Minkä verran te puhutte ns "omista asioistanne" työpaikalla?? Kun minua ihmetyttää työkaverini...

["vieras"]

[QUOTE="kätilö";28686986]Kyllä puhutaan omistakin asioista. Työssä vietetään todella paljon aikaa elämästä. Surullinen ajatus, että niiden ihmisten kanssa ei voisi jakaa MITÄÄN asioita. Jos joku ei puhu mistään, niin se on toki oma valinta. En kyllä musita kuin yhden työkaverin vuosien varrelta, joka ei koskaan kertounut mitään itsestään.[/QUOTE]

Sinä varmaan kätilönä ja terveydenhuollon ammattilaisena ymmärrät, että esim. masentunut ihminen ei edes jaksa olla kiinnostunut muista ja työn hoitaminen vaatii jo todella paljon?

 

["kätilö"]

[QUOTE="vieras";28687032]Sinä varmaan kätilönä ja terveydenhuollon ammattilaisena ymmärrät, että esim. masentunut ihminen ei edes jaksa olla kiinnostunut muista ja työn hoitaminen vaatii jo todella paljon?[/QUOTE]

Toki ymmärrän, sanoinkin, että asioiden jakaminen on oma valinta. Surullinen ajatus silti olla vuosia töissä tavallaan täysin vieraiden ihmisten kanssa.Masennus on surullista,olen joskus sen sairastanut ja sain työyhteisöstä huimasti voimaa ja tukea!

 

[Ken guru]

[QUOTE="vieras";28687032]Sinä varmaan kätilönä ja terveydenhuollon ammattilaisena ymmärrät, että esim. masentunut ihminen ei edes jaksa olla kiinnostunut muista ja työn hoitaminen vaatii jo todella paljon?[/QUOTE]

Taas mentiin niin ääripäähän kuin voi. Siis meinaat tilannetta jossa joku on ollut masentunut jo silloin kun on aloittanut työt ja masennusta on jatkunut vuosia.

Kysehän ei siis ollut siitä että joku ei joinain päivänä tai ajanjaksona jaksa puhua mitään henkilökohtaista, vaan siitä, ettei joku puhu mitään henkilökohtaista koskaan.

 

["kätilö"]

Taas mentiin niin ääripäähän kuin voi. Siis meinaat tilannetta jossa joku on ollut masentunut jo silloin kun on aloittanut työt ja masennusta on jatkunut vuosia.

Kysehän ei siis ollut siitä että joku ei joinain päivänä tai ajanjaksona jaksa puhua mitään henkilökohtaista, vaan siitä, ettei joku puhu mitään henkilökohtaista koskaan.

Näin. Lisäksi tutussa työyhteisössä voi aamulla sanoa, että mulla on tänään vähän huono päivä, kun terttutuulikilla on korvatulehdus ja olen valvonut koko yön, eikä tämä ole henkilökohtaista. Työkaverit antavat olla omassa rauhassa ja iltapäivällä asialle voi yleensä jo nauraa.

 

["vieras"]

[QUOTE="kätilö";28687043]Toki ymmärrän, sanoinkin, että asioiden jakaminen on oma valinta. Surullinen ajatus silti olla vuosia töissä tavallaan täysin vieraiden ihmisten kanssa.Masennus on surullista,olen joskus sen sairastanut ja sain työyhteisöstä huimasti voimaa ja tukea![/QUOTE]

Masennukseen on nykypäivänä erinomaista hoitoa ja siitä paranee todennäköisesti. Minusta on surullista jos työntekijää arvioidaan "kaverillisuuden" perusteella - kyllä minun ystävät on ihan muualla kuin töissä ja työkaverit erikseen.

