikossa. Jos en olisi vienyt poikaa hoitoon ja oisin ollut tähän asti kotiäitinä (poika täytti juuri 3) niin olisin tullut hulluksi ja poika olisi huostaanotettu.
Mä olen niin kovin paljon parempi äiti, kun en ole kotiäiti.
Valitettavasti kaikki ei kestä kotona oloa vaan tarvitsee myös muunlaisia haasteita.
Poika on iloinen, kiltti, älykäs lapsi. Hän viihtyy hoidossa ja pitää hoitotädistä ja kavereista.
Uskoisin, että lapselle paras tilanne on sellainen tilanne, joka on hyväksi koko perheelle. Mä en näe mitään hyvää siinä, että oisin aikoinaan uhrautunut lapsen takia jäämään kotiin, kun se oli mulle niin ahdistava ajatus.

 

Minä en vie.. Meillä on 1,5v lapsi ja 2 isompaa eikä tulisi mieleenkään viedä vielä pitkään aikaan näin pientä hoitoon. 3v sitten eri asia, kun tuet loppuu ja pakko mennä.

Ajatusleikki: jos kht loppuisi siihen kun lapsi täyttää 2 v, veisitkö sitten kaksivuotiaan hoitoon? Nyt tuntuu, että hyvän äitiyden (ikävä kyllä useimmiten äiti on se kotiin jäävä vanhempi) mittari on tuo laissa säädetty kht maksatuaika. Ei välttämättä mikään lapsen tai perheen tarpeista lähtevä ikä, jolloin lapsi päivähoitoon viedään.

 

Poikani meni hoitoon heti vanhempainvapaan päätyttyä, koska itse kärsin synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, ja koko perheen parasta ajatellen töihinmeno - kun sopiva työtilaisuus osui kohdalle - oli ehdottomasti ainoa oikea ratkaisu. Kotona ollessani hoidin kyllä pojan käsittääkseni ihan hyvin, mutta miehelleni olin niin kamala, nalkuttava akka, että parisuhteemme kärsi valtavasti.

Poika pääsi aivan ihanalle pph:lle hoitoon - ryhmässä oli yhteensä kolme lasta. Ei käsittääkseni mikään ylisuuri ryhmä, vaan hyvin kodinomainen ja kiireetön hoitopaikka, jossa todellakin mentiin lasten ehdoilla. Poika viihtyi sekä pph:n että oman näkemykseni mukaan alusta asti todella hyvin hoidossa.

Viime syksystä asti (poika oli 2,5 v.) poika on ollut pk:ssa. Ryhmä on toki iso pphon verrattuna, mutta hyvin poika viihtyy pk:ssakin.

Tuohon syyllisyyskysymykseen... en ole oikeastaan tuntenut syyllisyyttä ratkaisustani. Johtuu tietysti paljon siitä, että huomasin ratkaisun vaikuttaneen positiivisesti perheemme kokonaishyvinvointiin - ja tietenkin myös se, kun poika on hoidossa viihtynyt. Kyllä mä häntä päivisin kaipaan, ja varmaan myös toisin päin, mutta en silti koe tehneeni mitään ratkaisevasti väärin.

Uskon, että lapsi ei valehtele: tasapainoiselta ja terveeltä vaikuttava lapsi on sitä oikeasti.

 

Eipä tuo vieminen ole kovinkaan vaikeaa ollut :xmas:

Esikoinen oli kotona tuohon maagiseen kolmen vuoden ikään asti (en tajua, miten lapsi muka yhdessä yössä kypsyy niin, että hoitoonvieminen onkin jo ok?), kuopus aloitti päiväkodissa 1 v 9 kk iässä, eikä nuo kovinkaan kärsineiltä vaikuta. Kärsineeltä ei vaikuta myöskään äiti, isä, talous tai parisuhde. Ylipitkiä hoitopäiviä viidesti viikossa - ei, se ei kuulu meidän lasten arkeen.

