miten oni, pinotaanko pitkästä aikaa PA""A MUTSIEN KOOTUT TUNNUSTUKSET.. hypätköön mukaan ken uskaltaa! :D

miksi 3-vuotiaan pitäisi olla yökylässä?
On kenties olemassa vanhempia jotka kykenevät lataamaan akkunsa, pitämään itsensä henkisesti virkeinä, positiivisina ja elämänmyönteisinä ja suhteensa lapsiinsa terveenä sekä hoitamaan parisuhteensa tavalla joka tuottaa hyvää koko perheelle, vaikka eivät ikinä ole erossa lapsistaan.

En kuitenkaan ole koskaan tavannut ainuttakaan moista ja olen kuitenkin aika vanha nainen, jolla varsin paljon tuttavia eli ihan omasta kokemuksesta epäilen että moiset ovat kovin kovin harvassa. Yksi sadastatuhannesta ehkä?
 
Jos vielä muutama tunnustus:
- lapset saa maistaa kaikkea mitä haluavat, myös sitä KAHVIA (siis ruoka-aineita, alkoholia meillä ei ole ikinä kotona.)
- molemmat lapset on syntyneet sektiolla.
- käyn kakalla ihan itekseen, vessan ovi kiinni, joskus jopa LUKOSSA, lapset touhuaavat sen ajan YKSIN ilman valvovaa silmää.
 
On kenties olemassa vanhempia jotka kykenevät lataamaan akkunsa, pitämään itsensä henkisesti virkeinä, positiivisina ja elämänmyönteisinä ja suhteensa lapsiinsa terveenä sekä hoitamaan parisuhteensa tavalla joka tuottaa hyvää koko perheelle, vaikka eivät ikinä ole erossa lapsistaan.

En kuitenkaan ole koskaan tavannut ainuttakaan moista ja olen kuitenkin aika vanha nainen, jolla varsin paljon tuttavia eli ihan omasta kokemuksesta epäilen että moiset ovat kovin kovin harvassa. Yksi sadastatuhannesta ehkä?
Pieni iva aistittavissa vastauksesta;). Ideaalia toki olisi, jos vanhemilla olisi mahdollisuus ajoittain saada jälkikasvunsa jonnekin yökylään tai pääsisivät itse tuulettamaan parisuhdettaan kodin ulkopuolelle ehkä yön yli mittaiselle reissulle. Olen itsekin päässyt joskus sellaisista hetkistä nauttimaan, mutta en kyllä kahdeksaa kertaa vuodessa. Mutta kaikilla ei ole sellaista tuki- tai turvaverkkoa, että se heille olisi mahdollista. Täällä palstalla ( en tarkoita nyt sinua) on käyty useita yökyläkeskusteluja, joissa on mustamaalattu äidit, jotka lähettävät lapsensa yökylään kärjistäen ja niputtaen heidät kaikki keskenkasvuisiksi bile-elämän tavoittelijoiksi ja vastaavasti heidät,joiden lapset eivät ole yökyläilleet itsekkäiksi omistushaluisiksi äideksi, jotka eivät halua lapsensa saavan muita aikuiskontakteja,

Ja molemmissa tapauksissahan lasten ovat analysoitu kasvavan kieroon,. Palsta kyllä tietää:D

Tartuin vaan tähän kohtaan, koska sen peruusteella en leimaisi itseäni pas.kaksi mutsiksi, vaikkeivät lapsemme lähes koskaan yökyläilekään ainakaan kaikki yhtäaikaa. ( paikkoja sellaiseen ei ole) Joitakin pitkissä listoissa omia toimintatapojani sivuvavaa löysin, mutta nekään eivät minusta pask,amaista tee.
Ikävä kyllä, niitä paskamaisia piirteitäkin löytyy. Suuni on suuri ja sammakoinen ja uskon sen vahingoittavan enemmän kuin vaikkapa suklaa- tai salmiakkisammakot,joita olen lapsilleni tarjonnut.
 
Viimeksi muokattu:
pohjanoteeraus
Oi, oi.
Jossain toisessa ketjussa millä tahansa noista saisi lynkkauksen alkuun.

