Mitä tässä voi enää tehdä?

[Katkeaa]

Mä inhoan jo mun lapsia ja miestä. Olen kolme kuukautta hoitanut pikkukeskosta, veljensä kuoli. Kotona 6 viikkoa on ollut lähes pelkkää huutoa, nukkumaan laittaminen yhtä temppuilua ja taistelua. Esikoinen käy onneksi osa-aika hoidossa, mutta senkin kun on kotona, mä huudan sillekin monesti päivässä, jos asiat ei luista mun haluamalla tavalla.

Kun toi vauva vaan karjuu, mäkin huudan sille. Monta kertaa on tehnyt mieli läimäyttää, ihan oikeasti. Juon joka päivä yhden siiderin, kun se helpottaa mun selkäkipua, enemmänkin otan jos kotona on. Onneksi useimmiten ei ole, ja ostan kaupasta vain yhden.

Olen kyllä käynyt psykologilla mutta ei se auta kun se ei tule tänne kotiin hoitamaan vauvaa ja päästä mua edes yhdelle vapaa päivälle. Kunnalta ei apua saanut, ei ole hoitajaa. Teoriassa se olis maksanut mulle 150euroa PÄIVÄSSÄ, jos hoitajia olis ollut vapaana.

Mulla on hyvä mies, mutta se on aina töissä kun on pakko maksaa velkaa ja muun ajan tosi paljon jossain muissa velvollisuuksissaan. Olen kyllä sanonut sille että tarvin apua enkä jaksa.

Ei mulla mielestäni ole synnytyksen jälkeistä masennusta. Nousen aamulla reippaana sängystä ja alan päivän uurastuksen, hoidan itseäni (eli peseydyn jne,) jos vaan ehdin ja olen joskus iloinenkin jos siihen on syytä. Jos vauva on tyytyväinen, niin kyllä mäkin silloin olen tyytyväinen, kai. Yritän syödä ja olla sosiaalinen.

Miten kukaan ei ymmärrä, että mä en oikeasti enää jaksa? Ei vaikka sen ääneen sanoo ja anoo apua? Tuleeko meille seuraavaksi viranomaiset, niinkö tää homma menee?

Vai tämmöstäkö tää normaalisti onkin vauvaperheessä? Ei meidän esikoinen koskaan itkenyt edes.

 

[pinskula]

onko sulla ystäviä ? tai sukulaisia jotka vois helpata ? juu mä tiedän nyt ajattelet et mitähä tuoki vois tietää. mulla on 3 alle 4v lasta ja neljäs masussa ja syksyl syntymäs. vanhin on täl hetkel päiväkodis puheen ja keskittymisensä vuoksi en jaksa selittää nyt tarkemmin. keskimmäinen käy 2 kertaa viikossa pikku kerhossa. ja no ok mies on nyt ollu kuukauden kotona kun on työtön =( meil aika useasti on kuitenki nii et mennää esim viikonloppuisin mummolaa ja saavat siel riehua pihal vapaast. tääl kotona mul ei oo yhtää ystävää ja lähin sukulainenkin asuu 160km pääs. mut oon voinu puhua onneks neuvola tädil joka on aivan ihana.

jos haluat laita yksäriä niin voitais meilata. on mullakin ollut sellaisia tunteita et oon vaa menny vessaa ja repiny hiuksia päästäni

 

[hmm...]

Miehes on nyt vaan jäätävä kotiin vaikka vaan vähäks aikaa. Niin että saat nukkua. Sano sille miehelles että NYT riittää. Pankkiin jutteleen veloista, ehkäpä maksuvapaita kuukausia. Mites mummot, kummit, kaverit? Ei toi oo normaalia vauvaperheessäkään.

Jos kukaan muu ei kuuntele, niin sitten soitat neuvolaan.

 

[n]

Ei kuullosta kivalta, muistan itsekin minkälainen riiviö olin kun kakkonen oli pieni ja vaan huusi....

Mikä vois olla syy siihen että vauva huutaa?? Onko vatsakipuja?? Jos saisit hänen olo "mukavammaks" niin sinullakin olis helpompaa....

 

[olin samalla viivalla...]