 

["kätilö"]

[QUOTE="vieras";28687072]Masennukseen on nykypäivänä erinomaista hoitoa ja siitä paranee todennäköisesti. Minusta on surullista jos työntekijää arvioidaan "kaverillisuuden" perusteella - kyllä minun ystävät on ihan muualla kuin töissä ja työkaverit erikseen. [/QUOTE]

Mähän en ole arvioinut ketään kaverillisuuden perusteella, vaan mulle itselle olis surullinen ajatus olla työssä 40tuntia viikossa niin kuin vieraiden ihmisten kanssa. Työssä olen saanut hyviä, rakkaita ystäviä vuosien aikana.
Jos siis joku haluaa olla jakamatta asioitaan, niin se on edelleenkin ihan oma valinta

 

["vieras"]

Osallistuin ketjuun aikaisemmin, palasin lukemaan ketjua. Toivottavasti ihmiset eivät ajattele, että ihminen, joka ei kerro (ainakaan kysymättä) itsestään paljon olisi myös epäystävällinen ja epäkohtelias samoin tein. Kyllä minä osaan tervehtiä ihmisiä ja jutella ummet ja lammet, mutten vain kerro omia asioitani. Useimmiten se onnistuu enemmän kuin hyvin, sillä puheliaat ihmiset eivät ole oikeasti niinkään kiinnostuneita toisten asioista vaan niin omistaan, että he saavat kertoa itsestään mahdollisimman paljon. Ehkä he eivät huomaa asiaa aina, heidän esittämänsä kysymykset ovat usein vain pohjustusta sille, mitä he haluavat kertoa itsestään. Usein toistamiseen ja vielä uudelleen. Sokeutuvat itselleen. Ymmärrän senkin enkä pidä pahana.

 

["vieras"]

[QUOTE="kätilö";28687095]Mähän en ole arvioinut ketään kaverillisuuden perusteella, vaan mulle itselle olis surullinen ajatus olla työssä 40tuntia viikossa niin kuin vieraiden ihmisten kanssa. Työssä olen saanut hyviä, rakkaita ystäviä vuosien aikana.
Jos siis joku haluaa olla jakamatta asioitaan, niin se on edelleenkin ihan oma valinta[/QUOTE]

Juu, itsekin olen saanut ystäviä työpaikalta ja se on vain rikkaus ehdottomasti. Minusta työelämässä on valtavat paineet ihmisillä jo muutenkin ja moni opiskelee, hoitaa lapsia samanaikaisesti niin todella hyvin ymmärrän, ettei työpaikalla halua kuin keskittyä täysillä itse työhön. Ja olla asenteella, että työpaikalla puhutaan työasioista. Kukin tyylillään siis

 

[Nohh]

Outoa olisi, jos mitään ei kertoisi. Meillä työporukka, jossa kaikki tietää toistensa perheet, kuulumiset tms. Mukavaa, kun työn lomassa voi jutella kaikesta ja vaihtaa ajatuksia. Käydään välillä vapaa-ajanlaskun yhdessä jossain. Ymmärrän ap tunteesi.

 

[Keittiönoita]

Ei se nyt vain sitäkään ole. Se henkilökohtaisen rajakin kun on ihmisillä niin erilainen, minulta saa kysyä palkkaa ja velkojen määrääkin ilman että loukkaannun ja vieläpä iloisesti kerron ne, mutta todella monelle menot ja tulot ovat tabu, josta ei vaan puhuta ja ymmärrän sen kyllä. Minusta joku perhesuunnittelu on ihan avoin asia, kerron reippaasti omista suunnitelmista ja ongelmista, joita minulla on raskautumisen kanssa fyysisistä syistä. Jos siis tulee puheeksi. Toisille joku lasten lukumääräkin tuntuu olevan yksityisyyden piiriin kuuluva asia.

Minä olen ihmisenä sellainen miehen kainalossa kotona nysvääjä, jolla on vain kaksi hyvää ystävää ja biletykseen isompi kaveriporukka, jota näen kerran kuussa tai harvemmin. Työpaikka on tärkeä sosiaalinen henkireikä ja mukavia, avoimia ihmisiä siellä onneksi onkin. Työ itsessään ei ole hirveän haastavaa eli ehtii kyllä.

Tällä hetkellä opiskelen alaa, jota tulen tekemään ja nyt jo kausittain teenkin kotona tietokoneella. En tiedä, alanko sitten avautua vaikka sille lähikaupan kassalle, etten ihan mökkiinny. Toisaalta kyseessä on unelma-ammattini, ja yksi suuri syy olikin etätyöskentely yksin kotona.

Erilaisetodotukset ja lähtökohda.t on kaikilla tähänkin asiaan, yritetään sietää toisiamme.

