Miten teitä kuritettiin lapsena, saitteko koskaan piiskaa, remmistä, tukistettiinko,

Muutamia kertoja olen saanut risusta.

 

tuppivyöllä paljaalle perseelle, samoin vitsalla, korville kämmenellä, luunappeja, tukistuksia, kaikki on koettu

 

on annettu tukkapöllyä ja piiskaa mutta ei äiti sit koskaan oikeesti piiskannut niin että ois sattunu..

 

tukkapöllyä muistan muutaman kerran saaneeni. Muistan olleeni myös ihan hirveä lapsi, rikoin ja levittelin tavaroita ympäriinsä. Loppujen lopuksi minua oli pidettävä kiinni, kun tuhosin paikkoja se oli n. ikävuosina 8-9, kun äitini palasi töihin. En kanna mistään kaunaa äidilleni, hyvin on kasvattanut. Joskus mietin, että olisi saanut olla kovempikin kuri, aika paljon saatiin tehdä mitä lystättiin, mutta me sisarukset oltiinkin ihan viisaita, lapsena ja teininä, tuota yhtä raivovaihetta lukuunottamatta.

 

Entäs nyt aikuisena elämä?

Lyhyestä virsikaunis. Masennusta, vakavaa masennusta, mutta ei vain kodin tai äidin takia. Sen tajuaminen vei aikaan, miten paljon äiti ja koti on seurannut elämässä ja vienyt kohti itsetuhoista käytöstä. On tullut muutamia muitakin vakavia kuoppia matkan varrella sieluun, joita joutui parantelemaan isona.

Minun oli parannuttava äidistä ja ymmärrettävä se, että minussa on äitiäni. En anna äidin enää kiusata minua (en niin paljon sen sisäisenkään äidin joka kertoo kuinka kelvoton olen). Tosin sen sijaan hän siirtyi kiusaamasta minua ja aloitti siskoni vainoamisen. Minusta tuntuu, ettei siskoni ole koskaan ennen tajunnut ihan millä voimalla äiti on tehnyt elämästä helvettiä. Ei ennen viime vuosia.

Minun eroamiseni äidistä alkoi kun minun mieheni soitti toisen lapsemme syntymän jälkeen ja sanoi hyvin rauhallisesti, että uhkailun on loputtava. Hän ei ole tervetullut meille, ellei osaa ymmärtää paikkaansa. Kyse on meidän perheestä, ei hänen. Siinä vaiheessa minulla ei ollut voimia taistella vastaan äidin harhaluuloisia ja psykoottiseltakin kuulostavia väitteitä, joita meistä levitteli. Ei se vainoaminen siihen loppunut, mutta vei pahimman terän.

Pistin välit poikki äitiini tuossa muutaman kesää sitten, kun hän haukkui lapseni tämän kuulleen, tämän ulkonäön joka muistuttaa liiaksi mieheni sukua, lapseni ujouden, minut, mieheni, lasten toisen mummon ja vaarin. Ovat aivopesseet minut häntä vastaan. Kuvittelen kaiken. Paskahousu tytär, vittupää huora... Minulle välien poikkipistäminen oli lomaa. Lapset vain alkoivat oireilla niin rajusti, että oli korjattava välejä tietylle etäisyydelle.

Nyt lapset ovat tässä isompana itse alkaneet vältellä mummoaan, koska on niin riitaisa, saattaa alkaa haukkumaan turhista ja mitättömistä asioista. Riitelee ja haukkuu aviomiestään. En päästä lapsiani mielelläni sinne, eikä lapset enää sinne mielellään mene. Hyvä näin. Äitini ei lakkaa kiusaamsta. Hän on itsekin perheväkivallan ja henkisen väkivallan kasvattama. Eikä hän tule ikinä näkemään mitä teki ja mitä tekee edelleen. Ymmärrän sen, että äitini on sairas.

Se viha, joka on sisällä on lähinnä itseeni kohdistuvaa. Rankaisen itseäni virheistä, pelkään niitä kroonisesti. Syyllistän itseäni jatkuvasti pienistäkin asioista.