Minulle tuli mieleen listalta yksi potentiaalinen ongelmakohta. Miksi kolmevuotias on vain kahdeksan kertaa vuodessa yökylässä? Vai onko erikseen ne kerrat jolloin joku tulee kotiin hoitamaan illaksi/yöksi?
Meillä ei ole kun yksi potentiaalinen yökyläpaikka, joten ei viitsitä heitä "rasittaa" useammin. Itselleni olisi ihanne, jos saisin yökylään kerran kuukaudessa. Onneksi edes tuo 8 onnistuu..
 
Pieni iva aistittavissa vastauksesta;). Ideaalia toki olisi, jos vanhemilla olisi mahdollisuus ajoittain saada jälkikasvunsa jonnekin yökylään tai pääsisivät itse tuulettamaan parisuhdettaan kodin ulkopuolelle ehkä yön yli mittaiselle reissulle. Olen itsekin päässyt joskus sellaisista hetkistä nauttimaan, mutta en kyllä kahdeksaa kertaa vuodessa. Mutta kaikilla ei ole sellaista tuki- tai turvaverkkoa, että se heille olisi mahdollista. Täällä palstalla ( en tarkoita nyt sinua) on käyty useita yökyläkeskusteluja, joissa on mustamaalattu äidit, jotka lähettävät lapsensa yökylään kärjistäen ja niputtaen heidät kaikki keskenkasvuisiksi bile-elämän tavoittelijoiksi ja vastaavasti heidät,joiden lapset eivät ole yökyläilleet itsekkäiksi omistushaluisiksi äideksi, jotka eivät halua lapsensa saavan muita aikuiskontakteja,

Ja molemmissa tapauksissahan lasten ovat analysoitu kasvavan kieroon,. Palsta kyllä tietää:D

Tartuin vaan tähän kohtaan, koska sen peruusteella en leimaisi itseäni pas.kaksi mutsiksi, vaikkeivät lapsemme lähes koskaan yökyläilekään ainakaan kaikki yhtäaikaa. ( paikkoja sellaiseen ei ole) Joitakin pitkissä listoissa omia toimintatapojani sivuvavaa löysin, mutta nekään eivät minusta pask,amaista tee.
Ikävä kyllä, niitä paskamaisia piirteitäkin löytyy. Suuni on suuri ja sammakoinen ja uskon sen vahingoittavan enemmän kuin vaikkapa suklaa- tai salmiakkisammakot,joita olen lapsilleni tarjonnut.
Iva ei missöän tapauksessa ollut tarkoitettu kohdistumaan vanhempiin joilla ei ole mahdollisuutta järjestää lapsille hoitajia/hoitopaikkaa aina välillä.
Meillä kaikilla on eri asioissa erilaiset resurssit ja useimmat oppivat kompensoimaan niin että perhe voi maksimaalisen hyvin olosuhteisiin nähden.

On mielestäni kuitenkin yksi asia todeta, eetä hoitopaikkaa ei ole, kuin mesota ettei hoitoon saisi kukaan viedä, kun minä itsekään en vie.
Se on vähän kuin sanoisi että meillä ei ole varaa hedelmiin ja vihanneksiin joten kenenkään lapset eivät moisia mihinkään tarvitse tai että minun lapseni sairauteen ei ole hoitoa joten muidenkan lapsia ei annata hoitaa.
Kärjistykseni on siis kohdistettu niihin, jotka yrittävät luoda puutteesta ihannoidun normin.

Pyydän anteeksi jos aiheutin tahtomattani pahaa mieltä.
 
