Miksi mennä / ei mennä naimisiin?

[Mörköäiti]

Avioliitto on paras turva puolison sairauden ja kuoleman varalta. Leskeneläke auttaa edes vähän turvaamaan lasten tulevaisuutta, jos yksinhuoltajan arki on edessä. Haluan olla myös päättämässä mieheni hoidosta ja hautajaisista, jos hän sattuu kuolemaan ennen minua. Eräs avovaimo ei saanut edes kutsua miehensä hautajaisiin.

Olen eri mieltä. Minusta omat tulot on parempi turva. Ihmisillä on kummallisia käsityksiä leskeneläkkeestä, mutta tosiasiassa se on juurikin "auttaa edes vähän" eli ei tosiasiassa turvaa mitään, yleensä.

Nämä ovat aika yleisiä urbaanilegendoja, joissa "avovaimo ei päässyt miehensä hautajaisiin". Suoraan sanottuna en usko tuollaisiin, varmaan joku 1/100000 saattaa olla sellainen tapaus. Samoin ovat yleisiä käsitykset, että "kun mies kuolee, miehen suku tulee omilla avaimilla sisään ja vie mukanaan kaiken, mukaanlukien naisen tavarat ja heittää naisen kadulle mukanaan vain päällä olevat vaatteensa". Joo, ei tapahdu 2000-luvun Suomessa.

 

[aloittttaja]

Voi kuulkaa, tässä on äpäriä jo kolmessa sukupolvessa

Eikä meillä ole ero mielessä

Juu, kaikki tekee niinkuin itsestä hyvältä tuntuu. Eikä tässä keskustelussa nyt tullutkaan yhtään uutta näkökulmaa esille minkä takia meidän kannattaisi mennä naimisiin.

 

[Vierass]

Tämä on mielenkiintoista - itse ajattelen juuri päinvastoin, että en halua toimia lakipykälin ja odotusten mukaisesti ja juuri se tuo minulle paremman mielen

Ap:lle - paras tehdä niinkuin itsestä tuntuu hyvältä.

Näin on, paras tehdä niinkuin itselle ja toiselle sopii, koska naimisiin meno ei ole nykyisin pakollista. Jos naimisiin meno aiheuttaa pahoja tunteita kuten ap: lla näyttäisi olevan, niin ehkei naimisiin meno ole se juttu. Tärkeää on miettiä, miksi ajattelee niinkuin ajattelee ainakin siinä tapuksessa, jos puolisot ovat eri mieltä asiasta.

 

[aloitttaja]

Siis minullahan on ihan omat tulot ja säästöt ja omat tilit. Omistan kaikesta puolet (ja ihan virallisesti), ei minun omaisuutta kukaan miehen sukulainen minulta voi viedä. Miehen puolen perii tietysti lapset, ja se on minusta ihan oikein. Meillä on myös VAKUUTUKSET toisen kuoleman varalle, jotka korvaa sitä leskeneläkeasiaakin. Niissä osassa minä olen edunsaaja, osassa lapset. Eikä nekään summat ihan pieniä ole....

Ja jotenkin naurettava ajatus mennä naimisiin että varmasti sitten pääsee miehen hautajaisiin. Minulla on hyvät välit appivanhempiin ja ne on järjen ihmisiä, ehkä kannattaa itse vähän miettiä mihin sukuun sitä itsensä sit nai jos tuonkaltaisia huolia nousee esille...

 

[naimisissa]

Mulla avioliitolla ei ole suurempaa symbolista merkitystä. Kun oltiin oltu vuosia yhdessä tuntui siltä, että eiköhän tämä suhde voisi kestää lopun elämää, eli jomman kumman kuolemaan saakka sitten joskus. Totesin, että silloin on hieman helpompaa, jos on naimisissa. Ja toisaalta en keksinyt mitään haittaa naimisiin menosta, joten mentiin naimisiin.

