miten oni, pinotaanko pitkästä aikaa PA""A MUTSIEN KOOTUT TUNNUSTUKSET.. hypätköön mukaan ken uskaltaa! :D

On kenties olemassa vanhempia jotka kykenevät lataamaan akkunsa, pitämään itsensä henkisesti virkeinä, positiivisina ja elämänmyönteisinä ja suhteensa lapsiinsa terveenä sekä hoitamaan parisuhteensa tavalla joka tuottaa hyvää koko perheelle, vaikka eivät ikinä ole erossa lapsistaan.

En kuitenkaan ole koskaan tavannut ainuttakaan moista ja olen kuitenkin aika vanha nainen, jolla varsin paljon tuttavia eli ihan omasta kokemuksesta epäilen että moiset ovat kovin kovin harvassa. Yksi sadastatuhannesta ehkä?
No meidän lapsi on vasta 2-vuotias, mutta ei ole koskaan, kertaakaan ollut hoidossa missään (eikä kukaan ole ollut hoitamassa kotonakaan). Luultavasti ei ole yökylässäkään vielä 3-vuotiaana. Kaikille se ei vaan yksinkertaisesti ole mahdollista. On vaan pakko hoitaa se parisuhde kotona illalla.
 
[QUOTE="miima";22947078]Mä en ole ollut äiti kuin vasta pari kk, mutta mulla on jo kaksi asiaa listaan: annan d-vitamiinia noin joka kolmas päivä tällä hetkellä, mahavaivojen takia. Hui. Emme käytä kestovaippoja. Huihui.

Innolla odotan, mitä muuta voin ajan mittaan lisätä listaan. :)[/QUOTE]

Vaihda merkkiä jos mahavaivat on d-vitskun aiheuttamia. Meillä ei sopinut se devitol lainkaan, huusi yhdestä tipasta tuntikausia, kaverille taas saman aiheutti jekovit.
 
"popsu"
tuohon pikkulasten yökyläilyyn niin mun esikoinen on 6v eikä oo ikinä ollu yökylässä. En oo vielä kertaakaan jättäny vauvaa kenenkään hoitoon ja se on nyt 6kk. Oon ollu sen kanssa 24/7 lukuunottamatta KAHTA kertaa ku oon nopeaan vieny 3vuotiaamme kerhoon. Silloin oon ollu vauvasta erossa n 20min ja isänsä on hoitanu sitä. Niin ja tää 3v ei myöskään oo ollu ikinä yökylässä. Mä on varmaan ihan pimahtanu.
isä ei ole tuon enempää saanut kahdenkeskistä aikaa oman lapsensa kanssa?:(
harmi.
6-vuotias ei oo ollu yökylässä? mites sitten kun alkaa kavereiden pyynnöt yökylään, leirit, yms.? voi olla hankalaa jos ei ole missään edes harjoitellut
 
"jep"
Haetaanko muuten tässä sellaista, mistä itsellä on huono omatunto vai sellaista, minkä tekee ihan tietoisesti, mutta joku muu (saattaisi) valittaa?

Esim. meillä pitkä imetys on ihan tietoinen valinta, vaikka joidenkin mielestä lapsi kasvaa kieroon, jos näkeekään tissin yli kolmikuisena, samoin se, että lapsi syö (kuten vanhemmatkin) Oivariinia eikä mitään mukaterveellisiä margariineja, maitotuotteet ovat täysrasvaisia jne.

Sitten taas siitä minulla on oikeasti joskus paha mieli, että ärsyynnyn lapsen koheltamiseen liian helposti, enkä aina jaksa (varsinkaan nyt raskauden loppumetreillä) olla niin aktiivinen ja läsnä kuin haluaisin.
 
nonniin immeiset, muistakaapa että tämän on tarkoitus olla humoristinen ketju.. kuten suurin osa ymmärsikin :xmas:
ja eiköhän meillä jokaisella "paskamutsilla" ole siellä kainalossa/lattialla/suihkussa tyytyväinen, onnellinen & rakastettu lapsi ( tai useampikin ) :heart:
 
