Tottakai saa.
Mutta kyllä mä vähän naiivina pidän sitä ajatusta, että seksi on niin ihanaa ja herkkä ja kaksi ihmistä toisiinsa kietovaa, tajunnat yhteen liittävää, tähtitieteellisen mahtavaa ja muuta semmosta romanttista lässytystä
Siis TOKI se voi sitäkin olla. Joskus. Mutta on AIVAN TURHA ajatella mitään barbieunelmia siitä seksistä. MIKÄÄN asia tässä maailmassa ei ole aina ruusunpunaista ja täydellistä, ei edes se seksi.
Mun puolestani seksiin saa kukin suhtautua miten haluaa. Mutta mun sänkyyni on ihan turha tulla mikään vaalenapunainen hattaraunelma mielessä, koska mä en olekkaan sitten niin pätkääkään romanttinen. Mutta ei mua hetkauta se, jos jotakuta muuta vaahtokarkituttaa. En vaan tunne YHTÄKÄÄN ihmistä, joka siis on jo seksiä harrastanut ja jonka mielestä se on aina kaunista...ehkä siksi ajatus siitä hattaraseksistä on kovin kaukainen.
Ja mullakin on kyllä kokemuksia siitä, että seksiä on ollut ensimmäisen kerran vasta silloin, kun tunteet olivat jo todella suuret. Kyseessä oli ensirakkauteni, joka on ollut yksi merkittävimmistä suhteistani elämäni aikana.
Voi luoja mikä PETTYMYS se ensimmäinen kerta (ja toinen ja kolmeskin) hänen kanssaan oli. Kyllä siitä touhusta oli hattarat melko kaukana. Pohdin jopa ihan tosissani sitä, että suhteemme tulee kaatumaan uskomattoman huonoon seksiin, mikä olisi kyllä ihan mieletön sääli, koska mies oli muutoin niin upea. Onneksi puhuminen auttoi ja seksi saatiin lopulta ihan tajuttoman hyväksi.
Mutta pointti oli siis se, ettei se nyt vaan mene niin, että kaikki on aina kaunista. Edes seksin suhteen.