Miksi miehet aina vaihtavat minut toiseen?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Black Cherry
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vielä yhden viestin kirjoitan, pitkän tosin. :)

Olet oikeassa siinä, että hyvässäkin parisuhteessa pitää hyväksyä joitakin negatiivisia asioita. Järjellä selkeästi ymmärrät, että ne eivät kuitenkaan saisi olla kovin isoja, mikäli haluaa tasapainoisen ja onnellisen parisuhteen. Ilmeisesti kuitenkin seurustelun aikana pelkosi jylläävät ja unohdat järjen. En toki osaa kertoa muiden puolesta, mutta minun omassa parisuhteessani "siedän" seuraavia negatiivisi asioita:

- olen ailahtelevainen mieleltäni, eikä mies jaksa aina lohduttaa kun olen huonolla tuulella

Eli, täh? Aivan... Kovin suuria negatiivisia asioita ei tarvitse parisuhteessa sietää kun löytää itselleen sopivan kumppanin. Toki niitä arjen juttuja on. Väärinymmärryksiä, väsyneenä tulee kinattua typeristä jutuista, väännetään kättä sisustusasioista ja ollaan eri mieltä lasten asioista. Mutta koskaan ei toinen kohtele toistaan epäkunnioittavasti tai halventavasti. Arvostus ja kunnioitus pitää säilyä. Arjen pitää olla mukavaa, ei murehtimista ja pään hakkaamista seinään. Tietenkin pitkissä suhteissa tulee hankalampia aikoja, mutta niihin on yleensä hyvin selvä syy. Kuten sinulla on tällä hetkellä selvä syy olla stressaantunut (rahahuolet ja vapaa-ajan puute).

Jos sinua ei kunnioiteta ja arvosteta suhteessa, olet väärän ihmisen kanssa. Esiintyipä se arvostuksen ja kunnoituksen puute sairauttasi tai mitä tahansa piirrettäsi kohtaan. Ja tämä toimii molemmin päin. Yleensä parisuhde toimii hyvin, kun molemmat osapuolet vilpittömästi haluavat toisilleen hyvää, eli ottavat toistensa tarpeet huomioon kykyjensä mukaan. Jos tähän ei pysty, ovat erot liian suuret tai luonne liian jäykkä. Joka tapauksessa silloin ei suhde pelitä.

Mihinkään vähempään sinun ei tarvitse tyytyä. Huonosta suhteesta ei ole kenellekään mitään hyötyä. Edelleen korostan, että kunnioita itseäsi. Ja kun kerran edelleen tunnistat noita menneisyydestäsi kumpuavia piirteitä, niin alahan työstää niitä. Niiden vatvominen ei auta. Seuraavaksi pitää tehdä asialle jotain eikä toistaa vanhaa kaavaa. Muuten ei pääse elämässään ikinä eteenpäin.

Parisuhteessa pitää löytää hyvä tasapaino. Pitää muistaa arvostaa itseään, mutta ei saa olla itsekäs, vaan pitää muistaa, että myös se kumppani on arvokas. Ei saisi olla liian miellyttämisen haluinen ja unohtaa omia tarpeitaan, mutta toisaalta pitäisi osata välillä joustaa omista tarpeistaan, jotta toisella olisi hyvä olla. Tuon tasapainon löytäminen ei aina ole ihan helppoa... Ja kun se vielä pitäisi tulla luonnostaan molemmilta! Mutta kyllä se onnistuu. Tähän se kuitenkin minusta pohjaa se vanha klisee, että ensin pitää rakastaa itseään (olematta kuitenkaan itserakas), että voi rakastaa jotain toista.

Jos ei rakasta itseään, sortuu palvomaan ja miellyttämään kumppaniaan niin, että tasa-arvosta ja -painosta ei ole haisuakaan ja suhde lopulta kaatuu omaan mahdottomuuteensa. Se on vielä usein itseään ruokkiva kierre, jossa lopulta se oman arvon tunto on pohjamudissa. Ei vaikuta kovin itsenäiseltä, vahvalta ja terveeltä naiselta -> kumppanin kiinnostus lopahtaa moiseen "rassukkaan". Toisaalta jos on liian itsekeskeinen... Noh, sen nyt tietää mihin sekin johtaa.

Vanhat sanonnat tuppaavat aika usein pitää paikkansa. :) Kyllä vanha kansa on ollut viisasta.
 