Olisi tietenkin voinut järjestellä asiat testamentein ja vakuutuksin, mutta miksi suotta, kun yhteiskunta on järjestänyt yksinkertaisen ja ilmaisen tavan hoitaa koko homma kerralla, eli avioliiton. Käytännöllisenä ihmisenä minusta avioliitto nyt vaan oli helpoin tapa järjestellä nuo muutamat asiat. Ja saihan siinä bonuksena hyvän syyn järjestää sukulaisten iloksi juhlat.

 

[Scarlett O Harava]

Jos on jo ero suunnitteilla tai ajatuksissa, niin ei siinä tilantessa kannata enää naimisiin mennä.

Mulle naimisiin meno on vähän kuin turvavyön käyttö autossa. Ilmankin voisi olla, mutta se on turvattomampaa. Siitä saa jonkinlaisen luottamuksen tunteen ja tietää, että toimii lakipykälien ja odotusten mukaisest, ja samalla antaa suojaa muillekin kyydissä oleville. Kun ajatukseen on tottunut pienestä pitäen, ei edes oikein osaisi olla muuten, sillä tilanne vaivaisi mieltä. Turvavyön päälle laitto on mielestäni niin pieni asia, ettei sitä kannata laiskuuden tai muun saamattomuuden vuoksi jättää tekemättä.

Tuota ekaa lausetta mä en tajua. Siis miten voi tehdä tuollaasia johtopäätöksiä ku eihän ap puhunu mitää erosta. Se, että ei pidä avioliittoa tärkiänä ei tarkoota sitä ettei kuitenki olisi sitoutunu siihen avopuolisoon.

Mä ja miesystävä ollaan avopuolisot joulukuun alusta lähtien, mutta avioliitosta ei olla puhuttu eli tuon logiikan mukaan ollaan eroamas. Suorastaan huvittavaa tuo joidenkin ajattelu pitää avoliittoa jotenki vähäpätöösenä ja huonona asiana. Yhtälailla siinä avoliitos voi sitoutua toiseen. Se on ihmisestä ittestään kiinni osaako sitoutua toiseen, olla uskollinen, luotettava jne. Avioliitto ei takaa mitää noista.

Joku tuolla kirjootti äpäristä. Todella rumaa haukkua toisten lapsia tuolla tavalla ja kyllä pitääs nykypäivänä ihmisten tietää, että äpärä on haukkumasana. Nykyään on täysin normaalia, että lapsia syntyy avoliittoon eikä se niistä lapsista tee mitenkään huonompia. Aivan kuin ei avoliitto tee näiden lasten vanhemmista huonoja tai heidän parisuhteesta huonoa.

Ilman avioliittoa voi vallan mainiosti elää parisuhtees. Sitä ihmettelen, että täällä palstalla saa monesti lukia todella rumaa tekstiä avoliitos elävistä. Miksi? Miten se on avioliitos eläviltä pois jos toiset elää avoliitos? Ei tuota haukkumista näe vastaavana toisinpäin, aika monelle avoliitos elävälle tuntuu olevan aivan sama toisten liitot.

 

["heli"]

Meinaatko scarlett tehdä uuden miehen kanssa vielä lapsia?

 

[Terhiliini]

Ite en ole naimisissa vaan avoliitossa, lapsia ei ole. Mä tunnen yhden pariskunnan, jotka elää avoliitossa ja miehen suku ei voi sietää tuota naista lainkaan. Syy tähän on se, että mies petti vaimoaan pitkään tämän nykyisen avovaimon kanssa ja tuli ero. Miehen teini-ikäiset lapset vihaavat tätä naista ja eivät halua olla missään tekemisissä hänen kanssaan. Toki myös ovat vihaisia isälle pettämisestä. Tämä avovaimo on paljon miestä nuorempi (yli 20 vuotta). Mies omistaa yksin asunnon, jossa asuvat. Kun miehestä aika jättää, niin eipä jää sitä lesken elinikäistä käyttö- ja hallintaoikeutta yhteiseen kotiin. Nainen lentää pihalle heti.

