mitä mieltä siitä että lapsella kaksi kotia

Jatkuvaa matkalaukkuelämää lapsille tuo vuoroviikkosysteemi. Eli ap:n kanssa olen samaa mieltä, että yksi ensisijainen koti lapsille.

Yhtä paljon kotien vaihtoja siinä on kuin joka-toinen-vkl-järjestelyssä. Ja vuoroasumisessa ei tarvita mitään matkalaukkuja kun lapsella on koti kummassakin paikassa - missä siis on vaatteet, lelut jne. Ei siinä tarvita mitään kasseja tai matkalaukkuja. Ja lapsi saa olla kotona joka päivä eikä tarvitse kyläillä väkipakolla joka-toinen-vkl tai jotain.

 

Eräs perhe jätti teini-ikäiset asumaan perheen kotiin, ja vanhemmat viettävät siellä aikaa vuoroviikoin. Molemmilla vanhemmilla uusi suhde ja koti toisaalla. Tämäkin toimii, jos on varaa tällaiseen ja kaikki asuvat samalla paikkakunnalla.

 

Eräs perhe jätti teini-ikäiset asumaan perheen kotiin, ja vanhemmat viettävät siellä aikaa vuoroviikoin. Molemmilla vanhemmilla uusi suhde ja koti toisaalla. Tämäkin toimii, jos on varaa tällaiseen ja kaikki asuvat samalla paikkakunnalla.

Toisaalta lapset voivat kokea tuollaisessa järjestelyssä turvattomuutta kun jäävät yksin asumaan ja vanhemmat vain vierailevat. Hyvä järjestely lyhyeksi ajanjaksoksi kunnes ositukset ym selville. Mutta kyllä lasten pitää asua vanhempiensa luona eikä päinvastoin.

 

Jatkuvaa matkalaukkuelämää lapsille tuo vuoroviikkosysteemi. Eli ap:n kanssa olen samaa mieltä, että yksi ensisijainen koti lapsille.

Yhtä paljon kotien vaihtoja siinä on kuin joka-toinen-vkl-järjestelyssä. Ja vuoroasumisessa ei tarvita mitään matkalaukkuja kun lapsella on koti kummassakin paikassa - missä siis on vaatteet, lelut jne. Ei siinä tarvita mitään kasseja tai matkalaukkuja. Ja lapsi saa olla kotona joka päivä eikä tarvitse kyläillä väkipakolla joka-toinen-vkl tai jotain.

Kuinkahan moni aikuinen suostuisi joka viikko siirtymään paikasta toiseen?

Kyllähän nyt lapset sopeutuvat, mutta onko se tavoite?

 

Eräs perhe jätti teini-ikäiset asumaan perheen kotiin, ja vanhemmat viettävät siellä aikaa vuoroviikoin. Molemmilla vanhemmilla uusi suhde ja koti toisaalla. Tämäkin toimii, jos on varaa tällaiseen ja kaikki asuvat samalla paikkakunnalla.

Toisaalta lapset voivat kokea tuollaisessa järjestelyssä turvattomuutta kun jäävät yksin asumaan ja vanhemmat vain vierailevat. Hyvä järjestely lyhyeksi ajanjaksoksi kunnes ositukset ym selville. Mutta kyllä lasten pitää asua vanhempiensa luona eikä päinvastoin.

Mun mielestä taas tuo on hyvä juttu. Lapsilla on pysyvä koti ja aina joku vanhempi siellä. Lapselle tuo tuo turvallisuutta, kun on sama koti eikä tarvitse muuttaa koko ajan.

 

Jatkuvaa matkalaukkuelämää lapsille tuo vuoroviikkosysteemi. Eli ap:n kanssa olen samaa mieltä, että yksi ensisijainen koti lapsille.

No eihän se mitään matkalaukkuelämää ole kun on tavarat molemmissa paikoissa. Meillä ei kulje mukana kuin tärkein unikaveri. Hyvin toimii vko-vko.

 

Jatkuvaa matkalaukkuelämää lapsille tuo vuoroviikkosysteemi. Eli ap:n kanssa olen samaa mieltä, että yksi ensisijainen koti lapsille.

