Katso alla oleva video nähdäksesi, kuinka asennat sivustomme verkkosovellukseksi kotinäytöllesi.
Huomio: Tämä ominaisuus ei välttämättä ole käytettävissä kaikissa selaimissa.
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;22543126:Niin ja lisään vielä, että unelmaperheessäni lapseniolisivat tietysti olleet terveitä. Noh, toinen lapsistani on vammainen, mutta luultavasti se on yksi parhaita asioita elämässäni. Olisin aivan erilainen ihminen, jos esikoinenkin olisi ollut vammaton.
Tämä on minuuun kolahtava kommentti.
Harvoin kukaan uskaltaa puhua niistä POSITIIVISISTA asioista mitä vammainen lapsi perheelle suo.
Tietenkin jokainen toivoo lapselleen tervettä, onnellista, ongelmatonta elämää, mutta joskus erilainen lapsi voi tuoda paljon enemmän hyvää muassaan kuin ns. normilapsi.
*kaipaa taputushymiötä*
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;22543355:Mulle on monet sanoneet, että mä muutuin esikoisen syntymän jälkeen täysin. Mulla oli aikakautensa onnellinen lapsuus ja suhteellisen helppo nuoruuskin. Mitä nyt lensin 18 veenä himasta, mutta se on oma tarinansa seMutta mun elämä oli siihen asti ollut melko helppoa, suoraviivaista ja olin monissa mielipiteissäni suoraviivainen ja ehdoton. Kunnes sitten koko elämäni heitti häränpyllyä. Jouduin opettelemaan erilaisen tavan elää...sen, että en aina päätäkään, mitä elämässäni tapahtuu. Paljon nöyrtymistä elämän edessä. Mutta siitä sai myös voimaa ja vahvuutta, jotka taas ovat sen jälkeen kantaneet kevyin siivin monien muiden vaikeuksien yli. Nyt, melkein neljännesvuosisata myöhemmin....päivääkään en antaisi pois. Kauan sitten sain eräältä ihmiseltä kortin, jossa oli Eeva Kilven aforismi: "Kenties elän niin kauan, että kaivaten muistan tätä murheeni aikaa." Olen saanut elää jo vuosia niin
![]()
Onnekas olet.
*hymy*
Onnea vispilä uudesta raskaudesta! :heart:
Mä kävin lukemassa aikanaan teidän pienen enkelin vaiheita :'(
Ihanaa kuulla että elämä kantaa taas :saint: Onnea odotukseen!
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;22543355:Mulle on monet sanoneet, että mä muutuin esikoisen syntymän jälkeen täysin. Mulla oli aikakautensa onnellinen lapsuus ja suhteellisen helppo nuoruuskin. Mitä nyt lensin 18 veenä himasta, mutta se on oma tarinansa seMutta mun elämä oli siihen asti ollut melko helppoa, suoraviivaista ja olin monissa mielipiteissäni suoraviivainen ja ehdoton. Kunnes sitten koko elämäni heitti häränpyllyä. Jouduin opettelemaan erilaisen tavan elää...sen, että en aina päätäkään, mitä elämässäni tapahtuu. Paljon nöyrtymistä elämän edessä. Mutta siitä sai myös voimaa ja vahvuutta, jotka taas ovat sen jälkeen kantaneet kevyin siivin monien muiden vaikeuksien yli. Nyt, melkein neljännesvuosisata myöhemmin....päivääkään en antaisi pois. Kauan sitten sain eräältä ihmiseltä kortin, jossa oli Eeva Kilven aforismi: "Kenties elän niin kauan, että kaivaten muistan tätä murheeni aikaa." Olen saanut elää jo vuosia niin
![]()
Voisin kanssa peesailla tätä, niin kuin muitakin Keittiksen ja Mummeliisan kommentteja.
Toki nytkin raskauden loppumetreillä toivon tosissaan että vauva saa syntyä ja kasvaa terveenä ja näin ollen helpomman elämän kuin sisaruksensa. Mutta vaikka nämä vanhemmatkin lapset ovat vielä näin pieniä (4v ja 5v) niin aikaa takaisin miettineenä sitä huomaa että yhtä ja toista on näihin vuosiin mahtunut. Esikoinen todella syntyi toivottuna lapsena juuri oikealla hetkellä ja kaiken piti olla täydellistä, ns. helppo elämä sai sen täyttymyksensä.
Nyt en osaa oikeastaan edes ajatella millaista elämä olisi ja millainen itse olisin jos lapset olisivatkin olleet terveitä. Tietty voisi ajatella elämän olevan noin ulkopuolisen silmissä helpompaa, mutta toisaalta kokisinko sitä niin helpoksi siltikään? Ehkä ne pienemmät murheet vain tuntuisivat isommilta eikä edes osaisi arvostaa kaikkia pieniä juttuja yhtälailla.
Hyvä pointti, et välttämättä kokisi sitä helpoksi. Mullahan esikoinen on ilman diagnoosia, enkä vertaa sun tilanteeseen, mutta esikoisen ongelmat ja sitten vielä pikkuisen menettäminen on tosiaan saanut arvostamaan ihan uudella tavalla terveyttä. Ja en enää havittele ns. täydellisyyttä äitiydessä, enkä odota lapseltakaan liikoja. Esikoisen kohdalla olen iloinnut edistysaskeleista, jotka ns. normilapsen kohdalla olisivat itsestäänselvyyksiä, kuten se, että nyt koulussa on mennyt ERITTÄIN hyvin. On oppinut leikkimään muiden kanssa ja muutenkin... :heart:
Hyvä pointti, et välttämättä kokisi sitä helpoksi. Mullahan esikoinen on ilman diagnoosia, enkä vertaa sun tilanteeseen, mutta esikoisen ongelmat ja sitten vielä pikkuisen menettäminen on tosiaan saanut arvostamaan ihan uudella tavalla terveyttä. Ja en enää havittele ns. täydellisyyttä äitiydessä, enkä odota lapseltakaan liikoja. Esikoisen kohdalla olen iloinnut edistysaskeleista, jotka ns. normilapsen kohdalla olisivat itsestäänselvyyksiä, kuten se, että nyt koulussa on mennyt ERITTÄIN hyvin. On oppinut leikkimään muiden kanssa ja muutenkin... :heart: