Miksi, mitä niin pahaa ne on tehneet?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja pohtija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

pohtija

Vieras
Kun monesti täällä nähnyt kirjoitettavan, ettei joitain kiinnosta, kun isä/äiti kuolee, ei mene hautajaisiin, tai sairasvuoteelle käymään, kun viimeisiä vetelee yms.

Sen on täytynyt olla jotain TODELLA järkyttävää ja kammottavaa, mitä ne vanhemmat on sitten tehneet :( En oikeastaan edes pysty kuvittelemaan, että mitä hirveyksiä.
 
Me kun seuraavaksi tästä muutamme lähtee minun Ima mukaan ja saa nauttia vielä olostaan ja saa rauhassa siirtyä eläkkeelle. Hänet tullaan hoitamaan kotosalla loppuun asti :heart:
 
Alkuperäinen kirjoittaja cothis:
Mulla oli välit poikki kahteen perheenjäseneen, joista toiseen nyt etäiset, neutraalit välit ja toiseen edelleen poikki. Mutta kyllä mie hautajaisiin menisin.

Miks sit sinnekään menisit? Jos muutenkaan ei näe. Ihan ystävällisesti mietin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Boogyman:
Me kun seuraavaksi tästä muutamme lähtee minun Ima mukaan ja saa nauttia vielä olostaan ja saa rauhassa siirtyä eläkkeelle. Hänet tullaan hoitamaan kotosalla loppuun asti :heart:

Ima? Eli kuka?
 
Tota, ei kai se vaadi ku sen, että ei oikeesti tee mitään? En mä kenenkään ventovieraan kuolinvuoteelle mene. Äitini kanssa en ole ollut tekemisissä viiteentoista vuoteen, ei ole mitään yhteistä, ei mitään sanottava. Ei meillä ikinä riitaa ole ollut, ei vaan kertakaikkiaan MITÄÄN muutakaan.

Miksi mä menisin sen kuolinvuoteelle, ku ei se kiinnosta?
 
juopottelua,hakkaamista,paikkojen hajoittelua rähjäämällä jne että joutui aina olemaan varuillaan,saako lähteä pakoon,kun yks puukko kädessä tulee heilumaan. Ja yhtään mukavaa muistoa ei kyllä ole.Ei välittänyt meistä p..kan vertaa.Siinä joitakin syitä miksen halua nähdä enää IKINÄ.
 
En mä tiedä tarviiko sen nyt olla mitään niin kamalaa. Jos kuvittelen omalle kohdalle niin jos en olis ollut missään tekemisissä vuosiin eikä olis mitään välejä olemassa niin mitä sanottavaa siinä kuolinvuoteellakaan olis. Jos sinne menis niin eikö se olis sama kuin anteeksanto ja sitä ei välttämättä halua tehdä vaikka ei mistään todella kamalasta asiasta oliskaan kyse. Jos ei muutenkaan välitä enää niin miks se kuoleman hetki olis se käänteen tekevä tilanne. Jos vaikka mun isä olis alkoholilla ja väkivallalla pilannut mun lapsuuden niin en mä hänelle synninpäästöä kuolinvuoteella antais.

Onneks on omiin vanhempiin tosi hyvät välit.
 
Alkuperäinen kirjoittaja cothis:
Alkuperäinen kirjoittaja möröm:
Miks sit sinnekään menisit? Jos muutenkaan ei näe. Ihan ystävällisesti mietin.

Etten joskus katuisi sitä, etten olisi pistänyt lopullista pistettä asialle ja tavallaan hyvästellyt sitä.

Mun eno riitautui isänsä kanssa todella pahasti joskus kauan sitten....ei mennyt sairavuoteelle, ei hautajaisiin....on ainut asia mitä elämässään katuu niin paljon. Hän myös on sitä mieltä, että asioille pitää saada piste ja siksi jos olisi ollut fiksu olisi käynyt hyvästelemässä.
 
ok, mistä kielestä?
Kuin se jo nyt muutta, vaikka vasta obn eläkkeelle jäämässä? Pärjäähän sitä vielä omassa kodissakin.

