Miten teitä kuritettiin lapsena, saitteko koskaan piiskaa, remmistä, tukistettiinko,

Mua eikä mun sisaruksia ole koskaan kuritettu fyysisesti. Siihen aikaan se oli kyllä ihan tavallinen kurituskeino tai ainakin uhkaus. Meillä ei kyllä edes uhattu väkivallalla.
Ja oikeastaan meillä ei edes huudettu. Isällä oli valtava auktoriteetti ja sillä mentiin. Isän tietty rykäisy riitti kertomaan, että nyt ei toimittu oikein...

 

[QUOTE="sipsi";25898334] Tässäpä olisikin tutkimuksen aihetta - lapsuusiän kotona tapahtuneen kurinpidon vaikutus ammatinhankintaan...[/QUOTE]

Sosiaalialalla. Yllätys.

 

Haukuttu on ja sellaisin sanoin, jotka eivät perustele tekemisiäni eli haukkumasanoja paska yms.
Loukkaavinta ja mietteliääksi vetäneintä on se, että mua haukuttiin liian laihaksi kotona. Koin olevani normaalipainoinen ja niin olinkin tai eipä terkkari ainakaan mitään alipainosta puhunut. Sanoi vain, että sirorakenteinen kuten olinkin. Ja kaiken huippu vielä, että äitini itsekkin oli lapsena/nuoruudessaan hyvin hoikka. Minun ikäisenä hoikempikin. Näytin itse mielestäni samalta kuin muutkin luokkamme tytöt. Olin hoikka kuten melkein kaikki muutkin. En tainnut olla edes se luokkamme hoikin, sillä yksi tyttö kävi painokontrollissa. Olisi mutkin määrätty sinne, jos olisin liian hoikka, jotenka äitini väitteet olivat käsittämättömät ja loukkaavat. Ihmettelin siis todella, kuinka hän voi haukkua mua liian laihaksi tai anorektikoksi. En todellakaan nähnyt itseäni läskinä saati miettinyt syömisiäni. Luulenpa, että nämä haukkumasanat laihuuteen liittyen kuten anorektikko, liian laiha saivat aikaan sen, että jossain vaiheessa ns. paastosin vaikkapa viikonloppuna yhden päivän. Tätä en tosin ikinä tehnyt sen takia, että kokisin olevani läski! En ikinä kokenut olevani läski vaan tiesin olevani hoikka/normaali. Taisinpa tehdä sen protestiksi. Jossain vaiheessa musta tulikin alipainoinen. Tosin en silloinkaan käynyt painokontrolleissa tmv. Ei niitä vain järjestetty mulle. Noh ei musta mitään anorektikkoa ikinä tullut. Ihan normaali.

 

Minusta tuli kiltti tyttö ja kiltti aikuinen. En koskaan sano vastaan, inhoan eripuraa ja huutamista. Emme ole riidelleet puolisoni kanssa koskaan, sen sijaan, meillä on hedelmällisiä, pitkiä keskustelusessioita, aiheesta kuin aiheesta.

 

Tukistettiin, hakattiin risulla, ja taisin saada luunapinkin joskus.

Raivostun ajatuksesta, että joku tekisi saman lapselleni. Olen kertonut "ohimennen" vanhemmilleni, että teen rikosilmoituksen saman tien, jos joku ikinä kurittaa lastani fyysisesti.

 

Joskus taisin saada luunapin ja tukistettiin kai myös, mutta ei tosiaankaan usein. En muista tarkalleen, ei kai ainakaan mitään kovin suurta vaikutusta ollut noilla. Tulivat varmaan tilanteissa jolloin itsekin olin jossain järjettömän raivon vallassa ja yritin satuttaa muita tai tuhota tavaroita, joten siinä tunnekuohussa nuo luunapit ei kai paljoa vaikuttaneet. Yleisesti ottaen olin kuitenkin hyvin kiltti ja miellyttämisenhaluinen lapsi, joten aika harvoin tuli tarvetta noille.

Nyt tuntuu että olen pulassa oman 3-vuotiaan kanssa, joka ei ollenkaan tottele. On vain ihan kuin ei kuulisikaan käskyjä. Tulee huudettua lapselle, mutta ei sillä ole vaikutusta lapseen, se on vain omaa turhautumisen purkamista. Vaikealta tuntuu kurinpito, kai siksi kun siihen ei ole oikein hyvää mallia kotoa saanut.

 

jostain syystä moent kovia kokeneet ihmiset, alkohoolistien lapset ja muuten vaan svanhempiensa osalta huonoa kohtelua saaneet pyrkii sitten auttamaan muita. alleirjoittanut mukaan lukien. en tiedä onko se niin että haluaa auttaa ihisiä joilla ei elämässä kaikki mene hyvin, vai onko se niin ettei ole vaan omia traumojaan käsitellyt.