No, noilla ei ole ylisuuria ryhmiä vajailla hoitajamäärillä ja meno kuin villissä lännessä, toisin kuin suurimmassa osassa Suomen päiväkoteja ilmeisesti on - ainakin jos kotiäideiltä kysyy

 

Jos jossain päin on huonot olot, se ei tarkoita että kaikkialla on.

Olen erittäin tyytyväinen lapseni päiväkotiin. On muuten parempi paikka kuin pph, joka meille ensin annettiin.

Erityisesti arvostan sisarusryhmää, jolloin isompaa esimerkkiä on pienille (niin hyvässä kuin pahassa), riittävästi sylejä (koska isot eivät enää samalla tavalla syliä tarvitse). Pieni päiväkoti tuo myös turvallisuuden tunnetta lapselle. Meillä on 1-6v lapsia 17kpl ja 4 (tai enemmänkin) hoitajia.

 

Meillä kolme lasta, joista vanhin jo tokaluokkalainen. Keskimmäinen 5,5v ja kuopus 1v9kk ovat päivähoidossa. Eivät päiväkodissa, vaan aivan ihanalla (entuudestaan tuntemallani) perhepäivähoitajalla. Enkä tunne syyllisyyttä siitä, tämä oli meidän perheellemme kokonaisuudessaan paras ratkaisu.

Miksi lapseni ovat hoidossa? Siksi, että päädyin alanvaihtoon vähän alle kolmekymppisenä ja aloin opiskella itselleni kokonaan uutta ammattia täysin aiemmasta koulutuksestani poikkeavalla alalla. Kolmas lapsemme syntyi vuonna 2007 keväällä eli kesken opiskelujeni ja olin reilun vuoden kotona lasten kanssa (esikoinen toki kävi jo koulussa). Se nyt vaan on niin, että jos haluan joskus valmistua, niin opintoja oli jatkettava nyt. Sitä paitsi ainakin omalla tulevalla alallani on niin, että mitä pitempi tauko opiskeluissa, sitä korkeampi kynnys mennä takaisin. Lisäksi olen jo 31-vuotias, joten intressi valmistua nopeasti ja päästä jo lopullisesti mukaan työelämään on kova. Pari vuotta tässä vielä menee - ainakin.

 

Tuon 45-minuuttia -ohjelman jälkeen ovat olleet palstat taas tulvillaan päivähoitokeskustelua. Ja nyt kun faktat ovat näkyvästi pöydällä, haluaisin tietää:

Miten te, joilla pienet (0-2(3)v) lapset, ovat päivähoidossa, perustelette valintanne? Tunnetteko jatkuvasti syyllisyyttä vai näettekö oikeasti, että juuri teidän lapsenne viihtyy hoidossa? Entäpä te, jotka olette vauvan kanssa kotona ja viette silti isomman sisaruksen päivähoitoon? Miten ja millä sen perustelette?

Tosiasia kun on, että vaikka päivähoito-olosuhteissa Suomessa olisi selkeästi ja paljon toivomisen varaa, hyvin moni sen oman rakkaan lapsensa joka ikinen päivä kiikuttaa sinne ylisuureen ryhmään. Olen aidosti kiinnostunut siitä, miksi. Olen toki hyvin tietoinen, että kh-tuki on minimaalisen pieni ja niin edelleen. Mutta se ei yksin estä tekemästä toisenlaista valintaa.

Kaikki pitäisi saada, ja muiden pitäisi tehdä "tylsät" hommat joista ei saa mitn. Laittaisivat varmasti ukot synnyttämäänkin jos mahdollista. Eivät tajua mikä vaikutus tällä on lapsiin. Ja puhun nyt ns. terveistä kaksi vanhemman perheistä. Se että antaa lapsille "muutamia" vuosia , niin palkitaan ihan varmasti aikanaan

 

En lukenut muuta kuin alkuviestin. Minä vien lapseni koska halusin opiskella loppuun ja myöskin mennä töihin. Olen aina ollut hurjan toimelias ihminen ja jotenkin myös suoritan itseäni töiden/opiskelun avulla eli en osannut olla tumput suorina kotosalla. Muskarit+kerhot+kodin jynssäys ja mammapiirit ei vaan yksinkertaisesti tuonut mulle mitään ja niinpä tylsistyin, koin myös masennusta ja tuntui, että seinät kaatuu niskaan. Myöskin parisuhde voi hyvin huonosti tuolloin. Sitten nostin itsestäni niskasta kiinni ja päätin jatkaa kouluani.

