Mitä ajattelet ihmisestä joka haluaa olla sinkkuna, ihan oikeasti?

["vieras"]

Lisään vielä, että ihmistä ei ole luotu elämään yksin.

 

[Keittiönoita]

[QUOTE="Nonni";22765518]Ja mitä sitten, jos kyse on miespuolisesta sinkusta?[/QUOTE]
No sitten se on vain itsekäs. Laiska ja mukavuudenhaluinen mies ottaa mielellään jonkun liisan huushollinhoidosta huolehtimaan tai ainakin siinä avustamaan

 

["Nonni"]

Jos kyse on naispuolisesta sinkusta, niin sellainen on itsekäs, laiska ja mukavuudenhaluinen.

Siis mikä ihmeen itsekkyys? Mitä itsekästä on haluta elää yksin??

Ja laiska? No jos sinun mielestäsi naisen tehtävä pariutua ja palvella miestään, niin ehkä sitten.. Sittenhän sinkkunaiset ovat laiskoja naikkosia, kun eivät miestä palvele vaan "itsekkäästi" nauttivat yksinolosta.

Mukavuudenhalussa ei ole mitään väärää. Kilvoittele sinä marttyyrina, kuinka uhraudut kaikessa miehen puolesta jos se saa elämäsi tuntumaan mielekkäältä.

 

["sondersson"]

mun mielestä sellasia päätöksiä ei pidä tehdä että aion olla sinkku aina sun muuta. Antaa elämän viedä ja tuoda mukanaan kaikenlaista. Jos ei tykkää olla parisuhteessa niin se on erittäin ymmärrettävää, parisuhde kun usein tuo mukanaan monia ongelmia.

 

[fixu]

fiksua, mäkin voisin olla ihan onnellinen sinkkunaki

 

[tytsi-89]

[QUOTE="vieras";22765531]Lisään vielä, että ihmistä ei ole luotu elämään yksin.[/QUOTE]

En mä ainakaan koe olevani yksin, vaikka olen sinkku. Mulla on paljon läheisiä ihmisiä ympärilläni, mm. vanhempani, veljeni, ystäväni ja sukulaiseni.

 

[Khimaira]

Jos mä olisin sinkkuna, ilman lapsia olisin varmaan onneton siitä hiljaisuudesta ja elämättömyydestä. Kokisin jääväni paitsi paljosta.
Mulle nämä lapset ja elämä heidän kanssaan on se ainoa oikea, en kaipaaa sinkkuaikoja pätkääkään. Saan nytkin käydä kavereiden kanssa ravintolassa jos mieli tekee ( yleensä ei tee mieli ) ja kesäisin voidaan käydä miehen kanssa festareilla, tms.
Itse asiassa osotan kauhulla sitä kun lapset kasvavat ja lopulta lähtevät kotoa pois :ashamed:

 

[miiii]

Minusta se on itsekkyyttä, että "elää vain ja ainoastaan itselleen", haluaa mennä ja tulla ilman lapsia ja/tai miestä riippakivenä.Se jotenkin kertoo että ihminen on itsekäs ja lapsellinen ennenkaikkea! Ja toisaalta,myös tietämätön.Oman lapsen saaminen on paljon suurempaa kuin mitkään kokemukset "coolina" sinkkuna.

 

[tytsi-89]

Minusta se on itsekkyyttä, että "elää vain ja ainoastaan itselleen", haluaa mennä ja tulla ilman lapsia ja/tai miestä riippakivenä.Se jotenkin kertoo että ihminen on itsekäs ja lapsellinen ennenkaikkea! Ja toisaalta,myös tietämätön.Oman lapsen saaminen on paljon suurempaa kuin mitkään kokemukset "coolina" sinkkuna.

Kaikki ihmiset on itsekkäitä. Itsekkäistä syistä se parisuhde ja lapsetkin hankitaan.