Joskus voi tulla vastaan hyvin omituisia tilanteita. Yksi tuttu nainen jäi leskeksi. Mies oli omistanut asunnon yksin, jossa asuivat. Pariskunnalla oli avioehto. Naiselle jäi tuo käyttö ja hallintaoikeus leskenä, mutta asunto siirtyi perintönä pariskunnan kahden lapsen omistukseen. Nainen löysi uuden miehen, jonka kanssa avioitui. Mies muutti naisen luokse. Nainen kuitenkin kuoli. Tämä uusi mies kuvitteli, että hän saisi jäädä asuntoon asumaan. No, ei tietenkään saanut, koska eihän se hallintaoikeus miehelle periydy.

 

[Mörköäiti]

Ite en ole naimisissa vaan avoliitossa, lapsia ei ole. Mä tunnen yhden pariskunnan, jotka elää avoliitossa ja miehen suku ei voi sietää tuota naista lainkaan. Syy tähän on se, että mies petti vaimoaan pitkään tämän nykyisen avovaimon kanssa ja tuli ero. Miehen teini-ikäiset lapset vihaavat tätä naista ja eivät halua olla missään tekemisissä hänen kanssaan. Toki myös ovat vihaisia isälle pettämisestä. Tämä avovaimo on paljon miestä nuorempi (yli 20 vuotta). Mies omistaa yksin asunnon, jossa asuvat. Kun miehestä aika jättää, niin eipä jää sitä lesken elinikäistä käyttö- ja hallintaoikeutta yhteiseen kotiin. Nainen lentää pihalle heti.

Mitä ihmeellistä siinä on? Tottakai miehen lapset perivät isänsä asunnon! Miksi naisen pitäisi voida jäädä siihen asumaan?

Joskus voi tulla vastaan hyvin omituisia tilanteita. Yksi tuttu nainen jäi leskeksi. Mies oli omistanut asunnon yksin, jossa asuivat. Pariskunnalla oli avioehto. Naiselle jäi tuo käyttö ja hallintaoikeus leskenä, mutta asunto siirtyi perintönä pariskunnan kahden lapsen omistukseen. Nainen löysi uuden miehen, jonka kanssa avioitui. Mies muutti naisen luokse. Nainen kuitenkin kuoli. Tämä uusi mies kuvitteli, että hän saisi jäädä asuntoon asumaan. No, ei tietenkään saanut, koska eihän se hallintaoikeus miehelle periydy.

Ei tietenkään periydy, oli naimisissa tai ei.

 

[Vierass]

Tuota ekaa lausetta mä en tajua. Siis miten voi tehdä tuollaasia johtopäätöksiä ku eihän ap puhunu mitää erosta. Se, että ei pidä avioliittoa tärkiänä ei tarkoota sitä ettei kuitenki olisi sitoutunu siihen avopuolisoon.

Eroajatus tuli nimenomaan ap:n tekstistä, sillä siinä mainittiiin n.s. normaali elämänkulku, jossa 20 vuoden liiton jälkeen erotaan nelikymppisenä. Vaikka ap ei puhunut itsestään, niin minulle tuli siitä mielleyhtymä, että ap alitajuisesti ajattelee, ettei kannata mennä naimisiin, koska kuitenkin ero on mahdollisesti edessä. Eron mahdollisuus on yksi syy jättäää naimisiin meno totetuttamatta.

 

[aloitttaja]

Eroajatus tuli nimenomaan ap:n tekstistä, sillä siinä mainittiiin n.s. normaali elämänkulku, jossa 20 vuoden liiton jälkeen erotaan nelikymppisenä. Vaikka ap ei puhunut itsestään, niin minulle tuli siitä mielleyhtymä, että ap alitajuisesti ajattelee, ettei kannata mennä naimisiin, koska kuitenkin ero on mahdollisesti edessä. Eron mahdollisuus on yksi syy jättäää naimisiin meno totetuttamatta.

Ei se silti tarkoita eron suunnittelua. Vaan jos mietitään asiassa nyt KAIKKIA plussia ja miinuksia, niin avoliitosta on helpompi erota kuin avioliitosta. Se on vain yksi fakta. Samankaltainen fakta kuin leskeneläke. Toinen fakta on se, että 50% liitoista päättyy eroon. Tätä hain takaa, en oman eron miettimistä tai suunnittelua.

