mitä mieltä siitä että lapsella kaksi kotia

Jatkuvaa matkalaukkuelämää lapsille tuo vuoroviikkosysteemi. Eli ap:n kanssa olen samaa mieltä, että yksi ensisijainen koti lapsille.

Matkalaukkua ei silloin nimenomaan tarvita kun on kaksi KOTIA, eli molemmissa kaikki tarvittava. Yksi ensisijainen koti ja "kyläilypaikka" sitä pakkaamista vaatii.

 

Eron sattuessa mä ajattelisin lasten parasta, joka voisi heidän tilanteestaan riippuen olla myös se, että isäntä olisi heidän lähivanhempi ja mä etävanhempi, ja tapaisin lapsia esim. joka toinen viikonloppu ja pari kertaa viikossa iltaisin. Tilanteeseen vaikuttaisi lasten elämän pysyminen mahdollisimman samanlaisena, eli heidän koulunsa, kaverinsa ja kotinsa pysyisivät samoina, enkä ryhtyisi noita asioita omien tarpeideni perusteella muuttamaan.

Siis lapsesi vaihtaisi kotia noin 16 kertaa kuukauden aikana? Kuullostaa aika rankalta kuviolta lapsen kannalta että edestakaisin heitellään. Ehkä ihan OK jos kyse hyvin pienestä lapsesta mutta lapset kaipaavat kyllä rauhallista yhdessäoloa ja arkea. Sehän on nyt selvää että mahdollisuuksian mukaan pitää pyrkiä että koulut, kaverit ym pysyy samana mutta miten se liittyy tähän kahden kodin järjestelyyn?

Näetkö että etävanhemman rooli on erilainen kuin lähivanhemman? Jos näin niin millä tavalla nämä eroavat toisistaan. Onko lapselle tärkeää etttä hänellä on eron jälkeen lähi- ja etävanhempi?

 

Ja lainaukset päin p:tä äskeisessä viestissäni

 

Ja lainaukset päin p:tä äskeisessä viestissäni

 

Poika asuu mun luona ja tämä on se pääkoti. Päiväkotikin tässä kodin lähettyvillä.
Sit on isin koti jonne pääsee ihan koska haluaa ja joka toinen viikonloppu.

 

Meillä on ns. perinteinen uusperhe, eli periaatteessa etälapsi on täällä joka toinen vkl ja viikon-pari kesällä. Käytännössä ollaan joustettu puolin ja toisin tapaamisissa tosi paljon tähän asti (lapsi menee syksyllä kouluun), välillä on ollut kuukausia että lapsi on ollut enemmän meillä kuin äidillään. Silti se "äidin koti" on selvästi ensisijainen koti, ja täällä isällä ollaan vaan käymässä.

 

Jos meille tulisi ero, meillä olis varmaan joku kolmen päivän systeemi . Eli kolme päivää toisella ja kolme toisella. Kumpikaan ei suostuisi viikonloppuvanhemmaksi eikä kumpikaan voisi olla viikkoa erossa lapsesta. Ja isompana saisi olla kummalla milloinkin haluaa.

 

Eron sattuessa mä ajattelisin lasten parasta, joka voisi heidän tilanteestaan riippuen olla myös se, että isäntä olisi heidän lähivanhempi ja mä etävanhempi, ja tapaisin lapsia esim. joka toinen viikonloppu ja pari kertaa viikossa iltaisin. Tilanteeseen vaikuttaisi lasten elämän pysyminen mahdollisimman samanlaisena, eli heidän koulunsa, kaverinsa ja kotinsa pysyisivät samoina, enkä ryhtyisi noita asioita omien tarpeideni perusteella muuttamaan.

Siis lapsesi vaihtaisi kotia noin 16 kertaa kuukauden aikana? Kuullostaa aika rankalta kuviolta lapsen kannalta että edestakaisin heitellään. Ehkä ihan OK jos kyse hyvin pienestä lapsesta mutta lapset kaipaavat kyllä rauhallista yhdessäoloa ja arkea. Sehän on nyt selvää että mahdollisuuksian mukaan pitää pyrkiä että koulut, kaverit ym pysyy samana mutta miten se liittyy tähän kahden kodin järjestelyyn?

Näetkö että etävanhemman rooli on erilainen kuin lähivanhemman? Jos näin niin millä tavalla nämä eroavat toisistaan. Onko lapselle tärkeää etttä hänellä on eron jälkeen lähi- ja etävanhempi?

Vaihto olisi noin pari kertaa kuussa (joka toinen vkonloppu) + tapaamiset viikolla, jolloin lapsi ei yöpyisi etävanhemman luona (tämäkin riippuen asuinpaikoista). Koulu/kaverit ym. järjestelyt liittyivät vaan siihen, että kumpi jäisi lähivanhemmaksi eikä muutoin asumisjärjestelyihin ollenkaan.

