Milloin tietää, että on aika erota?

[pikkuvanha]

Haluan kirjoittaa tänne asioista, jotka ovat painaneet mieltäni viimeaikoina. Ehkäpä niiden kirjoittaminen auttaa minua järjestämään ajatukseni hieman paremmin.

Olen 19-vuotias tyttö ja olen seurustellut nyt niinikään 19-vuotiaan poikaystäväni kanssa 3 vuotta. Asumme yhdessä, sillä se oli luonnollisin vaihtoehto muutettuamme opiskelemaan samalle paikkakunnalle, olemme kuitenkin seurustelleet tiiviisti ja olisimme kuitenkin viettäneet kaiken vapaa-aikamme toistemme luona. Nyt en ole kuitenkaan enää niin varma, oliko yhteenmuutto niin mahtava idea kuin mitä kuvittelin.

Arki on astunut suhteeseemme nopeasti, olemme molemmat enemmän tai vähemmän stressaantuneita opiskelukiireiden vuoksi ja ystäväpiirimme on laajentunut. Elämään on tullut paljon uusia ihmisiä ja jatkuvia opiskelurientoja. Kaikki tämä on laittanut minut punnitsemaan parisuhdettamme uudelleen ja uudelleen, yhä kriittisemmällä kädellä.

Jos olisin 10 vuotta vanhempi, jos meillä olisi lapsia tai jos edes lähiaikoina ajattelisimme moisia hankkivamme, haluaisin todennäköisesti pysyä yhdessä ikuisesti juuri tämän ihmisen kanssa. Hän olisi hyvä aviomies, huolehtisi lapsista, kävisi töissä, taloutemme olisi kunnossa ja meillä olisi todennäköisesti hyvin hauskaa yhdessä. Niinhän meillä on nytkin. Tykkäämme tehdä samankaltaisia asioita: katsella hyviä elokuvia, retkeillä luonnossa, käydä rock-konserteissa, laittaa hyvää ruokaa, juhlia samanlaisessa porukassa... Listaahan voisi jatkaa loputtomiin ja tavallaan juuri nuo ovat piirteitä, joita arvostan ihmisessä, jonka kanssa haluan viettää loppuelämäni.

Suhteessamme on myös läheisyyttä, halauksia, seksiä silloin tällöin ja sen sellaista. Juuri tässä fyysisessä puolessa kuitenkin piilee suhteemme ongelmat. Olen vasta aivan viimeaikoina ajatellut asiaa näin tietoisesti ja näin järkeillen ja tullut siihen tulokseen, että minä ja poikaystäväni emme kohtaa fyysisesti lainkaan niin hyvin kuin henkisesti. Tällä en tarkoita huonoa seksiä tai sen puutetta, enkä läheisyyden puutetta, vaan jotain muuta, mikä on vielä omassa mielessänikin hieman sekavaa ja vaikeasti selitettävissä.

Koko suhteemme ajan - halaillessamme, pussaillessamme, seksiä harrastaessamme - minulla on ollut jonkinlainen tunne, että poikaystäväni tekee jotain väärin. Toisaalta taas tässä "väärässä" ei ole myöskään mitään selkeää korjattavaa. En tarkoita esim vääränlaista hyväilyä seksin aikana, olemme opettaneet toisemme hyväilemään kuten haluamme, vaan pikemminkin jotain paljon pienempää eroa. Tuntuu, ettemme osaa vastata toistemme fyysisiin signaaleihin, kun olemme toistemme lähellä. Kyse on hienosäädöstä, halauksen voimakkuudesta, suukon pehmeydestä, käsien otteesta... kaikista pienistä eleistä, jotka teemme täysin tiedostamattamme. Eikä ihmistä voi opettaa "halaamaan oikein" tai "suukottamaan oikein", varsinkaan, kun hänen tapansa halata ja suukottaa on varmasti hänelle se oikea.

Seksi välillämme oli alussa todella huonoa, mikä johtui meidän molempien nuoruudesta, ja se parantui huomattavasti varsinkin parin ensimmäisen vuoden aikana. Liitinkin tämän "fyysisen kohtaamattomuuden" pitkään kokemattomuuteen, mutta nyt olen alkanut uskoa, että kyse on paljon enemmän jostain muusta, ihmisten välisistä luontaisista eroista, jostain "geeneihin kirjoitetusta". Olen alkanutkin rinnastaa termini "fyysisen kohtaamiseen" ns. henkiseen aallonpituuteen, joka onkin jo paljon käytetympi termi. Me olemme henkisesti hyvinkin samalla aallonpituudella, mutta emme fyysisesti.