"vieras"
[QUOTE="madame";22945060]no huh huh lastensuojelu ilmoitus jos lapsi on päiväkodissa, hahhahahaa. kateellinen olet!

suomessa on subjektiivinen päivähoito-oikeus KAIKILLA ALLE KOULU-IKÄISILLÄ, se ei siis ole laitonta!

mustakin ois ihanaa välillä olla yksin se 9tuntia, no eipä onnistu.[/QUOTE]

Kateellinen? :O Siitä, että joku näkee lastaan vain pari tuntia illassa vaikka on itse päivät kotona? Onko oman lapsen kanssa oleminen kenties ihan hirveää kun mielestäsi on aihetta olla kateellinen siitä, että lapsi on joka päivä 9h hoidossa? Minusta tuo on tosi kamalaa 1v lapselle. Pidän sitä kaltoinkohteluna ja saisi olla laitontakin. Ylipäänsä 1v on liian pieni päiväkotiin.
 
"Pee"
Jos nyt pari kehtaan laittaa...
Lapsi ihan pian 3v. ...

- On saanut SÄÄNNÖLLISESTI d-vitamiininsa vain elämänsä ensikuukausina
- Saa kahdesta lämpimästä ruoasta lähes aina toisen purkkiruokana, koska mulle sen yhdenkin lämpösen ruoan tekeminen on tuskaa.
- Joidenkin mielestä se että me ei anneta hänelle karkkia OLLENKAAN, ja ollaan tehty muillekin selväksi ettei heilläkään ole asiaa mennä niitä hänelle antamaan, on todella julmaa ja tekee lapsen elämästä surkean. Niin sitten varmaan.
- Juniori on meillä välillä päällä luvattoman paljon
- Meillä saa lapsi juosta sisällä ja hyppiä sängyllä ja kietoutua verhoihin (tämä on ainakin siskoni kodissa kiellettyä, en tiedä kuinka yleinen paha se on). Joskus juoksee ja hyppii yhdessä vanhempiensa kanssa.
- Alle kahden vuoden ikäisenä lapsi söi tai syötettiin telkkarin edessä lähes poikkeuksetta, koska piti muuten ruokalakkoa eikä aina siltikään syönyt. Tässä ollaan sentään parannettu tapamme.
- Lapsi katsoo Simpsonit lähes joka ilta. Pelaa myös konsolipelejä, mutta niiden kanssa on tarkat säännöt.
- Nukkunut omassa huoneessaan yksin neljän kuukauden ikäisestä ja tutti otettiin pois puolivuotiaana.
- Lapsen ainoat talvikengät on Kuomat ja ainoa talvihaalari Lassie ilman teccejä :D Ja hyvin on pärjännyt jopa päiväkodin rankoissa olosuhteissa...
 
Iva ei missöän tapauksessa ollut tarkoitettu kohdistumaan vanhempiin joilla ei ole mahdollisuutta järjestää lapsille hoitajia/hoitopaikkaa aina välillä.
Meillä kaikilla on eri asioissa erilaiset resurssit ja useimmat oppivat kompensoimaan niin että perhe voi maksimaalisen hyvin olosuhteisiin nähden.

On mielestäni kuitenkin yksi asia todeta, eetä hoitopaikkaa ei ole, kuin mesota ettei hoitoon saisi kukaan viedä, kun minä itsekään en vie.
Se on vähän kuin sanoisi että meillä ei ole varaa hedelmiin ja vihanneksiin joten kenenkään lapset eivät moisia mihinkään tarvitse tai että minun lapseni sairauteen ei ole hoitoa joten muidenkan lapsia ei annata hoitaa.
Kärjistykseni on siis kohdistettu niihin, jotka yrittävät luoda puutteesta ihannoidun normin.

Pyydän anteeksi jos aiheutin tahtomattani pahaa mieltä.
ehkä lukaisin sen turhan hätäisesti, sillä toisella lukemalla en nähnyt edes sitä ivaa. Minä pyydän anteeksi:ashamed: Olen vaan niin monta kärkstä vastausta aiheesta aikoinaan täältä lukenut.
En itse edusta mitään "koulukuntaa" jonka mukaan yökyläily olisi tuomittavaa, meillä sen puute johtuu siitä faktasta, että yökyläilypaikkoja ei ole.
Joten meidän on täytynyt yrittää löytää niitä" puhtia parisuhteeseen "-parannuskeinoja niiden meillä olemassaolevien resurssien suhteen. Ehkä joku voisi meidät niistä sitten kivittää. Olemme jättäneet lapset keskenään kotiin kännykän kera ja menneet hiihtämään tai lenkille.

