Minkä verran te puhutte ns "omista asioistanne" työpaikalla?? Kun minua ihmetyttää työkaverini...

["vieras"]

Nämä ei muuten sulje toisiaan pois. Itse pystyn halutessani ylläpitämään iloista jutustelua kertomatta itsestäni mitään. Käytännössä aina on pyydetty uudestaan, ja mua pidetään yleisesti mukavana työkaverina =)

Samaa mieltä. Olen sosiaalinen ja juttelen mielelläni myös työkaverieni kanssa. En vaan raportoi yksityiselämäni asioita työkavereille. Kaikilla on omat projektit ja työtä on kaikilla paljon. Huumori ja hyväntuulisuus auttaa, mutta siitä ei ole mitään iloa kenellekään, että käytettäisiin työaikaa omien ja toisten asioiden puimiseen. Lounaalla jutellaan mukavia, mutta en avaudu yksityisasioistani.

 

[Keittiönoita]

[QUOTE="vieras";28687402]Juuri samalla tapaa minusta on tullut hyviä rakkaita ystäviä työkavereideni kanssa, olemme ristiin kummeja toistemme lapsille, ei meistä ole tullut ystäviä sen takia, että on pakko jakaa, mitä vitun salaamista meillä on, mikä luuranko meillä on kaapissa, miksi olemme outoja. Ihan tavallisia ihmisiä olemme, tutustumme omaan tahtiimme, emme sen takia, että on pakko tai täytyy.[/QUOTE]
Minusta tuo on ihan hienoa, että saa ystäviä ja lapsilleen kummeja työkavereistaan. Mulla on kuitenkin ollut tarpeeksi ystäviä ja lapsillenikin on kummit löytyneet muualta kuin työpaikoiltani. Yksi tämänhetkisistä työkavereistani on myös hyvä ystäväni, mutta emme tuo sitä työpaikalla erityisemmin esiin. Töissä tehdään töitä ja vapaa-ajalla sitten ollaan ystäviä, jos ollaan.

 

[Juuri näin!!]

Monesti jos alkaa edes jotain pikku asiaa paljastamaan niin se johtaa seuraavaan kysymykseen johon pitää vastata ja kohta koko elämä on paljastettu ihmiselle jolle se ei vitun vertaa kuulu, kun on niin epäkohteliasta olla vastaamatta kysymyksiin. Parempi ottaa linja jossa ei puhuta yksityisasioista tai sitten mistään.

Juuri näin! Ja kun yleensä tämä kyselijä on se rasittava lörpöttelijä joka työnsä hoitamisen sijaan kuluttaa työpöivänsä viihdyttämällä itseään jakamalla oman henkilökohtaisen elämänsä asioita sille joka vaan viitsii vähänkään kuunnella. Itsellä on sellainen tYö, ettei siinä ehdi eikä pysty kamalasti keskittymään toisen kuuntelemiseen, että työ ei ihan oikeSti häiriinny. Siksi ainakin itse pidän aika tiukkaa linjaa siinä, kuinka paljon ja millaiselle tyypille alan juttelemmaan muuta kuin työasioitani. Koska jos alan avautumaan tällaiselle lörpöttelijälle, saan paitsi vastata kyselyihin ja uteluihin loputtomiin, myös kuunnella loputtomiin hänen uuvuttavia yksityisleämänsä juttuja ilman minkäänlaista suodatinta, jatkuvista laihdutuskuureista seksielämään, miehen pettämisiin, parisuhdeongelmiin jne jne, joihin ei voi vain kylmästi vastata ettö sori ei nyt KIINNOSTA!!!