 

["Nonni"]

Minusta se on itsekkyyttä, jos haluaa ottaa hiihtolomansa maaliskuun lopussa ja lähteä Milanoon sen sijana, että ottaisi sen helmikuun puolivälissä ja lähtisi perheen kanssa Lappiin. Tai että jos työt kyllästyttää, ottaa palkatonta vapaata muutaman viikon ja häippäsee Floridaan. Tai että haluaa syödä näkkileipää illalla sängyssä ennen nukkumaanmenoa, pitää makuuhuoneessa valoja päällä aamuneljään jne jne jne jne

"Itsekkyys: Epämiellyttävä luonteenpiirre, joka sisältää keskittymisen omaan itseen muiden kustannuksella: ahneus, piittaamattomuus"

Paino sanoilla "muiden kustannuksella". Kenen kustannuksella sinkku keskittyy vain itseensä? Siis ketä hän loukkaa tavoitellessaan omaa hyvinvointiaan? Perheellisiä? Niitä sinkkuja, jotka haluaisivat pariutua? En niinkuin ymmärrä..

En tiedä, ootko ihan tosissasi siinä mitä kirjoitit tuossa yllä, mutta toivottavasti et, koska se kuulostaa melko katkeralta (enkä toivo, että kukaan joutuisi olemaan katkera). Mutta kuulostaa edelleen siltä, että parisuhde ja perhe ovat sellaisia ei-niin-miellyttäviä asioita, joihin jokaisen on vain pakko uhrautua ja tinkiä "itsekkyydestään". Itse kyllä miellän perheen mukavaksi asiaksi.

 

[Keittiönoita]

[QUOTE="Nonni";22765563]Siis mikä ihmeen itsekkyys? Mitä itsekästä on haluta elää yksin??

Ja laiska? No jos sinun mielestäsi naisen tehtävä pariutua ja palvella miestään, niin ehkä sitten.. Sittenhän sinkkunaiset ovat laiskoja naikkosia, kun eivät miestä palvele vaan "itsekkäästi" nauttivat yksinolosta.

Mukavuudenhalussa ei ole mitään väärää. Kilvoittele sinä marttyyrina, kuinka uhraudut kaikessa miehen puolesta jos se saa elämäsi tuntumaan mielekkäältä.[/QUOTE]

Vastasin sulle tuosta itsekkyydestä jo aiemmin. Ja voin vain todeta, että mitä vanhemmaksi tulen - olen ollut pian 20 v sinkku tai siis lasteni kanssa - sitä vähemmän mua kiinnostaa tehdä mitään kompromisseja missään asiassa. Nyt, kun lapset ovat aikuisia, suorastaan nautin siitä, että ei tarvitse kenenkään kanssa ensin neuvotella siitä, lähdenkö vaihtamaan alaa, ryhdynkö yrittäjäksi, miten pitkää työviikkoa teen, laitanko ruokaa kotona vai käynkö ravintolassa syömässä, lähdenkö neljättä kertaa peräkkäin samaan paikkaan Floridaan....lista on loputon. Jos olisin nämä kohta 20 vuotta elänyt parisuhteessa, olisin joutunut tekemään tuhansia kompromisseja, joista ainakin puolet mua olisi vituttaneet seuraavan viikon ja loput ainakin pari kuukautta. Minusta on itsekästä haluta aina ja kaikessa tehdä niinkuin itse haluaa.

 

[tytsi-89]

Mä haluan joskus miehen ja lapsia, mutta olisin onnellinen (ja olen) sinkkuna ja lapsettomanakin. Onnellisuus lähtee itsestä.

 

[Sinkku vaan ei yksin]

En mä ainakaan koe olevani yksin, vaikka olen sinkku. Mulla on paljon läheisiä ihmisiä ympärilläni, mm. vanhempani, veljeni, ystäväni ja sukulaiseni.

Peesi!

 

[,kj]

Itse olen saanut todella paljon ihmettelyä osakseni kun en halua miestä. Monet surkuttelevat minulle kohtaloani olla yksin, ja voi että enkö mä nyt saa miestä ja miks olen yksin ja elämän onni on parisuhde.

Itse en missään nimessä halua seurustella. En tiedä mikä siihen on syynä, mutta ajatus vaan lähinnä inhottaa, ja kauhistuttaa ajatus että jakaisin kotini ja elämäni jonkun kanssa. Miksei kukaan vaan voi uskoa että ihan oikeasti olen onnellinen näin?

hyvä niin. jokainen tyylillään. itsekkään en halunnut 4v vakituista miestä. kunnes tapasin nykyisen lapseni isän.(esikoinen) vielläkin on vähän tunne että, ei tämä parisuhteessa eläminen ole minua varten....