Juuri näin. Mua ei suoranaisesti haittaa, vaikka joku töissä tulisikin kertomaan yksityiselämästään. Kunhan ei siis keskeytä työntekoani vaan jutustelee tauolla. Siedän siis sitä, että mulle avaudutaan Nico-Petterin korvatulehduksista. Mutta vastaavasti sitten odotan Nico-Petterin äidiltä/isältä, että hän sietää sen, että mä puhun työasioista tai jostain yleisistä asioista enkä itsestäni tai lapsistani. Sietämisen pitää siis olla vastavuoroista.

Voisikohan tälläkin asialla olla tekemistä sen kanssa, millaista kunkin muu sosiaalinen elämä on ja miten paljon kukin sosiaalista elämää tuntee tarvitsevansa? Mulle työ ei ole sosiaalinen henkireikä vaan mulla on ihan riittävästi (joskus tuntuu, että vähän liikaakin ) sosiaalista elämää työajan ulkopuolella. Sen sijaan työni on mielenkiintoista ja haastavaa, siinä joutuu koko ajan opettelemaan uusia juttuja, käyttämään loogista päättelykykyään sekä ongelmanratkaisukykyä. Lisäksi mun työni sisältää myös jossain määrin asiakasrajapinnassa työskentelyä (ts olen suoraan yhteydessä asiakkaiden edustajiin), joten en tarvitse työltäni enempää sosiaalista kanssakäymistä. Ainakaan sillä tasolla, että alkaisin jutella omasta elämästäni kuten ystäville ja kavereille jutellaan vapaa-aikana.

 

["kätilö"]

Juuri näin. Mua ei suoranaisesti haittaa, vaikka joku töissä tulisikin kertomaan yksityiselämästään. Kunhan ei siis keskeytä työntekoani vaan jutustelee tauolla. Siedän siis sitä, että mulle avaudutaan Nico-Petterin korvatulehduksista. Mutta vastaavasti sitten odotan Nico-Petterin äidiltä/isältä, että hän sietää sen, että mä puhun työasioista tai jostain yleisistä asioista enkä itsestäni tai lapsistani. Sietämisen pitää siis olla vastavuoroista.

Voisikohan tälläkin asialla olla tekemistä sen kanssa, millaista kunkin muu sosiaalinen elämä on ja miten paljon kukin sosiaalista elämää tuntee tarvitsevansa? Mulle työ ei ole sosiaalinen henkireikä vaan mulla on ihan riittävästi (joskus tuntuu, että vähän liikaakin ) sosiaalista elämää työajan ulkopuolella. Sen sijaan työni on mielenkiintoista ja haastavaa, siinä joutuu koko ajan opettelemaan uusia juttuja, käyttämään loogista päättelykykyään sekä ongelmanratkaisukykyä. Lisäksi mun työni sisältää myös jossain määrin asiakasrajapinnassa työskentelyä (ts olen suoraan yhteydessä asiakkaiden edustajiin), joten en tarvitse työltäni enempää sosiaalista kanssakäymistä. Ainakaan sillä tasolla, että alkaisin jutella omasta elämästäni kuten ystäville ja kavereille jutellaan vapaa-aikana.

Varmaankin riippuu paljon työnkuvasta. Monissa työssä sitä työkaveria nähdään se muutaman kerran päivässä kahvitauolla jos silloinkaan. Omassa työssä esim hyvin hiljaisessa yövuorossa ollaan yhdessä se lähes 10 tuntia. Se kontakti siihen työkaveriin on väkisinkin erilainen.

 

["vieras"]

Juuri näin. Mua ei suoranaisesti haittaa, vaikka joku töissä tulisikin kertomaan yksityiselämästään. Kunhan ei siis keskeytä työntekoani vaan jutustelee tauolla. Siedän siis sitä, että mulle avaudutaan Nico-Petterin korvatulehduksista. Mutta vastaavasti sitten odotan Nico-Petterin äidiltä/isältä, että hän sietää sen, että mä puhun työasioista tai jostain yleisistä asioista enkä itsestäni tai lapsistani. Sietämisen pitää siis olla vastavuoroista.