Ja voihan joku tuomita senkin, mitä voi tehdä, kun lapset katselvat keskittyneesti dvd-tä toisessa kerroksessa.:D

Anteeksi , jos luin sanasi turhan kärkkäästi kärkkäiksi.
 
todellinen scheisse mutter
Hahaa! Kivitätte kun kuulette tämän!

- Lapsen ollessa pieni vedin spaddua ikkunan takana samalla hänelle ilveille esim. imutin todella teatraalisesti jotta toinen viihtyisi sen aikaa toisella puolella. (Olen sittemmin lopettanut.)
- Lapsi on pienestä pitäen herännyt ennen minua. Jatkan makoilua ja tää katsoo tv:tä tai touhuilee omiaan.
- Lapsi syönyt McDonaldsissa ensimmäisen kerran 1,5 vuotiaana.
- Kiroilen ja huudan lapsen kuullen.

ja kas, täysin normaali ja reipas 5-vuotias.
 
"joku"
[QUOTE="vieras";22946835]Kateellinen? :O Siitä, että joku näkee lastaan vain pari tuntia illassa vaikka on itse päivät kotona? Onko oman lapsen kanssa oleminen kenties ihan hirveää kun mielestäsi on aihetta olla kateellinen siitä, että lapsi on joka päivä 9h hoidossa? Minusta tuo on tosi kamalaa 1v lapselle. Pidän sitä kaltoinkohteluna ja saisi olla laitontakin. Ylipäänsä 1v on liian pieni päiväkotiin.[/QUOTE]

Lapsi täyttää huhtikuussa 5v.

Juu ja en ole masentunut.
 
minä (jatkaa)
[QUOTE="vieras";22946422]Lapsen kehon ruumiinlämmönsäätely ei ole vielä kehittynyt kunnolla vauvana! Siksi ei liian kylmään eikä kuumaan!!!!! Mistä sä tiedät mikä aika saunassa on liikaa? Miksi otat riskin sen takia, että itselläsi on mukavampaa lapsen kanssa saunassa?

Myöskään keuhkot eivät vauvalla kestä kovaa pakkasta, koska ovat kehittymättömät! Siksi ei liian kovassa pakkasessa nukuttamista, vaikka siitä äiti saakin kivan vapaahetken. Mistä sä tiedät että siellä vaunuissa on AINA tarpeeksi lämmintä? Lämpötilaan vaikuttaa muukin kuin pelkät pakkasasteet.

Eri asia, jos lapsi salaa juo kahvia, kuin että äiti sille sitä omasta mukistaan juottaa. Kofeiini vaikuttaa aivojen välittäjäaineisiin lapsella ja sitä ei todellakaan suositella alle 16-vuotiaille. Tahallinen tyhmyys on välinpitämättömyyttä lasta kohtaan![/QUOTE]

No voi hössön hössön sua. Etkö lukenut, mitä kirjotin?
Oikeesti, pari minuuttia 50asteen saunassa ei pilaa ketään. Ja lapsi saa sinäaikanakin juotavaa, ilma kiertää saunassa kunnolla, kun ovi on auki. Ja alalauteella ei todella ole edes sitä 50 astetta, jos se lämpö on mitattu ylälauteelta. Joten lopeta tuo vauhkoaminen.
Ja jos 26 asteen pakkasella vaunuissa oli +2 astetta, niin tuskin se seuraavana päivänä on hirveesti eri lämpönen, vai? Ja joo, niin vaikuttaa muukin kun lämpötila, mutta luitko, kirjoitin, että oli tuulensuojassa, vaunujen suojassa? Ymmärrätkö lukemaasi?
 