Nyt asia on niin että menet heti aamulla neuvolaan ja kerrot miten asiat on! Ei ne ihmiset siellä ole normaalia kummempia. Auttavat varmasti! Sanot ihan suoraan miltä sinusta tuntuu. Etkä kaunistele ollenkaan. Sanot että haluat apua nyt kun ei mitään pahaa ole vielä tapahtunut!
Hienoa olisi jos saisit jonkun (esim naapurin tyttären) muutamaksi hetkeksi lapsenlikaksi. Saisit itsekkin muutaman minuutin omaa aikaa. Tai sitten kun puoliso tulee kotiin niin lähdet vaikka vaan kävelylle. Se tekee ihmeitä jos pääsee edes saunaan yksistään. Parasta asiassa on se että olet jo tiedostanut ongelmasi. Ja rehellinen keskustelukin puolisosi kanssa on varmaan paikallaan. Hänellekin on parempi että kotona on täysjärkinen aikuinen lasten kanssa kuin se että sinä teet rakkaille lapsillesi jotakin ja joudut rauhoittumaan jonnekkin.
Voimia sinulle ja älä edes yritä olla täydellinen äiti, riittää kun rakastat lapsiasi ja annat niille ruokaa ja lämpimiä vaatteita.

 

[wb]

babyblues masennusta? kerro neuvolassa ja saat apua. keskosen hoitaminen on raskaampaa ja ne on vaativampia vauvoja kuin täysaikaiset. voimia.

 

[veera]

Mä inhoan jo mun lapsia ja miestä. Olen kolme kuukautta hoitanut pikkukeskosta, veljensä kuoli. Kotona 6 viikkoa on ollut lähes pelkkää huutoa, nukkumaan laittaminen yhtä temppuilua ja taistelua. Esikoinen käy onneksi osa-aika hoidossa, mutta senkin kun on kotona, mä huudan sillekin monesti päivässä, jos asiat ei luista mun haluamalla tavalla.

Kun toi vauva vaan karjuu, mäkin huudan sille. Monta kertaa on tehnyt mieli läimäyttää, ihan oikeasti. Juon joka päivä yhden siiderin, kun se helpottaa mun selkäkipua, enemmänkin otan jos kotona on. Onneksi useimmiten ei ole, ja ostan kaupasta vain yhden.

Olen kyllä käynyt psykologilla mutta ei se auta kun se ei tule tänne kotiin hoitamaan vauvaa ja päästä mua edes yhdelle vapaa päivälle. Kunnalta ei apua saanut, ei ole hoitajaa. Teoriassa se olis maksanut mulle 150euroa PÄIVÄSSÄ, jos hoitajia olis ollut vapaana.

Mulla on hyvä mies, mutta se on aina töissä kun on pakko maksaa velkaa ja muun ajan tosi paljon jossain muissa velvollisuuksissaan. Olen kyllä sanonut sille että tarvin apua enkä jaksa.

Ei mulla mielestäni ole synnytyksen jälkeistä masennusta. Nousen aamulla reippaana sängystä ja alan päivän uurastuksen, hoidan itseäni (eli peseydyn jne,) jos vaan ehdin ja olen joskus iloinenkin jos siihen on syytä. Jos vauva on tyytyväinen, niin kyllä mäkin silloin olen tyytyväinen, kai. Yritän syödä ja olla sosiaalinen.

Miten kukaan ei ymmärrä, että mä en oikeasti enää jaksa? Ei vaikka sen ääneen sanoo ja anoo apua? Tuleeko meille seuraavaksi viranomaiset, niinkö tää homma menee?

Vai tämmöstäkö tää normaalisti onkin vauvaperheessä? Ei meidän esikoinen koskaan itkenyt edes.

Ensinnäkin on ihan ok tuntea vihaa ja katkeruutta. Eri asia on, mitä tekee. Tunteet ei vahingoita ketään. Suret varmasti lapsesi menettämistä, oletko saanut siihen mitään apua? Vaikka toinen lapsista selvisi, saat surra toista.

Siiderin ottamisen sijaan koita keksiä jokin toinen tapa saada ahdistavat ajatukset päästä, lenkki, joku kirja, puhelu ystävälle. Kivun kanssa pärjää paremmin, jos on hyvä fyysinen kunto, kuntoremontti ja siitä tulevat hormonit toimivat masennuslääkkeenä. Ei tarvi aloittaa isosti, aloita vaikka olohuoneen keskellä jumpalla.