 

[Parisuhteessa]

Minusta se on itsekkyyttä, että "elää vain ja ainoastaan itselleen", haluaa mennä ja tulla ilman lapsia ja/tai miestä riippakivenä.Se jotenkin kertoo että ihminen on itsekäs ja lapsellinen ennenkaikkea! Ja toisaalta,myös tietämätön.Oman lapsen saaminen on paljon suurempaa kuin mitkään kokemukset "coolina" sinkkuna.

Mies ja lapset oikein riippakivenä? Aika onnelliselta vaikuttaa perheellisten elämä..

Joskus joitakin perheellisiä kuunnellessa tuntuu, että ihmiset oikein nauttivat siitä kuinka on hankalaa ja pitää uhrautua ja tehdä kaikki lasten ehdoilla jne. Oikein ylentävät itseään sillä miten he ovat niin epäitsekkäitä ja kauhistus jos joku vaan kehtaa olla välittämättä sellaisista asioista. Kaikkien täytyy kärsiä niinkuin minä kärsin ja uhrautua.

Tosin vain joskus tulee vastaan noita tapauksia, yleensä perheelliset ja perisuhteessa elävät ovat ihan normaaleja, onnellisia ihmisiä. Niinkuin sinkutkin.

 

[tytsi-89]

Hassua, että jonkun mielestä sinkkuna oleminen/lapsettomuus on negatiivisella tavalla itsekästä. Niin ketä kohtaan, syntymätöntä lasta ja sitä miestä, joka ei edes tiedä ko. naisen olemassaolosta?

Millä tavalla parisuhteen ja lasten hankkiminen on epäitsekästä? Tekeekö joku lapsia ensisijaisesti, jotta yhteiskunta saa veronmaksajia vai mikä on tämä epäitsekäs ajatus? Ihminen pyrkii aina tilanteeseen, jossa ITSE on onnellisin ja tyytyväisin. Oli se sitten äitiys/parisuhde tai lapsettomana sinkkuna eläminen.

 

[sähköpaimenkoira]

Voisin olla ihan onnellinen sinkkunakin (ja aikoinaan olin).

Mä en jaksa uskoa, että sellainen, joka ei ole onnellinen yksin omassa seurassaan, osaisi olla oikeasti onnellinen suhteessakaan. Väkisinkin tulee mieleen, että yksin viihtymättömän parisuhteetkin on jotain riippuvuusuhteita..

 

[Miuski]

Olen huomannut, että mitä pidempään ihminen on yksin, sitä vaikeampaa hänen on päästää toista ihmistä lähelleen. Oma tapojaan on vaikea enää muuttaa eikä haluja kompromisseihin eikä muutoksiin elämässä (vaikka ne olisivat parmpaankaan suuntaan) enää halua tehdä. Seuraan läheltä parinkin ikisinkun (naisen) elämää ja totta on se, että he saavat tehdä juuri sitä mitä he haluavat tehdä. Mutta toisaalta, kun muut ovat perheidensä kanssa, ei heillä ole ketään. Työelämä ottaa koville, koska kotona ei tasapainottavaa ihmissuhdetta ole. Harrastuksia voi olla paljon, mutta silti tulee tunne, että ikisinkku on aika yksinäinen.

Jos sinkkuus on oikeasti valinta ja ihminen on tyytyväinen siinä, olen hänen puolestaan onnellinen. Tilanteet ihmisten elämissä kuitenkin muuttuu ja joskus voi ikisinkkukin huomata kaipaavansa toista ihmistä lähelleen. En sano sitä, että pitäisi olla parisuhteessa vain siksi, että on joku. Mutta surullista on sekin, jos on käännyttänyt pois hyvän ihmisen vain siksi, ettei halunnut tehdä komromisseja..

 

[.]