Se oli HÄNEN tuntemuksensa ja ajatuksensa ettei teillä ollut hellyyttä vaikka sinun mielestä sitä taas oli ja paljon. Olitte siinä suhteessa täysin eri aaltopituudella ja molemmat oikeassa tai ei kumpikaan väärässä. Mutta miksi vain sinulla on oikeus kieltäytyä ja pahoittaa toisen mieli? Mikset itse voi ymmärtää miestä yhtä hyvin ja itse antaa periksi vaikkei niin huvita? Kuten joku sanoi, ei sen tarvi olla sitä itseään. Voi vaikka mennä yhteiseen kypyyn tai suihkuun ja pitää toista hyvänä siinä leffaa katsellessa (eikä kutoa sitä sukkaa :)) Itse ainakin tunnen itseni sen hetken täysin luuseriksi kun mies kieltäytyy kanssani seksistä. (Näin ei ole kyllä käynyt kuin yhden miehen kanssa emmekä sitten seurustelleetkaan kuin muutaman kuukauden).

Miksi yksinelo pelottaa?


Kyllä meillä oli paljon leffan katsomista sylikkäin, yhteisiä suihkussakäyntejä jne. Meillä oli joka päivä lukuisia suudelmia, halauksia, jne. Mutta kun ne eivät riittäneet miehelle, vaan hän halusi aina yhdyntää. Kaikki "vähempi" ei hänestä ollut seksiä. Ja hän ei koskaan kieltäytynyt seksistä. Minun oli pakko, koska en olisi mitenkään pystynyt joka ilta, tai useita kertoja päivässä. Tein näin, koska halusin varjella terveyttäni. Kerroin miehelle, että sairauteni kannalta parasta olisi 2-3 kertaa viikossa, ja hän sanoi usein asian olevan ok, mutta kuitenkin vonkasi ja vonkasi. Kun sitten sanoin olevani kipeä ja joutuvani kieltäytymään, hän kohteli minua kuin olisin maailman huonoin nainen.

Hän ei myöskään voinut elää sen ajatuksen kanssa, että tekisin hänelle jotain seksuaalista vain saadakseni hänet onnelliseksi, ilman että itse olisin sillä hetkellä niin kiinnostunut asiasta. Hän sanoi, että koki riistävänsä minua silloin, mikä oli mielestäni melko paradoksaalista. Mies halusi yhdyntää kanssani, vaikka saatoin sen aikana huutaa kivusta. Jos tarjouduin antamaan hänelle suuseksiä tai jotain, hän koki itsensä riistäjäksi.

Kysy teiltä miehet, pystyisittekö harrastamaan seksiä kivusta itkevän ja tyynynkulmaa purevan rakastettunne kanssa? Entä kokisitteko olevanne riistäjiä, jos nainen (kuitenkin aivan omasta tahdostaan) tekee teille jotain seksiin liittyvää, vaikka ei olekaan niin innoissaan sillä hetkellä?
Minusta seksi on tarve, ja toisinaan voi tehdä toiselle asioita vaikka ei itse olisikaan sillä tuulella. Mutta mitään ei saa tehdä oman psyykensä, terveytensä tai kivun kustannuksella. Ihan samalla logiikalla toiselle voi laittaa ruokaa, vaikka ei olisikaan itse nälkäinen. Ei se ole riistämistä.

Pelkään yksinjäämistä, koska minulla on tarve olla toisten ihmisten kanssa. Sinun tarpeesi voi olla erilainen. Etkä ole vanhapiika, jos olet ollut naimisissa ja sinulla on lapsia. Suvussani on naisia, joiden kaikki seurustelusuhteet ovat päättyneet, tai joilla ei ole ikinä parisuhdetta ollutkaan. Osa suhtautuu lämpimästi pieniin lapsiin, ja heistä näkee, että olisivat halunneet omia. En tiedä sitten oliko kyseessä oma valinta, en ole rohjennut toistaiseksi kysyä, mutta minusta on surullista, jos joku ei saa perhettä, vaikka haluaisi.

En halua ympärilleni valtavaa ihmisjoukkoa, mutta toivoisin että minulla olisi muutama luotettu ystävä, ja muutama sellainen tuttu/kaveri, jolle voisi aina soittaa ja pyytää vaikka kävelylle.
Ja sen lisäksi yksi erityinen ihminen. Minusta se ei ole aivan mahdoton haave, ja monella ihmisellä asiat ovatkin niin. Nautin kyllä yksinolosta, mutta jos elämässä ei ole muuta kuin yksintehtävät asiat, se ei ole pidemmän päälle mukavaa. Toisten ihmisten seurasta saa vähän niinkuin ravintoaineita omalle elämälle.

Minusta suhteissa ei pitäisi joutua miettimään ja tarkkailemaan itseään. Näin jälkeenpäin tarkasteltuna jouduin esimerkiksi pidättelemään kiukkuani, valitsemaan paljon sanomisiani jne. koska pelkäsin miehen reaktioita. Joskus viha on tervettä ja puhdistavaa, ja jokaisella pitäisi olla oikeus siihen, ilman että häntä syyllistetään tunteistaan. Mutta suhteissani kävi helposti niin, että mies piti minua huonokäytöksisenä, jos vastasin hänen huonoon käytökseensä olemalla vihainen. Niinpä aloin helposti niellä kaikenlaista sellaista, johon olisi pitänyt tarttua.

