Eräs toisen naisen tarina ulkopuolisen silmin
Ystävättäreni on ollut jo yli kaksi vuotta ns. toinen nainen. Miehellä on siis vaimo ja kolme lasta (nuorin alle kaksivuotias), joiden luona hän asuu. Mies hoitaa kotona tavallista arkea kauppa-asioita, lastenhoitoa jne. yhdessä vaimonsa kanssa. Kun lapset on saatu illalla nukkumaan, hän saapuu lähes joka ilta ystävättäreni luo. Aamuun asti ei voi jäädä, koska kotona tarvitaan taas apua lasten aamutoimissa. Mies on sanonut ystävättärelleni, ettei voi vielä lähteä pois kotoa, koska vaimo ei pärjää lasten kanssa yksin. Vaimolla ei ole mitään omaa tukiverkostoa, ainut läheinen on aviomies. Ystävättäreni mielestä on hienoa, että mies huolehtii perheestään.
Miehen vaimo on tiennyt ystävättärestäni melkein alusta asti. Hän ei suhdetta hyväksy, mutta ei halua erota. Miksi haluaisi, onhan hänellä edelleen mies joka huolehtii ? Ehkä hän elättelee toiveita, että toinen nainen katoaa jossain vaiheessa kuvioista. Ehkä ystävättäreni ei ole miehelle edes ensimmäinen / ainoa toinen nainen.
Ystävättäreni on yli kaksi vuotta elätellyt toiveita siitä, että mies eroaa, koska hän on sen luvannut. Mies on luvannut etsiä oman asunnon ja muuttaa siihen. Päivämääriäkin on asetettu, mutta ne eivät ole koskaan pitäneet. Asunnon pitäisi löytyä vaimon ja lasten läheltä, että mies voisi jatkaa "huolenpitoaan". Ystävättäreni ei halua ottaa häntä luokseen asumaan ennen kuin on eronnut oikeasti.
Mies on sanonut pitävänsä ystävätärtä oikeana vaimonaan. Vaimon kanssa hänellä ei ole tunteita eikä mitään muuta kuin yhteinen koti ja lapset. Hän on kieltänyt tervehtimästä ja juttelemasta muiden miesten kanssa. Hän on vaihdattanut ystävättäreni puhelinnumeron, jotta exät eivät soittelisi. Hän on vaatinut hävittämään entisten miesystävien puhelinnumerot ja valokuvat. Hän syyttää ystävätärtäni pettämisestä ja valehtelusta ihme perustein (esim. hänet on muka nähty kaupungilla miehen kanssa, mutta näkijää ei tunne tai ei voi paljastaa). Toistuvia riitoja samoista aiheista ja niiden jälkeen ihanaa lepertelyä, romanttista yhdessä oloa ja hyvittelyä. Aloitetaan taas puhtalta pöydältä.
Kumpi naisista saa miehen. Tuleeko mitään koskaan tapahtumaan? EI. Tässä suhteessa mies on narsisti ja naiset riippuvaisia. "Sairaita" siis kaikki. Ellei mies vihellä peliä poikki, mitään ei tapahdu. KOSKAAN.
Onko minulla mahdollisuus auttaa ystävääni jotenkin? EI. Pilatkoot elämänsä kaikki kolme! Olen silti surullinen, kun joudun seuraamaan tuota farssia sivusta.