[QUOTE="vieras";22765527]Mulla suoraan sanoen tulee mieleen ikisinkusta, että hänellä saattaisi olla jotain pahoja kokemuksia seurustelusta tai vastakkaisesta sukupuolesta ylipäänsä, jos ei halua seurustella. Tai että on jotenkin kyvytön läheisyyteen ja jakamiseen. Mutta tämä on vain mun ajatukseni.[/QUOTE]

Mulla tulee vähän sama mieleen. Mutta hiukan enemmän ajateltuna tulee myös mieleen, että siinä on niin kokonainen ihminen, että hän ei tarvitse ketään täyttämään elämäänsä. Jotkut ihmiset tuntuvat alkavan suhteeseen vain siksi, että elämästä puuttuu sisältö ja lapset tietenkin vielä täyttämään tyhjiötä. Tarvitaan kaikenlaista, ettei huomaisi, ettei oikeasti välttämättä ole ihan sinut itsensä kanssa.
Näin minun mielipiteenäni

 

["Nonni"]

Hassua, että jonkun mielestä sinkkuna oleminen/lapsettomuus on negatiivisella tavalla itsekästä. Niin ketä kohtaan, syntymätöntä lasta ja sitä miestä, joka ei edes tiedä ko. naisen olemassaolosta?

Millä tavalla parisuhteen ja lasten hankkiminen on epäitsekästä? Tekeekö joku lapsia ensisijaisesti, jotta yhteiskunta saa veronmaksajia vai mikä on tämä epäitsekäs ajatus? Ihminen pyrkii aina tilanteeseen, jossa ITSE on onnellisin ja tyytyväisin. Oli se sitten äitiys/parisuhde tai lapsettomana sinkkuna eläminen.

*hatunnosto* En osannut tuota sanoa noin hyvin, mutta tuota juuri tarkoitin

 

[Ape]

Jos tuntisin naisen, joka oikeasti haluaa olla sinkku ja on sinut sen kanssa, ajattelisin, että vau miten vahva ihminen. Uskaltaa elää, niin kuin oikeasti haluaa, eikä minkään normien mukaan. Luultavasti yrittäisin ystävystyä hänen kanssaan, jos vaikka saisin hieman itsellenikin sitä varmuutta oman tien kulkemisen suhteen.

Jos taas kyse olisi ihmisestä, joka on kokenut niin paljon pettymyksiä, että tavallaan tyytyy siihen yksinoloon, niin ajattelisin, että elä luovuta vielä. Elämässä tapahtuu positiivisia asioita, jos niihin jaksaa vain uskoa ja tehdä hieman töitä sen eteen.

Mitä taas tulee semmoisiin perheellisiin ihmisiin, jotka eivät ymmärrä sinkkuutta, niin ajattelisin, että he eivät ole sinut itsensä kanssa. Ihan samalla tavalla kuin ajattelen homofoobikoista, että heitä pelottaa olla homojen seurassa, koska eivät itse ole täysin varmoja omasta seksuaalisuudestaan. Jotenkin tuntuu, että ihmiset, jotka ovat sinut omien valintojensa kanssa, eivätkä haikaile muuta, osaavat ymmärtää myös niitä muita tyylejä elää. Heidän ei tarvitse pönkittää omia valintojaan etsimällä huonouksia toisen valinnoista. Samalla tavalla uskon myös, että oikeasti hyvän itsetunnon omaava ihminen ei hauku muita.

Ja ymmärrän kyllä, että nuo minun vertaukset ei millään tavalla liity toisiinsa, mutta ehkä selittää vähän sitä katsantokantaa..

 

[miiii]

Mies ja lapset oikein riippakivenä? Aika onnelliselta vaikuttaa perheellisten elämä..

Joskus joitakin perheellisiä kuunnellessa tuntuu, että ihmiset oikein nauttivat siitä kuinka on hankalaa ja pitää uhrautua ja tehdä kaikki lasten ehdoilla jne. Oikein ylentävät itseään sillä miten he ovat niin epäitsekkäitä ja kauhistus jos joku vaan kehtaa olla välittämättä sellaisista asioista. Kaikkien täytyy kärsiä niinkuin minä kärsin ja uhrautua.

Tosin vain joskus tulee vastaan noita tapauksia, yleensä perheelliset ja perisuhteessa elävät ovat ihan normaaleja, onnellisia ihmisiä. Niinkuin sinkutkin.

Niin siis riippakivenä,tarkoitin tätä sinkun näkökulmasta päin.