Tärkein asia naiselle ja äidille on oppia, ettei lapset ja mies riitä elämän sisällöksi pitkällä välillä. Muuten nupissa käy klik ja alkaa vihata elämäänsä. Pitää olla itsekäs. Löytämällä jotain omaa, mistä nauttii, antaa se voimaa jaksaa perhettä. Ja se oma ei voi olla alkoholi ja ravintolat, vaan jokin missä mieli saa uutta ja luovuus pääsee esiin. Minulle se on liikunta ja oma työ.

Voimia!

 

[ap]

Olen soittanut neuvolaan asiasta useita kertoja, kunnalta ei apua saa. Ystävät ovat kaikki vauvaperheellisiä, ei tunnu oikealta pyytää heiltä apua. Ja sukulaiset ovat kaukana, meillä ei oikeastaan ole täällä turvaverkkoa kun ollaan hiljattain muutettu paikkakunnalle.

Tuntuu kamalalle kun en pysty välittämään ton kiltin ja herttaisin esikoisen läsnäolosta, toivoisin vaan että saisin olla yksin.

 

[Silmukka-]

Missä asut?

 

[Helmi mammaksi]

Mä ymmärrän, et on vaikee pyytää apua ystäviltä, joilla on itselläkin omia lapsia hoidettavanaan. Tiedän sen omasta kokemuksesta... Tilanne on nyt kuitenkin sun kohdalla jo niin ahdistava, et suosittelen kokeilemaan. Pyytämisessä ei menetä mitään ja joku voi vaikka ottaakin tein lapsoset hetkeks, niin että saat vaikka muutamankin tunnin omaa rauhaa!

Oisko siellä teillä päin esim. mitään avointa päiväkötia, mihin vois jättää esikoisen muutamaks tunniks leikkimään? Pikkunen vois siks aikaa mennä just jollekin ystävälle? Kun kerrot reippaasti tunteistas, ni ihmettelen jos kukaan kavereista ei ojenna auttavaa kättään. Eikä mun mielestä tartte olla mikään läheinen ystäväkään, vähänkin tuttu ihminen riittää, jos uskaltaa vaan kertoa ahdingostaan ja luottaa lapsensa toisen huomaan.

Meillä on vast yks laps, ja sekin aika helppo tapaus, mutta kyllä sitä hirveissä univeloissa vauvan ollessa pieni välillä tuntu siltä, että tekis vaan mieli karjua suoraa huutoa tuska pois. Joskus tuntu kyllä siltäkin, niin kamalalta kun se kuulostaa, et kohta tahtomattanikin lyön. Niinä hetkinä piti kuitenkin vain miettiä, et sit vähän ennen ku pinna napsahtaa, laitan lapsen vaikka sänkyyn ja meen ite toiseen huoneeseen huutamaan. Koskaan en sitä jostain syystä kuitenkaan tehnyt. Yhtenä aamuyönä kylläkin vauvan kiljuessa kiljumistaan, kiukkupinna katkes ja löin kädellä seinään. Sattu perhanaasti, mut täytyy sanoa, et kyllä helpottikin!!! Meillä ihanainen koiramme oli sen sijaan se, jolle huusin kausittain päivät pääksytysten. Syyttä, mut johonkin se väsyviha oli vaan purettava.

En tiedä hölkästä keskosen hoitamisesta, mut olettaisin, et keskosvauvatkin muiden tavoin kaipaa ja tarvii paljon läheisyyttä. Ootko kokeillu kantoliinaa tai kantoreppua? Käytettyinä saa edullisesti ja usein vauvat rauhottuu niissä, kun tuntee toisen lämmön ja kuulee sydämenlyönnit. Itekin saa kädet vapaiksi ja voi vaikka touhuta helpommin esikon kanssa.

VOIMIA!!!! Tuska loppuu kyllä, kun pienokainen vähän kasvaa!

Jos asut lähellä, autan mielelläni!

 

[x]

Olet tämän varmasti monta kertaa kuullut, ja voi miten ärsyttävältä se joka kerta kuulostaakaan... Vauva aistii sinun kireytesi, ja reagoi olemalla levoton ja itkuinen. Voi toki olla muitakin syitä, mutta todennäköisesti vauvasi olo helpottuu ainakin jonkin verran jos pystyt olemaan rauhallinen ja käsittelemään lasta hellin ottein. Voitko matkustaa lastesi kanssa muutamaksi päiväksi jonnekin, esim. vanhempiesi luokse? Selvää on, että tarvitset nyt apua lasten hoitamisessa ja aikaa surra myös menetettyä lasta. Voimia sinulle!