 

["sasa"]

Tämäkin on niin työpaikkakohtaista. Terttutuulikin korvatulehdus tuskin kiinnostaisi firman ukkoja tai se, että olen nukkunut huonosti. Jos en pysty tekemään töitäni, niin silloin mun pitää joko tehdä ne joskus myöhemmin (esim viikonloppuna) tai delegoida ne muille (mikä ei yleensä onnistu, koska kaikilla on kädet täynnä töitä). Työkavereitani ei kiinnosta, miksi en voi töitäni tehdä kuin korkeintaan siltä osin, kuinka pitkään aion olla pois kuvioista (päivän vai kenties kuukauden) ja aiheuttaako työkyvyttömyyteni jotain muutoksia heidän töihinsä. Mun työssäni saa olla aina omassa rauhassa paitsi silloin, kun on joku työasia, joka on hoidettava yhdessä. Mutta se on hoidettava, vaikka olisi ollut yöllä viisi terttutuulikin korvatulehdusta. Meillä on aika yksioikoinen oletus, että jos saavut töihin, olet kykenevä myös työsi tekemään. Toisaalta meillä on myös tämä etätyömahdollisuus eli jos terttutuulikki on valvottanut yön, niin voit aamulla vetää vielä peittoa korviin ja aloittaa työsi myöhemmin.

Tuollainen täysin työorientoitunut työyhteisö olisi melkoinen kokemus tottumattomalle. Kukaan ei ole kiinnostunut toisten elämästä tai heijastumista ihmisen olotilaan. Kunhan karavaani kulkee, eikä kenenkään tarvitse uhrata ajatustakaan toisten mahdollisiin siviilielämän ongelmiin. Kuulostaa täysin empatiakyvyttömiltä tyypeiltä, joita ei kiinnosta muu kuin se, ettei oma elämä tai projekti ota takkiinsa. Teflonihmisiä, joihin mikään ei tartu.

 

[rehellisesti]

[QUOTE="vieras";28685346]Näin kesäisin aina vaihtuu työkaverit, on ollut monenlaista sukankuluttajaa, mutta tämä uusin minua ihmetyttää TODELLA.

Ei puhu KOSKAAN töissä ollessamme mistään muusta kuin työhön liittyvistä asioista. KOSKAAN.
Työskentelemme kahdestaan ja minua on suoraan sanottuna alkanut vituttamaan.

Itse en koe olevani mikään juoruämmä tai jokaista peräpukamaani työkaverille selosta, mutta minusta on kiusallista että tyyppi ei kommentoi koko kahdeksan tunnin aikana kuin vain työhön liittyviä juttuja. Itse ole joskus kyselyt häneltä ihan tavallisia asioita, hän ei kysy KOSKAAN minulta omista jutuistani mitään.

Onko tämä ihan normaalia teistä? Esim jos vastaan kesken työpäivän puhelimeen, kommentoin puhelun loputtua työkaverille, että esim mies vaan soitti, että muistitko lapsen hammaslääkärin tai jotain muuta vastaavaa.
Jos hänellä soi puhelin tai vastaa viestiin, ei kommentoi ikinä mitään. En tarkoita että pitäisi minulle kertoa mitä viestiinsä kirjoitti, mutta joku kommentti jumankauta JOSKUS!!

Olenko outo (olen) kun minusta tuo on kummallista. Miksi ei voi edes jotain kysyä toiselta kun pian on kuukausi painettu hommia yhdessä? Jotain joskus?[/QUOTE]

No sori mutta sinä kuulostat ilkeältä juoruakalta , jos vai vähän aikaa olleen työkaverin asiat noin kiinnostavat, että ihan höyry nousee päästä kun et saa tietää. Työkaverisi vaikuttaa todella korrektilta ja asialliselta tyypiltä. Olisi varmasti hyvä ystävä.

 

["vieras"]

Minusta tuo on ihan hienoa, että saa ystäviä ja lapsilleen kummeja työkavereistaan. Mulla on kuitenkin ollut tarpeeksi ystäviä ja lapsillenikin on kummit löytyneet muualta kuin työpaikoiltani. Yksi tämänhetkisistä työkavereistani on myös hyvä ystäväni, mutta emme tuo sitä työpaikalla erityisemmin esiin. Töissä tehdään töitä ja vapaa-ajalla sitten ollaan ystäviä, jos ollaan.