Minä olen perheellinen enkä kyllä koe kärsiväni tai uhrautuvani millään tavalla!Ihan päin vastoin.Vapaaehtoisesti sinkku ei ymmärrä mistä kaikesta jää paitsi,luulee ymmärtävänsä muttei oikeasti kuitenkaan sitä tajua.

 

[Keittiönoita]

Olen huomannut, että mitä pidempään ihminen on yksin, sitä vaikeampaa hänen on päästää toista ihmistä lähelleen. Oma tapojaan on vaikea enää muuttaa eikä haluja kompromisseihin eikä muutoksiin elämässä (vaikka ne olisivat parmpaankaan suuntaan) enää halua tehdä. Seuraan läheltä parinkin ikisinkun (naisen) elämää ja totta on se, että he saavat tehdä juuri sitä mitä he haluavat tehdä. Mutta toisaalta, kun muut ovat perheidensä kanssa, ei heillä ole ketään. Työelämä ottaa koville, koska kotona ei tasapainottavaa ihmissuhdetta ole. Harrastuksia voi olla paljon, mutta silti tulee tunne, että ikisinkku on aika yksinäinen.

Jos sinkkuus on oikeasti valinta ja ihminen on tyytyväinen siinä, olen hänen puolestaan onnellinen. Tilanteet ihmisten elämissä kuitenkin muuttuu ja joskus voi ikisinkkukin huomata kaipaavansa toista ihmistä lähelleen. En sano sitä, että pitäisi olla parisuhteessa vain siksi, että on joku. Mutta surullista on sekin, jos on käännyttänyt pois hyvän ihmisen vain siksi, ettei halunnut tehdä komromisseja..

Allekirjoitan muun paitsi viimeistä lausettasi. Minusta ei ole mitään surullista siinä, jos ei halua pilata omaa eikä sen hyvän ihmisenkään elämää. Oleellista sinkkuudessa kuitenkin mielestäni on se, että viihtyy loistavasti myös täysin yksin. Ystäviä ja sukulaisia kun ei voi vaivata joka minuutiksi elämäänsä, joten yksinkin täytyy voida hyvin, jotta on sinkkuna tyytyväinen elämäänsä.

 

["joo"]

Ymmärrän oikein hyvin.
Olin nuori ja kokematon lapsi parikymppisenä.

Kun tapasin mieheni, olin juuri muuttamassa omilleni ja opinnot olivat alkamassa. No, anoppi se tietysti ehdotti, että muuttaisin nykyisen mieheni kanssa yhteen. Olisi ollut fiksua opetella tuntemaan itsensä ja pärjäämään yksin.

Jotkut vanhukset vaan ovat niin sen vanhan tapojen ja ajattelun kahlitsemia.

 

[Parisuhteessa]

Niin siis riippakivenä,tarkoitin tätä sinkun näkökulmasta päin.

Minä olen perheellinen enkä kyllä koe kärsiväni tai uhrautuvani millään tavalla!Ihan päin vastoin.Vapaaehtoisesti sinkku ei ymmärrä mistä kaikesta jää paitsi,luulee ymmärtävänsä muttei oikeasti kuitenkaan sitä tajua.

Koet kuitenkin olevasi hyvin epäitsekäs ja epäitsekkyyden määritelmään kuuluu hiukan tuo uhrautuvuus. Koet olevasi epäitsekäs, koska ajattelet miestäsi ja lapsiasi eli "uhraat" omat halusi perheen yhteisen hyvän alttarille.

Ja ihan oikeasti, kaikille lapset eivät ole elämän sisältö. Se voi tuntua sinusta oudolta, koska sinulle ne ovat. Mutta ne eivät ole kaikille. Kumma miten jaksetaan jauhaa (ja taas, onneksi suurin osa kuitenkaan ei) siitä, miten lapset tuo sen sisällön ja et sinä tiedä ennenkuin olet omia lapsia hommannut.. Tiedän kuitenkin äitejä (ja varsinkin isiä), jotka eivät enää lapsistaan luopuisi, mutta jos nyt saisivat päättää, jättäisivät tekemättä.

Ja tässäpä loppuun mainio kirjoitus epäitsekkyydestä Epäitsekkyyttä ei ole? - Filosofia - Suomi24