Tunnen katkeruutta siitä, että entiset mieheni ovat aina pudonneet jaloilleen. He ovat aloittaneet uusien naisten kanssa seurustelun välittömästi minusta erottuaan, eivätkä tunnu koskaan saavan nenilleen, vaikka kohtelisivat toisia kuinka kaltoin. Minä jouduin toistuvasti aloittamaan elämäni kasaamisen murusista ja kuolettamaan tunteeni. En havittele kostoa exilleni. Mutta joskus mietin, miten jotkut saavat mennä ja porskuttaa ilman että heihin koskaan sattuu. Minä alan jo pikkuhiljaa saada tarpeekseni kivusta, ja haluaisin joskus olla se, joka lopulta saa sen isoimman palan kakkua, eikä vain nuolla lusikan.
 
Viimeksi muokattu:
Miten tämä nyt menee, ethän sinä ole ehtinyt olla yksin koskaan: Ikää 26 vuotta seurustelusuhteita 2 x 1,5 vuotta + 5 vuotta = 8 vuotta seurustelua + ne lyhyemmät jutut.

Mitä enemmän sun juttuja lukee, sitä enemmän alan ymmärtää niitä miehiä, jotka on lähteneet.
Pipo on ollut pieni ja leluja vähän ja sukulaisillakin on pieni pipo ja vähän leluja ja niin edelleen.

Kyllä parisuhteen luomisessa ihan ensiarvoisen tärkeää on osata olla ensin oman itsensä kanssa, eikä etsiä jatkuvasti kaiken maailman ongelmia, vaikeuksia, vikoja ja selityksiä menneisyydestä.

Ne sun exsät vaikuttaa kaikki sellaisilta, ettei niiden perään kannata itkeä. Miehet on kuin raitiovaunut jos yhdestä myöhästyy seuraava tulee muutaman minuutin päästä.

Mutta yksi asia on ihan varma, tuo ruikuttaminen ei vie mitään asioita yhtään eteen päin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vanha täti;11124589:
Miten tämä nyt menee, ethän sinä ole ehtinyt olla yksin koskaan: Ikää 26 vuotta seurustelusuhteita 2 x 1,5 vuotta + 5 vuotta = 8 vuotta seurustelua + ne lyhyemmät jutut.

Mitä enemmän sun juttuja lukee, sitä enemmän alan ymmärtää niitä miehiä, jotka on lähteneet.
Pipo on ollut pieni ja leluja vähän ja sukulaisillakin on pieni pipo ja vähän leluja ja niin edelleen.

Kyllä parisuhteen luomisessa ihan ensiarvoisen tärkeää on osata olla ensin oman itsensä kanssa, eikä etsiä jatkuvasti kaiken maailman ongelmia, vaikeuksia, vikoja ja selityksiä menneisyydestä.

Ne sun exsät vaikuttaa kaikki sellaisilta, ettei niiden perään kannata itkeä. Miehet on kuin raitiovaunut jos yhdestä myöhästyy seuraava tulee muutaman minuutin päästä.

Mutta yksi asia on ihan varma, tuo ruikuttaminen ei vie mitään asioita yhtään eteen päin.

Täysin samaa mieltä!

Lopeta ap se ruikuttaminen ja asioiden aivan turha ylianalysoiminen ja ryhdy elämään, hyvä luoja sentään! Olet vielä todella nuori, ja lisäksi maailmassa on muutama miljardi muutakin miestä kuin vain nuo sinun 3 aika surkeaa entistä.
 
Kyllä meillä oli paljon leffan katsomista sylikkäin, yhteisiä suihkussakäyntejä jne. Meillä oli joka päivä lukuisia suudelmia, halauksia, jne. Mutta kun ne eivät riittäneet miehelle, vaan hän halusi aina yhdyntää. Kaikki "vähempi" ei hänestä ollut seksiä. Ja hän ei koskaan kieltäytynyt seksistä. Minun oli pakko, koska en olisi mitenkään pystynyt joka ilta, tai useita kertoja päivässä. Tein näin, koska halusin varjella terveyttäni. Kerroin miehelle, että sairauteni kannalta parasta olisi 2-3 kertaa viikossa, ja hän sanoi usein asian olevan ok, mutta kuitenkin vonkasi ja vonkasi. Kun sitten sanoin olevani kipeä ja joutuvani kieltäytymään, hän kohteli minua kuin olisin maailman huonoin nainen.

