Miten kerroit raskaudestasi vanhemmillesi

Esikoista odottaessani oli 22v ja miehen kanssa ollut kimpassa tuolloin vasta 9kk, kun tulin raskaaksi. Vanhemmat eivät kovin hyvin suhtautuneet, mutta jälkeenpäin olivat tietysti onnessaan asiasta.
Keskimmäista odottaessani vanhemmat arvasivat asian. Olin tuolloin toisella kuulla raskaana, kun isä hienovaraisesti kysyi asiaa. Hyvin suhtautuivat.
Kolmosesta kerroin heti, kun olin raskaustestin tehnyt. Iloisia olivat.
 
Mä kerroin ihan ensimmäisenä siskolleni ja pari päivää myöhemmin äidille, joka sitten kertoi isälle. äiti oli yhtä onnellinen kuin neljästä aikaisemmastakin lapsenlapsestaan, isä vaatimattoman tyytyväinen. miehen isä ilostui kun kuuli että suku jatkuu sittenkin ja miehen äiti häkeltyi täysin, oli kyseessä ensimmäinen lapsenlapsi. =)
 
Ekan kerran mun äidille kertoi itse asiassa mun sisko. En halunnut itse vielä siinä vaiheessa kertoa, mutta juttu tuli julki vähän vahingossa. Isän kanssa en silloin ollut väleissä, mutta halusin hänen kuitenkin tietävän, joten kirjoitin kirjeen. Molemmat olivat ihan innoissaan oletettavan alkujärkytyksen jälkeen. Anopille ilmoitettiin äitienpäiväkortilla, joka oli osoitettu mammalle. Appiukko kuuli mun mieheltä yhteisellä automatkalla ja oli kuulemma mennyt monta Northia putkeen :LOL: . Appiukko oli ihan iloinen, mutta anoppi tyypillinen nyrpeä itsensä.

Toisen kohdalla esikoinen kertoi mummille saavansa ylennyksen isoveljeksi. Mummi oli tosi iloinen. Mun isällekin esikoinen kertoi, en vaan enää muista että miten :ashamed: . Hänkin oli kuitenkin iloinen, kuten appiukkokin, jolle mies jälleen kertoi. Anopin kommentti oli, että: "Kannattaako tuossa vaiheessa vielä mainostaa?" Voitte vaan kuvitella miten raivoissani olin...

Nyt kolmas on ihan aluillaan ja tästä tietää vasta yksi mun ystävä. Niin ja mies kun on kursseilla, niin heidän opettajansa, koska mies kurssin alkaessa kyseli mahdollisuutta poissaoloihin neuvolareissujen takia. Uskon, että anoppia lukuunottamatta muut isovanhemmat on innoissaan. Tällä kertaa vaan odotellaan vähän pidemmälle ennen kuin kerrotaan, oon jotenkin niin skeptinen. Ja anopille en haluais kertoa ollenkaan tuon sen edellisen kommentin jälkeen. Ajatuksena toki sen olisin ymmärtänyt, mutta kun sanoi sen niin halveksuvasti tuhahtaen, että vieläkin raivostuttaa ajatella...
 
Me olimme olleet miehen kanssa vasta todella vähän aikaa yksissä, kun asia tapahtui. Vanhempani eivät olleet edes tavanneet miestäni vielä. Itse olin miehen vanhemmat jo tavannut.

Pamautin sitten ruokapöydässä kertoen että äidistä ja isäpuolesta tulee mummi ja ukki ja siskostani täti. Hieman olivat hiljaisia, kunnes pikkusiskoni kevensi tunnelmaa tajuten raskauteni vasta 10 min sen jälkeen mitä olin sanonut.
N. 20 min päästä kun äiti ja isäpuoli pystyivät puhumaan, olivat he aika onnellisia. Mikä tuli minulle taas yllätyksenä.
Isälleni soitin samana iltana asiasta ja hän rupesi itkemään. Mutta kysyi halusinko itse lasta vai en ja kun sanoin että lapsi pidetään niin oli hänkin onnellinen puolestani.

Mies kertoi toisaalla samana iltana omille vanhemmilleen ja hänen äitinsä oli aivan onnesta soikeana. Hänen isänsä taas oli koko illan hiljaa ja oli sitten tokaissut että "Todistaahan tuo sen että minun poikani on ainakin kerran saanut." =)

Nykyään tyttäremme on kaikkien pikku prinsessa ja silmäterä jota hemmotellaan kilpaa pilalle.
Toista odotellaan ja on ne äidin ja isin häätkin aivan pian....
 

Yhteistyössä