V
vilma
Vieras
Eli tilanne typistetysti.
Hällä burnout / stressi / joku....
On töissä koko ajan, vaikka on periaatteessa 8 tunnin työpäivät. Ei siis saa edes ylityökorvauksia (eikä siitä nyt ole edes kyse ).
Minä hoidan kaiken, mies vain nukkuu kotona (sen 4 tuntia, kunnes taas lähtee töihin ).
Pettää lupauksiaan, esim lupaa tulla kotiin klo 18, mutta ei tulekaan, eikä edes soita. Lupaa olla lähtemättä aamuyöstä, mutta lähtee kuitenkin.
Lupaa soittaa ja ilmoittaa kuinka myöhään menee, mutta ei kuitenkaan soita.
Lupaa, että kaikki muuttuu, mutta mikään ei ole vielä muuttunut.
En siis halua luovuttaa tätä suhdetta, varsinkin jos toisella on joku loppuunpalaminen tms, mutta mihin mä sen rajan vedän?
En kestä noita katteettomia lupauksia, mutta onhan se kauheeta hyljätä toinen just silloin kun hällä on vaikeinta....
Entäs sitten lapsi kaiken tän keskellä? Miten hän kärsii?
Nyt jo kiljuu, ettei halua isiä kotiin
Hällä burnout / stressi / joku....
On töissä koko ajan, vaikka on periaatteessa 8 tunnin työpäivät. Ei siis saa edes ylityökorvauksia (eikä siitä nyt ole edes kyse ).
Minä hoidan kaiken, mies vain nukkuu kotona (sen 4 tuntia, kunnes taas lähtee töihin ).
Pettää lupauksiaan, esim lupaa tulla kotiin klo 18, mutta ei tulekaan, eikä edes soita. Lupaa olla lähtemättä aamuyöstä, mutta lähtee kuitenkin.
Lupaa soittaa ja ilmoittaa kuinka myöhään menee, mutta ei kuitenkaan soita.
Lupaa, että kaikki muuttuu, mutta mikään ei ole vielä muuttunut.
En siis halua luovuttaa tätä suhdetta, varsinkin jos toisella on joku loppuunpalaminen tms, mutta mihin mä sen rajan vedän?
En kestä noita katteettomia lupauksia, mutta onhan se kauheeta hyljätä toinen just silloin kun hällä on vaikeinta....
Entäs sitten lapsi kaiken tän keskellä? Miten hän kärsii?
Nyt jo kiljuu, ettei halua isiä kotiin