Toki lähivanhemman rooli on erilainen kuin etävanhemman. Ydinperheessäkin vanhemmilla on erilaiset roolit, vai mitä? Yleensä jompi kumpi vastaa/toteuttaa pääsääntöisesti lasten asioista, vaikka päätökset tehtäisiinkin yhdessä. Eron jälkeen mielestäni lapselle on tärkeää ylläpitää hyvää suhdetta molempiin vanhempiin, mutta käytännön/lain vuoksi on oltava lähi-/etävanhempi. Ja asuminen minun mielestäni myös sen mukaisesti.

 

Viikko-viikko -systeemissä en näe juurien kasvua vahvana ja se taas saattaa vaikuttaa haitallisesti lapsen myöhemään elämään esim. kuulumisen / kuulumattomuuden muodossa.

 

Jos meille tulisi ero, meillä olis varmaan joku kolmen päivän systeemi . Eli kolme päivää toisella ja kolme toisella. Kumpikaan ei suostuisi viikonloppuvanhemmaksi eikä kumpikaan voisi olla viikkoa erossa lapsesta. Ja isompana saisi olla kummalla milloinkin haluaa.

Pitäkäähän suhteestanne hyvä huoli, ettei tule eroa. Minusta kuvaamassasi järjestelyssä ei ole ollenkaan otettu huomioon lapsen näkökulmaa :|

 

Vaihto olisi noin pari kertaa kuussa (joka toinen vkonloppu) + tapaamiset viikolla, jolloin lapsi ei yöpyisi etävanhemman luona (tämäkin riippuen asuinpaikoista). Koulu/kaverit ym. järjestelyt liittyivät vaan siihen, että kumpi jäisi lähivanhemmaksi eikä muutoin asumisjärjestelyihin ollenkaan.

Vaihtoja tulee jo joka-toinen-vkl järjestelyssä 4 per kk. Jos sen lisäksi olisi arkitapaamisia per viikko 2 kpl niin jokaiselle viikolle tulee kodinvaihtoja neljä. Siis yhteensä lapsi siirtyisi kodista toiseen 20 kertaa per kk. Kuullostaa siis aika repaleiselta lapsen kannalta.

Toki lähivanhemman rooli on erilainen kuin etävanhemman. Ydinperheessäkin vanhemmilla on erilaiset roolit, vai mitä? Yleensä jompi kumpi vastaa/toteuttaa pääsääntöisesti lasten asioista, vaikka päätökset tehtäisiinkin yhdessä. Eron jälkeen mielestäni lapselle on tärkeää ylläpitää hyvää suhdetta molempiin vanhempiin, mutta käytännön/lain vuoksi on oltava lähi-/etävanhempi. Ja asuminen minun mielestäni myös sen mukaisesti.

Toki ydinperheessäkin roolit ehkä vähän erilaiset mutta miksi eron jälkeen tarvitaan etä- ja lähivanhempaa? Eikö vanhemmat voisivat jatkaa kuten siihen asti - olemalla isä ja äiti omalla tavallaan lapselle? Miksi pitää olla lähi- ja etävanhempi? Ja miksei lapsi voisi asua kummankin luona - tai siis millä tavalla asuminen poikkeaa "tapaamisesta"?

 

Jos meille tulisi ero, meillä olis varmaan joku kolmen päivän systeemi . Eli kolme päivää toisella ja kolme toisella. Kumpikaan ei suostuisi viikonloppuvanhemmaksi eikä kumpikaan voisi olla viikkoa erossa lapsesta. Ja isompana saisi olla kummalla milloinkin haluaa.

Pitäkäähän suhteestanne hyvä huoli, ettei tule eroa. Minusta kuvaamassasi järjestelyssä ei ole ollenkaan otettu huomioon lapsen näkökulmaa :|

Samaa mieltä! Ja johan Saraldo kirjoittaakin tuossa yllä, että kumpikaan ei suostu siihen eikä tähän.... :/

 

Jos meille tulisi ero, meillä olis varmaan joku kolmen päivän systeemi . Eli kolme päivää toisella ja kolme toisella. Kumpikaan ei suostuisi viikonloppuvanhemmaksi eikä kumpikaan voisi olla viikkoa erossa lapsesta. Ja isompana saisi olla kummalla milloinkin haluaa.

Pitäkäähän suhteestanne hyvä huoli, ettei tule eroa. Minusta kuvaamassasi järjestelyssä ei ole ollenkaan otettu huomioon lapsen näkökulmaa :|

Samaa mieltä! Ja johan Saraldo kirjoittaakin tuossa yllä, että kumpikaan ei suostu siihen eikä tähän.... :/

Tuo kolme päivää/kolme päivää voi olla ihan hyvä jos kyse vähän pienemmestä lapsesta. Sitten kun lapsi kasvaa voi pidentää noita "vuoroja". Pienelle lapselle on rankkaa olla liian pitkiä aikoja erossa isästä/äidistä.

Tuo että lapset saavat vapaasti seilata ei kyllä ole kovin hyvä ratkaisu. Tietysti voi tehdä poikkeuksia jos lapsi haluaa ja aikuisille sopii. Mutta ei siis mitään saippuapalalapsia joka pommpivat mielensä mukaan kodista toiseen.

