N
Katso alla oleva video nähdäksesi, kuinka asennat sivustomme verkkosovellukseksi kotinäytöllesi.
Huomio: Tämä ominaisuus ei välttämättä ole käytettävissä kaikissa selaimissa.
Vastatataanpa nyt vaikka tähän.
Olen vapaaehtoisesti lapseton ja käynyt sterissäkin (muu ehkäisy ei sopinut), ja koen melkoisen loukkaavaksi tuon vastuunpakoiluargumentoinnin. Minä ymmärrän asian niin, että vastuullinen ihminen pohtii, mitä tahtoo ja mihin on valmis, ja toimii sen mukaan. Eikä esimerkiksi tee lasta vaikkei ole varma onko vanhemmuus oma juttu ja laittaa sitten muksun kärsimään omasta vastuuttomuudestaan.
On aika köyhää ajattelua typistää vastuun käsite lapsen ympärille. Oletko sitten vastuuton kun lapset muuttavat pois kotoa? Eikä vastuuta ole olemassakaan ilman lapsia? Mielestäni on niin, että aikuinen ihminen ottaa vastuuta lukemattomista tekemistään valinnoista. Ja näiden omien valintojensa seurauksista vastaaminen on minun mielestäni vastuullista. Jos tehdään lapset, huolehditaan niistä => vastuullista. Jos ei tehdä, kannetaan vastuu niistä lukemattomista muista valinnoista joita tehdään (raha-asiat, koulutus, toimeentulo jne.)
Käsi sydämelle: kuinka moni voi väittää että ihmiset ovat ylipäänsä _parempia_ lasten teon jälkeen? Suurin osa maailman ihmisistä lisääntyy, mutta itse en ole nähnyt laupeuden ja harmonian täyttävän maailmaa tämän johdosta. Jotkut ihmiset ovat huomaavaisempia, rakastavampia ja lähimmäisiään kohtaan (muitakin kuin omia lapsia) ja ajattelevampia kuin toiset, eikä lasten hankkiminen tee asiaan muutosta.
Melkoisen asenteellista sinulta on hyväksyä miehiltä haluttomuus vanhemmuuteen ja pitää lapsettomia naisia omituisina. Kaikilla naisilla ei yksinkertaisesti ole sellaista tunnetta että äitiys olisi oma juttu. Ei siinä ole mitään sen kummempaa tai epäkypsempää kuin siinä tunteessa, että tottakai haluaa lapsia. Montako kertaa olet itse perustellut juurta jaksain sitä, miksi oikein haluat lapsia?
Itse tykkään lapsista ja olen ollut sekä työ- että vapaa-ajalla lapsukaisten kanssa enemmän kuin useimmat vanhemmat ennen omia lapsiaan. Tämä ei ole muuttanut mieltäni suuntaan eikä toiseen - lapset ovat useimmiten mukavia pikkuihmisiä ja se siitä.
Alkuperäinen kirjoittaja No NIINKÖ?;25611311:Joo no täähän ois melkein käypänen perusteluketju, JOS Suomi olisi muusta maailmasta irrallinen umpio.
Kas kun ei ole. Meinasitko että loputtomiin vaan kasvatetaan sitä väkilukua täällä meilläkin? Maapallon kantokyky ja luonnonvarat ovat silti rajallisia, ymmärräthän?
Kyllä sekä lasten haluaminen että haluamatta jättäminen on hahmotettavissa itsekkääksi: se on vaan millä laajuudella asiaa tarkastelee. Lokaalisti lapsettomuus on itsekäs valinta, globaalisti äärimmäisen epäitsekäs. Lähes epäitsekkäintä mitä yksilö voi tehdä: tinkiä omasta vietistään ja halustaan suuremman edessä.
Ja sama päinvastoin.
Alkuperäinen kirjoittaja läimäyttäjä;25613741:se ketä lapsia ei halua ja yksin kiikustuolissa vanhana valittaa niin luulla pitäis jokaisen valituksen jälkeen päähän lyödä. Paskat ihmisethän on sellasia: Ei lapsia, ei ymmärrystä lapsiperheille eikä muille yhteisönjäsenille (kerrostalon valittajat yleensä hyviä esimerkkejä) ja valitetaan, kun ei ole jouluna ketään luona ja säälistä joskus joku pyytää jouluksi. Luulla päähän sellaisia kirottuja!!