 

[Mörköäiti]

Eroajatus tuli nimenomaan ap:n tekstistä, sillä siinä mainittiiin n.s. normaali elämänkulku, jossa 20 vuoden liiton jälkeen erotaan nelikymppisenä. Vaikka ap ei puhunut itsestään, niin minulle tuli siitä mielleyhtymä, että ap alitajuisesti ajattelee, ettei kannata mennä naimisiin, koska kuitenkin ero on mahdollisesti edessä. Eron mahdollisuus on yksi syy jättäää naimisiin meno totetuttamatta.

Jaa, minusta on vaikuttanut nettikeskustelujen perusteella pikemminkin siltä, että eron mahdollisuus (tai jopa todennäköisyys) on yksi tärkeä syy mennä naimisiin. Ainahan näissä keskusteluissa päädytään puhumaan siitä, miten esim. omaisuus jaetaan eron tullen - naimisissa olevat puolittavat kaiken, avoparit pitävät omansa. Jostain kumman syystä keskustelujen oletus on se, että toinen osapuoli on aina lähes varaton ja tuloton, jolloin avioliiton turva on juuri se, että erossa ei jää tyhjän päälle.

 

[Naimisissa]

Menimme naimisiin, koska se nyt tuntui järkevältä ja on sitten kaikilla sama nimi ja parempi turva. Mutta olemme myös avioliittoon astuessamme luvanneet toisillemme, että olemme suhteessa, koska haluamme olla. Eli jos tulisi toiselle tarve lähteä, saisi hän niin tehdä. Eli koen, että meilläkin on takaovi auki, vaikka naimisissa olemmekin. Mieluummin niin, että haluaa aidosti olla toisen kanssa eikä pakosta tai velvollisuudesta.

Avioliitossa mielestäni pätee sama kuin muihinkin perheasioihin. Jokainen tekee tyylillään.

 

[zurp]

Me mentiin naimisiin koska se oli vähemmän vaivalloista kuin raha-asioiden järkkäily testamentein ja erilaisin sopimuksin. Joku mainitsi syyksi sen että pääsi eroon edellisen miehen sukunimestä ja se nyt kuulosti hassulta, oman tyttönimensähän voi ottaa takaisin käyttöön ihan ilmoittamalla maistraattiin, myös naimisissa ollessaan.

 

[leskirouva]

" Kyllä sitä omaisuutta yleensä kertyy vuosien aikana. Keskimääräinen omaisuus kuitenkin ihmisillä kuollessa on lähellä 100000 euroa. Kuoleman tapauksessa avopuolisoa kohdellaan kuten vierasta."

Jos siltä alkaa näyttämään, voi tehdä testamentin.

"Halusin näyttää että tosissaan ollaan"

Itse en koe tarvetta näyttää mitään kellekkään.

"ja halusin olla perheenä yhdessä."

Me ollaan avoliitossakin perheenä yhdessä. (?)

" tärkeää se, että oltiin yhdessä ja virallisesti pariskunta."

Me ollaan yhdessä myös ja ihan virallisesti pariskunta. Mieheni on kaikissa yhteyksissä merkitty avopuolisokseni.

"Kun lapsia syntyi niin kaikilla oli sama sukunimi eikä isyydentunnustuksia. Oltiin perhe ilman lastenvalvojaa ja lippulappuja."

Meillä lapsille tuli äidin nimi, ja en ottaisi miehen nimeä avioliitossa. Totta, yksi kerta jouduttiin käymään lastenvalvojalla, ja nimi kirjoittamaan yhteen paperiin. Toisaalta, niinhän sitä joutuu avioliitossakin käymään hakemassa luvat ja kirjottamaan lippulaput....

" Tuo turvaa, sillä meillä on avio-oikeus ja mahdollisuus leskeneläkkeeseen, jos toinen menehtyy."

Totta, leskeneläke taitaa olla ainoa syy miksi voisimme mennä naimisiin, toisaalta sekin tuntuu vähän typerältä syyltä mennä naimisiin yksinään.