Voisikohan tälläkin asialla olla tekemistä sen kanssa, millaista kunkin muu sosiaalinen elämä on ja miten paljon kukin sosiaalista elämää tuntee tarvitsevansa? Mulle työ ei ole sosiaalinen henkireikä vaan mulla on ihan riittävästi (joskus tuntuu, että vähän liikaakin ) sosiaalista elämää työajan ulkopuolella. Sen sijaan työni on mielenkiintoista ja haastavaa, siinä joutuu koko ajan opettelemaan uusia juttuja, käyttämään loogista päättelykykyään sekä ongelmanratkaisukykyä. Lisäksi mun työni sisältää myös jossain määrin asiakasrajapinnassa työskentelyä (ts olen suoraan yhteydessä asiakkaiden edustajiin), joten en tarvitse työltäni enempää sosiaalista kanssakäymistä. Ainakaan sillä tasolla, että alkaisin jutella omasta elämästäni kuten ystäville ja kavereille jutellaan vapaa-aikana.

Minullekin työpaikka on paikka, jossa suoritetaan sitä kaavamaista hommaa, hyvin säännellysti (tunnet minut keittis) eikä siinä ole läheskään aina aikaa turinointiin. Mutta turinoin ja juttelen siellä olevien ystävieni kanssa, kun aikaa. En niiden kanssa, joitten kanssa minulla ei ole yhteistä.

 

[Keittiönoita]

[QUOTE="kätilö";28687182]Varmaankin riippuu paljon työnkuvasta. Monissa työssä sitä työkaveria nähdään se muutaman kerran päivässä kahvitauolla jos silloinkaan. Omassa työssä esim hyvin hiljaisessa yövuorossa ollaan yhdessä se lähes 10 tuntia. Se kontakti siihen työkaveriin on väkisinkin erilainen.[/QUOTE]
Tuo on aivan totta. Mun työni on sellaista, että töistä pääsee lähtemään heti, kun hommat on tehty valmiiksi tai siihen pisteeseen, että niitä voi jatkaa seuraavana päivänä. Mitä enemmän käyttää aikaansa työkavereiden kanssa rupatteluun (itsestään, työstä tai yleisistä asioista), sitä myöhemmin pääsee lähtemään kotiin. Yksi syy siihen, miksi tykkään tehdä töitä kotona ja yksin. Kotona saan kuudessa tunnissa tehtyä sen, mihin toimistolla menee kahdeksan tuntia. Ja meillä tosiaan ei rupatella lasten korvatulehduksista tai puolison työpaikanvaihdoksista vaan ihan työasioista.

 

[Keittiönoita]

[QUOTE="kätilö";28687053]Näin. Lisäksi tutussa työyhteisössä voi aamulla sanoa, että mulla on tänään vähän huono päivä, kun terttutuulikilla on korvatulehdus ja olen valvonut koko yön, eikä tämä ole henkilökohtaista. Työkaverit antavat olla omassa rauhassa ja iltapäivällä asialle voi yleensä jo nauraa.[/QUOTE]
Tämäkin on niin työpaikkakohtaista. Terttutuulikin korvatulehdus tuskin kiinnostaisi firman ukkoja tai se, että olen nukkunut huonosti. Jos en pysty tekemään töitäni, niin silloin mun pitää joko tehdä ne joskus myöhemmin (esim viikonloppuna) tai delegoida ne muille (mikä ei yleensä onnistu, koska kaikilla on kädet täynnä töitä). Työkavereitani ei kiinnosta, miksi en voi töitäni tehdä kuin korkeintaan siltä osin, kuinka pitkään aion olla pois kuvioista (päivän vai kenties kuukauden) ja aiheuttaako työkyvyttömyyteni jotain muutoksia heidän töihinsä. Mun työssäni saa olla aina omassa rauhassa paitsi silloin, kun on joku työasia, joka on hoidettava yhdessä. Mutta se on hoidettava, vaikka olisi ollut yöllä viisi terttutuulikin korvatulehdusta. Meillä on aika yksioikoinen oletus, että jos saavut töihin, olet kykenevä myös työsi tekemään. Toisaalta meillä on myös tämä etätyömahdollisuus eli jos terttutuulikki on valvottanut yön, niin voit aamulla vetää vielä peittoa korviin ja aloittaa työsi myöhemmin.