Yhtä paljon kotien vaihtoja siinä on kuin joka-toinen-vkl-järjestelyssä. Ja vuoroasumisessa ei tarvita mitään matkalaukkuja kun lapsella on koti kummassakin paikassa - missä siis on vaatteet, lelut jne. Ei siinä tarvita mitään kasseja tai matkalaukkuja. Ja lapsi saa olla kotona joka päivä eikä tarvitse kyläillä väkipakolla joka-toinen-vkl tai jotain.

Kuinkahan moni aikuinen suostuisi joka viikko siirtymään paikasta toiseen?

Kyllähän nyt lapset sopeutuvat, mutta onko se tavoite?

Jos saisin sillä tavalla säilymään itselleni läheiset ihmiset elämässäni niin ilomielin suostuisin vaihtamaan kotia joka viikko. Tai eihän siinä ole kyse että vaihtaa kotia, välillä ollaan toisessa kodissa, välissä toisessa. Moni aikuinen tekee tuota, esimerkiksi työn takia.

Mutta aikuisen rooli on eri kuin lapsen. Aikuinen tekee ja ylläpitää kotia lapselleen, lapsi on aina tavallaan vieraana täysylläpidolla Sen takia tuo järjestely että lapset asuvat yksin ja vanhemmat vierailevat ei toimi pidemmän päällä.

Miksi sitten tutkimukset osoittavat että vuoroasujalapset selviävät paremmin erosta kuin muut erolapset?

 

Jos saisin sillä tavalla säilymään itselleni läheiset ihmiset elämässäni niin ilomielin suostuisin vaihtamaan kotia joka viikko. Tai eihän siinä ole kyse että vaihtaa kotia, välillä ollaan toisessa kodissa, välissä toisessa. Moni aikuinen tekee tuota, esimerkiksi työn takia.

Mutta aikuisen rooli on eri kuin lapsen. Aikuinen tekee ja ylläpitää kotia lapselleen, lapsi on aina tavallaan vieraana täysylläpidolla Sen takia tuo järjestely että lapset asuvat yksin ja vanhemmat vierailevat ei toimi pidemmän päällä.

Miksi sitten tutkimukset osoittavat että vuoroasujalapset selviävät paremmin erosta kuin muut erolapset?

Mistä noita tutkimuksia löytyisi? Olisin hyvin kiinnostunut lukemaan siitä lisää, koska itse olen lukenut jostain ihan päinvastaista... joku tähän aiemminkin viittasi, etteivät asiantuntijat puolla vuoroasumista. Siihen mulla ei kyllä ole mitään lähdettä, ihan mutu-tiedolla mennään.

Toki aikuisen ja lapsen lähtökohdat kotien välillä seilaamiseen olisivat erilaiset, mutta siinäkin se on aikuisen oma valinta. Lapsi vain pomppii paikasta toiseen kuten aikuinen määrää. Ja toki joku aikuinen vaihtaa paikkaa työnsä vuoksi - mutta siltikin sillä on se koti, johon töidensä jälkeen palaa.

 

http://www.hyvaerovanhemmuus.fi/images/pdf/HYVE_vuoroasuminen_Ruotsissa.pdf

 

http://www.hyvaerovanhemmuus.fi/images/pdf/04_2005_psykologia_lehti_silven_m_jaettu_vanhemmuus.pdf

 

http://www.parisuhdeverkosto.fi/images/vuoroasuminen.pdf

 

Meillä on ero ajankohtainen juttu juuri nyt ja päädyimme siihen että lapsella on hyvä olla vain yksi koti. Toisen vanhemman luona voi kyläillä viikottain, mutta ajatus kahdesta kodista ei meistä ole hyvä juttu ainakaan pienelle lapselle.

 

Toki aikuisen ja lapsen lähtökohdat kotien välillä seilaamiseen olisivat erilaiset, mutta siinäkin se on aikuisen oma valinta. Lapsi vain pomppii paikasta toiseen kuten aikuinen määrää. Ja toki joku aikuinen vaihtaa paikkaa työnsä vuoksi - mutta siltikin sillä on se koti, johon töidensä jälkeen palaa.

Se on totta että se on aikuisen valinta erota mutta miksi laittaa lapsi kärsimään vanhempiensa erosta. Siis poistamalla hänen elämästä sen toisen vanhemman?