Kiitos vastauksesta. Ja siis kaikilla on omat syynsä, tarkoituksenani oli vain tämän ketjun myötä avata _itselleni_ että onko oikeasti olemassa mitään hyvää syytä miksi meidän pitäisi mennä naimisiin.

Ei tietenkään ole jos ei sitä itse halua.

Minä en olisi ikinä perustanut perhettä ilman avioliittoa. Ja nimenomaan tässä järjetyksessä. Se oli meille tärkeää mutta ei kaikka ajattele samalla tavalla.

Elä ja anna muiden elää.

 

["minä taas"]

Mulle on tärkeää olla mieheni lähin omiainen. Avopuoliso ei sitä ole vaikka moni niin luulee.

 

[avokit]

[QUOTE="minä taas";30354134]Mulle on tärkeää olla mieheni lähin omiainen. Avopuoliso ei sitä ole vaikka moni niin luulee.[/QUOTE]

No se on tietysti yksi syy, jos esim. tuntuu siltä että lapset tai appivanhemmat voi sut jyrätä päätöksissä esim. puolison hoidon jatkamisen suhteen. Mulla ei tälläisiä pelkoja ole. Sisaruksia miehellä ei olekkaan. Monissa yhteyksissä kyllä ihminen itse nykyään ilmoittaa oman lähiomaisensa, esim. meillä on oman sairaalaan tiedoissa lähiomaisen kohdalla toistemme nimi ja puhelinnumero. Tai esim. miehellä on lompakossa lappu, jossa on minun tietoni. Siis jos ajatellaan tilannetta että mies vaikka kiidätetään kolarista sairaalaan, niin kyllä sieltä ekana soitto minulle tulee. Ja esim. vakuutuksissa lähiomainen ja edunsaaja on meillä avopuoliso, mutta se pitää erikseen muistaa ilmoittaa. Muuten se on sitten lapset tai vanhemmat.

Ja siis jokaisellahan on oikeus esim. kieltää luovuttamasta tietoja omille vanhemmille. Kai näihin asioihin voi vaikuttaa ihan testamentillakin.

Avioliitolla voi siis turvata monia asioita, mutta monia asioita voi turvata myös ilman sitä avioliittoa.

 

["kukka"]

[QUOTE="minä taas";30354134]Mulle on tärkeää olla mieheni lähin omiainen. Avopuoliso ei sitä ole vaikka moni niin luulee.[/QUOTE]

Sen saa määrittää ihan itse. Voin ilmoittaa vaikka naapurini ja silloin naapurini on lähiomaiseni. Minun lähiomaiseni on avopuolisoni.

Vain tilanteessa jossa ketään ei ole nimetty lähiomaiseksi tai sen tiedon saaminen ei ole mahdollista, se on säännösten mukaan aviopuoliso, lapset, vanhemmat ja sisarukset.

 

[MolliMelooni]

Pääsääntöisesti päätökseen vaikuttivat:
Puolisoiden oikeudet ja velvollisuudet avioliitossa
Puolisoiden omaisuuden jako
Perint

Yksi virallinen sopimus kuittasi niin monta lakiasiaa kerralla, että oli kätevämpi tehdä se kuin ryhtyä hääräämään useita erilaisia sopimuksia, testamentteja ja erityisjärjestelyjä avopuolison oikeuksien turvaamiseksi. Naimisiin meneminen kun ei kuitenkaan vaatinut kuin muutaman minuutin seisoskelun maistraatissa ja pari allekirjoitusta.

 

[.....]

[QUOTE="kukka";30354203]Sen saa määrittää ihan itse. Voin ilmoittaa vaikka naapurini ja silloin naapurini on lähiomaiseni. Minun lähiomaiseni on avopuolisoni.

Vain tilanteessa jossa ketään ei ole nimetty lähiomaiseksi tai sen tiedon saaminen ei ole mahdollista, se on säännösten mukaan aviopuoliso, lapset, vanhemmat ja sisarukset.[/QUOTE]


Siis ilmoittaa mihin? Jos jäät vaikka autonalle ja tarvitaan lähiomaista niin ei tule soitto ensimmäisenä naapurille vaikka kuinka niin haluaisi. Tiedän vaan kokemuksesta kun avomieheni omaista etsittiin eikä hänen vanhempia enää ole. Löysivät alkoholisoituneen veljen jonka kanssa eivät olleet väleissä enää moneen vuoteen.

