nöyrikki
Tämä keskustelu on hyvä. Nousee mieleen tilanteita aiemmasta liitosta. Mies oli jatkuvasti menossa harrastuksissa ja työssä, jotka menivät aina edelle yhteisen tekemisen myös sen jälkeen, kun oli syntynyt lapsia. Mies ei edes viitsinyt ilmoittaa myöhästelyistä tai kysellä , miten kotona pärjätään.Alkuperäinen kirjoittaja ja tavoitteet:pyrkiminen vaatii aina ylimäääräistä energiaa ja vaivaa. Eipä tule siis luonnostaan tuo hyvin kohtelu. Ei muuta kuin seuraava mies kiikariin. Sano, ettei pyrkiminen riitä. Ei riittäis mulle. Ihmeen kauan olet tykännyt lattiarättinä elää.
Heh, tavoittelen hyvää suhdetta. pyrin parempaan, sehän jo tarkottaa et lähtökohta on surkea.
Aina kun otin asian (pettyneenä) puheeksi ja kerroin omat toiveeni ja käsitykseni yhteisestä elämästä, niin mies kyllä kuunteli ilmeettömänä tai loukkaantunut häivähdys kasvoillaan. Mitään muuta sanottavaa hän ei keksinyt, kuin lopulta turhautuneella äänenpainolla totesi tuon saman: "PITÄÄ sitten pyrkiä olemaan pois työstä tai menemättä."
Muistan miten itselle tuli aina tunne: "Voi että pitikin huomauttaa". Nyt se sitten tekee tuon vain siksi, että sanoin ja osoitin tyytymättömyyteni, ja hänen PITÄÄ, väkisin. Ei siinä itse koskaan tullut oikein tyytyväiseksi tai onnelliseksi. Mutta rauhaa oli hetken, kun taas sama tilanne toistui. Mies ei itse, oma-aloitteisesti halunnut huomioida minua tai lapsiaan. Yhdessäolo ja lomatkin oli revittävä pakollisesta velvollisuuden tunteestaan. Voinette arvata, miten hauskaa se oli. Niin, ei mies muuttunut tai kehittynyt vuosien aikana ja elämäntilanteiden muuttuessakaan. Hänen luonteensa oli niin perusitsekäs, vaikka kavereiltaan ja työssä hän sai kehuja vastuunotosta ja lojaalisuudesta.
Ajan myötä olen tunnistanut narsistisen käytöksensä ja halunsa alistaa, mitätöidä, jopa halveksia, vaikkei minunkaan koulutuksessani, älyssäni ja tavoissani olisi ollut alkuperäisen kirjoittajan tavoin vähättelemistä. Itsetunto painui aika alas. Piti monesti tietoisesti vakuutella itselleen olevansa ihan hyvä ja kelvollinen. Vasta eron jälkeen alistumisesta ja riippuvuudesta havahtuneena tajusi, mihin kaikkeen oli joutunut, millaista kohtelua sietänyt ja mihin pystynyt. Mutta alussa, tarpeeksi ajoissa ongelmaa ei jostain syystä halunnut huomata. Halusi pitää kiinni suhteesta tai sitten siinä pidettiin kiinni.