 

jostain syystä moent kovia kokeneet ihmiset, alkohoolistien lapset ja muuten vaan svanhempiensa osalta huonoa kohtelua saaneet pyrkii sitten auttamaan muita. alleirjoittanut mukaan lukien. en tiedä onko se niin että haluaa auttaa ihisiä joilla ei elämässä kaikki mene hyvin, vai onko se niin ettei ole vaan omia traumojaan käsitellyt.

ts että tällaisia ihmisiä sitten eksyy terapeuteiksi ja sosiaalitöyntekijöiksi. anteeksi typot, olen aika väsynyt

 

Luunappeja, tukkapöllyä, vitsasta, remmistä, vyöstä, märällä rätillä naamaan... Sekä yksi potentiaalisesti vaarallinen pahoinpitely raivopäissään. Lisäksi henkistä väkivaltaa.

 

Ei ole koskaan kuritettu fyysisesti.

 

Tukistettiin, luunapitettiin, riuhdottiin. Ei ne oikeastaan. En tiedä itkinkö, varmaan vihasin. Minussa on niin kauan kuin muistan ollut sekä häpeää, että vihaa. Ei nuo oikeastaan mitään, mutta se nolaaminen ja häpäiseminen, mitä äiti teki rangaistuksena julkisilla paikoilla jätti jäljet. Jätti lappuja ja viestejä ulko-oveen, joissa teki naapureillekin selväksi mikä saatanan paskahousupentu olen, kun en ole tehnyt sitä tai tätä. Herätteli yöllä ja tuli haukkumaan, eikä antanut nukkua. Häpeä ja syyllisyys on kyllä hyvin mennyt perille. Ja se viha, se on edelleen sisällä. Sitä on joutunut koko elämän suitsimaan pienemmäksi.

Entäs nyt aikuisena elämä?

 

[QUOTE="vieras";25897542]Tukistettiin, annettiin luunappeja ja kerran sain ihan risusta takamukseen. Pakko sanoa, että kaikki kuritukset tuli aiheesta, eikä todellakaan pienistä asioista kuritettu.[/QUOTE]

peesi tähän. Yhen ainoon kerran sain risusta ja äitini katuu sitä vieläkin. Luunappeja ja niskavilloista nappaamista en pitäny pahana. Mutta en silti tee niin omille muksuille. Hassua sinänsä.

 

Minusta tuli kiltti tyttö ja kiltti aikuinen. En koskaan sano vastaan, inhoan eripuraa ja huutamista. Emme ole riidelleet puolisoni kanssa koskaan, sen sijaan, meillä on hedelmällisiä, pitkiä keskustelusessioita, aiheesta kuin aiheesta.

Mä taas olen löytänyt miehestäni sen jonka kanssa uskaltaa tapella. Lapsuuden kodissa meillä ei voinut sanoa mitään asioita suoraan jne. ilman pelkoa että isä suuttuu. Tosin mun isä ei purkanut kiukkuaan muhun vaan mun äitiin jota se sitten hakkasi.

 

ts että tällaisia ihmisiä sitten eksyy terapeuteiksi ja sosiaalitöyntekijöiksi. anteeksi typot, olen aika väsynyt

Mulle jotenkin osu silmään toi sama. Eikä millään hyvällä tavalla...

 

Isän luona tuli vyöstä (solkipää) perseelle, myös risusta. Tukistettiin ja annettiin luunappeja. Äitipuoli löi joskus jollain kättä pidemmällä (esim. imurilla).

Äiti löi, repi hiuksista, uhkasi tappaa yms.. Kamalaa.

Ja itse en väkivaltaa käytä.
Tai itseasiassa, kesällä muistan kerran ottaneeni 5v:tä letistä kiinni ja komentaneeni.

 

sain remmistä, minua tukistettiin(tai ei sitä hiuksista vetämistä/raahaamista voi oikein tukistamiseksi luonnehtia), lyötiin, vedettiin korvasta- pahinta oli kuitenkin henkinen väkivalta ja kun isä useaan otteeseen uhkasi tappaa(milloin mitenkin). Itkin. Vanhemmat eivät käyttäneet alkoholia tms...

 

Tukistettiin useampaan otteeseen, äiti muistaakseni antoi piiskaaakin (kämmenellä pepulle), mutta mä en muista sattuiko se vai itkinkö enemmän "pelosta".
Myöhemmin asuin isovanhemmillani ja mummi löi kerran muovisella hyppynarulla reisille, niin että mustelmat jäi..
Itkin varmaan aina, mutta olin myös tosi herkkä lapsi ja mun oli vaikea ottaa kritiikkiä vastaan liittyi siihen fyysistä kurittamista tai ei.

 

Muistan saaneeni kolme kertaa piiskaa risulla ja sain kyllä aiheesta.
-Ekan kerran veljen kanssa talvella tahallaan nakeltiin jäätyneillä nauriilla ikkunaa kunnes ikkuna meni rikki.
-Toisen kerran varastettiin veljen kanssa jonkun mökkiläisen vene ja syötiksi tarkoitetut muoviset sorsat, soudettiin ne sorsat keskelle järveä ja laitettiin ne ajelehtimaan, sen jälkeen vietiin vene johonkin rantaan ja jätettiin sinne. Joku oli nähnyt meidän toimet ja mennyt kertomaan vanhemmillemme.
-Kolmannen kerran haukuin äitiäni huoraksi.