"buleria"
ensin nostattelen egoni ja sädekehäni kattoon..:

-Meillä ei syödä eineksiä tai puolivalmiita ruokia (enää, molemmat sai vauvana välillä purkkiruokaa)
-En kiroile lasten kuulleessa, enkä puhu toisista pahaa
-Siivoan paljon ja usein
-ulkoilen lasteni kanssa JOKAIKINEN päiva (silloin kun terveenä) väh 2h
-Urheillaan ja harrastetaan kaikenmaailman liikuntaa yhdessä
-Leikin lasten kanssa ja luen heille yleensä päivittäin
- Huolehdin erittäin hyvin heidän hygieniasta ja vaatteista + vielä turvallisuudesta ja viihtyvyydestä
-Jos tarve vaatii puolustan heitä kuin leijona emo
-Meillä ei juoda ollenkaan limsaa tai kaupan mehua


..Ja sitten annan sen sädekehän painua maanrakoon..;

-Huudan välillä mukuloilleni kuin hyeena, myös pienemmälle (2,5v)
-Olen myös välillä epäreilu riidan ratkaisija ja ratkaisen taistelun pikkusiskon hyväksi, vain koska isommalle voi aina selittää..
-Molemmille rapisee rankkua (jäähyä) tarvittaessa useinkin
-Molemmat saavat joskus katsoa dvdeitä liian kauan
-karkkia meillä syödään myös useammin kuin kerran viikossa, tosin vain hyvin vähän kerrallaan..
-Saatan surutta ottaa pari lasia viiniä lasten kanssa ollessa
-Lahjon pienempää joko lakulla tai suklaalla kauppareissuilla jos ei muuten hommat wörki
-Nii, ja imetin molempia 2v/ipana, ja varmaan aiheutin heille raumoja jos jonkin sortin, jollen jopa poria..

Nyt ei tu muuta mieleen..
 
"miima"
Mä en ole ollut äiti kuin vasta pari kk, mutta mulla on jo kaksi asiaa listaan: annan d-vitamiinia noin joka kolmas päivä tällä hetkellä, mahavaivojen takia. Hui. Emme käytä kestovaippoja. Huihui.

Innolla odotan, mitä muuta voin ajan mittaan lisätä listaan. :)
 
"buleria"
Mun suurin perisyntini meinas ihan unohtua.. kivet asemiin... Molemmat lapseni ovat syntyneet sektioilla, vain koska MINÄ HALUSIN, ei siis mitään muuta syytä sektiolle! Repikääpä siitä, ei taida ihan äkkiä toista yhtä pahista löytyäkään!!Kjieh kjieh!
 
On kenties olemassa vanhempia jotka kykenevät lataamaan akkunsa, pitämään itsensä henkisesti virkeinä, positiivisina ja elämänmyönteisinä ja suhteensa lapsiinsa terveenä sekä hoitamaan parisuhteensa tavalla joka tuottaa hyvää koko perheelle, vaikka eivät ikinä ole erossa lapsistaan.

En kuitenkaan ole koskaan tavannut ainuttakaan moista ja olen kuitenkin aika vanha nainen, jolla varsin paljon tuttavia eli ihan omasta kokemuksesta epäilen että moiset ovat kovin kovin harvassa. Yksi sadastatuhannesta ehkä?
Minä en kyllä ymmärtänyt, että mitä tarkoitat. Siis siinä mielessä, että kersa täyttää ensikuussa 2v. eikä ole ollut herilläoloaikanaan koskaan erossa yli kolmea tuntia minusta ja isovanhempienkin hoidossa on ollut maksimissaan 2 tuntia, jolloin olemme käyneet miehen kanssa joko lenkillä tai kerran syömässä. Mutta kuvailisin meitä ihan lungisti noilla itse käyttämilläsi adjektiiveilla. :) Enkä koe olevani mikään poikkeustapaus. Yhteistä aikaa/omaa aikaa on järjestynyt säännöllisesti aina lapsen nukkuessa. Mutta ehkä yleistit yli 3-vuotiaiden / monilapsisten perheiden vanhempiin? Kyllä meilläkin isovanhemmat ovat kyselleet lasta yökylään, mutta olen siitä paska mutsi, että haluan olla varma, ettei kakaralle tule mammaa ikävä yöllä kesken kaiken. :saint:
 
"äippä"
Onpas hauska lista:)