Hän ei myöskään voinut elää sen ajatuksen kanssa, että tekisin hänelle jotain seksuaalista vain saadakseni hänet onnelliseksi, ilman että itse olisin sillä hetkellä niin kiinnostunut asiasta. Hän sanoi, että koki riistävänsä minua silloin, mikä oli mielestäni melko paradoksaalista. Mies halusi yhdyntää kanssani, vaikka saatoin sen aikana huutaa kivusta. Jos tarjouduin antamaan hänelle suuseksiä tai jotain, hän koki itsensä riistäjäksi.

Kysy teiltä miehet, pystyisittekö harrastamaan seksiä kivusta itkevän ja tyynynkulmaa purevan rakastettunne kanssa? Entä kokisitteko olevanne riistäjiä, jos nainen (kuitenkin aivan omasta tahdostaan) tekee teille jotain seksiin liittyvää, vaikka ei olekaan niin innoissaan sillä hetkellä?
Minusta seksi on tarve, ja toisinaan voi tehdä toiselle asioita vaikka ei itse olisikaan sillä tuulella. Mutta mitään ei saa tehdä oman psyykensä, terveytensä tai kivun kustannuksella. Ihan samalla logiikalla toiselle voi laittaa ruokaa, vaikka ei olisikaan itse nälkäinen. Ei se ole riistämistä.

Pelkään yksinjäämistä, koska minulla on tarve olla toisten ihmisten kanssa. Sinun tarpeesi voi olla erilainen. Etkä ole vanhapiika, jos olet ollut naimisissa ja sinulla on lapsia. Suvussani on naisia, joiden kaikki seurustelusuhteet ovat päättyneet, tai joilla ei ole ikinä parisuhdetta ollutkaan. Osa suhtautuu lämpimästi pieniin lapsiin, ja heistä näkee, että olisivat halunneet omia. En tiedä sitten oliko kyseessä oma valinta, en ole rohjennut toistaiseksi kysyä, mutta minusta on surullista, jos joku ei saa perhettä, vaikka haluaisi.

En halua ympärilleni valtavaa ihmisjoukkoa, mutta toivoisin että minulla olisi muutama luotettu ystävä, ja muutama sellainen tuttu/kaveri, jolle voisi aina soittaa ja pyytää vaikka kävelylle.
Ja sen lisäksi yksi erityinen ihminen. Minusta se ei ole aivan mahdoton haave, ja monella ihmisellä asiat ovatkin niin. Nautin kyllä yksinolosta, mutta jos elämässä ei ole muuta kuin yksintehtävät asiat, se ei ole pidemmän päälle mukavaa. Toisten ihmisten seurasta saa vähän niinkuin ravintoaineita omalle elämälle.

Minusta suhteissa ei pitäisi joutua miettimään ja tarkkailemaan itseään. Näin jälkeenpäin tarkasteltuna jouduin esimerkiksi pidättelemään kiukkuani, valitsemaan paljon sanomisiani jne. koska pelkäsin miehen reaktioita. Joskus viha on tervettä ja puhdistavaa, ja jokaisella pitäisi olla oikeus siihen, ilman että häntä syyllistetään tunteistaan. Mutta suhteissani kävi helposti niin, että mies piti minua huonokäytöksisenä, jos vastasin hänen huonoon käytökseensä olemalla vihainen. Niinpä aloin helposti niellä kaikenlaista sellaista, johon olisi pitänyt tarttua.

Tunnen katkeruutta siitä, että entiset mieheni ovat aina pudonneet jaloilleen. He ovat aloittaneet uusien naisten kanssa seurustelun välittömästi minusta erottuaan, eivätkä tunnu koskaan saavan nenilleen, vaikka kohtelisivat toisia kuinka kaltoin. Minä jouduin toistuvasti aloittamaan elämäni kasaamisen murusista ja kuolettamaan tunteeni. En havittele kostoa exilleni. Mutta joskus mietin, miten jotkut saavat mennä ja porskuttaa ilman että heihin koskaan sattuu. Minä alan jo pikkuhiljaa saada tarpeekseni kivusta, ja haluaisin joskus olla se, joka lopulta saa sen isoimman palan kakkua, eikä vain nuolla lusikan.


Kaikesta näkee, että sinulla on huono itsetunto, koska olet suostunut huonoon kohteluun.
Kannattaa yrittää parantaa sitä ennekuin ryhdyt mihinkään suhteeseen. Muussa tapauksessa ajaudut varmaankin taas jonkun friikin syliin ja kierre on valmis.

Itseään arvostava nainen ei suostu siihen, että hän sairautensa vuoksi joutuu pakolla harrastamaan seksiä. On aivan selvää, että tuollainen mies joutaa romukoppaan ja välittömästi.
 
Viimeksi muokattu:
Alkuperäinen kirjoittaja vanha täti;11124589:
Miten tämä nyt menee, ethän sinä ole ehtinyt olla yksin koskaan: Ikää 26 vuotta seurustelusuhteita 2 x 1,5 vuotta + 5 vuotta = 8 vuotta seurustelua + ne lyhyemmät jutut.