Alkuperäinen kirjoittaja läimäyttäjä;25613741:Se ketä lapsia ei halua ja yksin kiikustuolissa vanhana valittaa niin luulla pitäis jokaisen valituksen jälkeen päähän lyödä. Paskat ihmisethän on sellasia: ei lapsia, ei ymmärrystä lapsiperheille eikä muille yhteisönjäsenille (kerrostalon valittajat yleensä hyviä esimerkkejä) ja valitetaan, kun ei ole jouluna ketään luona ja säälistä joskus joku pyytää jouluksi. Luulla päähän sellaisia kirottuja!!
mua se kyllä edelleen aivan ohi aiheen kiinnostaisi, että miten useat ketjuun vastanneet omasta tahdosta lapsettomat (jopa lapsia vierastavat), päätyivät näille sivuille?
Ei se vastuu häviäkään mihinkään, mutta onko isompaa vastuuta kuin kasvattaa uutta elämää? Siitähän tämän maailman toiminnassa on kyse. Ja jos kaikki siitä kieltäytyisivät niin mitäs siitä tulisi?
Tuohon paremmuuteen, niin kyllä minä voin rehellisesti sanoa olevani parempi lasten myötä, perheelliset ovat kokeneet myös lapsettoman elämän, mutta lapsettomat eivät ikinä voi tietää mitä on perhe-elämä: Uskallan veikata, että lapsettomilta puuttuu kyky ajatella asioita yhtä monipuolisesti kuin äideiltä. Poikkeuksiakin toki on. Joissain työpaikoissakin pomot jopa pitävät suotavana, että hakijalla olisi lapsia, ymmärrettävä kriteeri, tuohan äitiys mukanaan organisointikykyä. Ei sillä että lapsettomalla ei voisi olla, mutta kuitenkin.
Mistähän muuten johtuu, että opiskelupaikassani juurikin perheelliset tuntuvat vetävän parhaita arvosanoja? Ehkä siksi että lapsi pakottaa panostamaan tulevaisuuteen. Vai onko lapsettoman sinkkuopiskelijan krapulapäivien takia vesittyneet tentit vastuullista toimintaa? Äitiys opettaa vastuuseen niin uudella tavalla, että sitä ei voi kuvitella.
Ja mielestäni perustarvetta ei tarvitse sen kummemmin perustella, lapseni hoidan ja hietä pitkään halusin.
Mikään näistä ei kuulosta minusta pätkääkään "ihanalta". Nuo asiat varmaan ovat ihania, jos pitää lapsista ja niitä on halunnut/haluaa, mutta minulle iso osa noista on negatiivisia ja loput neutraaleja. Esim. "Taapero tanssii ja touhuaa" kuulostaa minusta vain ärsyttävältä, koska siitä "touhuamisesta" tulee yleensä mieletön mekkala ja ajatus sellaisesta minun kotonani on todella epämiellyttävä. Tai se, että edes vanhana ei saisi elää rauhassa vaan kotona ramppaisi lastenlapsia sotkemassa ja riehumassa... ei kiitos!Sellainen nainen ei halua lapsia, joka ei osaa ajatella, kuinka ihanaa on, kun
-vauva nostetaan syntymän jälkeen syliin
-saa ensimmäisen hymyn omalta lapseltaan
-vauva oppii uusia temppuja
-tapero ottaa kaulasta kiinni ja halaa ja suukottaa
-taapero oppii puhumaan
-taapero tanssii ja tuohuaa
-lapsen saa iloiseksi tekmällä yhteisiä juttuja
-koululainen tuo taidokkaan työn kotiin
-lapsen kanssa ollaan yhdessä shoppailemassa
-näkee, että lapsi nauttii yhteisestä lomamatkasta
-lapsi valmistaa ensimmäisiä kertoja ruokaa tai leipoo
-kotona on hyvä olla ja se on täynnä elämää
-juhlatkin tuntuvat juhlilta, kun on lapset jotka iloitsevat siitä miten on yhdessä koristeltu ja siivottu ja laitettu herkkuja.
-lapsi käpertyy kainaloon
-vanhempana lapset tulevat omien lastensa kanssa vierailulle
Niin, mutta tuo juuri, että ei muka pidä lapsista, sitä en ymmärrä. Ihmisiä lapsetkin ovat, sama kuin sanoisi että ei pidä vanhuksista tai vammaisista. Ehkä se, että ei pidä lapsista tai halua sitoutua niihin, on juuri sitä pelkoa, kun ei tiedetä tarpeeksi. Pelätään ottaa vastuu.