Aloitetaan synneistä pahimmalla eli mä en synnyttänyt vaan lapsi syntyi sektiolla (sype).
Enkä imettänyt kuin kuukauden kun maitoa ei tullut.
Purkkiruokia meni myös meillä. Yritin kyllä tehdä itsekin mutta meidän sihtikurkulle ei kelvannut. Nykyään onneksi kelpaa:)
Lapsi saa katsoa telkkua.
Ollessani vielä vanhempainvapaalla surffasin omasta mielestä hurjan paljon netissä.
Lapsi aloitti 10kk iässä päiväkodissa.
Kyllähän näitä keksisi vaikka kuinka...;)

Mutta musta me ollaan kyllä ihan hyviä vanhempia. Huom, me jopa kestoillaan;)
 
"popsu"
Alkuperäinen kirjoittaja Penaalin terävin kynä;22947211:
Minä en kyllä ymmärtänyt, että mitä tarkoitat. Siis siinä mielessä, että kersa täyttää ensikuussa 2v. eikä ole ollut herilläoloaikanaan koskaan erossa yli kolmea tuntia minusta ja isovanhempienkin hoidossa on ollut maksimissaan 2 tuntia, jolloin olemme käyneet miehen kanssa joko lenkillä tai kerran syömässä. Mutta kuvailisin meitä ihan lungisti noilla itse käyttämilläsi adjektiiveilla. :) Enkä koe olevani mikään poikkeustapaus. Yhteistä aikaa/omaa aikaa on järjestynyt säännöllisesti aina lapsen nukkuessa. Mutta ehkä yleistit yli 3-vuotiaiden / monilapsisten perheiden vanhempiin? Kyllä meilläkin isovanhemmat ovat kyselleet lasta yökylään, mutta olen siitä paska mutsi, että haluan olla varma, ettei kakaralle tule mammaa ikävä yöllä kesken kaiken. :saint:
no joidenkin alle kolmevuotiaat vaikka ainoita lapsia olisivatkin, eivät anna vanhemmille omaa aikaa nukkumalla. mulle ainakin ois ollu aivan sula mahdottomuus että lapsi ois ollu noin vähän musta erossa kun ei ole nukkunut aina edes puolen tunnin unia kerrallaan päivällä. öisin ei voi kaikkia asioita hoitaa. mun mies menee 9-10 aikaan nukkumaan illalla joten illallakaan harvemmin sellaista oikeaa, ei väsynyttä yhteistä aikaa on.
ja toiset vanhemmat nauttivat ihan vaan kotona olemisesta, toiset haluavat vähän kodin ulkopuolellekkin välillä nauttimaan siitä yhteisestä/omasta ajasta.
ja sille lapselle saattaa kyllä tulla se ikävä yöaikaan vielä tosi vanhanakin jos et koskaan päästä edes kokeilemaan. mutta pakkohan ei tietenkään ole.
ois vaan hirveen kiva jos lapsi sitten kouluikäsenä vois mennä yökylään kun muutkin, ilman että tulee ikävä. sellasiakin luokkakavereita mulla sillon joskus oli jotka vielä kolmannella saattoivat itkien lähteä illalla kotiin. outoa se musta oli..:D
 
"vieras"
Mummeliisa voisi lopettaa tuon hyvä niin -hokemisen ja jättää pätemisen tarpeensa ja muutkin yhdelle foorumille. Pitääkö ne samat jutut julkaista joka paikassa? Pelosta, että ne jäisi jolta kulta huomaamatta?
 
kmkm
tuohon pikkulasten yökyläilyyn niin mun esikoinen on 6v eikä oo ikinä ollu yökylässä. En oo vielä kertaakaan jättäny vauvaa kenenkään hoitoon ja se on nyt 6kk. Oon ollu sen kanssa 24/7 lukuunottamatta KAHTA kertaa ku oon nopeaan vieny 3vuotiaamme kerhoon. Silloin oon ollu vauvasta erossa n 20min ja isänsä on hoitanu sitä. Niin ja tää 3v ei myöskään oo ollu ikinä yökylässä. Mä on varmaan ihan pimahtanu.
 

Yhteistyössä