Mitä enemmän sun juttuja lukee, sitä enemmän alan ymmärtää niitä miehiä, jotka on lähteneet.
Pipo on ollut pieni ja leluja vähän ja sukulaisillakin on pieni pipo ja vähän leluja ja niin edelleen.

Kyllä parisuhteen luomisessa ihan ensiarvoisen tärkeää on osata olla ensin oman itsensä kanssa, eikä etsiä jatkuvasti kaiken maailman ongelmia, vaikeuksia, vikoja ja selityksiä menneisyydestä.

Ne sun exsät vaikuttaa kaikki sellaisilta, ettei niiden perään kannata itkeä. Miehet on kuin raitiovaunut jos yhdestä myöhästyy seuraava tulee muutaman minuutin päästä.

Mutta yksi asia on ihan varma, tuo ruikuttaminen ei vie mitään asioita yhtään eteen päin.

Olen kyllä ollut suhteiden välissä yksin. Ensimmäisten kahden välissä olin yksin n. 8 kk ja toisen ja kolmannen välissä n. 14 kk. Pyöristin hieman suhteiden kestoa.
Minulla ei ole koskaan ollut lyhyitä suhteita. Yhden illan juttuja en harrasta.

Aika mielenkiintoinen analyysi, että minulla on pipo kireällä jne. Tämän ketjun tarkoituksena on nimen omaan ollut asioiden analysointi ja ongelmien esiintuominen. Ei sen perusteella pidä vetää johtopäätöstä siitä, että arkielämässäkin vain velloisin ongelmissa. Kyllä minulla on koulua, työtä ja arkisten askareiden hoitamista. Vähän sama kuin tekisi jonkun psykoanalyysissä käyvän ihmisen elämästä dokumenttia, ja sitten leikkaisi siihen sitten vain ne psykoanalyysikohdat - ja kuvattava näyttäisi ongelmakimpulta, vaikka tekee viikossaan 167 h jotain muuta kuin ongelmiensa vatvomista.
Ja en ole kertonut vanhemmistani ja sukulaisistani oikeastaan mitään, joten millä perusteella heistä voi tehdä johtopäätöksiä?
 
Olen kyllä ollut suhteiden välissä yksin. Ensimmäisten kahden välissä olin yksin n. 8 kk ja toisen ja kolmannen välissä n. 14 kk. Pyöristin hieman suhteiden kestoa.
Minulla ei ole koskaan ollut lyhyitä suhteita. Yhden illan juttuja en harrasta.

Aika mielenkiintoinen analyysi, että minulla on pipo kireällä jne. Tämän ketjun tarkoituksena on nimen omaan ollut asioiden analysointi ja ongelmien esiintuominen. Ei sen perusteella pidä vetää johtopäätöstä siitä, että arkielämässäkin vain velloisin ongelmissa. Kyllä minulla on koulua, työtä ja arkisten askareiden hoitamista. Vähän sama kuin tekisi jonkun psykoanalyysissä käyvän ihmisen elämästä dokumenttia, ja sitten leikkaisi siihen sitten vain ne psykoanalyysikohdat - ja kuvattava näyttäisi ongelmakimpulta, vaikka tekee viikossaan 167 h jotain muuta kuin ongelmiensa vatvomista.
Ja en ole kertonut vanhemmistani ja sukulaisistani oikeastaan mitään, joten millä perusteella heistä voi tehdä johtopäätöksiä?

En ole tuo ketä lainasit, mutta vastaan silti.

Koita nyt hyvä tyttö ihan rauhassa ja tavallaan ulkopuolisen silmin lukea tämä pitkä viestiketjusi läpi. Tuon vanhan tädin (ja aika monen muunkin) kommentti oli täysin asiallinen ja tarkoitettu sinua tsemppaamaan, joten miksi provosoidut ja intät vastaan. Monihan ei ikäisenäsi välttämättä ole seurustellut vielä kertaakaan, kun sinulla taas on jo noin 8 vuoden seurustelukokemus.

Olet sukulaisistasi kertonut tässä ketjussa mm. sen, että suvussanne on joitain ns. vanhoja piikoja... ihan kuin se suunnilleen olisi jotain periytyvää tai tarttuvaa.