 

["kätilö"]

Tämäkin on niin työpaikkakohtaista. Terttutuulikin korvatulehdus tuskin kiinnostaisi firman ukkoja tai se, että olen nukkunut huonosti. Jos en pysty tekemään töitäni, niin silloin mun pitää joko tehdä ne joskus myöhemmin (esim viikonloppuna) tai delegoida ne muille (mikä ei yleensä onnistu, koska kaikilla on kädet täynnä töitä). Työkavereitani ei kiinnosta, miksi en voi töitäni tehdä kuin korkeintaan siltä osin, kuinka pitkään aion olla pois kuvioista (päivän vai kenties kuukauden) ja aiheuttaako työkyvyttömyyteni jotain muutoksia heidän töihinsä. Mun työssäni saa olla aina omassa rauhassa paitsi silloin, kun on joku työasia, joka on hoidettava yhdessä. Mutta se on hoidettava, vaikka olisi ollut yöllä viisi terttutuulikin korvatulehdusta. Meillä on aika yksioikoinen oletus, että jos saavut töihin, olet kykenevä myös työsi tekemään. Toisaalta meillä on myös tämä etätyömahdollisuus eli jos terttutuulikki on valvottanut yön, niin voit aamulla vetää vielä peittoa korviin ja aloittaa työsi myöhemmin.

Mä en suinkaan sanonut, että terttutuulikin korvatulehdus vaikuttaisin työntekoon. Siihen se ei vaikuta, eikä saa vaikuttaa. Kuitenkin siinä omassa työyhteisössä voi asian kertoa ja työkaverit ymmärtää miksi muuten on pysäkillä tai normia vaisumpi. Etätyömahdollisuutta ei luonnollisesti ole

 

[no muutama syy]

Mä en puhu enkä pukahda useinkaan kuin välttämättömimmät, eli siis työasioista puhun kyllä.

1. Olen ujo
2. En tykkää puhua vieraille yksityisasioistani
3. En ole hyvä small talkissa.
4. Ärsyttää kaikki papupadat (en väitä että ap on)

Niin, että sillai.

 

["vieras"]

Meinasin tehdä oman aloituksen, mutta laitan nyt tähän samaan.

Minä en kertakaikkiaan ymmärrä ihmisiä joille lähestulkoon kaikki on pyhää ja herra varjele YKSITYISASIOITA!!

Mitä helvetin haittaa siitä on, jos työkaveri tai naapuri tirtää että olen parisuhteessa tai mitä harrastan?

Todella paljon monenmoisia ketjuja seuranneena hyvinkin moni muistaa mainostaa että sehän on YKSITYISASIA / VALTAKUNNAN SALAISUUS.
Se on hei meen yksityisasia!!

MITÄ VITTUA?!!? Miksi kaikki pitää salata? Se mitä peuainetta ostaa, mitä lainaa kirjastosta, kuinka vanha oma lapsi on tai koska pitää kesälomansa. Mistään ei voi puhua kelleen (jollei se satu olemaan sydänystävä) ettei hei vaan yksityisasiat leviä!

Ihmettelen teitä salailijoita miten ylipäätään uskallatte laittaa nenäänne ulos valoisaan aikaan. Joku voi hei nähdä, se on sentään yksityisasia! :O

 

["vieras"]

Minusta on normaalia, ettei raportoi jatkuvasti omia juttujaan työkavereille.
Ketä ne ihan oikeasti kiinnostaa? Kenellä nykyisin on töissä niin löysää, että voi käyttää työaikaa omien asioiden selostamiseen. Voihan sen "hammaslääkäri soitti takaisin" mainita, mutta eipä siitä sen enempää jäädä keskustelemaan. Työaika on sen 7,5 tuntia ja työtä riittäisi joka päivä enemmänkin. Olen töissä IT-alalla ja tuloksia pitää saada aikaa työajalla. Ruoka- ja kahvitauot on eri juttu, mutta aika erikoista, silloin tehdään joku kysely "mitä teitte viikonloppuna" ja sitten kaikki selostaa mitä mies sanoi ja teki ja missä kaikesssa on lasten kanssa kierretty...
Kivat työkaverit minulla on, mutta töissä keskitytään töihin

 

[Keittiönoita]