 

Meillä on ero ajankohtainen juttu juuri nyt ja päädyimme siihen että lapsella on hyvä olla vain yksi koti. Toisen vanhemman luona voi kyläillä viikottain, mutta ajatus kahdesta kodista ei meistä ole hyvä juttu ainakaan pienelle lapselle.

Millä tavalla varmistatte että lapsi ymmärtää että kyse vain kyläilystä? Pajta lattialle, teltta pihalle? Keppoisaa seurustelua vierashuoneessa sen toisen vanhemman kanssa? Saako toinen vanhempi hoitaa ja ruokkia lasta vai meneekö jo sitten liian pitkälle?

 

Toki aikuisen ja lapsen lähtökohdat kotien välillä seilaamiseen olisivat erilaiset, mutta siinäkin se on aikuisen oma valinta. Lapsi vain pomppii paikasta toiseen kuten aikuinen määrää. Ja toki joku aikuinen vaihtaa paikkaa työnsä vuoksi - mutta siltikin sillä on se koti, johon töidensä jälkeen palaa.

Se on totta että se on aikuisen valinta erota mutta miksi laittaa lapsi kärsimään vanhempiensa erosta. Siis poistamalla hänen elämästä sen toisen vanhemman?

Se on taas toinen juttu. Tässä keskustellaan lapsen asumisesta vanhempien eron jälkeen. Tapaamisasiat voidaan järjestää niin monella muullakin tavalla.

Tässä linkki omaa näkökulmaani puoltamaan: http://yle.fi/alueet/teksti/keski-pohjanmaa/2010/02/kaksi_kotia_on_erolapselle_riski_1413567.html

 

Toki aikuisen ja lapsen lähtökohdat kotien välillä seilaamiseen olisivat erilaiset, mutta siinäkin se on aikuisen oma valinta. Lapsi vain pomppii paikasta toiseen kuten aikuinen määrää. Ja toki joku aikuinen vaihtaa paikkaa työnsä vuoksi - mutta siltikin sillä on se koti, johon töidensä jälkeen palaa.

Se on totta että se on aikuisen valinta erota mutta miksi laittaa lapsi kärsimään vanhempiensa erosta. Siis poistamalla hänen elämästä sen toisen vanhemman?

Se on taas toinen juttu. Tässä keskustellaan lapsen asumisesta vanhempien eron jälkeen. Tapaamisasiat voidaan järjestää niin monella muullakin tavalla.

Tässä linkki omaa näkökulmaani puoltamaan: http://yle.fi/alueet/teksti/keski-pohjanmaa/2010/02/kaksi_kotia_on_erolapselle_riski_1413567.html

Tuo on vain tyypillisen keski-ikäisen miehen kommentti - kai pelkää että isätkin joutuvat jatkossa hoitamaan lapsiaan

Mikä eroa on muuten asumisella ja tapaamisella?

 

Toki aikuisen ja lapsen lähtökohdat kotien välillä seilaamiseen olisivat erilaiset, mutta siinäkin se on aikuisen oma valinta. Lapsi vain pomppii paikasta toiseen kuten aikuinen määrää. Ja toki joku aikuinen vaihtaa paikkaa työnsä vuoksi - mutta siltikin sillä on se koti, johon töidensä jälkeen palaa.

Se on totta että se on aikuisen valinta erota mutta miksi laittaa lapsi kärsimään vanhempiensa erosta. Siis poistamalla hänen elämästä sen toisen vanhemman?

Se on taas toinen juttu. Tässä keskustellaan lapsen asumisesta vanhempien eron jälkeen. Tapaamisasiat voidaan järjestää niin monella muullakin tavalla.

Tässä linkki omaa näkökulmaani puoltamaan: http://yle.fi/alueet/teksti/keski-pohjanmaa/2010/02/kaksi_kotia_on_erolapselle_riski_1413567.html

Tuo on vain tyypillisen keski-ikäisen miehen kommentti - kai pelkää että isätkin joutuvat jatkossa hoitamaan lapsiaan

Mikä eroa on muuten asumisella ja tapaamisella?