 

[fff]

Siis ilmoittaa mihin? Jos jäät vaikka autonalle ja tarvitaan lähiomaista niin ei tule soitto ensimmäisenä naapurille vaikka kuinka niin haluaisi. Tiedän vaan kokemuksesta kun avomieheni omaista etsittiin eikä hänen vanhempia enää ole. Löysivät alkoholisoituneen veljen jonka kanssa eivät olleet väleissä enää moneen vuoteen.

Esim. Terveyskeskuksessa on tiedossa lähiomainen ja hänen yhteystiedot. Ongelmahan siinä on että kenen tiedot ovat ajantasalla. Siellä voi olla tiedossa väärä numerokin, jolloin eivät saa tätä omaista kiinni.

 

[omfei]

Jos parin hirveesti pitää miettiä, meneekö vai eikö mene naimisiin, niin sanoisin, ettei kannata mennä. Meille naimisiin meneminen oli itsestään selvää, jotkut toiset ajattelevat toisella tavalla.

Me olemme tähän mennessä olleet yhdessä yhteensä reilut 17 vuotta, aviossa siitä reilut 14 vuotta. Kaveripariskunta taas on ollut saman ajan yhdessä kuin mekin, mutteivät koskaan aio avioon (ovat ihan oma-aloitteisesti kertoneet, ei siis olla kysytty ).

Henkilökohtaisesti en ajattele asiasta mitään erikoista, en esimerkiksi ajattele, että me olemme sitoutuneempia kuin he tai muuta vastaavaa. Heillä vain on oma tapansa elää yhdessä, ja meillä on omamme. Itse asiassa toivon vain, että kaikki parisuhteessa olevat löytävät sen oman tapansa olla yhdessä onnellisia. Sehän se kai pääasia on.

 

[avokit]

Siis ilmoittaa mihin? Jos jäät vaikka autonalle ja tarvitaan lähiomaista niin ei tule soitto ensimmäisenä naapurille vaikka kuinka niin haluaisi. Tiedän vaan kokemuksesta kun avomieheni omaista etsittiin eikä hänen vanhempia enää ole. Löysivät alkoholisoituneen veljen jonka kanssa eivät olleet väleissä enää moneen vuoteen.

No sun miehes tiedot ei olleet ajantasalla sairaalan kirjoissa. Kyllä me ollaan ihan itse ne tiedot sinne ilmoitettu, ennen sitä siellä luki mm. äitini nimi ja hänen vanha puhelinnumeronsa. Ja tottakai soittavat ekana sieltä naapurille, jos sä sinne naapurin tiedot itse olet ilmoittanut. Luuletko että ne kattoo että jaajaa, täällä on vaan jonkun naapuri, ja sitten sen jälkeen alkavat tuhlaamaan resursseja siihen että alkavat etsimään sitä lähintä omaista? Ei, kyllä he soittaa sille kenen tieto sinne papruihin on kirjattu, oli se sitten vuodelta nakki ja jeesus tai tätä päivää. Jos se numero ei toimi, sit vasta aletaan kuluttamaan resursseja muiden läheisten etsimiseen.

Sama jos poliisi turmapaikalla löytää sun lompsasta tiedot tapaturman varalle, joihin on merkitty avopuoliso, niin kyllä ne sille soittaa eikä muille.

 

[sama..]

Olen eri mieltä. Minusta omat tulot on parempi turva. Ihmisillä on kummallisia käsityksiä leskeneläkkeestä, mutta tosiasiassa se on juurikin "auttaa edes vähän" eli ei tosiasiassa turvaa mitään, yleensä.

