Miksi nalkuttaja aina tuomitaan?

Kun saimme lapsen, mies muuttui niin että lopetti kotitöiden tekemisen kokonaan. Kun olin kotona, se oli Ok, mutta kun palasin töihin, sama jatkui. Tein raskasta fyysistä työtä, kävin kaupassa. tein ruuat, hoidin lapsen ja kaikki kotityöt. Mies työttömänä- ennen raskautta lupaili hakea töitä, mutta lapsen saatuani tajusin ettei mies tule koskaan hakemaan töitä. Olin tyytymätön ja väsynyt, kireäkin, valitin usein asiasta. Miehen mielestä olin nalkuttaja, ja hän puhui lähipiirilleen asiasta, heidän silmissään minä olin nalkuttava pirttihirmu. Mies ei koskaan myöntänyt että hänessä olisi ollut vikaa, vain minussa.

Lopulta lähdin. Ajan myötä tapasin ihanan miehen, joka käy töissä kuten minäkin, kotityöt menee sen mukaan kumpi ehtii milloinkin, mutta asiat menevät itsekseen, sopimatta, koskaan ei ole riidelty asiasta.

Mutta miksi minut tuomittiin nalkuttajaksi, vaikka mies oli todellisuudessa patalaiska ja itsekäs?

 

Koska nalkutit. Lopulta huomasit, että on toinenkin vaihtoehto.
Asiat voi hoitaa puhumalla ja jos ne ei hoidu, ei kannata valita nalkuttamista, vaan miettiä muita vaihtoehtoja.

 

Mites se olikaan... ennen kuin pidät itseäsiä idioottina, varmista ettet ole idioottien ympäröimänä.

Ja on se monessa muussakin asiassa huomattu, että mies on samanlainen ku kaverinsakin

 

Vaikea uskoa että sinua kukaan oikeasti tuomitsi, on voitu kyllä miestäsi myötäillä asiasta mutta yleisesti aikuiset ihmiset osaavat itse tehdä päätelmänsä, ja annettujen tietojen nojalla jokainen järkevä ihminen on tajunnut kyllä kuvion.

 

Vielä, että vaikka miehen mielestä nalkutin, niin todellisuudessa otin säännöllisesti hänen laiskuutensa puheeksi ja sanoin etten jaksa hoitaa kaikkea yksin, ja minusta on epäoikeudenmukaista etten tee mitään. Yleensä mies totesi että taas sä nalkutat, ja lähti ovesta ulos. Ja mikään ei muuttunut.

Miksi siis täällä ja muuallakin uein ihan tapausta tuntematta tuomitaan se, (usein nainen) joka on tyytymätön johonkin asiaan suhteessa, ja puhuu asiasta säännöllisesti toisellem joskus hermostuukin kun toinen ei tule yhtään vastaan. Eikp puhuminen/hermostuminen ole tuossa tilanteessa ihan normaalia? Miten pitäisi toimia, jos toinen ei ota kuuleviin korviinsakaan? Olla vaan sanomatta mitään ja tehdä kaikki mukisematta, vai olla sanomatta mitään, pakata tavaransa ja lähteä. Minä sentään asiat esilletuomalla annoin miehelle mahdollisuuden parantaa tapojaan, sitä ei koskaan tapahtunut.

 

Koska nalkutit. Lopulta huomasit, että on toinenkin vaihtoehto.
Asiat voi hoitaa puhumalla ja jos ne ei hoidu, ei kannata valita nalkuttamista, vaan miettiä muita vaihtoehtoja.

Tuossa myöhemmin kerroinkin, että otin asiat kyllä usein puheeksi, mutta yleensä rauhallisesti, joskus harvoin hermostuin, kun tulin töistä ja mies oli syönyt ja jättänyt kaiken levälleen tms. Yleensä en korottanut ääntäni.

 

jos ei kolmella sanomisella mene perille, ryhdytään toimenpiteisiin. Säännöllinen keskustelu vaikuttaa useammalata kuin kolme ja on siis nalkutusta. se on ajanhukkaa - minkä itsekin huomasit

 

Niin. Jos ei sana mene perille, niin sitten keksitään toinen tapa, jolla se menee perille. Jos mikään ei mene perille, niin sitten voi itse lakata olemasta sellaisessa vaikutuspiirissä, joka selkeästi haittaa omaa elämää.
Turha niistä asioista on jauhaa ja jauhaa tuloksetta.

 

Nalkuttaminen lyhentää miehen elinikää, todistettavasti. Itse kuolen kiitos exän kymmenen vuotta ennen aikaani..