Vaistoan myös fyysisen aallonpituuden puuttumisen vaikuttavan seksiimme. En usko, että seksi välillämme enää paranee, lähinnä vähenee. Myöskään se läheisyys, mitä meillä on, ei anna minulle kaikkea, tai edes kovin paljoa. Olen väsynyt pyytämään suukkoa tai halausta, sylissä istuen sanomaan "pitele minua", tulemaan halatuksi "liian hellästi tai kovasti"..

Mutta toisaalta.... Tämähän tuntuu suorastaan idioottimaiselta syyltä erota ihmisesta, jonka kanssa on hauskaa ja jota rakastaa. Ja silti minusta tuntuu, että välillä haluan jatkaa suhdetta vain, koska se tuntuu järkevältä, vain koska eroaminen olisi niin vaikeaa, vain koska en ehkä löytäisi "ketään parempaa tilalle"...En ole tässä suhteessa enää täysin sydämmelläni vaan järjelläni.

 

[Sen tiedät vain]

sinä itse. Ei kukaan voi tuohon ohjetta antaa. Aika pitää vastauksesta huolen.

 

[Mela*]

Kuulostaa hyvin tutulta. Ei se fyysinen juttu, mutta muuten. Että kaikki on tavallaan hyvin ja hän on hyvä mies ja yhdessä on kivaa. Mutta jokin mietityttää. Jostain syystä en ole täydellä mukana suhteessa. Jostain syystä vertaan miestä vain muihin ja haluan että hän olisi enemmän tuollainen ja tuollainen. Hänessä on niin paljon hyviä puolia, juuri niin kuin sinäkin luettelit. Mutta jostain syystä kaikki ei tunnu hyvältä, koko suhde mietityttää. Haluni ovat loppuneet ja mietin eroa, vaikka en todellakaan sitä halua. Olen sinua vähän vanhempi ja suhde nuorempi, mutta minäkin mietin pääni hajalle mitä tekisin...

 

[Vanha nainen]

Monikin selittää miettineensä jo pitkään, tai suunnitelleensa sitä sun tätä, ja moni käskee jättämään, moni käskee olla jättämättä.
Joku kertoo kuinka heillä on kipnää alusta asti, ja koko ajan, ja kehottaa kokeilemaan ja etsimään sitä ja tätä, kertoo kuinka se oikea kolahtaa kun se on.
Totuus on se että kaikki sanovat ja selittävät sitä mitä on viimeisen viiden minuutin aikana mielessä käynyt.
Moni valittaa eroavansa kun ei ole kipinää, toisaalta heistä ei sen koommin kuulla.
Joku uhoaa jättävänsä miehensä, harva sen tekee seuraavana päivänä.
Joku uhoaa jättäneensä miehensä, koska jotain. tosiasiassa on tullut vain paskamainen ja hirveä ero, jota on hyvä vuosien jälkeen puhua kuin se olisi ollut naps vaan.
Vasta puoli vuotta / vuoden yhdessä olevat selittävät, kuinka he jättivät entisen ja NYT ovat löytäneet uuden urhea prinssin, jonka kanssa ei ikinä ole sitä eikä tätä ongelmaa. niin..VIELÄ!
Kannattaa kirjoittaa ja jahkata, mutta ei kannata ainakaan ottaa virikkeitä siitä mitä joku toinen täysin hetken mielijohteesta väittää miettineensä tosissaan.

 

[Mela*]

Jaa en tiedä mikä oli ylläolevan viestin tarkoitus, mutta itse olen ainakin kamppaillut tällaisten tunteiden kanssa jo pitkään tästä palstasta riippumatta, ajattelin vain kertoa että et ole ainoa. Vinkkejä en osaa antaa, ihmiset tietysti ovat niin eri mieltä asioista, joku jättäisi joku jäisi. Toivon itse vain että vastaus tulisi joku päivä eteeni.

 

[kesä_kissa]

Jotenkin kuulosti tuo kirjoituksesi niin tutulle. Minä olen 10 kk.ollu yhdessä avomieheni kanssa ja meillä on seksielämä vähäistä.Me rakastamme toisiamme kaikesta huolimatta ja läheisyys on tärkeintä.Silloin on aika ihmisestä erota jos toinen pettää tai on vain jonkun asian takia yhdessä,mutta ei välitä todellisuudessa muuten toisesta. Itse erosin ex-miehestä rahan ahneutensa takia,huomasin miten se välitti vain rahasta eikä mistään muusta. Jos silloin tällöin jää halaukset ja pusut saamatta niin se on pientä verrattuna tuommoisiin kokemuksiin. Jos ihmisestä oikeesti välittää niin se tulee suoraan sisimmästä eikä vain sen takia et jotain saa toiselta irti.Itse pitäisin kiinni miehestä vaikka fyysinen puoli olisikin hukassa ja kuten onkin,mä jättäisin hänet vain pettämisestä ja arvokkuuteeni huonosta käytöksestä.