Viimeksi muokattu:
[QUOTE="popsu";22947547]no joidenkin alle kolmevuotiaat vaikka ainoita lapsia olisivatkin, eivät anna vanhemmille omaa aikaa nukkumalla. mulle ainakin ois ollu aivan sula mahdottomuus että lapsi ois ollu noin vähän musta erossa kun ei ole nukkunut aina edes puolen tunnin unia kerrallaan päivällä. öisin ei voi kaikkia asioita hoitaa. mun mies menee 9-10 aikaan nukkumaan illalla joten illallakaan harvemmin sellaista oikeaa, ei väsynyttä yhteistä aikaa on.
ja toiset vanhemmat nauttivat ihan vaan kotona olemisesta, toiset haluavat vähän kodin ulkopuolellekkin välillä nauttimaan siitä yhteisestä/omasta ajasta.
ja sille lapselle saattaa kyllä tulla se ikävä yöaikaan vielä tosi vanhanakin jos et koskaan päästä edes kokeilemaan. mutta pakkohan ei tietenkään ole.
ois vaan hirveen kiva jos lapsi sitten kouluikäsenä vois mennä yökylään kun muutkin, ilman että tulee ikävä. sellasiakin luokkakavereita mulla sillon joskus oli jotka vielä kolmannella saattoivat itkien lähteä illalla kotiin. outoa se musta oli..:D[/QUOTE]

Niinpä, teidän kaltaiseen tilanteseeseen Mummeliisakin varmasti viittasi, minä taas kerroin, että erilaisiakin tilanteita on ilman, että kyse olisi mistään ihmeellisestä :) Eikä meilläkään ensimmäisen vuoden aikana nukuttu yli 45 minuutin pätkiä päivisin kuin kantoliinassa, mutta illalla, kun vauva saatiin nukkumaan klo 19-20 maissa, niin jäi vielä pari tuntia yhteistä aikaa, kun myös meillä miehen on mentävä aikaisin nukkumaan, onhan herätys usein klo4-5 aamulla. Ja väsyneitä kyllä olimme kummatkin, mutta minullahan on tämä väsymys-pervessio, eli en anna sen juurikaan vaikuttaa elämään :D Vuoden vanhasta alkoi nukkua 1,5 tuntia kerrallaan ja 1,5 vuoden iässä jopa kaksi tuntia kerrallaan, eli nyt minulla on omaakin aikaa päivisin se pari tuntia lapsen nukkuessa, tai sitten yhteistä aikaa, jos mies on kotona :) Eli meillä ei todellakaan ole ollut kysymys mistään hyvästä nukkujasta, meille vain on riittänyt tämä aika, mikä on ollut käytössä, enkä koe, että lapsi olisi jotenkin kärsinyt, vaikkei tämän enempää ole isovanhempien kanssa ollutkaan, kiintynyt on heihin ilman yökyläilyjäkin. Ja itse uskon, että lapsi oppii kaikki asiat ajallaan ilman mitään "karaistamistakin", jos lapsi ei halua olla yökylässä vielä kolmannella luokalla, niin voi yhyren tähären, eikai se nyt mikään synti ole. :LOL:
 
"popsu"
Alkuperäinen kirjoittaja Penaalin terävin kynä;22948013:

käsitin siis väärin sinut.
ja ei ole synti jos ei halua, mutta kun nämä mun vanhat luokkatoverit kyllä halusivat, koska ainahan niistä kivoista yökyläreissuista puhuttiin koulussa yms. sitten ne tulivat yöksi ja sitten lähtivät itkien kotiin.
 
"miima"
Alkuperäinen kirjoittaja Alaston lohikäärme;22947860:
Vaihda merkkiä jos mahavaivat on d-vitskun aiheuttamia. Meillä ei sopinut se devitol lainkaan, huusi yhdestä tipasta tuntikausia, kaverille taas saman aiheutti jekovit.
kaikki on kokeiltu, nyt on jekovit käytössä. Ja mun ikioma annostelu. :) Siirryn varmaankin sitten jokapäiväiseen d-vitskuun, kun kiinteät alkaa.
 