 

Vaihtoja tulee jo joka-toinen-vkl järjestelyssä 4 per kk. Jos sen lisäksi olisi arkitapaamisia per viikko 2 kpl niin jokaiselle viikolle tulee kodinvaihtoja neljä. Siis yhteensä lapsi siirtyisi kodista toiseen 20 kertaa per kk. Kuullostaa siis aika repaleiselta lapsen kannalta.

Toki ydinperheessäkin roolit ehkä vähän erilaiset mutta miksi eron jälkeen tarvitaan etä- ja lähivanhempaa? Eikö vanhemmat voisivat jatkaa kuten siihen asti - olemalla isä ja äiti omalla tavallaan lapselle? Miksi pitää olla lähi- ja etävanhempi? Ja miksei lapsi voisi asua kummankin luona - tai siis millä tavalla asuminen poikkeaa "tapaamisesta"?

Eri tavalla siis laskemme nuo vaihdot. Olkoon niin. Eikä mulla oikeastaan ole enempää sanottavaa tuohon rooliasiaankaan. Enempää tai paremmin en osaa sitä selittää. Tapaamisesta ja asumisesta keskustelimme jo aiemmin, eikä minulla ole siihenkään mitään lisättävää. Selvästi välillämme on näkemysero, ja olkoon sekin niin.

Minun pointtini on vain se, että lapsen etu pitää huomioida ja eikä se minun mielestäni ole se, että kumpikin vanhempi saa olla lapsen kanssa tasan yhtä paljon.

 

Minun pointtini on vain se, että lapsen etu pitää huomioida ja eikä se minun mielestäni ole se, että kumpikin vanhempi saa olla lapsen kanssa tasan yhtä paljon.

Onko lapselle jotain haittaa siitä että on yhtä paljon isän ja äidin kanssa? Siis olettaen ettei vanhemmissa ole mitään "vikaa" kuten päihdeongelmia tai jotain? Pitäisikö myös huolehtia ettei ydinperheessä vanhemmat ole liian "yhtä paljon" lastensa kanssa? Hassua, hirveästi puhutaan siitä että on tärkeää että vanhemmat jakavat lastenhoidon mutta päteekö tämä vain ydinperheiden lapsiin? Erolapset menevät rikki jos saavat olla paljon isän ja äidin kanssa? Vai olisiko niin että taustalla ei ole lapsen etu vaan toisen vanhemman kyvyttömyys antaa exänsä elää lapsensa kanssa?

 

Minun pointtini on vain se, että lapsen etu pitää huomioida ja eikä se minun mielestäni ole se, että kumpikin vanhempi saa olla lapsen kanssa tasan yhtä paljon.

Onko lapselle jotain haittaa siitä että on yhtä paljon isän ja äidin kanssa? Siis olettaen ettei vanhemmissa ole mitään "vikaa" kuten päihdeongelmia tai jotain? Pitäisikö myös huolehtia ettei ydinperheessä vanhemmat ole liian "yhtä paljon" lastensa kanssa? Hassua, hirveästi puhutaan siitä että on tärkeää että vanhemmat jakavat lastenhoidon mutta päteekö tämä vain ydinperheiden lapsiin? Erolapset menevät rikki jos saavat olla paljon isän ja äidin kanssa? Vai olisiko niin että taustalla ei ole lapsen etu vaan toisen vanhemman kyvyttömyys antaa exänsä elää lapsensa kanssa?

Liian monta kysymystä ohi alkuperäisen aiheen Omasta puolestani jätän tämän ketjun nyt tähän, koska tuntuu, että olen kaiken sanottavani aihetta koskien jo vastauksiini kirjoittanut.

 

Minun pointtini on vain se, että lapsen etu pitää huomioida ja eikä se minun mielestäni ole se, että kumpikin vanhempi saa olla lapsen kanssa tasan yhtä paljon.

Onko lapselle jotain haittaa siitä että on yhtä paljon isän ja äidin kanssa? Siis olettaen ettei vanhemmissa ole mitään "vikaa" kuten päihdeongelmia tai jotain? Pitäisikö myös huolehtia ettei ydinperheessä vanhemmat ole liian "yhtä paljon" lastensa kanssa? Hassua, hirveästi puhutaan siitä että on tärkeää että vanhemmat jakavat lastenhoidon mutta päteekö tämä vain ydinperheiden lapsiin? Erolapset menevät rikki jos saavat olla paljon isän ja äidin kanssa? Vai olisiko niin että taustalla ei ole lapsen etu vaan toisen vanhemman kyvyttömyys antaa exänsä elää lapsensa kanssa?

Liian monta kysymystä ohi alkuperäisen aiheen Omasta puolestani jätän tämän ketjun nyt tähän, koska tuntuu, että olen kaiken sanottavani aihetta koskien jo vastauksiini kirjoittanut.

Kyllähän nuo kysymykset liittyvät oleellisesti tuohon että voiko lapsella olla kaksi kotia. Tuot esiin että toisen luona pitää asua, toista vanhempaa tavataan - ja sen takia lapsella on vain yksi koti. Ja että lapselle on vaaraksi jos lapsi liian paljon etävanhemman luona. Olisi vaan mielenkiintoista tietää mitä on noitten ajatusten takana.