 

[mies1]

Oikeastaan kerroit aika pitkälle vastauksen: mies on aika mukava, mutta kuitenkin puuttuu jotakin, sinulta puuttuu halu sitoutua tähän mieheen.

Varmasti tulevaisuudessa, kun olet elänyt elämää pidemmälle ja sinut on petetty ja jätetty, niin silloin arvostaa tätä miestä.

Mikä minä olen sinua ohjaamaan, mutta minusta sinä voisit käydä läpi siperiaa. Todennäköisesti et palaisi tämän miehen kanssa yhteen, mutta kyllä te olette liian nuoria elämään loppuelämänne yhdessä. Jossakin vaiheessa kaipaat muutakin ja silloin on huomattavasti vaikeampaa erota, jos kuviossa on mukana lapsia.

 

[Ihan normaaleja]

pohdintoja tuollaiset ap:n mietiskelyt ovat. Jokaisessa suhteessa ja varsinkin nuorena. Sitä jotenkin odottaa ja kuvittelee, että on olemassa joku täydellinen kumppani, joka tuntee ja kokee kaiken juuri samalla tasolla kuin itse. Ainakin sellaisesta haaveilee.

Tosiasia kuitenkin on, että kaksi ihmistä on kaksi eri ihmistä, joiden pää ja sielu ei koskaan värähtele ihan samalla taajuudella yhtä aikaa. Sen tosiasian kanssa sitä joutuu tämän elämän läpi pärjäämään. Osata erottaa haaveilut todellisuudesta ja reaaliteeteista.

Mutta kuten tuo mies kirjoitti, todennäköistä on, että suhteenne muuttuu kaveruudeksi ja katsastelette molemmat vielä muitakin kumppaneita. Parempi tosiaan tehdä se nuorena ennen perhettä, jottei tarvitse alkaa elää perheellisenä tuota vaihetta.

 

[vielä vanhempi nainen]

Mitä vanhemmaksi tulee, sitä tärkeämpää on henkinen yhteys ja yhteenkuuluvuus.
Se, että voi luottaa toiseen, keskustella mistä vain, mielenkiinnon kohteet on yhteisiä, harrastukset käyvät yhteen toisen kanssa.

Sinä olet vielä nuori ja potentiaalisessa lisääntymisiässä, jolloin seksin merkitys on hirveän tärkeä. Olet valmistautunut noudattamaan ikiaikaista biologiaa ja silloin etsiskellään mieluummin hyvää panomiestä, alfaurosta.

Olet vaikean valinnan edessä. Minä tänään jatkaisin tuollaisen miehen kanssa, mutta 30 v. elänyt minä ei. Tein (tai seksuaalisuuteni teki) lyhyentähtäimen valinnan silloin, mutta tuottihan se 2 ihanaa lasta. Myöhemmin heitin tämän uroksen tielle ja vaihdoin sen kuvaamaasi luotettavaan mieheen.

 

[Loyalty-]

Jos eläisitte muutaman vuosikymmenen takaisessa maailmassa, jossa naimisiin mentiin nuorena, jotta päästiin harrastamaan seksiä ja perustamaan perhettä, niin eläisitte todennäköisesti ihan onnellisina, koska avioero olisi ihan kauhea asia.

Nykymaailmassa voi elää vaikka kommuunissa tai yhtä aikaa kahden miehen kanssa eikä sekään juuri hätkähdyttäisi.

Olen myös itse sitä mieltä, että kiltit miehet sitoutuvat nuorina. Se on harmi, koska sitä ennen naisen pitäisi nähdä vähän muitakin miehiä. Myös miehelle se olisi seksitaitojen karttumisen kannalta hyvä asia, sillä nykyään seksi on niin pinnalla ja sen osuus parisuhteen hyväksi tai huonoksi määrittelemisessä on niin iso asia, ettei sitä voi oikein sivuuttaakaan.

Olenpa minäkin alkanut nuorena seurustelemaan kiltin miehen kanssa, vaikkei meillä fyysinen puoli (läheisyys ja hellyys, toisaalta seksi) ei toiminut kunnolla. Se sitten heijastui muihinkin asioihin esimerkiksi syvällisistä asioista puhuminen ei enää toiminut sen jälkeen, kun seksiongelmat alkoivat. Myös ruoho alkoi näyttää vihreämmältä aidan takana, kun samaa puuduttavaa tarjontaa joutui sietämään.