Omia lapsiani en suostu kurittamaan fyysisesti. Enkä henkisesti. Äitini kasvatusmetodit ovat olleet helvettiä, enkä sitä sen enempää halua omilleni siirtää. Äitini hoitaa sen osuuden varmasti niin kauan kuin henki hänessä pihisee.

Sen sijaan. Jos ei olisi ihan kivikkoista polkua, olisin tuskin niin hyvä siinä mitä teen. Olen saanut ammattiani varten erialaisia eväitä ja voin ehkä jopa uskoa olevani hyvä.

 

Ei ol kuritettu. Rajat oli ja kun noudatti annettuja sääntöjä niin sai välillä neuvoteltua vähän ylimääräistäkin

 

Mää sain turpaani äidiltä mennen, tullen ja palatessa.. Joka ilta mein verissä nukkuun millon mistäkin syystä ym... Jos äiti ei jaksanu nostaa persettä sohvalta ni sisko joutu tuleen antaan mulle remmiä ja jos sisko ei tehnyt niinkuin käskettiin niin se sai itse myöskin selkäänsä... Muistan ne monet kerrat jolloin olen itkenyt äitini edessä polvillaan ja rukoillut, että äiti älä enää, mua pelottaa ja sattuu.. Äiti vaan huusi, että turpa kiinni kakara ja jatko hakkaamista :'( ym.. (mun päätä on esim hakattu kaakeli seinään ja lavuaariin ym... Kaikkee paskaa.. Henkistä väkivaltaakin oli, esim. mää vihaan sua, kumpa et olis koskaan edes syntynyt ym..




Nykyään olen kolmekymppinen naimisissa oleva 5 lapsen äiti, enkä IKINÄ voisi satuttaa lapsiani :'(

 

Mä sain tukkapöllyä, luunappeja, läimäytyksiä ja piiskaa. Seurauksena ei ollut vanhempien kunnioitus vaan pelko vanhempien mielialoja kohtaan. Yleensä sain selkääni ihan syystä, vain muutaman kerran omasta mielestäni ilman syytä. Musta kasvoi kiltti tyttö, joka oppi ennakoimaan ihmisten mielialoja, tulkitsemaan ilmeitä ja eleitä sekä sanomaan ja tuntemaan mitä mun haluttiin sanovan tai tuntevan. Vasta 30-vuotiaana aloin päästä eroon klitin tytön syndroomasta, vielä 50-vuotiaanakaan en anna kenenkään koskea hiuksiini.

Meillä oli enemmän henkistä kuin fyysistä väkivaltaa, mutta tuo pätee silti. Lapsena ajattelin että muut lapset on jotenkin tyhmiä kun kiukuttelevat ja ärsyttävät vanhempiaan, myöhemmin opin että se on normaalia.

 

remmistä solkipuolen kanssa,kovia läppäsyjä kasvoihin....j.n.e

 

Tukkapöllyä annettiin, jos oli oikeasti aihetta ja itkuhan siitä tuli. Vanhempani olivat, ja ovat yhä, fiksuja ja maailman parhaimmat vanhemmat

 

[QUOTE="vierailija";25897817]Ei mitään noista.

Henkistä väkivaltaa kyllä senkin edestä, sain kuulla miten huono olen. Lihava. Äiti haukkui mua aina lihavaksi, sanoi myös ettei mulla ole tissejä, että mulla on iso perse, vahti mun syömisiäni, olin vasta 13 v.
Enkä edes ollut lihava, painoin varmaan 45 kg.
Äidilläni oli ja on yhä, syömishäiriö ja onnistui saamaan mutkin ajattelemaan että mussa on jotakin vikaa.

