Miks en laihdu?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Turhautunut
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

Turhautunut

Vieras
Tässä listaa mitä olen viimeisen vuoden aikana muuttanut ravitsemuksessani:

- leikkeleitä + makkaraa en käytä ollenkaan
- suklaansyönnin olen lopettanut kokonaan, paitsi jouluna :D
- levitteen olen vaihtanut 40% ---> 28%
- leivonnaisia söin ennen joka päivä, nyt enää 1-2 kertaa viikossa
- pizzaa/hampurilaisia syön vain noin joka toinen kuukausi
- en syö valmisruokia, ja hyvin vähän eineksiä
- leipää söin ennen 6-8 palaa päivässä, nyt max 4 palaa
- sipsejä syön ehkä 4-5 kertaa vuodessa
- en käytä sokerijuomia
- en juo tuoremehuja
- ainoastaan iltavuorojen pakottamana syön klo. 19 jälkeen, muuten en.
- annokset olen pienentänyt, ja lisännyt kasviksia + hedelmiä + marjoja

Olen myös nyt tehnyt puoli vuotta keskiraskasta työtä entisen kotiäitiyden sijaan, joten luulisi kulutuksen olevan hieman isompaa.
Vuoden olen jo yrittänyt painoa pudottaa näillä pienillä muutoksilla, mutta jossain nyt mättää. Onko se vaan kertakaikkiaan niin, että mitkään pienet muutokset ei auta? Tottuuko se elimistö siihen, jos pikkuhiljaa vähentää herkkuja ja syömisiä? Mitä mä nyt voin tehdä, kun en enää oikein tiedä mistä tinkiä, ja liikkumiseen ei löydy motivaatiota? Pitääkö mun aloittaa joku mättökuuri, ja sitten kerralla jättää kaikki pois? Mikä tän mun kropan sais hereille?

Virallista ylipainoa on 12kg, ja paino on heilunut koko vuoden 72-75kg:n välillä. Voisko vika löytyä jostain hormooneista?

Liian vähän rasvaa. Mitä sitten syöt? Karppaus toimii oikeasti. Minäkään en laihtunut vähäkalorisella/vähärasvaisella ruokavaliolla ollenkaan, paino itseasiassa nousi melkein 5kg vuodessa. Söin noin 1500 kcal päivässä, käytin rasvatonta maitoa jne. Lopulta kyllästyin ja aloitin karppauksen ja paino alkoi heti pudota. Tältä tieltä en eksy enää koskaan.
 
Käytätkö kaikkeen ruoanlaittoon voita, kermaa jne.? Niistä et puhu mitään. Vaikka ei sipsejä ja pizzaa veteliskään, niin saa sitä rasvaisella kotiruoallakin itsensä lihotettua...

Tai suuri annoskoko?
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

Ihana neuvo, jos ei laihdu: syö lisää rasvaa...

Et laihdu, koska saat enemmän energiaa kuin kulutat. Energiaa saa runsaasti sokerista, rasvasta ja alkoholista, kuten jokaisen luulisi tietävän. Jo pienetkin päivittäiset herkkuannokset nostaa painoa.
 
Mitenkäs liikunta? Siitä puolesta et mainitse muuta kuin tuon työsi mukanaan tuoman liikkumisen. Tuo hyötyliikunta, niin hyvää ja hyödyllistä kuin se onkin, ei riitä jos haluaa painoa pudottaa. Pääsisitkö esim kävely/fillari/rullaluistelu- tms lenkille vielä päivän päätteeksi? Ei sitäkään tarvitse joka päivä vaan 2-4krt/vko.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Jo pienetkin päivittäiset herkkuannokset nostaa painoa.

Hmm.. minä syön lähes päivittäin noita herkkuannoksia ja silti paino pysyy samassa, ei nouse. Olen 54kg 169cm.
Joskus se on kiinni syöjästäkin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Listaapa jonkun normaalin päivän kaikki syömiset tänne, niin saa paremmin kuvaa ruokavaliosta.

Tässä on työpäivän ruokalista. Vapailla syön 2 lämmintä ruokaa.

Aamupala: 1,5dl rasvatonta jugurttia + 0,5dl turkkilaista jugurttia, vajaa 1dl mysliä, kahvi rasvattomalla maidolla.

Lounas: 3dl kasviswokkia riisillä, vihreä salaatti + vähärasvaista fetaa, 2dl rasvatonta piimää

Välipala 1: Banaani, viili, myslipatukka + kahvi
Välipala 2: 2 ruisleipää, jossa levitettä + juustoa + kurkkua + kahvi

Iltapala: 1,5 dl turkkilaista jugurttia + 2dl marjoja, 2 ruisleipää juustolla, tomaatilla ja kurkulla

lisäksi juon päivän aikana 0,5l vichyä ja vähintään saman verran vettä.