Teillä on hienoa, että parisuhteessanne on paljon hyvää, mutta en suinkaan vähättelisi fyysisen puolen merkitystä. Sitä on vaikea sanoa, paljonko pystyy opettelemaan hellyyttä ja naisen/miehen kehon käsittelyä, mutta olen varma, että teidän ikäisinä alle 20-vuotiaina ette suinkaan ole vielä lähelläkään parastanne.

Olen itse huomannut, että moni arka mies koskettelee naisen kehoa liian arasti peläten satuttavansa. Sellainen taas tuntuu minusta liikaa kutittavalta hipellykseltä tai sitten se ei tunnu miltään. Ronskimpi mies taas ottaa liian kovin ottein valmiina heti tositoimintaan. Itse asiassa aika harva mies ainakaan minua on oppinut lukemaan siten, kun haluaisin. Minä en esimerkiksi pidä tiettyjen kehonosien koskettelusta, mutta esimerkiksi hiusten hellimisestä ja selän hyväilyistä pidän kovasti. Minun sytyttämiseen tarvitaan hellempiä otteita, joissa mies ei säntää heti erogeenisten alueiden pariin. Joskus selän suukottelu tai vaikkapa jalkapohjien hierominen voi olla älyttömän eroottista ja herättää halut. Jos mies tarraa kiinni suoraan rintoihin kovaa, kun en ole yhtään halukas, niin se ärsyttää, mutta jos taas olen jo todella kuuma, niin haluan nimenomaan kovaa käsittelyä rinnoille.

Toisen kehon eleitten tulkitseminen on taitolaji eivätkä kaikki sitä opi koskaan.

Olipa fyysinen puoli millainen hyvänsä, niin silti koen tärkeimpänä sen, että suhteen peruspilarit ovat tukevasti pystyssä. Esimerkiksi jos en luottaisi mieheen, en haluaisi suhdetta hänen kanssaan olipa seksi miten ihanaa tahansa.

 

[been there, done that]

kukaan muu kuin sinä tai sinun kumppanisi.

Ei suhteessa tarvitse mikään mennä pieleen tai edes kaiken tunteen loppua, kun se tulee tiensä päähän. Katso kumppaniasi kun hän nukkuu; se mitä sillä hetkellä tunnet häntä katsoessasi antaa sinulle varsin hyvän osviitan siitä, mitä sinun pitää tehdä.

 

[asian sivusta vähän]

Been there, done that -nimimerkin vinkki - vaikken ole koskaan tullut ajatelleeksikaan asiaa - tuosta nukkuvan puolison katsomisesta on varsin mainio! Minä esimerkiksi tunnen suorastaan sydäntäpakahduttavaa hellyttää katsellessani nukkuvaa miestäni ja mieheni on kertonut, että jos jompi kumpi on ollut pidempään pois kotoa työmatkalla, saattaa hän ensimmäisenä yönä katsella minun nukkumistani pitkään ennen kuin alkaa itse nukkua.

Olen yleensäkin pitänyt kyllä Been there -nimimerkin kommenteista, ei tämä ollut ensimmäinen kerta : )

 

[mies1]

kukaan muu kuin sinä tai sinun kumppanisi.

Ei suhteessa tarvitse mikään mennä pieleen tai edes kaiken tunteen loppua, kun se tulee tiensä päähän. Katso kumppaniasi kun hän nukkuu; se mitä sillä hetkellä tunnet häntä katsoessasi antaa sinulle varsin hyvän osviitan siitä, mitä sinun pitää tehdä.

Tuo oli hieno huomio. Ja muutenkin asiallinen vastaus ilman ylimielisyyttä Tällaista mehiläistä ainakin minä haluan lukea

 

[kilteistä miehistä]

Voi herranen aika te, jotka ette saa tarpeeksi jännitystä kiltistä miehestä.
Mun 1. mies oli lapsellinen viinan ja muiden lillinkien kanssa läträäjä (olin nuori)
2. petti, sätti, vittuli ja läksi.
3. mies on miehinen mies, jonka kanssa on helvetin vaikea elää kaikenlaisten mies-nais eroavaisuuksien joita tulee kun mies on "tyypillinen" mies, ja vaikeuksien vuoksi, lisäksi hänkin kerran kärähti monenkinlaisista ei-toivotuista aktiviteeteista.