Ei niinkään se kipu saanut itkemään vaan häpeä. Ja täytyy kyllä sanoa että opikseni otin jokaisesta selkäsaunasta, enkä ole katkera vanhemmilleni.
Mitään tukkapöllyjä tai luunappeja ei meillä harrastettu.

Minä en kurita lapsiani ruummillisesti enkä hyväksy lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa.

 

olen saanut lapsena pari kertaa selkääni, kuten myös veljeni saivat, sekä tukkäpöllyä ja luunappeja, nämä kasvatus keinot olivat ihan yleisiä vielä 80luvulla ainakin ystävienikin kodieissa. Minulla oli kouluaikana yksi ystävä joka ei saanut selkäänsä, hänen kotonaan noudatettiin ns. vapaata kasvatusta. Itse sain kaikki rangaistukset aiheesta, olin villi ja kuriton tyttö. yhden selksaunan aiheen muistan parhaiten, karkasin kotoa 7vuotiaana. Minun vanhempani kertoivat aina syyn, miksi sain risusta, en tunne, että traumoja olisi jäänyt, tykkään vanhemmistani kovasti edelleen. Mutta opin kyllä minäkin lapsena tarkkailemaan vanhempieni mielenliikkuja aika hyvin. Ja nykyään ammatiltani toimin arvatkaapa missä? minäkin olen töissä sosiaalialalla

 

Ei ole koskaan pahoinpidelty lapsena, onneksi.

 

olen saanut remmistä,tukistettu.omia lapsia en ole kurittanut.aikuisikäisenä seurustelin meihen kanssa joka pahoinpiteli fyysisesti.nykyinen mies on rauhallinen ja kiltti.

 

Tukkapöllyä, luunappeja ja risua tuli. Olin sellainen nyhvelö lapsi, joten rangaistukset tuli mm. itkemisestä ja tai liian pitkään kaverin luona olemisesta. Kerran veli kiusasi minua keskellä tietä, minä rupesin parkumaan ja siitä sain sitten selkäsaunan "kun naapurit kuuli huutamiseni". Kotona piti aina olla kusi sukassa, ei saanut itkeä eikä nauraakaan.

Sanoin tuosta älyttömän tiukasta kurista ja lyömisestä kerran aikuisena äidilleni. Hän loukkaantui sydänjuuriaan myöten aiheettomista syytöksistä.

 

Oli potkimista, lyömistä, remmiä, kuristamista, seiniin heittelyä ja huorittelua. Vanhempani eivät ole alkoholisteja. Tästä seurasi 11-vuotiaana aloitettu juominen, viiltely ja 13-vuotiaana kovat huumeet ja irtoseksi. Onneksi vuosien lääkityksen ja terapian jälkeen on vihdoin "normaali" olo. En voisi koskaan lyödä omaa lastani. Ja olen ihan hyvissä väleissä vanhempieni kanssa nykyään, menneistä ei tosin koskaan puhuta.

 

Annettiin piskaa niin kovaa kun kämmenestä lähti, revittiin hiuksista, poltettiin tahallaan, jätettiin ilman ruokaa, lyötiin nyrkillä esim. vatsaan, läpsittiin avokämmenellä pitkin naamaa, tönittiin, väännettiin kättä sijoiltaan/murtumaan niin kauan, että saatiin se huuto musta irti. Haukuttiin ja käytettiin henkistä väkivaltaa. Ikää silloin 2-13. Pienenä alle 6 vuotiaana tietysti itkin ja huusinkin kivusta, vanhempana suhtauduin jotenkin välinpitämättömästi ja yritin olla itkemättä ja hiljaa viimeiseen saakka.

Itse en koskaan kohtelisi omia lapsia noin ja olen aina ollut aika kiltti ihminen vaikka pinnan alla kytee raivoa. Kärsin mielenterveysongelmista, lähinnä vaikeasta masennuksesta ja dissosiaatiosta.

 

Sain tukkapöllyjä, luunappeja ja remmistä (metallisolkisesta) äidiltäni. Nämä vyöllä kurittamiset jäi pahimpina mieleen. Joskus en pystynyt istumaan muutamaan päivään. Kyllähän siinä itku aina tuli ja vaistomaisesti lähdin aina juoksemaan karkuun kun äiti lähestyi. Isäni ei koskaan millään tavalla kurittanut, vaan eipä hän kyllä koskaan muullakaan tavalla ollut perheessä "läsnä" vaikka asuikin saman katon alla. Näin aikuisena ajateltuna äitini on ollut varmaan todella väsynyt kun on saanut pyörittää kaiken yksin.
Nykyään äitini on todella pahoillaan tapahtuneesta ja pyytelee jatkuvasti anteeksi tekojaan. Olen vähätellyt tapahtumia ja kertonut niiden "unohtuneen", vaan eihän ne unohdu... Välillä väsyneenä ja vihaisena ollessani huomaan itsessäni ja käyttäytymisessäni samoja piirteitä mitä äidissäni suuttuessaan oli. Onneksi pystyn ne tunteet hillitsemään. En pystyisi ikinä kohtelemaan omia lapsiani siten miten oma äitini minua on kohdellut.