Jos haluat tarkkaa tietoa niin käy tk:ssa ravintoneuvojalla, saikkarilla tms ja pyydä esitteitä heiltä laihdutusruokavaliosta. Siitä saat näppituntumaa määristä, jakaumasta yms. Ne on yllättävän pieniä määriä kuitenkin mitä saa syödä ns vapaasti lihomatta.

Ja annoskoon pienentäminen on hyvä, mutta moni ei tajua että esim 1 kala-annos on vaan noin korttipakan kokoinen kalapala, 1 isompi tai 2 pientä perunaa, 1 dl kastiketta ja 2-3 dl kasviksia. Se on täysi ateria!
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Listaapa jonkun normaalin päivän kaikki syömiset tänne, niin saa paremmin kuvaa ruokavaliosta.

Tässä on työpäivän ruokalista. Vapailla syön 2 lämmintä ruokaa.

Aamupala: 1,5dl rasvatonta jugurttia + 0,5dl turkkilaista jugurttia, vajaa 1dl mysliä, kahvi rasvattomalla maidolla.

Lounas: 3dl kasviswokkia riisillä, vihreä salaatti + vähärasvaista fetaa, 2dl rasvatonta piimää

Välipala 1: Banaani, viili, myslipatukka + kahvi
Välipala 2: 2 ruisleipää, jossa levitettä + juustoa + kurkkua + kahvi

Iltapala: 1,5 dl turkkilaista jugurttia + 2dl marjoja, 2 ruisleipää juustolla, tomaatilla ja kurkulla

lisäksi juon päivän aikana 0,5l vichyä ja vähintään saman verran vettä.

Kokeile huviksesi vaihtaa nuo kaikki vähärasvaiset tuotteet normaalirasvaisiin. Tuossahan on niin vähän energiaa ettei noilla voi laihtua, tai edes jaksaa normaalisti.
 
Juo vähintään 2 litraa vettä päivässä! Nesteet ei muuten lähde liikkeelle. Itse ainakin olen useasti huomannut sen, että vaikka söisi miten vähän, paino ei putoa jos ei muista juoda.
 
Tässä on työpäivän ruokalista. Vapailla syön 2 lämmintä ruokaa.

Aamupala: 1,5dl rasvatonta jugurttia + 0,5dl turkkilaista jugurttia, vajaa 1dl mysliä, kahvi rasvattomalla maidolla.

** myslin määrä!

Lounas: 3dl kasviswokkia riisillä, vihreä salaatti + vähärasvaista fetaa, 2dl rasvatonta piimää

** ihan ok

Välipala 1: Banaani, viili, myslipatukka + kahvi
** patukka pois
Välipala 2: 2 ruisleipää, jossa levitettä + juustoa + kurkkua + kahvi
** vain 1 leipä

** olihan niin että näistä vain toinen, ei molempia?

Iltapala: 1,5 dl turkkilaista jugurttia + 2dl marjoja, 2 ruisleipää juustolla, tomaatilla ja kurkulla

** joko jugurtti +marjat TAI leivät, ei molempia ja mulle 1 leipä olisi jo riittävä määrä

lisäksi juon päivän aikana 0,5l vichyä ja vähintään saman verran vettä.

Alkuperäinen kirjoittaja e:
Käytätkö kaikkeen ruoanlaittoon voita, kermaa jne.? Niistä et puhu mitään. Vaikka ei sipsejä ja pizzaa veteliskään, niin saa sitä rasvaisella kotiruoallakin itsensä lihotettua...

Tai suuri annoskoko?

En käytä kaikkeen ruuanlaittoon voita tai kermaa. Viikonloppuruuat saattavat olla kermapitoisia, mutta muuten arkiruoka on ihan tavallista kevyttä ruokaa. Puurot ja esim. makaronilaatikon teen rasvattomaan maitoon.
Annoskoko on mielestäni normaali, olen pienentänyt sitä ihan tietoisesti. En ota koskaan ruokaa lisää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kommentteja:
Tässä on työpäivän ruokalista. Vapailla syön 2 lämmintä ruokaa.

Aamupala: 1,5dl rasvatonta jugurttia + 0,5dl turkkilaista jugurttia, vajaa 1dl mysliä, kahvi rasvattomalla maidolla.

** myslin määrä!

Lounas: 3dl kasviswokkia riisillä, vihreä salaatti + vähärasvaista fetaa, 2dl rasvatonta piimää

** ihan ok

Välipala 1: Banaani, viili, myslipatukka + kahvi
** patukka pois
Välipala 2: 2 ruisleipää, jossa levitettä + juustoa + kurkkua + kahvi
** vain 1 leipä

** olihan niin että näistä vain toinen, ei molempia?

Iltapala: 1,5 dl turkkilaista jugurttia + 2dl marjoja, 2 ruisleipää juustolla, tomaatilla ja kurkulla

** joko jugurtti +marjat TAI leivät, ei molempia ja mulle 1 leipä olisi jo riittävä määrä

lisäksi juon päivän aikana 0,5l vichyä ja vähintään saman verran vettä.