Voi jospa kiltin miehen saisin, kyllä sitä rakastaisin.
Kiltin miehen karsastaminen lähtee omasta päästä. Haluaa olla vaikeuksissa, haluaa elämään jännitystä. Siperia on näkemättä. Vaikka ei siellä mitään näkemisen arvoista ole.

Muistakaa se että mitä toinen ajattelee salaa, sen toinen näkee unessaan.
Siispä kun huomaatte että ette rakastakaan miestänne, mies huomaa sen myös. SIllä aikaa kun jahtaatte hänen pieniä vikojaan ja mietitte omaa napaanne, hän voi olla jo toisen naisen lumoissa.

 

[pikkuvanha]

Kiitos monesta hyvästä vastauksesta. Olitte ymmärtäneet asian ytimen. Annoitte minulle näkökulmia, tapoja ajatella ja juuri sitä minä kaipasinkin.

Totta on, että nykymaailmassa ei ole enää pakoitetta pysyä suhteessa, jossa "kaikki on ok". Nykyään saa rauhassa etsiä aina vain parempaa ja parempaa niin kauan kuin kanttia riittää. Tiedän myös olevani niin nuori, liian nuori tähän suhteeseen omaan elämänvaiheeseeni suhteutettuna.

Mitä vanhemmaksi tulee, sitä tärkeämpää on henkinen yhteys ja yhteenkuuluvuus.
Se, että voi luottaa toiseen, keskustella mistä vain, mielenkiinnon kohteet on yhteisiä, harrastukset käyvät yhteen toisen kanssa.

Sinä olet vielä nuori ja potentiaalisessa lisääntymisiässä, jolloin seksin merkitys on hirveän tärkeä. Olet valmistautunut noudattamaan ikiaikaista biologiaa ja silloin etsiskellään mieluummin hyvää panomiestä, alfaurosta.

Olet vaikean valinnan edessä. Minä tänään jatkaisin tuollaisen miehen kanssa, mutta 30 v. elänyt minä ei. Tein (tai seksuaalisuuteni teki) lyhyentähtäimen valinnan silloin, mutta tuottihan se 2 ihanaa lasta. Myöhemmin heitin tämän uroksen tielle ja vaihdoin sen kuvaamaasi luotettavaan mieheen.

Tässä on kiteytettynä jossain määrin pelkoni ja toisaalta myös ajatukseni. Pelkään, etten ehkä löydäkään enää koskaan toista ihmistä, jonka kanssa minulla olisi hankisellä tasolla yhtä hauskaa. Tiedostan, että eläkeiässä on tärkeämpää se mielenkiintoinen keskustelu päivän uutisista kuin seksi, joka on kuitenkin todennäköisimmin hävinnyt vuosien saatosta suhteesta kuin suhteesta. Toinen osa minussa pelkää menetystä, toinen taas pelkää tulevaisuuttani tämän ihmisen kanssa. Voiko kaksikymppinen ihminen tehdä päätöksensä eläkeikäänsä silmällä pitäen? Onko tässä mitään järkeä?

minulle näkökulmia, tapoja ajatella ja juuri sitä minä kaipasinkin.

Totta on, että nykymaailmassa ei ole enää pakoitetta pysyä suhteessa, jossa "kaikki on ok". Nykyään saa rauhassa etsiä aina vain parempaa ja parempaa niin kauan kuin kanttia riittää. Tiedän myös olevani niin nuori, liian nuori tähän suhteeseen omaan elämänvaiheeseeni suhteutettuna.

Ei suhteessa tarvitse mikään mennä pieleen tai edes kaiken tunteen loppua, kun se tulee tiensä päähän. Katso kumppaniasi kun hän nukkuu; se mitä sillä hetkellä tunnet häntä katsoessasi antaa sinulle varsin hyvän osviitan siitä, mitä sinun pitää tehdä.

Katselin poikaystävääni eilen illalla vaikken tätä viestiä ollut lukenutkaan. Katselin häntä ja mietin, että olen minä enemmänkin häntä kohtaan hellyyttä tuntenut. Nyt hellyyden tunnettani sivuaa jonkinasteinen tyytymättömyys, turhautuminen.