Olet tosiaan vasta 26-vuotias, joten tulet aivan varmasti kohtaamaan vielä vaikka kuinka monta ihanaa miestä. Se, että _3_ entistä poikaystävääsi (jotka eivät kuvailujesi perusteella edes vaikuta miltään ihanneaviomiehiltä) on löytänyt jonkun toisen, ei tarkoita sitä, että aina & kaikki miehet vaihtaisivat sinut toiseen. Miksi ihmeessä edes ruikutat noiden entisten poikaystäviesi perään? Minusta on jokseenkin turhaa vatvoa, miksi nuo entisesi ovat sinut jättäneet, tai mikä sinussa olisi "vialla" tai pitäisikö sinun muuttaa pukeutumistyyliäsi tai persoonallisuuttasi. He olivat sinulle vääriä, joiten eikö ollutkin vain hyvä päästä heistä eroon? Nuorena on ihan tavallista, että seurustelee muutamien ihmisten kanssa ennen pysyvämpää / lopullista vakiintumista. Ajattele, olet nyt 3 kokemusta rikkaampi! Sinussa ei ole yhtään mitään vikaa, joten nyt vain lopetat tuon itsesäälissä vellomisen ja turhan vatvomisen ja olet sellainen kuin olet. Suuntaat katseen kohti tulevaisuutta positiivisin mielin!
 
Viimeksi muokattu:
Olen kyllä ollut suhteiden välissä yksin. Ensimmäisten kahden välissä olin yksin n. 8 kk ja toisen ja kolmannen välissä n. 14 kk. Pyöristin hieman suhteiden kestoa.
Minulla ei ole koskaan ollut lyhyitä suhteita. Yhden illan juttuja en harrasta.

Herää, nainen. Tunnen useamman naisen ja miehen, joiden ensimmäinen seurustelusuhde on alkanut sinun ikäisenäsi - he ovat siis olleet yksin noin 10 vuotta, jos yksinoloajaksi lasketaan esim. aika alkaen lapsuudenkodista muuttamisesta. Näissä yksinäisissä on ainakin kaksi ainoaa lasta, jotka ovat pienistä suvuista. Ei taida kaikilla olla edes niitä vanhapiikatätejä roolimallina, kaikilla ei ole tätejä lainkaan. Jollakin on nelikymppiseksi tullessa jopa mennyt se aiemmin alkanut parisuhde kuralle, mies/nainen on jättänyt ja on jääty yksin keski-iän kynnyksellä. Meitä on monta, joilla on ollut ainoa lelu patterin takana, fillarin lukko jäässä ja kirkonkylälle matkaa 30 kilsaa. Jokaisella on kipunsa. Omassa surkeudessa rypeminen on yhtä pahaa itsekeskeisyyttä kuin oman loistavuuden korostus.

Ota elämä omiin käsiisi ja lakkaa olemasta muiden ihmisten (vanhempiesi, sukulaisten, ex-miesystäviesi) armoilla. Jos sinua on kohdeltu kuin tiskirättiä, niin jollain lailla sinun pitää muuttaa käytöstäsi, jottet enää vedä puoleesi niitä, jotka haluavat pitää sua tiskirättinä. Ei sun kovaksi tarvitse muuttua, mutta löydä nyt jollain konstilla itsearvostusta. Ehkä sua ei siinä auta sukankutominen, vaan kuntonyrkkeily, tankotanssi, improvisaatiokurssi, yksintehty reissu Pohjois-Norjan tuntureille... Ja jos tuntuu, ettet itse pääse irti surkeuden suosta, niin hakeudu terapeutin juttusille.
 
Viimeksi muokattu:
Black Cherrylle, olen itse jo isäsi ikäinen ja tulin lukeneeksi kirjoituksen kun tyttärieni maailmaa koetan ihmetellä. Silloin kun parinhaku oli ajankohtainen, itselleni tuli suurimmaksi esteeksi kun nainen oli liian "itsenäinen", väärä sana, täytyyhän ihmisen itsenäinen olla. Tai mikä nyt olisi oikea sana, sellainen joka ei päästä toisia, ainakaan miehiä henkisesti lähelleen. Sitä on vaikea kuvailla. En lukenut koko ketjua mutta havaitsin että kerroit koulukiusaamisesta. On mahdollista että se on jättänyt sinuun torjuvuuden joka nyt sitten torjuu myös miehet ajan oloon. Tutkistele itseäsi ja mieti asiaa. Ja sitten on myös tuuri todella olemassa, ehkä sinulla on vain ollut huono tuuri !
 
Intuitiolla sanoisin että tästä ketjusta välittyy kuva henkilötä joka koettaa olla jotenkin erikoinen. Ehdottaisinkin että kokeilisit taviskuuria. Unohda hienot suklaakakkusi ja hipsterisukkasi. Älä analysoi hetkeen mitään. Osta kevätvaatteita tavaratalon pukeutumisneuvojan suositusten mukaan. Yritä olla rehellinen, sen sijaan että tekisit vaikutuksen. Ota ystäväpiiriisi joku rento tavis ja opettele olemaan hänen kanssaan. Tämä kokeilu on helppo järjestää ja jos elämä tuntuu paremmalta tiedät mihin suuntaan jatkaa. Jos se on tylsää voit aina palata entiseen.
 