[QUOTE="kätilö";28687334]Mä en suinkaan sanonut, että terttutuulikin korvatulehdus vaikuttaisin työntekoon. Siihen se ei vaikuta, eikä saa vaikuttaa. Kuitenkin siinä omassa työyhteisössä voi asian kertoa ja työkaverit ymmärtää miksi muuten on pysäkillä tai normia vaisumpi. Etätyömahdollisuutta ei luonnollisesti ole[/QUOTE]
Mä kyllä ymmärrän tuon, koska olin itsekin melkein 20 vuotta hoitoalalla Mutta nyt olen miesvaltaisella alalla ja tykkään tosi paljon siitä, että kukaan ei edes kiinnitä huomiota siihen, olenko pysäkillä tai normia vaisumpi. Meillä saattaa kuka tahansa olla vähän poissaoleva jo ihan vain sen vuoksi, että se pyörittää päässään jotain ohjelmointiongelmaa. Jos siis joku on lounastauolla ihan hiljaa, niin se ei aiheuta muissa mitään ihmettelyä. Ne juttelee, joilla on sillä hetkellä jotain juteltavaa. Muut kuuntelevat tai ovat omissa ajatuksissaan.

Musta on ollut tosi hienoa, että olen voinut laittaa aamulla vain sähköpostia, että taidan sittenkin pitää etätyöpäivän. Ei mun tarvitse kertoa, miksi niin haluan tehdä. Ja tuskin työkavereitani edes kiinnostaisi. Jos en tule toimistolle, niin en tule. Toki jos olen sopinut jonkun työjutun kollegan kanssa, niin hänen kanssaan on ensin neuvoteltava, voisiko asian siirtää jollekin toiselle päivälle. Mutta en mä ole työkavereilleni tilivelvollinen siitä, miksi haluan sen siirtää. Kollega kyllä sanoo, jos siirto ei hänelle sovi ja sitten se on vaan mentävä, vaikkei huvittaisi.

 

["laala"]

Minä keskityn töissä pitkälti työasioihin. Olen palvelulaitoksen johtaja, ja minulla on sen verran kiire, että käytän kaiken ajan töissä töiden miettimiseen. Olen kyllä ihan kiinnostunut työkaverien kuulumisista, ja jos on luppoaikaa niin juttelen kaikennäköistä, mutta harvoin minulla on. Olen varmaan ärsyttävä, koska syön usein koneen edessä ja en tunne tarvetta kahvitauoille.

Olen ollut työpaikallani kauan, ja muutaman työntekijän kanssa olen ihan sydänystävä jo ajalta ennen yhteiseen työhön päätymistä. Harvoin silti töissä heidänkään kanssaan juttelen töissä muuta kuin työasioita... tosin jos aloittavat, niin kuuntelen kyllä (hetken, ja sitten liukenen ) ja palaan vapaalla asiaan paremmin.

Tykkään työstäni, ja haluan käyttää työaikani hyvin. Jo ihan senkin tähden, että olen perheellinen ja yritän pysyä työajassa. Ei ole aikaa lirkutteluun eikä löysäilyyn siis

 

[nohh]

[QUOTE="vieras";28687356]Minusta on normaalia, ettei raportoi jatkuvasti omia juttujaan työkavereille.
Ketä ne ihan oikeasti kiinnostaa? Kenellä nykyisin on töissä niin löysää, että voi käyttää työaikaa omien asioiden selostamiseen. Voihan sen "hammaslääkäri soitti takaisin" mainita, mutta eipä siitä sen enempää jäädä keskustelemaan. Työaika on sen 7,5 tuntia ja työtä riittäisi joka päivä enemmänkin. Olen töissä IT-alalla ja tuloksia pitää saada aikaa työajalla. Ruoka- ja kahvitauot on eri juttu, mutta aika erikoista, silloin tehdään joku kysely "mitä teitte viikonloppuna" ja sitten kaikki selostaa mitä mies sanoi ja teki ja missä kaikesssa on lasten kanssa kierretty...
Kivat työkaverit minulla on, mutta töissä keskitytään töihin [/QUOTE]

Minua ainakin kiinnostaa, mutta työni onkin sellaista, että siinä pystyy hyvin rupattelemaan silloin tällöin. Työkavereista onkin tullut kavereita, ja se on vain mukavaa.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";28687352]Meinasin tehdä oman aloituksen, mutta laitan nyt tähän samaan.

Minä en kertakaikkiaan ymmärrä ihmisiä joille lähestulkoon kaikki on pyhää ja herra varjele YKSITYISASIOITA!!