Todellakin, kun tutkin itseäni ja mietin mahdollista eroa, huomioni kiinnittyy paljolti muuhun kuin oleelliseen, tunteisiini häntä kohtaan. Huomioni kiinnittyy muihin menetyksiin, hänen perheensä menettämiseen, monien ystävien ainakin osittaiseen menettämiseen. Kun mietin, puhunko hänelle asiasta, mieleeni tulee ensimmäisenä, että mitäs teen sitten jouluna, joka on tarkoitus viettää hänen perheensä luona. Oma perhetaustani on repaleinen ja repaleisuus nousee esiin joulun kaltaisina juhlina. Lähes kolmevuotta hänen perheensä on ollut minulle osaltaan kuvitelma täydellisestä perheidyllistä ja minun on vaikea hylätä se tulevaisuudensuunnitelmistani. Mieleen nousee myös, millaista yksiasuminen tulisi taas olemaan, en ole viihtynyt koskaan hyvin yksinasuessani. Ja kun nyt kirjoitan näitä asioita tähän, tiedän, että nämä ovat niitä syitä, joiden takia minun ei tule suhdetta jatkaa. Kirjoittaminen auttaa itseänikin ymmärtämään, etteivät nämä ole syitä olla yhdessä. On vain hyvin vaikea erottaa tunteet hänen perhettään kohtaan, pelot yksinäisyyttäni kohtaan ja tunteet häntä kohtaan toisistaan. Se on hässäkkä jota en halua käsitellä ja joka minun olisi hyvä käsitellä.

Toisen kehon eleitten tulkitseminen on taitolaji eivätkä kaikki sitä opi koskaan.

Toisen ihmisen tulkitseminen on todellakin taitolaji. Uskon kuitenkin, että ihmisen on helpompi tulkita yhtä kuin toista riippumatta hänen omista taidoistaan. Se miten lähelle kehon kieli toistaan osuu varmasti vaikuttaa asiaan. Jos ihmisillä on samantyyppiset signaalit niitä on myös helpompi tulkita ja juuri tässä mielessä on olen onneton poikaystäväni kanssa. Luulen, että hän varmasti oppisi tulkitsemaan jonkun toisen ihmisen signaaleita paremmin kuin minua koskaan. Samoin minä tulkitsisin varmasti enemmän kaltaistani ihmistä paremmin kuin häntä. Tavallaan tämä on yhteenkuulumattomuutta, jota tuskin voi millään harjoittelulla korjata.

Jossain määrinhän tilanne on surullinen meidän molempien kannalta, sillä olen turhautunut asiasta, jota hän ei voi välttämättä koskaan korjata. En tiedä, tunteeko hän samanlaista fyysistä yhteensopimattomuutta kanssani, hän ei ole koskaan yrittänyt opettaa tai korjata minua, kuten minä häntä, mutta surullista on, että ehkäpä hänen tapansa koskettaa on se oikea jollekulle...

No, ainakaan en voi sanoa, että päätös olisi ollut impulsiivinen kaiken tämän pohdinnan jälkeen, jos ja kun joskus jonkinlaiseen päätökseen päädyn. Olen luonteeltani analyyttinen ja mietin asiat puhki, KIITOS kun autatte minua siinä.

 

[jos ja jos...]

Olette nuoria, ette ole edes aikuisia vielä vaikka se ehkä siltä tuntuu. Tosiasia vaan on , että aivonne eivät ole vielä "aikuisia". Olette olleet yhdessä lapsesta asti, näin voisi sanoa.

Jos tuntuu, että se jokin puuttuu niin se puuttuu, sitä ei voi järjellä selittää. Joskus täytyy lähteä kauemmas,että näkisi lähelle.

Olet niin nuori, että jos oma tyttäreni kysyisi neuvoa samanlaisessa tilanteessa niin ilman muuta neuvoisin häntä hyppäämään tuntemattomaan niin vaikealta ja turvattomalta kuin se tuntuisikin.

Kehottaisin häntä katsomaan nyt eikä katumaan sitten kun on naimisissa ja pari muksua kainalossa jotka maksavat hinnan vanhempiensa huonoista valinnoista.

 

[been there, done that]

Todellakin, kun tutkin itseäni ja mietin mahdollista eroa, huomioni kiinnittyy paljolti muuhun kuin oleelliseen, tunteisiini häntä kohtaan. Huomioni kiinnittyy muihin menetyksiin, hänen perheensä menettämiseen, monien ystävien ainakin osittaiseen menettämiseen. Kun mietin, puhunko hänelle asiasta, mieleeni tulee ensimmäisenä, että mitäs teen sitten jouluna, joka on tarkoitus viettää hänen perheensä luona. Oma perhetaustani on repaleinen ja repaleisuus nousee esiin joulun kaltaisina juhlina. Lähes kolmevuotta hänen perheensä on ollut minulle osaltaan kuvitelma täydellisestä perheidyllistä ja minun on vaikea hylätä se tulevaisuudensuunnitelmistani. Mieleen nousee myös, millaista yksiasuminen tulisi taas olemaan, en ole viihtynyt koskaan hyvin yksinasuessani. Ja kun nyt kirjoitan näitä asioita tähän, tiedän, että nämä ovat niitä syitä, joiden takia minun ei tule suhdetta jatkaa. Kirjoittaminen auttaa itseänikin ymmärtämään, etteivät nämä ole syitä olla yhdessä. On vain hyvin vaikea erottaa tunteet hänen perhettään kohtaan, pelot yksinäisyyttäni kohtaan ja tunteet häntä kohtaan toisistaan. Se on hässäkkä jota en halua käsitellä ja joka minun olisi hyvä käsitellä.