Meillä juuri oli taustana se, että kaikki olimme nuoria perheitä kaukana sukulaisista, joten muodostimme läheisen piirin työkavereiden kesken. (se tuttu)

 

[peesi]

Ja mä olen todennut, että tylsät ihmiset ovat oikein mukavia työkavereita. Minusta on ihan ok, jos työkaveri on tylsä. Ei mulla ole tarkoituskaan tehdä sen työkaverini kanssa muuta kun töitä.

Meillä muuten toimistolla kaikki istuvat luurit päässä, vaikka 6 henkeä samassa tilassa joskus onkin. Tai ehkä juuri siksi, toisen puhelimessa puhuminenkaan ei häiritse niin paljoa. Palavereissa mennään neuvotteluhuoneeseen ja puhutaan työasioista. Kahvimukit on yleensä työpöydällä, harvemmin käydään porukalla kahvilla. Lounaalla kyllä käydään yhdessä, mutta silloin puhutaan yleensä ihan muusta kuin yksityiselämästämme. Tänään luultavasti ovat puhuneet Egyptistä.

Kyllä tylsä ihminen on yleensä paras ihminen.
Yleensä kun se viihde revitään jonkun toisen selkänahasta, juoruamalla tai kiusaamalla tai sulkemalla ulkopuolelle ja luomalla näin yhteishenkeä. Ap kuulostaa juuri tällaiselle ihmiselle.

 

["vieras"]

No ystävilleni, jos nyt sattuvat työkavereitani olemaan, niin puhun omista asioistani ja kyselen kuulumiseni. En ala kenellekään sellaiselle avautumaan, jonka kanssa en ole aikomassa edes ystävystyä, jos esimerkiksi en pidä henkilöstä tai kemiat ei vaan natsaa. Tottakai vastaisin, jos kysyisi että onko lapsia, olenko naimisissa, miten muuten, mutta avautumaan en aikoisi, jollen haluaisi ystävystyä. Ehkä siis ei halua ystävystyä, eikä tosiaan halua nähdä sinua vapaa-ajallansa. Hänelle ei ole merkitystä pidätkö hänestä vai et.

 

[Keittiönoita]

[QUOTE="sasa";28687475]Tuollainen täysin työorientoitunut työyhteisö olisi melkoinen kokemus tottumattomalle. Kukaan ei ole kiinnostunut toisten elämästä tai heijastumista ihmisen olotilaan. Kunhan karavaani kulkee, eikä kenenkään tarvitse uhrata ajatustakaan toisten mahdollisiin siviilielämän ongelmiin. Kuulostaa täysin empatiakyvyttömiltä tyypeiltä, joita ei kiinnosta muu kuin se, ettei oma elämä tai projekti ota takkiinsa. Teflonihmisiä, joihin mikään ei tartu.[/QUOTE]
Voi tosiaan kuullostaa erikoiselta, mutta meillä on jokaisella se siviilielämäkin ja siellä on ne ihmiset, joille kerrotaan surut ja murheet ja joiden kanssa jaetaan lasten rippujuhlat ja terttutuulikin korvatulehdukset yms. Meillä on myös erittäin kattava työterveyshuolto eli jos ahdistaa, niin voi käydä vaikka joka päivä juttelemassa työterveyspsykologin kanssa.

Mulle tällainen sopii oikein mainiosti, sillä osa työstämme on etsiä virheitä toistemme tekemästä työstä. Homma mutkistuu, jos siihen alkaa sekoittamaan tunteitaan mukaan. Pitää olla se teflonpinta, jotta ei loukkaannu ja pahoita mieltään siitä, kun saa suullisesti tai sähköpostiin listan tekemistään virheistä. Ja ne virheet on vietävä tekijälleen korjattavaksi, vaikka miten kävisi sääliksi se, että terttutuulikki oli korvatulehduksensa kanssa valvottanut koko yön tai työkaverin kissa on kuollut. Kun työasiat pitää työasioina ja yksityisasiat yksityisasioina, niin kaikilla on mukavampaa ja helpompaa.