Kun lapsi oli pieni n. 1vuotias, tuntui tosi kurjalle jättää lapsi päiväkotiin. En myöskään tykännyt itse yhdestä hoitajasta ja harmitti jättää sellaiselle. Lapsi oli kuitenkin hoidossa 3-4h päivässä ja siitäkin osasta nukkui 2h, joten määrällisesti ei ollut kovinkaan paljoa. Kuitenkin lapselle iloisempi äiti oli varmaan parempi kuin äiti, joka masentui, eikä saanut jokapäivä edes päivävaatteita ylleen.

Nyt lapsi on 2.5v ja on pitempiä päiviä päiväkodissa. Hän tykkää siellä olla ja kertoo kovin mitä siellä tapahtuu. Huomaan monia asioita, jotka heijastuu lapsen mukana päiväkodista, mutta pidän niistä ja ne helpottavat myös kodinarkea (esim. jäähypenkki, anteeksipyyntö jne). Joskus hieman harmittaa, kun lapsi sanoo, ettei saa huutaa äitiä päiväkodissa kuulemma..

 

Miten te, joilla pienet (0-2(3)v) lapset, ovat päivähoidossa, perustelette valintanne? Tunnetteko jatkuvasti syyllisyyttä vai näettekö oikeasti, että juuri teidän lapsenne viihtyy hoidossa?

En todellakaan tunne mitään syyllisyyttä. Perustelen valintani ihan sillä, että parempi niiden on tarhassa ja mun töissä, kuin kotona jossa on huutava, ärjyvä ja masentunut äiti. Ja kyllä viihtyvät, ovat ihan itse sanoneet.

 

Vauvan kanssa olen kotona, 4 vuotiasta en pidä kotona. Sen ikäisen ei kuulu minusta istua vauvan ja äidin kanssa neljän seinän sisällä katsoen kotitöiden tekoa eikä ole lähistöllä kavereita. Alle 2.5-3 vuotiasta en veisi hoitoon. 3v on pakko koska loppuu kh-tuki ja työkkäri lykkää karenssin jos ei tee mitään.

mutta miksi sen äidin ja vauvan pitää olla siellä neljän seinän sisällä? Ja nyt kysyn ihan vilpittömästi. en suinkaan halua syytellä. Miksi te olette sisällä? miksi te ette käy kävelylä, ulkona leikkimässä avoimessa pk:ssa ottamassa muita lapsikontakteja tai vaikka perhekerhoissa. Ei vauvan kanssa tarvitse olla koko ajan sisällä. Onhan sulla kaikki hyvin?

 

Vauvan kanssa olen kotona, 4 vuotiasta en pidä kotona. Sen ikäisen ei kuulu minusta istua vauvan ja äidin kanssa neljän seinän sisällä katsoen kotitöiden tekoa eikä ole lähistöllä kavereita. Alle 2.5-3 vuotiasta en veisi hoitoon. 3v on pakko koska loppuu kh-tuki ja työkkäri lykkää karenssin jos ei tee mitään.

mutta miksi sen äidin ja vauvan pitää olla siellä neljän seinän sisällä? Ja nyt kysyn ihan vilpittömästi. en suinkaan halua syytellä. Miksi te olette sisällä? miksi te ette käy kävelylä, ulkona leikkimässä avoimessa pk:ssa ottamassa muita lapsikontakteja tai vaikka perhekerhoissa. Ei vauvan kanssa tarvitse olla koko ajan sisällä. Onhan sulla kaikki hyvin?