"äiti"
Jos sitten minäkin :D

- meillä syödään suurimmaksi osaksi eineksiä
- en siivoa itse vaan meillä käy ulkopuolinen sen tekemässä
- en paikkaile lasten vaatteita vaan heitän risat surutta roskiin
- en itse syö lasten kanssa ruokapöydän ääressä vaan olohuoneen sohvalla
- olen vahvojen kipulääkeiden (saa apteekista vain "huume"- reseptillä) vaikutuksen alaisena myös päiväsaikaan
- kielsin lasten isältä tapaamiset
- pesen pyykkiä kerran viikossa
- lapset käy suihkussa 2 kertaa viikossa
- olen tupakoinut kaikkien raskauksien aikana
- en ole juurikaan pitänyt lapsiani sylissä heidän ollessa pieniä
- huudan lapsilleni tarpeen vaatiessa
- en juokse lapsen kanssa lääkäriin heti kuumeen noustua vaan odottelen 3-7 päivää
- haen ja saan toimeentulotukea joka kuukausi vaikka laskelman mukaan minulla on liian isot tulot
- töissä käydessäni lapset olivat päiväkodissa yöhoidossa, jopa uutena vuotena ja pääsiäisenä.

:D:D:D
Lueskelin tämän ketjun - humoristista joo. Suurimmassa osassa toistuivat samat asiat joihin varmasti kaikki vanhemmat joskus sortuvat. Inhimillistä.
MUtta tästä lainauksesta tuli jotenkin kylmät väreet iholle. Surullista. Totuus ei varmasti ole näin synkkä kuin minkä kuvan tästä saa. Tavallisia asioita tässäkin mutta poikkeuksena on tuo -"en ole juurikaan pitänyt lapsiani sylissä heidän ollessa pieniä". Apua, tosi surullista :(
 
[QUOTE="äiti";22948202]Lueskelin tämän ketjun - humoristista joo. Suurimmassa osassa toistuivat samat asiat joihin varmasti kaikki vanhemmat joskus sortuvat. Inhimillistä.
MUtta tästä lainauksesta tuli jotenkin kylmät väreet iholle. Surullista. Totuus ei varmasti ole näin synkkä kuin minkä kuvan tästä saa. Tavallisia asioita tässäkin mutta poikkeuksena on tuo -"en ole juurikaan pitänyt lapsiani sylissä heidän ollessa pieniä". Apua, tosi surullista :([/QUOTE]

Mun profiili- tekstistä löytyy linkki johon kannattaa tutustua :) Sylittäminen jäi hyvästä syystä pois ja siihenkin löysin korvaavat keinot :)
 
[QUOTE="popsu";22948091]käsitin siis väärin sinut.
ja ei ole synti jos ei halua, mutta kun nämä mun vanhat luokkatoverit kyllä halusivat, koska ainahan niistä kivoista yökyläreissuista puhuttiin koulussa yms. sitten ne tulivat yöksi ja sitten lähtivät itkien kotiin.[/QUOTE]

Selvä pyy :)
 
"minni"
-2v5kk ikäisellä vielä tuttipullo
-lapset ei ulkoile välttämättä joka päivä
-lapset katsovat melkein joka päivä piirrettyjä
-lapset syövät joskus eineksiä
-kaksi nuorempaa lasta aloittaneet päivähoidon vuoden ikäisinä
-annan 3v ja 2v. lasten olla kahdestaan suihkussa, en valvo tilannetta koko ajan
-en jaksa käyttää lapsia kovinkaan usein saunassa, suihku saa riittää
-vuoden ikäinen nukkuu äitin ja isin sängyssä
 
"vieras"
On kenties olemassa vanhempia jotka kykenevät lataamaan akkunsa, pitämään itsensä henkisesti virkeinä, positiivisina ja elämänmyönteisinä ja suhteensa lapsiinsa terveenä sekä hoitamaan parisuhteensa tavalla joka tuottaa hyvää koko perheelle, vaikka eivät ikinä ole erossa lapsistaan.

En kuitenkaan ole koskaan tavannut ainuttakaan moista ja olen kuitenkin aika vanha nainen, jolla varsin paljon tuttavia eli ihan omasta kokemuksesta epäilen että moiset ovat kovin kovin harvassa. Yksi sadastatuhannesta ehkä?
Amen! Muita mielipiteitä ei sallita.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Penaalin terävin kynä;22948013:
Ja itse uskon, että lapsi oppii kaikki asiat ajallaan ilman mitään "karaistamistakin", jos lapsi ei halua olla yökylässä vielä kolmannella luokalla, niin voi yhyren tähären, eikai se nyt mikään synti ole. :LOL:
Ei mikään synti, mutta se saattaa olla lapselle todella nolo asia. Täällä Suomessa on jopa yökouluja, oma poikakin ollut sellaisessa, en muista että sieltä olisi kukaan lähtenyt itkien kotiin, varmaan vanhemmat jättivät sellaiset lapset suoraan kotiin.
 