 

[nohh]

Kyllä tylsä ihminen on yleensä paras ihminen.
Yleensä kun se viihde revitään jonkun toisen selkänahasta, juoruamalla tai kiusaamalla tai sulkemalla ulkopuolelle ja luomalla näin yhteishenkeä. Ap kuulostaa juuri tällaiselle ihmiselle.

Millä perusteella ap kuulostaa sellaiselle ihmiselle?

 

["sasa"]

Voi tosiaan kuullostaa erikoiselta, mutta meillä on jokaisella se siviilielämäkin ja siellä on ne ihmiset, joille kerrotaan surut ja murheet ja joiden kanssa jaetaan lasten rippujuhlat ja terttutuulikin korvatulehdukset yms. Meillä on myös erittäin kattava työterveyshuolto eli jos ahdistaa, niin voi käydä vaikka joka päivä juttelemassa työterveyspsykologin kanssa.

Mulle tällainen sopii oikein mainiosti, sillä osa työstämme on etsiä virheitä toistemme tekemästä työstä. Homma mutkistuu, jos siihen alkaa sekoittamaan tunteitaan mukaan. Pitää olla se teflonpinta, jotta ei loukkaannu ja pahoita mieltään siitä, kun saa suullisesti tai sähköpostiin listan tekemistään virheistä. Ja ne virheet on vietävä tekijälleen korjattavaksi, vaikka miten kävisi sääliksi se, että terttutuulikki oli korvatulehduksensa kanssa valvottanut koko yön tai työkaverin kissa on kuollut. Kun työasiat pitää työasioina ja yksityisasiat yksityisasioina, niin kaikilla on mukavampaa ja helpompaa.

Selkeä työkulttuurin ero verrattuna omiin työpaikkoihini. Olen itse tehnyt parikymmentä vuotta työtä teollisuuden parissa, jossa työkavereiden välinen solidaarisuus ajoi pääsääntöisesti tuottavuuden edelle. Työnjohtaja oli rajapintana virheiden esiintuomisessa, ei työkaverit. Jos jollain oli "oikeassa" elämässään vaikeaa, hänelle annettiin löysää normaalia enemmän. Näissä wanhanliitton paikoissa on selkeästi kaksi leiriä, työnantaja edustajineen ja duunarit, nämä osapuolet sitten käyvät kissa ja hiiri-leikkiään vuosikymmenestä toiseen. On mukavampi puolustaa työkaveria "kapitalistiriistäjiä" vastaan jonka ilot ja surut tunnet ja tiedät kuin täysin tuntematonta hahmoa, josta tiedät nimen. Näillä työpaikoilla, joissa pelin henki on "ne ovat maksavinaan palkkaa, me olemme tekevinämme töitä" solidaarisuus on sisäänrakennettu juttu, joka on muodostunut koodiksi vuosikymmeniä sitten, kun maalta muutettiin kaupunkeihin ja uuden elämän uudet kaverit löytyivät työmaalta. Tällainen nykypäivän teflonindividualismi ei oikein sovi sellaisiin ympäristöihin. Toki niitäkin oli, mutta kummajaisina heitä pidettiin.

 

["hmmm"]

[QUOTE="sasa";28687596]Selkeä työkulttuurin ero verrattuna omiin työpaikkoihini. Olen itse tehnyt parikymmentä vuotta työtä teollisuuden parissa, jossa työkavereiden välinen solidaarisuus ajoi pääsääntöisesti tuottavuuden edelle. Työnjohtaja oli rajapintana virheiden esiintuomisessa, ei työkaverit. Jos jollain oli "oikeassa" elämässään vaikeaa, hänelle annettiin löysää normaalia enemmän. Näissä wanhanliitton paikoissa on selkeästi kaksi leiriä, työnantaja edustajineen ja duunarit, nämä osapuolet sitten käyvät kissa ja hiiri-leikkiään vuosikymmenestä toiseen. On mukavampi puolustaa työkaveria "kapitalistiriistäjiä" vastaan jonka ilot ja surut tunnet ja tiedät kuin täysin tuntematonta hahmoa, josta tiedät nimen. Näillä työpaikoilla, joissa pelin henki on "ne ovat maksavinaan palkkaa, me olemme tekevinämme töitä" solidaarisuus on sisäänrakennettu juttu, joka on muodostunut koodiksi vuosikymmeniä sitten, kun maalta muutettiin kaupunkeihin ja uuden elämän uudet kaverit löytyivät työmaalta. Tällainen nykypäivän teflonindividualismi ei oikein sovi sellaisiin ympäristöihin. Toki niitäkin oli, mutta kummajaisina heitä pidettiin.[/QUOTE]

