Miehen kanssa tuntuu olo kuin olisin häkkieläin

[ap]

Hulluksi olisin minäkin tullut jos olisin jumittanut lasten kanssa kotona 24/7 silloin kun kotona hoidin. Me ulkoiltiin paljon, käytiin kirjastossa jne. Minullakaan ei täällä ole ikinä ollut kaveria joka olisi samassa elämäntilanteessa samaan aikaan ollut että oltaisiin voitu esim. ulkoilla yhdessä tms. kun kaikki kaverit muutti opiskelujen tai poikaystävin perässä ties minne.

Oisko sielläpäin jotain perhekerhoa tms. johon voisitte osallistua ja saada sitä kautta seuraa ja uusia ystäviä?

Niin, ehkä mullakin oli turha rutina siitä, että ei ole ystäviä.
Onhan niitä, mutta ihan eri elämäntilanteessa kuin minä. Olen jo luopunut soittelusta, että lähdetäänkö sinne ja tänne, kahville, lenkille, ulos, kaupungille jne.
Kaikilla on suhteensa, elämänsä, ja sitten koko ajan pitäisi hypätä vieraisilla.
Se on ihan hiton rasittavaa. Miksi minä aina haluaisin liikkua kavereiden luokse, sisälle. Miksi ei voida mennä ulos?
Siis kun niillä on vakaa parisuhde jne, tai aina jotain muuta (villi sinkkuelämä) niin ei ne paljoa mihinkään lähde.

Miksi koko maailma ei tanssi napani ympärillä

 

[ap]

Ap, kerrohan nyt selkeästi kenen kanssa sinä oikein asut, kun mainitset asuvasi perheesi kanssa. Siihen ei siis kuulu tuo mies, joka ei ole lapsen isä. Mutta kerro, keitä siihen kuuluu, muuntele faktoja, niin saadaan jonkinlainen kuva. - Jos sä elät vanhempiesi kanssa, ei ole ihme, ettei miesystäväsi ota miehen roolia, kun ei sitä halua. Mutta selitä nyt!

Kuten aloituksessa sanoin, mies ei asu luonani. Ei kirjaimellisesti.
Olen eronnut lapsen isästä jo aikoja sitten, hänkään ei asu luonani.

Asun perheeni kanssa, eli lapseni ja koirani kanssa. Se on minun perheeni.

Kuten sanoin, ei myöskään suvustani ole mitään apua, he asuvat ihan toisella paikkakunnalla.

 

[ap]

Sori, olen niin yksinkertainen ihminen, että jotenkin luulen, että se mies on lapsen isä ja olen niin vanhanaikainen jotta pidän itsestäänselvyytenä että perhe asuu samassa osoitteessa. Taisin käsittää koko kuvion täysin väärällä tavalla... pakko lukea oikein ajatuksen kanssa kirjoituksesi uudelleen.

Kyllä voi olla että aloitukseni oli aika sekava, johtuen ihan yltiöpäisestä vitutuksesta.
Joten turhia itseäsi syyttelet, minä siirrän tutkivan katseeni napaani, heti kun olen säälinyt itseäni vielä vähän aikaa.

Perhettä on vaikea pyörittää yksin, sen on varmasti todennut muutama muukin eronnut äiti. Jonkun pinna venyy ja kestää, minulla mittari raksahti pohjaan ja tein lähdön.
Nyt siitä ei kuulu eikä näy, mutta en edes ihmettele. Sen ihmisen kanssa oli virhe ttehdä lapsi, kyllä nyt sen tajuan, silloin en.
Ei sitä nuorena paljoa järki päätä paina, kun on rakastunut, elää pilvissä, elämä edessä ja tulevaisuudensuunnitelmat selvät.

Kun ne puhaltuu pilvenä (kirjaimellisesti) ilmaan, aloin tarkastelemaan näkökantojani uudestaan.

Nöyrin anteeksipyyntöni ja voimahali sinne sinulle. Käsitin kaiken väärin ja yritin päästä pätemään. Mikä minua vaivaa...

Ei mitään, ja anteeksipyyntö sinulla ja halaus takaisin. Olipa itselläki heti paikalla kärkevä kommentti, joten syytäpä on minussakin.

 

[Fantaihana]

Nyt mä en ihan ymmärrä miten miehen poissaolo estää sua liikkumasta kodin ulkopuolella lapsen kanssa. Kun sä kirjotata että oot kotona 24/7.

Asumme maalla, minä ja minun perheeni.
Olemme julkisten kulkuneuvojen varassa, minulla ei ole autoa. Emme edes asu missään kylässä, vaan kaupungin laitamilla, ja kun puhutaan laitamasta, ollaan ällän reunalla kiikkumassa

Minkä ikänen lapsi on, ei taida olla vauva. Eikö lapsi vois mennä päiväkotiin ja sä menisit töihin tai opiskelemaan. Mies, eikä oikeestaan lapsikaan voi olla sun koko elämän keskipiste. Olisko sulla mahdollisuuksia alkaa harrastamaan jotain edes yhden illan viikossa?

 

[ap]

Nyt mä en ihan ymmärrä miten miehen poissaolo estää sua liikkumasta kodin ulkopuolella lapsen kanssa. Kun sä kirjotata että oot kotona 24/7.

Asumme maalla, minä ja minun perheeni.
Olemme julkisten kulkuneuvojen varassa, minulla ei ole autoa. Emme edes asu missään kylässä, vaan kaupungin laitamilla, ja kun puhutaan laitamasta, ollaan ällän reunalla kiikkumassa

Minkä ikänen lapsi on, ei taida olla vauva. Eikö lapsi vois mennä päiväkotiin ja sä menisit töihin tai opiskelemaan. Mies, eikä oikeestaan lapsikaan voi olla sun koko elämän keskipiste. Olisko sulla mahdollisuuksia alkaa harrastamaan jotain edes yhden illan viikossa?

Nyt näin lama-aikaan, olen pistänyt työhakemuksia sinne sekä tänne. Mutta jotenkin tuntuu että soittoa töihin ei vain kuulu. Onhan aina mahdollisuus tehdä kaupungille sijaisuuksia, mutta siihen rumbaan en todellakaan enää ala.
Minusta oli rasittavaa se, että soitettiin tunnin varoitusajalla, ja piti tehdä pätkiä joista meni päivärahat sekaisin.

Lapsi on koululainen, mutta Persoona isolla P.llä.

Jaaha, meille tulee avoin riita tästä koneella olostani, joten minä tempaudun mukaan perheonnelaani. Jälleen antamisen iloa yhden mitättömän päivän ajaksi.
Joten poistun nyt.

 

[ei jaksa kuin ihmetellä]

Mistä näitä tolloja oikein tulee - mainosta siteeratakseni. Ämmiä, jotka eivät ole edes avoliitossa, mutta alkavat sumeilematta palvoa jotain aivan ääliötä äijää, joka ei tahdo olla heidän kanssaan...