Tuttu tuska parempi, kuin tuntematon nautinto?

Niin kauan, kuin tilanteen vaikeus ei ylitä jotain tiettyä kipukynnystä, et todennäköisesti tule tekemään asialle mitään, sopeudut, kuten tähänkin asti.

Jos eroat, olet yksinäinen, etkä tapaa todennäköisesti samalla tavoin noita mukavia ihmisiä hänen perheestään. Jos et eroa, olet tyytymätön jatkuvasti ja kaipaat jotain epämääräistä muutosta. Et voi vältellä ratkaisun tekemistä loputtomasti, etkä voi odottaa että joku tekee sen puolestasi. Jättäjän rooli erotilanteessa on yhtä raskas kantaa kuin jätetyn osapuolen.

Olet kuitenkin tilanteessa, jossa joudut tekemään jonkinlaisen ratkaisun ennemmin tai myöhemmin ja sitten alat elää ratkaisusi kanssa. Jotakuta sattuu joka tapauksessa. Joskus elämä ei vain tarjoa helppoa ratkaisua, vaan valinta on tehtävä kahdesta pahasta.

 

[V.I.P.]

Iän karttuessa löytyy avaimia erilaisiin "lukkoihin". Jos yksi ovi sulkeutuu, toinen aukeaa. Ja kun vartut, niitä ovia on mistä valita.

 

[Anna.fi-moderaattori]

Keskustelua siistitty. Kuka aloittaa ensimmäisenä riidan saa käyttökiellon palstalle.

 

[elävästä elämästä]

Olet vielä todella nuori. Itse en olisi tuossa vaiheessa muuttanut yhteen kenenkään kanssa. Torjuin parinkympin tienoilla jopa kahvillelähtökutsuja jotka esitettiin treffimielessä koska halusin elää itseäni varten, oppia tuntemaan itseni, tehdä asioita joita haluan jne.

Minä muutin nimenomaan omilleni kun lähdin opiskelemaan jotta opin mitä itsenäisyys on. Ei ole hyvä idea siirtyä vanhempien helmoista poika-/tyttöystävän helmoihin. Jos sitten jossain vaiheessa tiet eroaa yksikseen muuttaminen on kova pala. Mutta kun sen on kerran opetellut niin pääsee taas jaloilleen jos siihen on tarvetta.

Eräs ystäväni on ollut yhdessä 16-vuotiaasta asti saman miehen kanssa, nyt kymmenen vuotta. Ystäväni ei osaa olla yhtään yksin, jos mies on päivän poissa ystävälläni oli tapana tarrautua minuun. Tilanne on nyt vähän eri kun heillä on lapsi, eli ei niin usein ilmaannu minun oveni taakse mutta toisinaan vieläkin. Heillä on ollut myös ongelmia suhteessaan sen vuoksi etteivät ole katselleet ympärilleen ja saaneet elää omaa elämäänsä nuorina, on siis ollut syrjähyppyjä ja muuta kun on ollut tarve kokeilla kun se on nuorena jäänyt väliin.

 

[Rakkauden haudalla]

Itse olen seurustellut nyt vajaa kymmenen vuotta. Jonkinlaista fyysistä vetovoimaa oli tietenkin alussa,mutta nyt vuosien kuluessa se on hiipunut. Syyt ovat miehen käytöksessä minua kohtaan. Päällisin puolin hirveän kiltin oloinen mies, ja luotettava. Mutta kaikki ei vain natsaa. Me ihmiset ollaan yksilöitä,joillekin riittää se kunnollinen,kiltti,hiljainen mies,joka ei paljon sängyssäkään värähdä. Toinen taas haluaa myös intohimoa.
Painiskelen itse samanlaisten asioiden kanssa kuin sinä,mutta päätökseni on todellakin kallistumassa eron suuntaan. Ei kannata kuitenkaan hätiköidä,jos ei ole suhteessa hengenvaarassa vaan antaa omille ajatuksilleen aikaa. Uskon,että sen vain tietää jossain vaiheessa,milloin on aika lähteä. Ja kun ei repäise itseään kesken kaiken irti, ei jää myöskään jossiteltavaa,vaan on varma päätöksestään. Olet vielä nuori,ja sinulla ei todellakaan mikään kiire,vaan voit ihan rauhassa pohtia suhdettasi ja elämääsi. Kyllä minuakin mietityttää yksin oleminen ja pelko siitä,löydänkö enää rakkautta... Mutta toisaalta,yksi elämähän meillä vain on. Jokaiseen suhteeseen astuu arki jossain vaiheessa,mutta kuka kieltää etsimästä kultaista arkea?