Onko kiva olla tuollainen ihminen, joka lorvii työpaikalla ja jauhaa paskaa ja esittää tekevänsä jotain?
Eikö lapsetkin kasva kieroon? Ei tuosta pääse irti kotonakaan.

 

["vieras"]

[QUOTE="sasa";28687596]Selkeä työkulttuurin ero verrattuna omiin työpaikkoihini. Olen itse tehnyt parikymmentä vuotta työtä teollisuuden parissa, jossa työkavereiden välinen solidaarisuus ajoi pääsääntöisesti tuottavuuden edelle. Työnjohtaja oli rajapintana virheiden esiintuomisessa, ei työkaverit. Jos jollain oli "oikeassa" elämässään vaikeaa, hänelle annettiin löysää normaalia enemmän. Näissä wanhanliitton paikoissa on selkeästi kaksi leiriä, työnantaja edustajineen ja duunarit, nämä osapuolet sitten käyvät kissa ja hiiri-leikkiään vuosikymmenestä toiseen. On mukavampi puolustaa työkaveria "kapitalistiriistäjiä" vastaan jonka ilot ja surut tunnet ja tiedät kuin täysin tuntematonta hahmoa, josta tiedät nimen. Näillä työpaikoilla, joissa pelin henki on "ne ovat maksavinaan palkkaa, me olemme tekevinämme töitä" solidaarisuus on sisäänrakennettu juttu, joka on muodostunut koodiksi vuosikymmeniä sitten, kun maalta muutettiin kaupunkeihin ja uuden elämän uudet kaverit löytyivät työmaalta. Tällainen nykypäivän teflonindividualismi ei oikein sovi sellaisiin ympäristöihin. Toki niitäkin oli, mutta kummajaisina heitä pidettiin.[/QUOTE]

Minulla on samanlaista kokemusta, ollaan yhtä porukkaa, mutta keskenään, ei työnantajan puolesta. Turvallisuuskulttuuri on itserakennettua, eikä siinä firman visiot ja missiot paljon paina. Ollaan toistemme puolta, vaikka se sataakin tietty usein työnantajan laariin siinä mielessä, että kukaan muu ei tee sitä hyvä tulosta kuin me, rivityöntekijät.

 

[Keittiönoita]

[QUOTE="sasa";28687596]Selkeä työkulttuurin ero verrattuna omiin työpaikkoihini. Olen itse tehnyt parikymmentä vuotta työtä teollisuuden parissa, jossa työkavereiden välinen solidaarisuus ajoi pääsääntöisesti tuottavuuden edelle. Työnjohtaja oli rajapintana virheiden esiintuomisessa, ei työkaverit. Jos jollain oli "oikeassa" elämässään vaikeaa, hänelle annettiin löysää normaalia enemmän. Näissä wanhanliitton paikoissa on selkeästi kaksi leiriä, työnantaja edustajineen ja duunarit, nämä osapuolet sitten käyvät kissa ja hiiri-leikkiään vuosikymmenestä toiseen. On mukavampi puolustaa työkaveria "kapitalistiriistäjiä" vastaan jonka ilot ja surut tunnet ja tiedät kuin täysin tuntematonta hahmoa, josta tiedät nimen. Näillä työpaikoilla, joissa pelin henki on "ne ovat maksavinaan palkkaa, me olemme tekevinämme töitä" solidaarisuus on sisäänrakennettu juttu, joka on muodostunut koodiksi vuosikymmeniä sitten, kun maalta muutettiin kaupunkeihin ja uuden elämän uudet kaverit löytyivät työmaalta. Tällainen nykypäivän teflonindividualismi ei oikein sovi sellaisiin ympäristöihin. Toki niitäkin oli, mutta kummajaisina heitä pidettiin.[/QUOTE]
Mä ymmärrän ihan hyvin tuon ja työpaikoissa, joissa on selkeä hierarkia, homma varmaan toimiikin noin eli on työntekijät vastaan työnantajat. Ja työntekijät liittoutuvat keskenään työnantajia vastaan.

