En jaksanut lukea koko ketjua, mutta jo aloituksen luettuani vauvakuume alkoi taas nostaa päätään.
Tai ei oikeastaan vauvakuume, sillä en minä niinkään vauvaa halua, vaan lapsen, josta kasvaa myöhemmin aikuinen. Vauvavaihe on se ikävin osuus asiassa, mutta ehdottomasti sen arvoista.
Yhden lapsen olemme jo saanut ja rakastamme häntä syvästi, hän tuo myös paljon iloa elämäämme. Mietin, eivätkö nämä jyrkästi kaikkien muidenkin lisääntymistä vastustavat ole itse kokeneet rakkautta vanhempiensa taholta? Eivätkö heidän vanhempansa ole heistä iloinneet? Valitettavasti kaikkien lapsuus ei ole hyvä, ehkä se voi hämärtää mielikuvaa normaalista suhteesta vanhempien ja lapsen välillä. Onneksi suurin osa vanhemmista kuitenkin lapsiaan rakastaa ja on onnellisia, että lapsen/lapsia ovat saaneet.
Yksi kysymys oli sellainen, että eikö pelätä, että lastaan vihaisi. Lapsista kuitenkin tulee useimmiten pitkälti vanhempiensa kaltaisia. Jos rakastaa sekä arvostaa itseään ja puolisoaan, on hyvin epätodennäköistä, että lapsesta tulisi aivan erilainen, suorastaan vihattava olento. Tietenkään minä en ole täydellinen, kuten ei puolisonikaan. Lapsi on perinyt osan näistä puutteellisuuksistamme. Mutta sellaiset tietysti hyvin ymmärtää, tuntuu melkein vain lisäävän kiintymystä, että lapsi on niiltäkin osin kaltaisemme.
Vertaus eläimiin tuntuu suorastaan naurettavalta. Ehkä jos päällimmäinen syy hankkia lapsia olisi hoivavietti, mutta minulla se ei ainakaan ole mitenkään keskeisessä roolissa. Vaan se, että saa kasvattaa lasta ja seurata hänen kehittymistään. Jutella ja tehdä kivoja asioita yhdessä. Koiran voi opettaa seuraamaan ja antamaan tassua, mutta siihenpä se melkeinpä jääkin. Ja meillä kyllä on myös koira, ihan rakas sekin, mutta ei missään tapauksessa lapsen veroinen.
Lopputulemana sanoisin, että terve narsismi saa ihmisen lisääntymään. Hoivaviettikin voi jollain vaikuttaa, mutta jos pelkästään siitä olisi kyse, voisi tosiaan lapsen korvata vaikka englannin bulldogilla. Narsismi on nykyään yleensä vaan haukkumasana, mutta terveeseen itsetuntoon kyllä kuuluu se, että rakastaa itseään ja hyväksyy virheensä. Silloin omien geenien ja arvomaailman jatkaminen tuntuu hyvältä ratkaisulta.