Nämä ovat aika yleisiä urbaanilegendoja, joissa "avovaimo ei päässyt miehensä hautajaisiin". Suoraan sanottuna en usko tuollaisiin, varmaan joku 1/100000 saattaa olla sellainen tapaus. Samoin ovat yleisiä käsitykset, että "kun mies kuolee, miehen suku tulee omilla avaimilla sisään ja vie mukanaan kaiken, mukaanlukien naisen tavarat ja heittää naisen kadulle mukanaan vain päällä olevat vaatteensa". Joo, ei tapahdu 2000-luvun Suomessa.

Ensinnäkään ei ole urbaanilegendaa, vaan ihan tosielämässä näitä tapahtuu. Itsekin tiedän pari tapausta. Avoleskellä on ikävä osa katsella vieressä, kun sukulaiset tulevat kotiin hakemaan miehen tavaroita. Näin tapahtui juuri omassa suvussani. Tämä hautajaiskutsua ilman jäänyt elämänkumppani taas oli tuttavapiirissäni.

Tottakai omat tulot ovat hyvä turva, mutta tosiasia on että yhä nykyäänkin miehillä on usein paremmat tulot kuin naisilla, jolloin leskeneläke helpottaa huomattavasti yksin jääneen naisen elämää - riippumatta siitä jääkö yksinhuoltajaksi vai eläkkeellä ollessaan leskeksi. Tyhmää on kieltäytyä ilmaisesta rahasta, kun se yleensä tulee tarpeeseen.

 

[Pakana]

Meille avioliitto oli helpoin ratkaisu ja myönnetään, olemme mukavuudenhaluisia ja kyynisiäkin ihmisiä samalla. Avioehto on erotilannetta (kuolemantapauksessa ei päde) ajatellen koska mitään ei voi vannoa toiselle ikinä, periaate. Vapaus on siis mielestäni jäljellä.
Vielä ei ole toisen naama alkanut ärsyttämään ja puutteessa ei tarvitse elää, yli 10 vuotta jo takana.

Olen nähnyt aika surullisia tapauksia avopuolison "oikeuksista" toisen kuollessa. Ei ole niinkään sanottua olla pidetty avominiä tai käly jne puolison enää kuollessa. Ei ne testamentitkaan aina auta tai yhteiset viralliset muut sopimukset jos vastapuoli haluaa olla vaikea. Ihmisistä kuoriutuu outoja asioita noissa tilanteissa.
Meillä siis mies epäili kovasti oman sukunsa mahd.reaktiota kun olimme vasta avoliitossa ja realisteina on tapana ajatella tulevaa, niitä mahdollisia ikäviäkin asioita.
Esim. Eräs ystäväni eleli avossa ja makseli puolta asuntolainaa yli 10 vuotta, ei ehtinyt lunastaa puolikasta kun puoliso joutui onnettomuuteen.. olivat lapsettomia ja eipä saanut mitään kuin vaatteet ja muutamia huonekaluja mukaansa. Oli luullut välien olevan hyvät miehen vanhempien ja sisaruksen kanssa.. raha se ratkaisi sitten ja hautajaisiin sai osallistua toki, vieraana.

Oma krooninen sairauteni taas vaikutti myös, sillä tahdon mieheni varmasti päättävän viimeisistä hetkistäni jos huonosti menee. Tiedän oman äitini kannan asiassa ja mm.elvytyskieltoa kannattaa ja itse olen sitä vastaan. Ei pidä olla kuulemma päivääkään rasite yhteiskunnalle tyyliin. :O
Ok tulot on molemmilla mutta kyllä valehtelisin jos ei se leskeneläke kelpaisi. Sen verran eläkemaksuja maksellaan joten on reilua, mikäli puoliso kuolee verrattain nuorena.

Ei pidetty juhlia vaan lähimmät ystävät olivat maistraatissa paikalla, pidin jopa sen oman sukunimeni silloin mutta myöhemmin muutin lasten myötä senkin.
En nyt näe mitään vikaa avoliitossa, olenhan niissäkin ollut 3 krt ennen avioliittoani. Mutta jos huonosti käy, on turhaa itkeä miten epätasa-arvoisesti kohdellaan avopuolisoa.
Oma valintahan se on olla avoliitossa ja seurakset pitää kantaa kuten avioliitossakin vaikkapa pitkä eroprosessi huonolla tuurilla