Noissa vuoroasumista puoltavissa linkeissäkin pikaisen tutkiskelun jälkeen myönnetään, että siinä on myös huonoja puolia ja sen onnistuminen riippuu vanhempien kyvystä sopia asioista. Jaettua vanhemmuusvastuuta mäkin kannatan, mutta lasten asumisjärjestelyissä mielipiteeni on kai sitten kuin keski-ikäisellä miehellä. Tavatahan voi muutenkin kuin asumalla saman katon alla, joten siinä on ero tapaamisen ja asumisen välillä.

 

Tavatahan voi muutenkin kuin asumalla saman katon alla, joten siinä on ero tapaamisen ja asumisen välillä.

Jos lapsi on etävanhemman luona niin mikä ero on siinä asuuko hän siellä vai tapaako? Sanotko kun haet lapsen päiväkodista että tulisitko nyt äidin luo tapaamaan äitiä? Siis ihan konkreettisesti - missä vaiheessa voidaan puhua asumisesta, missä vaiheessa tapaamisesta?

Vai onko niin että etävanhemman pitää tavata lastaan puistossa ja mäkkärissä - ettei vaan lähivanhemmalle tulisi pelko että etävanhemman koti on rakas lapselle?

Se on sitten tietysti itsestäänselvää että kotien pitää olla riittävän lähellä toisiaan, vanhempien pitää tulla toimeen sinnepäin (riippumatta tapaamisjärjestelystä) jne.

 

on meillä viidelle lapselle se missä asuvat suurimman osan ajataan eli kaiket viikot ja joka toisen vkl. Mutta sitten on olemassa myös isän koti jossa ollaan joka toinen vkl ja välillä muutenkin. Lapsetkokevat niin että tämä on koti,tässähän asuimme perheenäkin isän kanssa,miksi se ei yht´äkkiä sitä olisi vaikka isä ei enää asu tässä? Isä on kuitenkin aina tervetullut lastensa luo myös tänne ja lapsista on aina hauska lähteä isän kotiin,jonka isä on hankkinut 10 km päästä meidän kotiamme. Arki on sujunut lapsilla todella paljon entiseen malliin ja kaikki ovat tätä nykyä onnellisia...myös ne tärkeimmät,lapset.Paljon työtä se on vaatinut mutta on kannattanut. Lapset olivat erotessamme 3,5,7,9 ja 11-vuotiaita.

 

Meillä lapsi (nyt 5 v) kokee molemmat kodit kodikseen. Alussa (hän oli 2-vuotias) hän oli enemmän äidin luona ja sitten pikkuhiljaa lisättiin luonaoloa isän luona. Nykyään hän on noin puolet ajasta isän luona. Itselleni on ollut tärkeää että lapsella ollut aina koti isänsä luona. Pienelle lapselle ei oikein kyläilyt sovi. Ei se ole minulta pois että lapsella on hyvä olla isänsä luona ja olla siellä kuin kotonaan.

 

Tavatahan voi muutenkin kuin asumalla saman katon alla, joten siinä on ero tapaamisen ja asumisen välillä.

Jos lapsi on etävanhemman luona niin mikä ero on siinä asuuko hän siellä vai tapaako? Sanotko kun haet lapsen päiväkodista että tulisitko nyt äidin luo tapaamaan äitiä? Siis ihan konkreettisesti - missä vaiheessa voidaan puhua asumisesta, missä vaiheessa tapaamisesta?

Vai onko niin että etävanhemman pitää tavata lastaan puistossa ja mäkkärissä - ettei vaan lähivanhemmalle tulisi pelko että etävanhemman koti on rakas lapselle?

Se on sitten tietysti itsestäänselvää että kotien pitää olla riittävän lähellä toisiaan, vanhempien pitää tulla toimeen sinnepäin (riippumatta tapaamisjärjestelystä) jne.

On kyse tapaamisoikeudesta ja asumisjärjestelyistä. Ne ovat kaksi täysin eri asiaa. Lapsella on yksi paikka, jossa hän on kirjoilla, vaikka sitten toteutettaisiin vuoroviikkosysteemiä. Siinäkin tapauksessa hän menee toiseen paikkaan tapaamaan toista vanhempaansa, jos asiaa ajatellaan virallisesti. Tapaamismuotoja ovat myös puhelut, kirjeenvaihto, tekstiviestit ja muu posti.