En tiedä vieraasta, mutta koin juuri samanlaisia ajatuksia vieraan kanssa. Eli jouduin olemaan "neljän seinän sisällä". Toki kävelin, kävin muskareissa ja ties missä, mutta silti olin "neljän seinän sisällä" ja seinät vaan yksinkertaisesti tuntui kaatuvan niskaan. Nyt jälkikäteen tajusin, että taisin kärsiä masennuksesta. Ei voi olla normaalia, että joku päivä ei saa edes yövaatteita vaihdettua päivän aikana...

 

Lapset aloittivat alle vuoden ikäisinä hoidossa ja isompi oli hoidossa, kun olin pienemmän kanssa kotona. Minun tehtäväni ei ole selitellä muille omia työkuvioitani, lasten luonnetta ja omaa jaksamista. Tämä vain on ollut meidän perheelle kaikkien kannalta paras ratkaisu.

En tunne syyllisyyttä, molemmat ovat viihtyneet hoidossa erinomaisesti ja itsekin olen viihtynyt töissä hyvin. Isommankin oli hyvä pysyä hoidossa äitiysloman aikana, koska saatiin jatkettua samassa tutussa päiväkodissa hoitoa molempien kanssa.

Tähän ratkaisuun vaikutti paljon enemmän muut kuin taloudelliset syyt. Niitä on turha tässä kuitenkaan ruotia, ei ap:n kaltaiset ihmiset niitä kuitenkaan haluaisi ymmärtää.

 

Enhän minä viekään :saint:

 

Saas nähdä millanen pakkorako meille tulee tässä ipanoiden hoitoon viemiselle. Ei, kyseessä ei ole edes oma valinta, ei laina eikä asumismuodosta johtuva pakko, helvetin iso lasku vaan meinaa olla tulossa ja sitä ei maksella pyhällä hengellä eikä hyvällä tahdolla vaan munkin on jotakin paremmin tuottavaa keksittävä kun kotona lastenkanssa oleminen. Saa nähdä minkä ikäsenä tuleva nuorempi joutuu laitostumaan, kuinka kauan voidaan keplotella että jompikumpi hoitaa lapsia kotona kun toinen painaa töitä.
Enkä muuten suostu tuntemaan hitustakaan syyllisyyttä vaikka nuorempi joutuisi alta 1v:nä mukaan päiväkotielämään. Elämä on välillä vittumaista, kiva olis hengailla lasten kanssa vaikka maailman tappiin kotona, tilanteet nyt voi vaan kehittyä sellaseksi että ei oo muuta vaihtoehtoa jos meinaa leipää pöytään kaiken muun päälle saada.

 

Mä oon ajatellut ryhtyä hakemaan töitä kun toi nuorimmainen on kahden vanha... Eli on tavallaan sitt vuosi aikaa ennenkö jäisin tuloitta kokonaan. Jos löydän heti nillä main mieluisan homman, oon valmis laittamaan myös kaksi vuotiaan hoitoon. Ihanne tietysti olisi että se työ tulisi vastaan vasta, kun typy täyttää sen kolme, mutta ei niitä töitä ihan silleen tilauksesta saa...

 

Koska minun on lapseni päivähoitoon vietävä, halusin tai en. Tai toinen vaihtoehto on asua sitten kadulla. Joten jos noista pitää valita niin valitsen pienemmän pahan eli sen että lapseni on päivisin hoidossa. Koska tukiverkkoa ei ole ja töissä on käytävä.

 

Veinpäs tuossa aamulla lapseni päiväkotiin (2v11kk eli olen huono äiti). Paikalla oli viisi lasta, joista kaksi oli toisen tädin kanssa leipomassa keittiössä. Lapseni jäi toisen hoitajan ja kahden muun kanssa leikkimään iloisesti...