Mäkin sitten sairastuin syömishäiriöihin. Ekaksi anoreksiaan, sitten bulimiaan. Sitten taas anoreksiaan, painoin 47 kg. Tajusin kyllä laihuuteni, en pitänyt itseäni edes läskinä. Kyse oli jonkinlaisesta puhtauden tilasta.
Sitten, lapseni syntymisen jälkeen,sairastuin BED- ahmimiseen. Nyt mä painan 100 kg. Tajuan läskeyteni.
Kyse ei ole puhtauden tilasta, haluaisin lähinnä kuolla.[/QUOTE]

Kuule ei se sun äidin syy ole jos sulla on aikuisena syömishäiriö, ite voit valita! Minunkin äitini vahtasi painoaan aina(painoi tosi vähän), Mut mä tajusin itse siinä 14vuotiaana ettei tollanen oo normaalia ja siitä lähtien oon syönyt ihan normaalisti.

 

[QUOTE="madame";25900746]Kuule ei se sun äidin syy ole jos sulla on aikuisena syömishäiriö, ite voit valita! Minunkin äitini vahtasi painoaan aina(painoi tosi vähän), Mut mä tajusin itse siinä 14vuotiaana ettei tollanen oo normaalia ja siitä lähtien oon syönyt ihan normaalisti.[/QUOTE]

No kyllä se vaan juontaa juurensa ihan varmasti sen äidistä, nimittäin henkisestä hyvinvoinnistahan syömishäiriöt lähtee, tai sen puutteesta. Jos pään sisällä ei oo kaikki kunnossa, niin alkaahan se väkisin näkyä jossain vaiheessa ulkokuoressa. Ihan sama mitä sulle on tapahtunut, ei kaikki vaan pääse lapsuuden traumoista niin helposti yli. Eli hieman empatiaa kehiin tai sitten oot vaan ihan hiljaa

 

Saatiin selkäämme aika pienistäkin asioista. Isä antoi aina syystä, mutta äiti saattoi napsahtaa milloin mistäkin. Myös sanallista pahoinpitelyä oli.
Olin varhaisteininä 9-13v tosi väkivaltainen sisariani kohtaan. Olen myös yhä nykyään erittäin taitava loukkaamaan sanoilla.

En muista miten reagoin piiskaamiseen.. kerran muistan itkeneeni. Käännyin aina sisäänpäin. Joskus vanhemmat tulivat piiskaamisen jälkeen hyvittelemään. En koskaan sanonut mitään enkä halannut takaisin. Kerran isä toi minulle suklaavanukkaan vyöllä lyömisen jälkeen ja muistan kuinka söin sen hänen sylissään kyyneeleet yhä poskilla, eikä se vanukas maistunut miltään.

Me joudutiin jo aika pienestä käymään asioilla äidin puolesta ja jos tuotiin kauopasta jotain väärää tai rahaa hukkui niin heti tuli hirveet haukut ja raivoominen. Äiti sitten ihmettelee kouluterveydenhoitajalle miksi en uskalla mennä kauppaan koskaan ja kun terkka kysyy minulta niin kuiskaan "etten jaksa" ja se siitä.

Muistan myös monta kertaa kuinka minu aon rankaistu asioista joita en edes ymmärrä. Kerran esim. kerroin vanhemmilta pojilta kuulemnai rivon vitsin jonka rivoutta en siis ymmärtänyt. Äiti sitten suuttui kovasti ja lähetti minut sänkyyn kun muut jäivät leikkimään. Illalla äiti tuli sänkyni luo, mutta minä esitin nukkuvaa. On jäänyt mietityttämään mitä asiaa hänellä olisi ollut. Olisiko sitenkin selittänyt asian?

Olin teini-ikäisenä hyvin paljon täynnä vihaa äiti kohtaan. Koskaan en kuitenkana uskaltanut päin näköä antaa takaisin. Salaa vietinkin "paheellista" elämää.

Nyt kun olen aikuinen on äiti ihmetellyt sitä kuinka olen niin sisäänpäinkääntynyt ja sanojensa mukaan tunnevammainen. Hän on selittänyt ettei minua halattu koska en kuulemma koskaan halunnut halausta häneltä. Tajuaakohan hän syvällä sisimmässään miksi olen sellainen kuin olen?

