Lähes kaikki psykiatrit ovat sitä mieltä, että alle 3-vuotiaan lapsen paras paikka on kotona. Lapsen aivot kasvavat hurjaa vauhtia lapsen ensivuosina. Se, että miten ja millaisiksi ne kasvavat, tulevat käytännössä määrittelemään hänen koko loppuikänsä. Lapsen oppimat sosiaaliset säännöt ja tunne-elämän rajat tallentuvat aivoihin fysiologisina rakenteina. Näitä rakenteita on lähes mahdotonta muuttaa kun ne kerran ovat kasvaneet. Tunne-elämältään häiriintyneen lapsen elämää voidaan kuntoutuksella helpottaa myöhemmin elämässä, mutta tapahtuneita vaurioita ei koskaan saada oikeasti korjattua. Siksi ensivuodet ovat todella tärkeitä lapselle.
Ryhmähoidossa - ja poissa äidin luota - on lapselle suurin riski sairastua kestostressiin. Vauvalle pelkästään lapsiryhmässä oleminen on hyvin, hyvin stressaavaa. Jos siihen yhdistetään fyysisen läheisyyden vähyys ja ero äidistä, elää hän päivät kovan stressin alaisena. Suurin osa lapsista kykenee selviämään tästä ilman rajuja ongelmia, mutta geneettisesti n kolmasosa lapsista on erityisen alttiita kestostressille ja sen aiheuttamille ongelmille tunne-elämän kehityksessä. Niistä noin puolet ovat erityisen ujoja ja arkoja ja puolet taas impulsiivisia ja taipuvaisia aggressiivisuuteen. Hyvällä hoidolla nämä geneettiset ominaisuudet eivät hallitse lapsen kehitystä, mutta pienenä ryhmähoitoon tai muulle kovalle stressille päivittäin altistuneena näistä lapsista tulee käytöshäiriöisiä ja tunne-elämältään epävakaita, jotkut lievemmin, toiset vahvemmin.
Jos ura on tärkeä ja kiinnostaa paljon, eikä kotiäitiydestä ole tulla mitään, niin päiväkotia runsaasti parempi vaihtoehto on palkata hoitaja kotiin. Useimmissa kunnissa alle 3-vuotiaiden hoitoa tuetaan vahvasti; Espoossa summa on yli 700/kk. Jos kaksi perhettä palkkaa yhdessä hoitajan, niin tuet kattavat jo palkan, työnantajaperheille jää vain työnantajakustannukset maksettaviksi. Kaksi pientä lasta, yksi hoitaja, ja paikkana puolet ajasta oma tuttu ja turvallinen koti on monin verroin toivottavampaa lapsen näkökulmasta kun verrataan päiväkotihoitoon.
Toinen tapa lievittää lapsen kokemaa stressiä on jatkaa imetystä töihinpaluun yhteydessä. Imetys lievittää stressiä erinomaisesti. Imetyshetki ennen töihinmenoa ja heti sen jälkeen antavat lapselle eväitä kestää päivän aikainen erostressi.
Yksi vaihtoehto on myös se, että isä jää kotiin lapsen kanssa. Jos äiti on kotona vanhempainvapaan loppuun ja isä seuraavat yhdeksän kuukautta, ovat molemmat saaneet/joutuneet olla kotona yhtä kauan. Tässä on lapselle ja koko perheelle paljon etuja. Monelle isälle tauko työelämästä on ihan mukavaa vaihtelua enkä ole kuullut yhdenkään isän ikinä katuneen kotona vietettyjä kuukausia/vuosia. Lapsi on 1,5-vuotiaana paljon valmiimpi ryhmähoitoon kuin 9-kuisena. Puolitoistavuotiaalle voi perhepäivähoito olla hyvä vaihtoehto; löytyy jo vähän kavereita, mutta hoitaja on pysyvä ja ryhmä on pieni. Oikeasti 1,5-vuotias ei kaipaa ikäistään seuraa, mutta jo 2-vuotiaana hän voi siitä nauttia. Silloin on mukavaa, että kaveri on jo tuttu.
En voi käsittää miten joku pystyy jättämään rakkaan lapsensa alle vuoden ikäisenä päiväkotiin. Se on lapselle haitallista, paitsi ihan ääritapauksissa jos lapsen kotiolot ovat niin karseat, ettei hän siellä saa kelvollista hoitoa. Tavallisten perheitten vauvoille päiväkodista on vain ja ainoastaan haittaa. Hoitaja kotiin tai edes perhepäivähoitaja (jolla muut lapset ovat jo vanhempia) ovat ihan ok vaihtoehtoja.
Keijo Tahkokalliolla, Jari Sinkkosella ja Liisa Keltikangas-Järvisellä on paljon hyvää tekstiä liittyen lasten hoitoonviemiseen ja sen yhteydestä lasten levottomuus- ja aggressiivisuusoireuluun.