Nykyään vanhemmat pyrkivät kaikin tavoin sumplimaan töitään niin, että lapsilla olisi mahdollisimman lyhyitä ja mahdollisimman vähän hoitopäiviä. Niin mekin. Ja koska lapseni ryhmässä sattuu olemaan paljon sellaisia, jotka ovat puoltapäivää tai kahta päivää viikossa tai 16 päivää kuusta hoidossa, ei siellä juuri koskaan ole yli kahdeksaa lasta kerrallaan, vaikka kokonaismäärä lapsia ryhmässä on käsittääkseni 13.

Ja ihan hyvällä omallatunnolla vien hänet sinne: on ollut 1,5v asti ja ihan aikuisten oikeesti - se tykkää olla siellä:itsensä, tätien ja meidän vanhempien mielestä.

 

Tuon 45-minuuttia -ohjelman jälkeen ovat olleet palstat taas tulvillaan päivähoitokeskustelua. Ja nyt kun faktat ovat näkyvästi pöydällä, haluaisin tietää:

Miten te, joilla pienet (0-2(3)v) lapset, ovat päivähoidossa, perustelette valintanne? Tunnetteko jatkuvasti syyllisyyttä vai näettekö oikeasti, että juuri teidän lapsenne viihtyy hoidossa? Entäpä te, jotka olette vauvan kanssa kotona ja viette silti isomman sisaruksen päivähoitoon? Miten ja millä sen perustelette?

Tosiasia kun on, että vaikka päivähoito-olosuhteissa Suomessa olisi selkeästi ja paljon toivomisen varaa, hyvin moni sen oman rakkaan lapsensa joka ikinen päivä kiikuttaa sinne ylisuureen ryhmään. Olen aidosti kiinnostunut siitä, miksi. Olen toki hyvin tietoinen, että kh-tuki on minimaalisen pieni ja niin edelleen. Mutta se ei yksin estä tekemästä toisenlaista valintaa.

Kaikki pitäisi saada, ja muiden pitäisi tehdä "tylsät" hommat joista ei saa mitn. Laittaisivat varmasti ukot synnyttämäänkin jos mahdollista. Eivät tajua mikä vaikutus tällä on lapsiin. Ja puhun nyt ns. terveistä kaksi vanhemman perheistä. Se että antaa lapsille "muutamia" vuosia , niin palkitaan ihan varmasti aikanaan

sori, mutta eipä se nyt ihan noinkaan ole...minusta lastehoito on kivaa, helppoa ja mukavaa verrattuna työäitiyteen.mutta niiden lasten on myös syötävä.

ja tiedän monta lasta, joille päivähoito tekisi parivuotiaana erittäin hyvää.ei kotiäitiys sinänsä välttämättä mikään autuaaksi tekevä ole. täälläkin on kotiäitejä, joiden mielestä lasten ei tarvitse ulkoilla joka päivä tai 2v voi ulkoilla yksinään tai 2v ei saa leikkiä muiden kanssa jos ne kiusaa yms...

 

Minkä takia niin monelle töihin meneminen on töihin joutumista? Minä menen oikein mielelläni töihin. Ajat ovat tosin kovat ja helppoja päätöksiä ei ole edessä töihin palatessani. Mutta koen perheeni lisäksi myös vastuuta alaisistani ja heidän jaksamisestaan sekä ylipäänsä firman toimintakyvystä vallitsevassa taantumassa. Alallamme ei ihan ruusuisesti juuri nyt mene.

Pahnanpohjimmainen tulee menemään hoitoon 1,5 vuotiaana, siihen asti iskä hoitaa hänet kotona. En myöskään ymmärrä, miksi äiti on ainoa oikea hoitaja lapselle. Meillä on luonteva valinta näin päin. Ja hoitomuoto tulee aikanaan olemaan päiväkoti. Vanhempien lasten kohdalla on saatu aika paljon vertailukohtia pph-hoidon ja pk:n välillä - ja ratkaisu oli helppo tehdä tutun päiväkodin hyväksi.