Minulla on nyt om lapsi ja kauhukseni huomaan itsessäni samoja piireitä kuin äidissä. Mutta minä sentään tiedostan asian vakavuuden ja yritän tehdä asialle jotain. Minä en halua ehdoin tahdoin kasvattaa lapsestani rikkinäistä, sellaista kuin minä olen.
Ja minä olen vähän niinkuin sisäisesti rampa. Ei se suurin syy ole fyysinen kuritus vaan siihen liittyvä ja liittymätön henkinen kylmyys. Epäreiluuskin. Minusta onkin kasvanut erittäin oikeudemukaisuutta kuuluttava, jopa mustavalkoiseen asti menevä. Ja ylläripylläri minäkin aion sosiaalialalle.

Monesti luulen antaneeni äidille anteeksi. Mutta välillä nämä tunteen nousee pintaan.
Tiedän äidilläni olleen kamala lapsuus pahoinpitelevän alkoholisti isän kanssa ja luulen hänen lapsuuteensa liittyneen myös seksuaalista hyväksikäyttöä. Toisaalta siis ymmärrän häntä, hän on itse tunne tasolla vammautunut. Mutta silti tahtoisin ottaa sen pienen tytön syliin joka joskus olis ja lohduttaa. Tahtoisin rakastaa itseäni, mutta miten vaikeaa se onkaan kun mallia siihen ei ole saanut mistään.

Minä kuitenkin teen työtä itseni eteen. Olen aloittanut sen työn vuosia sitten ja vuosia on vielä edessä. Toivon, että voin samalla matkallani olla avuksi muille.

 

jatkuvaa motkottamista ja torumista. mieluummin olisin ottanut vaikka selkäsaunan.
tuo jatkuva motkottamien ja torumien ja alistaminen tuhosi kyllä hienosti itsetunnon

 

Kylläpä kyllä...
Olen saannut selkääni remmillä,risulla,listalla..minua on heitetty klpailla,on tukistettu,lyöty nyrkillä,annettu luunappia..

Selkääni olen saanut syyttä ja syystäkin.

 

Tukkapöllyä muistan saaneeni muutaman kerran. Ihan aiheesta, ja vain harvoin. Eikä mitään pitkin kämppää riepottelua. Itkin varmaan, siksikin kun hävetti tehdyt tuhmuudet.

En kanna vanhemmilleni kaunaa, ajat olivat erit ja he toimivat parhaan kykynsä mukaan. Ei meillä käytetty fyysistä voimaa lapsen hengen murtamiseen.

 

Tukistettiin. Ei siitä mitään hyötyä ollut, ainoa tunne mikä jäi oli pelko vanhempaa kohtaan.

Itse en ikinä tule kurittamaan fyysisesti lapsia. Tukkapölly on laitontakin nykyään. Plus mun mielestä on aika kehno kasvattaja jos muulla tavalla ei saa kuria lapsiinsa. Sorry vaan kaikille koivuniemen herran faneille.

 

Sain satunnaisesti tukkapöllyä ja luunappeja vanhempien toimesta, ja varmastikin ihan syystä. Mummolassa oli risu seinällä, ja sillä uhkailtiin, mutta en muista sitä ikinä minuun (tai keneenkään muuhunkaan) käytettäneen. Sen pelkkä olemassaolo oli jo riittävä pelote.

En usko noista luunapeista ja tukkapöllyistä traumatisoituneeni, enemmän muhun vaikutti ja vaikuttaa vanhempien viikottainen tai päivittäinen juopottelu ja siitä johtuvat hillittömät riidat ja yletön möykkääminen. Ikinä se huuto ja muu ei kohdistunut minuun, eikä vanhempani käyttäneet toisiinsa muuta kuin henkistä väkivaltaa, mutta karmeaa se silti oli.