Mun työpaikallani ei ole hierarkiaa. Osakeyhtiössä on oltava nimellisesti toimitusjohtaja, mutta ko henkilö ei ole meidän pomomme eikä määrää, mitä ja miten teemme työmme. Meillä jokainen vastaa tekemästään työstä ja siitä, että hommat tulee tehtyä. Jos on töissä puolikuntoisena ja tekee tuplaten virheitä normaaliin työpäivään verrattuna, niin sitten se on voi voi ja joutuu korjaamaan tuplaten enemmän tekemiään virheitä. Joskus onkin ihan hyvä arvioida, jäisikö suosista päänsärkyisenä univelkaisena peiton alle ja tekisi duunit vasta illalla tai vaikka seuraavana sunnuntaina vai ottaako riskin, että koko päivän vain sohlaa jotakin Hyvää tässä on mun mielestäni se, että kukaan ei kysele, miksi olen pois tai miksi haluan tehdä työni vasta illalla. On täysin oma asiani, onko syynä päänsärky vai kenties se, että anopin kumminkaima tulisi lounasaikaan käymään ja mun pitäisi ehtiä siivota sitä ennen. Tai että kissa on kuollut ja pillittäisin vain koko päivän. Meillä ei siis tarvitse työkavereille selitellä, miksi haluaa tehdä niinkuin haluaa tehdä.

Edellisen lisäksi meillä on työn puolesta kattava työterveyshuolto eli voimme käyttää ihan mitä tahansa palveluita, mitä Mehiläisestä löytyy. Jopa hammashoito ja gynellä käynnit menee työterveyshuoltona. Lisäksi meillä bonusohjelma palkitsee sekä osakkaat että ei-osakkaat. Rajaa "herrojen" ja "duunareiden" välillä ei oikeastaan ole lainkaan. Rekrytoitaessa tietysti pitää varmistaa, että uusi henkilö oikeasti ja aidosti sopii tämän tapaiseen työhön. Läheskään kaikki eivät sovi ja se on toki ihan ymmärrettävääkin.

 

["vieras"]

Mä ymmärrän ihan hyvin tuon ja työpaikoissa, joissa on selkeä hierarkia, homma varmaan toimiikin noin eli on työntekijät vastaan työnantajat. Ja työntekijät liittoutuvat keskenään työnantajia vastaan.

Me ei olla työnantajaa vastaan, ei vaan olla sen puolesta Ei sekään ole, ainakaan meidän puolesta.

 

["sasa"]

[QUOTE="hmmm";28687632]Onko kiva olla tuollainen ihminen, joka lorvii työpaikalla ja jauhaa paskaa ja esittää tekevänsä jotain?
Eikö lapsetkin kasva kieroon? Ei tuosta pääse irti kotonakaan.[/QUOTE]

Tavalliset teollisuusduunarit eivät useimmiten elä työskennelläkseen, vaan työskentelevät elääkseen. Eli töissä käydään tienatakseen rahaa, joka sitten mahdollistaa sen "oikean" elämän. Työ on vain välttämätön paha ja mitä vähemmällä palkkansa ansaitsee, sen enemmän jää aikaa ja voimia siihen "oikeaan" elämään työpaikan porttien ulkopuolella. Se on vähän sellaista sitku-elämää. Sitku työpäivä päättyy, sitku on viikonloppu, sitku on kesäloma, sitku on eläkkeellä. Työstä ei saa henkisiä eväitä, niin saa edes kavereita, joiden kanssa lusia päivää, viikkoa, vuotta loppuun.