Upeaa, että joku haluaa kotona hoitaa loppuun asti - se ei aina ole niin helppoa. Mä ite hoidan niitä, joita ei syystä tai toisesta omaiset voi/halua/pysty/jaksa kotona hoitaa. Arvokas loppu niilläkin on ja usein kaunis ja rauhallinen.
 
mitään kauhuksia ole tehneet. Ehkä alkoholiongelma tai mielenterveysongelma voi olla vanhemmilla taustalla. Myöskin tiedän tapauksen, jossa puoliso sekoittanut toisen pään niin, ettei ole koko sukunsa kanssa missään tekemisissä. Tuskin kuitenkaan koko suku voi olla hirveyksiä tehnyt... Ja oman vanhemman hautajaisiin ei osallistuttu myöskään. Mielestäni siinä vaiheessa ku kuolema korjaa niin erimielisyydet unohdetaan (ei tietysti koske, jos niitä hirveyksiä on tehty). Mutta hyvinkin pienistä asioista voi olla kyse, täällä vaan on kaikenlaisia ihmisiä, myös niitä hyvinkin välinpitämättömiä...
 
Alkuperäinen kirjoittaja cothis:
Alkuperäinen kirjoittaja möröm:
Miks sit sinnekään menisit? Jos muutenkaan ei näe. Ihan ystävällisesti mietin.

Etten joskus katuisi sitä, etten olisi pistänyt lopullista pistettä asialle ja tavallaan hyvästellyt sitä.

Ok, ihan järkeenkäypää, mutta mä menisin siinä tapauksessa sinne kuolinvuoteelle, jos ehtis. Ei se vainaja enää hautajaisissa tiedä sun siellä olleen, mut se kuolinvuode vois olla oikea paikka, jos pystyy. Tai haudalla ihan ominpäin hautajaisten jälkeen, jos välit muihinkin vainajan läheisiin poikki - ne voi loukkaantua, jos sinne tunkee, mut muuten ei ole ollu tekemisissä.
 
minun pappa kun kuoli ilmoitettiin hänen velipojilleen kuolemasta sekä hautajaisista.. mutta erinäisten väärinkäsitysten myötä vasta hautajaisissa huomasimme etteivät nämä velipojat olleet paikalla (hiljaiset hautajaiset).. tulimme siihen tulokseen, että se oli "papan tahto".
Olihan sanonut aikaisemmin, ettei hänellä ole velipoikia (olivat oveluuttaan velipojat jättäneen papan perinnöttä jne)
 
No mun omat vanhemmat ei tod. ole mitään täydellisiä vaan ovat tehneet kamalia asioita, joita en kenellekkään toivoisi. Ovat kajonneet minuun lapsena tavoilla joilla ei aikuisen eikä varsinkaan vanhemman kuulu kajota. Mutta silti en voisi kuvitella, että en kuolinvuoteelle katsomaan menisi tai että en mitään empatiaa tuntisi.
 
veljen kanssa välit ovat olleet poikki 2 vuotta, tuhosi mun omaisuutta monen tonnin edestä ja yritti tappaa mut, sain siitä trauman ja paniikkihäiriön. ei olla missän tekemisissä, jos joudun näkemään hänet niin saan paniikkikohtauksen.

isä ei ole koskaan ollut mikään isä. sylkee ruokansa lasten kasvoille. ei ole koskaan lapsia käyttänyt esim leikkipuistossa, eikä leikkinyt. ei osaa antaa lapsille ruokaa (lämmittää mikrossa itselleen kyllä eineksi, mutta ei anna niitä lapsille). jos äiti on poissa kotoa niin menee omaan harrastushuoneeseen ja lukitsee oven ja jättää pienet lapset toiselle puolelle taloa eikä välitä niistä lapsista mitä tekevät. väkivaltainen ja välinpitämätön. pilkkaa ja ivaa lapsia.