 

[mies1]

On siinä sekin ongelma, että ei 19v mies ole oppinut pesemään sukkiaan, eikä muutenkaan huolehtimaan itsestään. vaarana on, että saat äidin roolin.

Hyvä mode, täällä pitää vähän katsoa perään

 

[james polkkaketku]

Hyvä mode, täällä pitää vähän katsoa perään

Jos nyt kuitenkin vielä vastaisit täysin asialliseen kysymykseeni, että millä perustelelet tekopyhän toimintasi? Kun ollet palstapoliisin roolin ottanut itsellesi..

Eli miksi mielestäsi täällä saa puhua toisten alapäistä kuin leivästä, ja toisten sanomisia syynäilet kymmenkertaisesti suurentavan linssin läpi?

Riitaa ja kinaa en kaipaa, ainoastaan vastausta kysymykseeni. Olen nyt kysynyt tätä erimuodossa monta kertaa. Onko sinussa miestä vastaamaan, vai vaihdatko nimimerkiksesi poju0?

 

[pikkuvanha]

Minä muutin nimenomaan omilleni kun lähdin opiskelemaan jotta opin mitä itsenäisyys on. Ei ole hyvä idea siirtyä vanhempien helmoista poika-/tyttöystävän helmoihin. Jos sitten jossain vaiheessa tiet eroaa yksikseen muuttaminen on kova pala. Mutta kun sen on kerran opetellut niin pääsee taas jaloilleen jos siihen on tarvetta.

Eräs ystäväni on ollut yhdessä 16-vuotiaasta asti saman miehen kanssa, nyt kymmenen vuotta. Ystäväni ei osaa olla yhtään yksin, jos mies on päivän poissa ystävälläni oli tapana tarrautua minuun. Tilanne on nyt vähän eri kun heillä on lapsi, eli ei niin usein ilmaannu minun oveni taakse mutta toisinaan vieläkin. Heillä on ollut myös ongelmia suhteessaan sen vuoksi etteivät ole katselleet ympärilleen ja saaneet elää omaa elämäänsä nuorina, on siis ollut syrjähyppyjä ja muuta kun on ollut tarve kokeilla kun se on nuorena jäänyt väliin.

Oikeastaan itsenäistyminen ei ole ollut ongelmana, sillä itse olen ehtinyt lyhyen elämäni aikana asua jo 3 vuotta yksin ja poikaystävänikin ehti vuoden asua ilman äidin huomaa ennen yhteen muuttoa. Eli en väittäisi siirtyneeni vanhempien helmoista hänen helmoihinsa, mikä onkin varmasti yksi tilanteen pelastus. Nyt en näe yksinasumista kauheana mörkönä, pelkään vain sen turvaverkon menetystä joka koostuu poikaystävän suvusta/ystävistä.

Tänään puhuimme asiasta, tai pikemminkin minä monologin omaisesti kerroin kaiken mitä olen asiasta ajatellut viimeaikoina. Päätimme, että vietämme joulun molemmat tahoillamme toisin kuin oli suunniteltu ja ehdimme siten molemmat miettiä mitä sanoin. Tavallaan olemme tilanteesta hyvin samaa mieltä, ainoana erona ehkä minun ajatukseni fyysisen aallonpituutemme eroista. Koska olemme molemmat hyvin järkeviä ihmisiä, tästä oli helppo keskustella. Ei suuttumusta, ei huutoa, elämä jatkuu kuten ennenkin ja joulun jälkeen jutellaan sitten lisää ja päätetään jotain. Suorastaan esimerkillistä toimintaa meiltä. Toisaalta tämä keskustelu myös kertoi suhteemme tilasta. Ei kyyneleitä, vain pohdiskelua ja mietiskelyä, järkeilyä. Olen jossain määrin varmistunut siitä, että todellakin kaipaan jotain muuta. Tuskin saan sielulleni rauhaa ennen kuin olen ainakin kokeillut.

 

[kolmonen]

[viesti moderoitu]