Ei sellaista ymmärrä kukaan, kenestä on mukavaa mennä työpaikalle, joka tarjoaa muutakin ravintoa kuin palkkapäivän. Tai mahdollisuus pitää etäpäiviä.

 

["Vieras"]

Blaa blaa blaa Keittiönoita. Jaksat jankata ja jankata. Sun näkökulma on tullut esille jo 7 sivua sitten.

 

[Keittiönoita]

[QUOTE="sasa";28687748]Tavalliset teollisuusduunarit eivät useimmiten elä työskennelläkseen, vaan työskentelevät elääkseen. Eli töissä käydään tienatakseen rahaa, joka sitten mahdollistaa sen "oikean" elämän. Työ on vain välttämätön paha ja mitä vähemmällä palkkansa ansaitsee, sen enemmän jää aikaa ja voimia siihen "oikeaan" elämään työpaikan porttien ulkopuolella. Se on vähän sellaista sitku-elämää. Sitku työpäivä päättyy, sitku on viikonloppu, sitku on kesäloma, sitku on eläkkeellä. Työstä ei saa henkisiä eväitä, niin saa edes kavereita, joiden kanssa lusia päivää, viikkoa, vuotta loppuun.

Ei sellaista ymmärrä kukaan, kenestä on mukavaa mennä työpaikalle, joka tarjoaa muutakin ravintoa kuin palkkapäivän. Tai mahdollisuus pitää etäpäiviä.[/QUOTE]
Kyllä mä ymmärrän, koska olen ollut myös sellaisissa työpaikoissa, joissa en ole viihtynyt.

 

["sasa"]

Kyllä mä ymmärrän, koska olen ollut myös sellaisissa työpaikoissa, joissa en ole viihtynyt.

Kommenttini ei ollut kohdistettu sinuun, vaan yleisellä tasolla näille ihmisille, joista lapsetkin menevät piloille duunariperheissä.

 

[wyyw]

Jonkun verran puhun omista asioista, mutta lähinnä sen mitä tulee esille työn kautta. Hoiva-alalla jonkun verran työhön vaikuttaa asiat mistä on kiinostunut työajan ulkopuolella tai esim. se sopiiko vuorojen vaihtaminen yksityiselämän kuvioihin hyvin, huonosti vai hyvin huonosti. Joidenkin työkavereiden kanssa kuulumisia vaihdetaan muutenkin harrastusten kautta tai esim. lapsiin liityen koulusta tai heidän harrastuksista.

 

[nykyinen tuppisuu]

Veikkaan, että näillä 'maan hiljaisilla' on joku aiempi ikävä kokemus juoruilevista tai arvostelevista työkavereista. Sellaisia ihmisiä nimittäin on valitettavan paljon, jotka onkivat toisten asioita tietoonsa vain voidakseen hyötyä tiedoistaan jotenkin.

 

[holtiton tohtoritäti]

Mutta usein monissa keskusteluissa määritellään vallitsevia normeja ja niiden toteuttamisen perusteella arvioidaan ihmisiä, oli se hyvä asia tai ei. Jos keskustelun päätteeksi aina todetaan että "kenenkään ei ole pakko tehdä mitään" tai "jokainen voi tehdä elämällään mitä haluaa" niin se on ok ja niin voi sanoa, mutta ihmisillä on kuitenkin silti tapana arvioida muiden käytöstä ja puheita ja päätellä siitä, onko tämä outo vai ei.

Mä en noudata kaikkia vallitsevia normeja mutta sen olen huomannut töissä, että joka valottaa vähän taustaansa tai tilannettaan, on jollain lailla muiden silmissä mukavampi ja hänestä saa ikäänkuin "otteen" paremmin.

Kuten tämä kommentti paljastaa, niin yksityisasioita udellaan juuri sen takia, että tietojen avulla ihminen on helppo kategorisoida ja häntä on helpompi hallita. Esim. lapsettomia jotkut pitävät itsekkäinä, naimattomia nelikymppisiä luusereina (eronnut tai vanhapiika/poika), teini-iässä lapsen saaneita holtittomina jne.