äiti on väsynyt tilanteeseen, koska hänen pitää huolehtia myös isästä (kuin yksi lapsi). hän on myös väkivaltainen henkisesti ja fyysisesti. muistan, kun yksi veljeni oli alle 2v niin äiti roikotti häntä pää alaspäin (ei mikään ihme, että ko lapsi on henkisesti sairas tänä päivänä ). lapsille ei anneta kunnon ruokaa (lähinnä eineksiä ja herkkuja joita ala-aste ikäiset lapset käyvät itse ostamassa lähikaupasta). yksi sisaruksistani on huostaanotettu ja vanhempani syyttävät siitä minua, että minun takia hänelle kävi niin (koska olen sanonut aina, että hän tarvitsee apua, koska esim ekaluokkalaisena jahtas mua puukko kädessä ). äidille ei voi sanoa mitään kritiikkiä ilman, että hän hermostuu (valittelee aina rahapulaa, mutta ruokaostokset ovat pelkkää einestä ja herkkua, eikä lapsilla ole säännöllistä ruoka-aika). on haukkunut mua huoraksi ja piruksi mihin ei todellakaan ole ollut aihetta.

lisäksi vanhempani ovat täysin veljeni puolella tuossa tilanteessa, heidän mielestäni minä näyttelen vain paniikkikohtauksia ja olisin aiheuttanut tilanteet ärsyttämällä veljeäni (mikä ei pidä paikkaansa). myös lapsuudenkodissani vallitsi uskonnollinen herätysliike mikä lisäsi perheen ristiriitoja ja epämukavuutta. lisäksi äiti kertoo sukulaisille ja tuttavilleen minusta oman näkemyksensä, mikä on pelkkää paskaa. monta vuotta uhrasin elämästäni pikkusisarusten hoitamiseen, jotta heillä olisi edes hieman normaalimpi lapsuus, mutta tässä on kiitos.

tuntuu, että parempi olisi kokonaan unohtaa koko lapsuudenperhe ja elää omaa elämää. harmittaa vain, koska kaksi nuorempaa sisarustani ovat minulle kuitenkin tärkeitä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja möröm:
Ok, ihan järkeenkäypää, mutta mä menisin siinä tapauksessa sinne kuolinvuoteelle, jos ehtis. Ei se vainaja enää hautajaisissa tiedä sun siellä olleen, mut se kuolinvuode vois olla oikea paikka, jos pystyy. Tai haudalla ihan ominpäin hautajaisten jälkeen, jos välit muihinkin vainajan läheisiin poikki - ne voi loukkaantua, jos sinne tunkee, mut muuten ei ole ollu tekemisissä.

Jos asioita ei oo selvitetty ennen kuolemaa, niin en sano että lähtisin kuolinvuoteellekaan niitä selvittämään. Mutta hautajaiset, tottakai.
 
hoya bella: olen hyvän ystäväni kautta seurannut samalaista perhetilannetta kuin sinulla ja sisaruksillasi! käyvät nyt aikuisina asioita läpi.. isä ei vieläkään ymmärrä tehneensä väärin ja myös äiti puolustelee isää.. sisaruksista useampi on joutunut turvautumaan psykiatriseen hoitoon ja nuorimmat lapsista on huostaan ottuina! Kukaan ulkopuolinen ei olet tiennyt perheen asioista.. rankkoja raskaita asioita! siksipä annankin sinulle jätti suuren halauksen!!
 
Alkuperäinen kirjoittaja möröm:
ok, mistä kielestä?
Kuin se jo nyt muutta, vaikka vasta obn eläkkeelle jäämässä? Pärjäähän sitä vielä omassa kodissakin.

Upeaa, että joku haluaa kotona hoitaa loppuun asti - se ei aina ole niin helppoa. Mä ite hoidan niitä, joita ei syystä tai toisesta omaiset voi/halua/pysty/jaksa kotona hoitaa. Arvokas loppu niilläkin on ja usein kaunis ja rauhallinen.

Pärjää tietenkin mutta saa olla eläkkeellä paremmassa kunnossa kun lähtee mukaamme nyt :D
 

Yhteistyössä