 

On kyse tapaamisoikeudesta ja asumisjärjestelyistä. Ne ovat kaksi täysin eri asiaa. Lapsella on yksi paikka, jossa hän on kirjoilla, vaikka sitten toteutettaisiin vuoroviikkosysteemiä. Siinäkin tapauksessa hän menee toiseen paikkaan tapaamaan toista vanhempaansa, jos asiaa ajatellaan virallisesti. Tapaamismuotoja ovat myös puhelut, kirjeenvaihto, tekstiviestit ja muu posti.

Kokeeko lapsen jotenkin olonsa erilaiseksi jos hän on kirjoilla siinä asunossa missä hän tapaa vanhempansa. Siis miten käytännössä asuminen ja tapaaminen eroaa toisistaan. Jos lapsesi tulee kotiisi koetko tilanteen erilaiseksi jos lapsi on kirjoilla luonasi vrt ei olisi kirjoilla? Jos soitat lapsellesi niin onko kyse silloin tapaamisesta vai siitä että juttelet lapsesi kanssa - ja vaikuttaako kirjoillaolo siihen?

 

Kokeeko lapsen jotenkin olonsa erilaiseksi jos hän on kirjoilla siinä asunossa missä hän tapaa vanhempansa. Siis miten käytännössä asuminen ja tapaaminen eroaa toisistaan. Jos lapsesi tulee kotiisi koetko tilanteen erilaiseksi jos lapsi on kirjoilla luonasi vrt ei olisi kirjoilla? Jos soitat lapsellesi niin onko kyse silloin tapaamisesta vai siitä että juttelet lapsesi kanssa - ja vaikuttaako kirjoillaolo siihen?

Omasta puolestani en voi vastata, koska meillä on ns. ydinperhe ja olit muotoillut kysymyksesi koskemaan minua. Sitähän en voi tietää miten kukainenkin lapsi tilanteensa kokee, enkä tätä tapaamis/asumisasiaa osaa sulle enää tämän paremmin selittää. Tapaaminen vain on laajempi käsite kuin asuminen.

 

Kokeeko lapsen jotenkin olonsa erilaiseksi jos hän on kirjoilla siinä asunossa missä hän tapaa vanhempansa. Siis miten käytännössä asuminen ja tapaaminen eroaa toisistaan. Jos lapsesi tulee kotiisi koetko tilanteen erilaiseksi jos lapsi on kirjoilla luonasi vrt ei olisi kirjoilla? Jos soitat lapsellesi niin onko kyse silloin tapaamisesta vai siitä että juttelet lapsesi kanssa - ja vaikuttaako kirjoillaolo siihen?

Omasta puolestani en voi vastata, koska meillä on ns. ydinperhe ja olit muotoillut kysymyksesi koskemaan minua. Sitähän en voi tietää miten kukainenkin lapsi tilanteensa kokee, enkä tätä tapaamis/asumisasiaa osaa sulle enää tämän paremmin selittää. Tapaaminen vain on laajempi käsite kuin asuminen.

Sinulla ei siis ole mitään kokemusta aiheesta - ja silti koet että olet pätevä kommentoimaan? Jos teille tulisi ero niin kuinka paljon haluaisit sen jälkeen tavata lapsesi - ja olisiko tapaaminen eri asia kuin asuminen?

 

Sinulla ei siis ole mitään kokemusta aiheesta - ja silti koet että olet pätevä kommentoimaan? Jos teille tulisi ero niin kuinka paljon haluaisit sen jälkeen tavata lapsesi - ja olisiko tapaaminen eri asia kuin asuminen?

Mielipiteeseen on toki jokaisella oikeus ilman omaa kokemustakin(?).

En ymmärrä, miksi näkemykseni kiinnostaa, mutta spekuloidaan nyt vähän. Eron sattuessa mä ajattelisin lasten parasta, joka voisi heidän tilanteestaan riippuen olla myös se, että isäntä olisi heidän lähivanhempi ja mä etävanhempi, ja tapaisin lapsia esim. joka toinen viikonloppu ja pari kertaa viikossa iltaisin. Tilanteeseen vaikuttaisi lasten elämän pysyminen mahdollisimman samanlaisena, eli heidän koulunsa, kaverinsa ja kotinsa pysyisivät samoina, enkä ryhtyisi noita asioita omien tarpeideni perusteella muuttamaan.