Mä olen itse saanut lapsen teininä ja huomasin aika nopeasti, että joidenkin ihmisten silmissä se lähes mitätöi ihmisarvoni kokonaan. Näin myös, miten lapseni iän kerrottuani ihmiset alkoivat laskea päässään ja heidän ilmeensä sitten paljasti, mitä he ajattelivat. Opin aika nopeasti pitämään turpani tukossa kaikesta yksityiselämään liittyvästä sellaisissa paikoissa, joissa imagolla oli merkitystä, kuten juuri työpaikoilla. Joskus kun kohdalle osui aivan käsittämättömän sitkeä utelija, jonka huomasin olevan loukkaantumassa väistelystäni, aloin aivan yksinkertaisesti valehdella vastaukset. Sitä saa, mitä tilaa.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";28687352]Meinasin tehdä oman aloituksen, mutta laitan nyt tähän samaan.

Minä en kertakaikkiaan ymmärrä ihmisiä joille lähestulkoon kaikki on pyhää ja herra varjele YKSITYISASIOITA!!

Mitä helvetin haittaa siitä on, jos työkaveri tai naapuri tirtää että olen parisuhteessa tai mitä harrastan?

Todella paljon monenmoisia ketjuja seuranneena hyvinkin moni muistaa mainostaa että sehän on YKSITYISASIA / VALTAKUNNAN SALAISUUS.
Se on hei meen yksityisasia!!

MITÄ VITTUA?!!? Miksi kaikki pitää salata? Se mitä peuainetta ostaa, mitä lainaa kirjastosta, kuinka vanha oma lapsi on tai koska pitää kesälomansa. Mistään ei voi puhua kelleen (jollei se satu olemaan sydänystävä) ettei hei vaan yksityisasiat leviä!

Ihmettelen teitä salailijoita miten ylipäätään uskallatte laittaa nenäänne ulos valoisaan aikaan. Joku voi hei nähdä, se on sentään yksityisasia! :O[/QUOTE]

Jännä. Juuri kellään ei ole pokkaa kommentoida tätä .

 

[Lörppäsuuko muka]

Ne työkaverit jotka kertovat elämästään, minäkin kerron omastani heille. Ne jotka ovat todella pidättyväisiä ja puhuvat korkeintaan muiden asioista, puhun heille todella valikoivasti koska he ovat yleensä pahimpia juorukelloja ja tarinoiden levittelijöitä. En luota ihmiseen joka ei koskaan puhun elämästään töissä, koska joskus se on yhteydessä siihen että omasta elämästä on tarve antaa täydellinen kuva ja muiden virheitä täytyy ruotia senkin edestä.

Työpaikka on sosiaalinen tilanne kuten muuallakin, eikä mulla ainakaan ole salattavaa. Jos joku haluaa repostella sillä että mun isä on alkoholisti ja mulla on vaikeeta sisaruksien kanssa, niin ihan vapaasti. Ei tee minusta huonompaa ihmistä.

 

[luitko]

Ne työkaverit jotka kertovat elämästään, minäkin kerron omastani heille. Ne jotka ovat todella pidättyväisiä ja puhuvat korkeintaan muiden asioista, puhun heille todella valikoivasti koska he ovat yleensä pahimpia juorukelloja ja tarinoiden levittelijöitä. En luota ihmiseen joka ei koskaan puhun elämästään töissä, koska joskus se on yhteydessä siihen että omasta elämästä on tarve antaa täydellinen kuva ja muiden virheitä täytyy ruotia senkin edestä.

Työpaikka on sosiaalinen tilanne kuten muuallakin, eikä mulla ainakaan ole salattavaa. Jos joku haluaa repostella sillä että mun isä on alkoholisti ja mulla on vaikeeta sisaruksien kanssa, niin ihan vapaasti. Ei tee minusta huonompaa ihmistä.

ap:n työkaveri ei halua retostella muiden elämää, eikä edes tietää ap:n elämästä vaan pysyttäytyä työasioissa, mutta tämä ei käy ap:lle.