Monet mieluisat ajanvietteet, tavat ja taidot juontavat juurensa jo lapsuuteeni. Äitini on erittäin kätevä käsistään, ja voisi sanoa, että olen imenyt kipinän itse tekemiseen jo äidinmaidosta. Itsestään voi yrittää kitkeä negatiivisia piirteitä ja kaikkea sellaista mistä on haittaa itselle ja toisille, mutta en näe syytä sammuttaa sellaisia asioita jotka ovat lopulta kuitenkin positiivisia ja harmittomia. Olen kokeillut vuosien varrella monia eri tyylejä, ja nyt jo melko tyytyväinen siihen mitä olen. Olen huomannut, että ihmisen paras asuste on se, että viihtyy siinä miltä näyttää. Kaikenlainen teeskentely ja peittäminen näkyy olemuksesta. Vaikka voihan itseään aina muokata naisellisemmaksi/sporttisemmaksi/kypsemmäksi jne. mutta oman tyylin ehdoilla.

Huonoa tuuriahan tässä on varmasti ollut paljon mukana. Samalla alkaa hiipiä esiin epäusko, että tulenko koskaan ketään tunneälyltään ja käytöstavoiltaan normaaliksi laskettavaa koskaan tapaamaankaan. Ja mietin, että mikä minussa vetää puoleensa ongelmatapauksia. Huomaan kyllä kehittyneeni asiassa sen verran, että kun joskus olen jutellut joidenkin miesten kanssa, minussa alkaa hälyttää jonkinlainen "tyranni/reppanatutka", joka varoittaa siitä, että tämän miehen kanssa päätyisin joko alistettuun asemaan tai sitten mies hakee minusta pelastajaa, joka vetäisi hänet kuiville elämänhallintaan liittyvistä ongelmistaan.
Mutta kunpa keksisin avaimen siihen, miten saada varteenotettavien tapauksien kiinnostusta osakseen.

On totta, että koulukiusaamistausta tuntuu yhä. Haluan yhä edelleen olla täysin varma ihmisen vilpittömistä aikeista ennen kuin päästän hänet lähelle. Tuntuu kuin minulla olisi sisimmässäni jotain arvokasta ainetta, jota kiusaajat ja minut pettäneet ovat päässeet anastamaan ja tärvelemään, ja jonka rippeitä varjelen kuin henkeni kaupalla. Läheisten ihmissuhteiden saaminen edellyttää tuon aineen paljastamista muille, ja sen asettamista esille vartioimatta. Mutta pelkään, että jos loputkin varastetaan, en voi enää elää.
 
Arvoisa Black Cherry ja muut kirjoittajat, olen keski-ikää lähestyvä mies ja haluaisin kommentoida tilannettasi omasta miehisestä näkökulmastani.

Black Cherry, kuvailit itsessäsi pitkän listan asioita joita itse ehkäpä arvostat. Miehenä minun täytyy valitettavasti todeta että miehet yleensä emme arvosta kaikkia näitä asioita. Esim. "osaan kutoa villasukat, soittaa kitaraa ja leipoa erinomaisia suklaakakkuja. Seuraan aikaani ja luen paljon. Elämänkatsomukseltani olen hyvin suvaitsevainen, ja olen opiskellut ja työskennellyt paljon kansainvälisissä ympyröissä sekä erityisryhmien parissa..." ovat sellaisia asioita joita tietyllä tapaa suuntautuneet (punavihreät tms.) naiset tai homomiehet jumaloivat. Mutta normaalin heteromiehen vaakakupissa nämä eivät paljon paina, suklaakakkuja ja kitaransoittoa lukuunottamatta. Miehet haluavat seksuaalista vetovoimaa koska se on seksi on se asia jolla miehet osoittavat rakkauttaan ja miehille osoitetaan rakkautta.

.....


Samaa linjaa. Se että nainen osaa leipoa jotain rahkasuklaapähkinä kakkuja tai tehdä sukkia, on aivan samantekevä ominaisuus minulle. Myöskään tuo mainittu kansainväliset ympyrät ja erityisruhmät eivät mua sytytä. Seurustelin sellaisen naisen kanssa joskus joka oli ollut jossain ambomaalla kehitys työssä tai mikä lie, hän aina jauhoi niitä juttujaan, booring.

Persoonallisuus plussaa.

Missi ei tarvi olla mutta hoikka mielellään koska itsekin olen. Meikata täytyisi edes vähän koska me suomalaiset olemme aika väritöntä porukkaa. Hyvän ruoan laittotaito plussaa! Ei niinkään leipominen, suotta sitä itseään turvottaa kakuilla. Mikään povipommi megameijeri ei tarvitse todellakaan olla, vaan kuten sanoin mieluummin urheilullinen vartalo.