 

[QUOTE="vieras";25897542]Tukistettiin, annettiin luunappeja ja kerran sain ihan risusta takamukseen. Pakko sanoa, että kaikki kuritukset tuli aiheesta, eikä todellakaan pienistä asioista kuritettu.[/QUOTE]
Tämä. Kyllä siinä sitten heräs, että tuli tehtyä huonosti, eikä tarvi toiste tehä.

Ihan kiitollinen olen vanhemmille siitä, että tukkapöllyä välillä sain

 

Katsokaapa tätä ruumiillisen kurituksen aikaan kasvanutta sukupolvea ja verratkaa sitä nykyisin kasvaneisiin lapsiin ja nuoriin. Nämä vitsalla kasvatetut ihmiset ovat hyvin oman elämänsä hallitsevia, tasapainoisia ja kaikin puolin menestyviä ihmisiä kun taas nykyajan hyssyttelymaailmassa kasvetetut lapset ja nuoret ovat vielä aikuisinakin uusavuttomia, eikä nykyajan lapsilla ja nuorilla ole muutenkaan minkäännäköistä käytöstä eikä tapoja. Koko ajan vain kiroillaan ja haistatellaan ja muutenkin käyttäydytään huonosti. Käyttäydytään lisäksi väkivaltaisesti, vedetään viinaa ja tupakkaa ja tehtaillaan rikoksia (mm. myymälävarkaudet) ja onpa nykyaikana ollut kouluampujiakin.

Vitsalla kasvatetusta sukupolvesta on kasvanut paljon parempi sukupolvi.

 

Tuppivyöstä ja risuista tuli persiille heti ku vähäki sanottiin vastaan.

 

[QUOTE="vieras";25971925]Katsokaapa tätä ruumiillisen kurituksen aikaan kasvanutta sukupolvea ja verratkaa sitä nykyisin kasvaneisiin lapsiin ja nuoriin.

Käyttäydytään lisäksi väkivaltaisesti, vedetään viinaa ja tupakkaa ja tehtaillaan rikoksia (mm. myymälävarkaudet) ja onpa nykyaikana ollut kouluampujiakin.

Vitsalla kasvatetusta sukupolvesta on kasvanut paljon parempi sukupolvi.[/QUOTE]

Tähän voi vilpittömästi yhtyä! Ja joka muuta väittää, kieltää totuuden.

 

Tukistamista, piiskaa, korvatillikoita (todella rajuja), luunappeja, ja henkistä väkivaltaa. Vanhin veli sai kerran ihan kunnolla turpaansa, minä en sentään ihan niin pahasti, mutta tarpeeksi tietääkseni miltä kipu tuntuu. Isä oli alkoholisti ja hakkasi pahoina päivinä syyttä ja hyvinä päivinä syystä.

Ja vielä tuohon erääseen kommenttiin: tuliko minusta osa sitä parempaa sukupolvea? Ei. Olen elänyt kaikkea muuta kuin hyvin, en edelleenkään voi sietää auktoriteettejä, uho ja viha on jäänyt päälle. Olen silti sitä mieltä, että pieni tukkapölly hyvästä syystä voi olla ihan kasvatuksellisista syistä hyvä asia, mutta ei niitäkään saa viljellä ihan joka vastaväitteestä tai vahingossa rikki menneestä maitolasista. Ihmisillä ei ole harkintaa, kun suutuspäissään mesoavat niitten lastensa edessä. Siksi on parempi kieltää fyysinen kuritus kokonaan kuin sallia sitä tukkapöllyn verran, vaikka se tukkapölly nyt olisikin ihan järkeenkäypä juttu.

 

Minua ei koskaan kuritettu.Isäni oli kommunisti. Olimme isäni kanssa puoluetovereita. Kommunismissa ei ollut väkivaltaa ja siksi minäkään en saanut selkääni.

 

Luunappia saatiin usein. Kerran äiti tukisti, se sattui niin paljon että itkin, mutta ainakin tottelin äitiä...vähän aikaa ei oo mtn traumoja jäänyt.