Mitä helvetin haittaa siitä on, jos työkaveri tai naapuri tirtää että olen parisuhteessa tai mitä harrastan?

Todella paljon monenmoisia ketjuja seuranneena hyvinkin moni muistaa mainostaa että sehän on YKSITYISASIA / VALTAKUNNAN SALAISUUS.
Se on hei meen yksityisasia!!

MITÄ VITTUA?!!? Miksi kaikki pitää salata? Se mitä peuainetta ostaa, mitä lainaa kirjastosta, kuinka vanha oma lapsi on tai koska pitää kesälomansa. Mistään ei voi puhua kelleen (jollei se satu olemaan sydänystävä) ettei hei vaan yksityisasiat leviä!

Ihmettelen teitä salailijoita miten ylipäätään uskallatte laittaa nenäänne ulos valoisaan aikaan. Joku voi hei nähdä, se on sentään yksityisasia! :O[/QUOTE]
Minun suuni sulkeutuu kyllä välittömästi, kun minulta tivataan mitään tuolla mitä vittua-metodilla.

 

["vieras"]

[QUOTE="kätilö";28687095]Mähän en ole arvioinut ketään kaverillisuuden perusteella, vaan mulle itselle olis surullinen ajatus olla työssä 40tuntia viikossa niin kuin vieraiden ihmisten kanssa. Työssä olen saanut hyviä, rakkaita ystäviä vuosien aikana.
Jos siis joku haluaa olla jakamatta asioitaan, niin se on edelleenkin ihan oma valinta[/QUOTE]

Minä olen tutustunut töissä ihmisiin nimenomaan sen kautta, että tehdään yhdessä niitä meidän töitä ja niiden kanssa on kiva/helppo/mukava tehdä töitä. Työt sujuu hyvässä porukassa.

Hiljalleen on sitten selvinnyt, että jonkun lapsi on kuollut pienenä, joku on eronnut hiljattain, joku on homo, joku on asunnut suurimman osan elämästään ulkomailla, jollakin on diabetes ja toisella epilepsia. Kaikkea en tiedä, eikä tarvitsekaan. Kyllä niihin ihmisiin tutustuu, vaikka ei avauduttaisi jatkuvasti siitä mitä lapsille kuuluu, mitä mies sanoi, mitä shoppasin, miten inhottava anoppi on ja mitähän sen naapuriosaston jannepetterikin tuolla tavalla teki...

 

[Keittiönoita]

Minua ainakin kiinnostaa, mutta työni onkin sellaista, että siinä pystyy hyvin rupattelemaan silloin tällöin. Työkavereista onkin tullut kavereita, ja se on vain mukavaa.

Mä luulen, että mun työkavereitani kiinnostaisi mun viikonlopun tekemiseni yhtä paljon kuin mua kiinnostaisi niiden inttimuistelot ( = ei pätkääkään)

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";28687388]Minä olen tutustunut töissä ihmisiin nimenomaan sen kautta, että tehdään yhdessä niitä meidän töitä ja niiden kanssa on kiva/helppo/mukava tehdä töitä. Työt sujuu hyvässä porukassa.

Hiljalleen on sitten selvinnyt, että jonkun lapsi on kuollut pienenä, joku on eronnut hiljattain, joku on homo, joku on asunnut suurimman osan elämästään ulkomailla, jollakin on diabetes ja toisella epilepsia. Kaikkea en tiedä, eikä tarvitsekaan. Kyllä niihin ihmisiin tutustuu, vaikka ei avauduttaisi jatkuvasti siitä mitä lapsille kuuluu, mitä mies sanoi, mitä shoppasin, miten inhottava anoppi on ja mitähän sen naapuriosaston jannepetterikin tuolla tavalla teki...[/QUOTE]

Juuri samalla tapaa minusta on tullut hyviä rakkaita ystäviä työkavereideni kanssa, olemme ristiin kummeja toistemme lapsille, ei meistä ole tullut ystäviä sen takia, että on pakko jakaa, mitä vitun salaamista meillä on, mikä luuranko meillä on kaapissa, miksi olemme outoja. Ihan tavallisia ihmisiä olemme, tutustumme omaan tahtiimme, emme sen takia, että on pakko tai täytyy.