Urheilullinen elämäntapa plussaa, myös itselläni sellainen. Työurasta sen verran, että ei niin väliä, kunhan on työelämässä. Elätettävää en etsi enkä myöskään oleta että nainen elättää. Itse olen koulutukseltani amk-inssi. Mutta se on sama vaikka nainen olisi mikä kunhan on jotain.

Matkusteluhalukkuus plussaa, eikä vain johonkin Bulgariaan tai Tunisiaan vaan kaupunkikohteisiin missä on jotain nähtävääkin.

Eli ei mitään suttuisia homeisia sutturoita vaan siisti perusfiksu urheilullinen nainen.
 
Viimeksi muokattu:
En ole aloittaja, mutta harmittaa tämäkin viesti aloittajan puolesta. Kun aloittaja tulee huonosti kohdelluksi ja hylätyksi kerta toisensa jälkeen, niin sitten tulee tällaisia vaatimuslistoja vielä siihen päälle, ikäänkuin ihminen ei jo tietäisi olevansa kelpaamaton, pistetään vielä löylyä lisää ja aletaan alleviivaamaan asioita, mitkä myös saattaisivat olla huonoja ja mitä nyt ainakin pitäisi olla. Lyödään lyötyä kerta toisensa jälkeen. Tässäkin näkee, miten vastaaja ottaa heti sen roolin, missä alennetaan toista, aletaan halveksimaan joillakin perusteilla ja vaatimaan toisia..


Samaa linjaa. Se että nainen osaa leipoa jotain rahkasuklaapähkinä kakkuja tai tehdä sukkia, on aivan samantekevä ominaisuus minulle. Myöskään tuo mainittu kansainväliset ympyrät ja erityisruhmät eivät mua sytytä. Seurustelin sellaisen naisen kanssa joskus joka oli ollut jossain ambomaalla kehitys työssä tai mikä lie, hän aina jauhoi niitä juttujaan, booring.

Persoonallisuus plussaa.

Missi ei tarvi olla mutta hoikka mielellään koska itsekin olen. Meikata täytyisi edes vähän koska me suomalaiset olemme aika väritöntä porukkaa. Hyvän ruoan laittotaito plussaa! Ei niinkään leipominen, suotta sitä itseään turvottaa kakuilla. Mikään povipommi megameijeri ei tarvitse todellakaan olla, vaan kuten sanoin mieluummin urheilullinen vartalo.

Urheilullinen elämäntapa plussaa, myös itselläni sellainen. Työurasta sen verran, että ei niin väliä, kunhan on työelämässä. Elätettävää en etsi enkä myöskään oleta että nainen elättää. Itse olen koulutukseltani amk-inssi. Mutta se on sama vaikka nainen olisi mikä kunhan on jotain.

Matkusteluhalukkuus plussaa, eikä vain johonkin Bulgariaan tai Tunisiaan vaan kaupunkikohteisiin missä on jotain nähtävääkin.

Eli ei mitään suttuisia homeisia sutturoita vaan siisti perusfiksu urheilullinen nainen.
 
Viimeksi muokattu:
Alkuperäinen kirjoittaja mielensäpahoitin;11278270:
En ole aloittaja, mutta harmittaa tämäkin viesti aloittajan puolesta. Kun aloittaja tulee huonosti kohdelluksi ja hylätyksi kerta toisensa jälkeen, niin sitten tulee tällaisia vaatimuslistoja vielä siihen päälle, ikäänkuin ihminen ei jo tietäisi olevansa kelpaamaton, pistetään vielä löylyä lisää ja aletaan alleviivaamaan asioita, mitkä myös saattaisivat olla huonoja ja mitä nyt ainakin pitäisi olla. Lyödään lyötyä kerta toisensa jälkeen. Tässäkin näkee, miten vastaaja ottaa heti sen roolin, missä alennetaan toista, aletaan halveksimaan joillakin perusteilla ja vaatimaan toisia..


No ap:han haki neuvoja ja vinkkejä missä mennään metsikköön ja mies-75 niihin vastasi, kyllä minä ainakin ymmärsin jutun jujun.

Totuus on joskus viiltävä mutta jos tietää missä voi kehittää ja kehittyä, se on jo askel eteenpäin pysyvämpää parisuhdetta.

Aika moni mies "vaatii" loppupelissä ihan perusjuttuja: kohtuullinen ruoanlaittotaito, ei ole miehen lompsalla eli nainenkin käy täyspäivätyössä, ei ole xxxl-kokoinen vaan normaalisti urheilullista elämää viettävä eli ei tosiaan tarvitse olla mikään maratoonari vaan normaali perus ihminen jonka elämään kuuluu kohtuullinen liikunta. Ja että pipo ei olisi niin kireällä että kipinät lentelee. Ei tuo ole musta paljoa vaadittu.
 

Yhteistyössä