R
reissaajat
Vieras
Tälläkin kertaa marmatti miten ennen on elämä ollut yksinkertaisempaa ja parempaa, kuin mitä nyt. Ihmiset viihtyivät kodeissaan kodin askareitten parissa. Ja ihmiset olivat tyytyväisempiä mitä tänä päivänä. Tänä päivänä (äitini mielestä) ihmiset ulkomaille menevät, kun eivät enää muuta sisältöä elämäänsä keksi. Ja sitten reissuissa kuitenkin sattuu ja tapahtuu kaikenlaisia luonnononnettomuuksia mm; mutavyöryjä.
Muutenkin hän on usein sanonut, että häntä ei ulkomaille meneminen kiinnosta yhtään.
Eikä hän muutenkaan tykkää, että meidän perhe kesäisin ulkomailla reissaa. Tosin ei viime kesänä, kun vauva oli vielä niin pieni.
Mutta itse taas nautin perheeni kanssa ulkomailla reissaamisesta. Siinä näkee erilaisia maita ja erilaisia nähtävyyksiä. Ei minusta ulkomailla käymisessä pitäisi olla mitään pahaa. Itsekin tietenkin rakastan myös kotona olemista, mutta kyllä minusta kesällä voi olla muuallakin, kuin pelkästään kotona. Lapsena ja nuorena en siis päässyt koskaan ulkomailla käymään - vanhempani kun siis pitävät vain kotimaan reissuista ja risteilyistä. Ja nyt kun aikuisena se mahdollisuus - reissuihin ulkomaille - on olemassa, niin tietenkin mielelläni reissuihin lähden. Koen, että etenkin viihdyn Sveitsissä ja Itävallassa. Alpit ovat niin kaunis näky kuin olla ja voi.