Niin, ei kai niihin ketään pakoteta :D Täällä Italiassa ei sellaista harrasteta eikä juuri harrasteta edes kaverien luona yöpymistä. Joka tapauksessa, niin kuin äsken kirjoitin, uskon lapsen kehittyvän omaan tahtiinsa ja olevan valmis myös yökyläilyyn sitten kun on, ilman erityistä karaisemista tai aikataulutusta. Omani on hyvin sosiaalinen, joten ongelmia tuskin tulee vanhemmalla iällä, mutta esim. nyt on taas mamma-kausi, niin että ei tulisi mieleenkään jättää isovanhemmille. Ja jos ei ole vielä ripari-iässä valmis, niin jääkööt sitten suoraan peräkammarintytöksi mamman helmoihin, sekin on Italiassa normaalia :LOL:
 
tässä joitain
- Aloitin kiinteät vauvalle 3 kk iässä
- Surffaan netissä lapsen hereilläollessa
- 1 v 10 kk ikäinen ei tee vielä mitään pottaan koskaan, koska en jaksa istuttaa potalla, kun ei sinne mitään tule kuitenkaan
- Syömme pullaa, suklaata, sipsejä, jäätelöä yms. herkkuja viikottain, lapsi siis syö myös
- Samoin roskaruokaa ja eineksiä
- Vauvana sai 95 % vain purkkiruokaa, enkä pelännyt korvikettakaan
- Lapsi sain ekan kerran lisämaitoa jo laitoksella, koska olin niin väsynyt, että annoin vauvan yöksi hoitajille kansliaan, ja kun tulivat yöllä kysymään että tuodaanko syömään, sanoin että voitteko te syöttää, mä haluan nukkua
 
"Minä"
[QUOTE="miima";22948093]kaikki on kokeiltu, nyt on jekovit käytössä. Ja mun ikioma annostelu. :) Siirryn varmaankin sitten jokapäiväiseen d-vitskuun, kun kiinteät alkaa.[/QUOTE]

Mutta eikös nyt suositella jo käytettävän lapsillakin D3-vitamiinia, tuon huonommat D2:n sijaan? Deetipat on ainakin sellainen merkki, mikä on D3:a.
 
Äh
- Imetin lasta yli 1-vuotiaaksi myös julkisilla paikoilla, en kuljettanut muuta ruokaa mukana
- Vein saunaan jo muutaman kuukauden ikäisenä
- Laitoin hiusväriä ekaluokkalaiselle
- Olin niin väsynyt hakiessani lapsen yövuoron jälkeen vähän nukuttuani kotiin, etten yleensä muistanut mitään kumpaankaan suuntaan kulkemisesta (oli maksimiajan hoidossa)
- En antanut D-vitamiinia niin paljon kuin olisi pitänyt
 
Kidnappasin äsken lapsen.
Se ainakin äidille sopimatonta toimintaa?
;)

Muuten näistä tunnustuksista todella vaikea löytää oikeasti paheksuttavaa (muutamia poikkeuksia lukuunottamatta). Siis muiden. Omia tekosiani paheksun jatkuvasti niin ennen, aikana kuin niiden jälkeenkin.
 
Viimeksi muokattu:
[QUOTE="vieras";22951130]Mummeliisa on kyllä kieltämättä hiukan pelottava auktoriteetti, että hyväksyykö vai esittääkö terävän kysymyksen... :)[/QUOTE]

Ikävää, joa olen antanut moisen kuvan.
Tarkoitukseni ei ole kritisoida ihmisten valintoja vaan pikemminkin ihmisten valintojen asiatonta kritiikkiä - ja usein toki pohtia niitä asioita, jotka syystä tai toisesta omassa mielessä pinnalla. :)
 
Yhteistyössä