Mä syön työpäivän aikana 2 välipalaa, kun ruokataukoa ei ole. Teen kuitenkin keskiraskasta työtä, joka sisältää paljon nostelua, joten olen olettanut, että päivällisen voi korvata vähän reilummilla välipaloilla. Työpäivä on kuitenkin 7-8 tuntia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Juo vähintään 2 litraa vettä päivässä! Nesteet ei muuten lähde liikkeelle. Itse ainakin olen useasti huomannut sen, että vaikka söisi miten vähän, paino ei putoa jos ei muista juoda.

Mun ei ole mahdollista töissäollessa ravata vessassa, joten sen vuoksi en työpäivän aikana voi juoda kauheita määriä. Kotipäivinä kyllä juon sen pari litraa vettä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja kommentteja:
Tässä on työpäivän ruokalista. Vapailla syön 2 lämmintä ruokaa.

Aamupala: 1,5dl rasvatonta jugurttia + 0,5dl turkkilaista jugurttia, vajaa 1dl mysliä, kahvi rasvattomalla maidolla.

** myslin määrä!

Lounas: 3dl kasviswokkia riisillä, vihreä salaatti + vähärasvaista fetaa, 2dl rasvatonta piimää

** ihan ok

Välipala 1: Banaani, viili, myslipatukka + kahvi
** patukka pois
Välipala 2: 2 ruisleipää, jossa levitettä + juustoa + kurkkua + kahvi
** vain 1 leipä

** olihan niin että näistä vain toinen, ei molempia?

Iltapala: 1,5 dl turkkilaista jugurttia + 2dl marjoja, 2 ruisleipää juustolla, tomaatilla ja kurkulla

** joko jugurtti +marjat TAI leivät, ei molempia ja mulle 1 leipä olisi jo riittävä määrä

lisäksi juon päivän aikana 0,5l vichyä ja vähintään saman verran vettä.

Mä syön työpäivän aikana 2 välipalaa, kun ruokataukoa ei ole. Teen kuitenkin keskiraskasta työtä, joka sisältää paljon nostelua, joten olen olettanut, että päivällisen voi korvata vähän reilummilla välipaloilla. Työpäivä on kuitenkin 7-8 tuntia.

Meillä on töissä kanssa miehiä raskaassa ruumiillisessa työssä ne nippanappa NE syö tuon verran. Unohda maininta tuplavälipalasta, muuten mä olen edelleen samaa mieltä määristä.
 
sun kroppa saattaa oll ans. hyvän olon painossaan j aaineenvaihdunta voi myös oll ahyvinkin yksilöllistä. myöskin mitä pienempi ylipaino verrattuna ns. normaaliin painoon vaikeuttaa laihtumista eli jos olet vaikka 168 cm pitkä niin kroppa tarvitsee paljon laihtuakseen noi "viimeiset kilot".
 
Annoskoot vaikuttaa ainaki todella suurilta (jos oikein ton ymmärsin) ja sulle riittää kyllä aamupalan ja lounaan lisäksi toinen lämmin ruoka, jätä välipalat pois ja ota vain tarvittaessa! Liikuntaa edes kolme kertaa viikossa reipasta kävelyä tms jotta saat hivenen aineenvaihduntaasi liikkeelle!
Kyllä noilla pitäs toimia! :)
 
niin, ja sitte vielä se että juot vettä aivan liian vähän!! juo ainaki se kolme litraa päivässä!!
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Tässä on työpäivän ruokalista. Vapailla syön 2 lämmintä ruokaa.

Aamupala: 1,5dl rasvatonta jugurttia + 0,5dl turkkilaista jugurttia, vajaa 1dl mysliä, kahvi rasvattomalla maidolla.

--> Vähennä Mysli 1/3dl tai 1/4dl, katso myslin sisältöä ja laatua. Poista turkkilaien jogurtti!

Lounas: 3dl kasviswokkia riisillä, vihreä salaatti + vähärasvaista fetaa, 2dl rasvatonta piimää

--> Feta pois, kasviswokkia joko 2dl annos tai jos tiedät olevan vähärasvaista, 3dl, syö PALJON salaattia. Piimä vedeksi.

Välipala 1: Banaani, viili, myslipatukka + kahvi

--> Vaihda banaani omenaan tai appelsiiniin, myslipatukka pois

Välipala 2: 2 ruisleipää, jossa levitettä + juustoa + kurkkua + kahvi

--> vain 1 leipä

Iltapala: 1,5 dl turkkilaista jugurttia + 2dl marjoja, 2 ruisleipää juustolla, tomaatilla ja kurkulla

--> turkkilainen jogurtti vähärasvaiseen tai mielummin pelkkiä marjoja, et tarvitse niin paljon maitotuotteita! Yksi ruisleipä riittää, vaihda vaikka kananmuna toisen tilalle

lisäksi juon päivän aikana 0,5l vichyä ja vähintään saman verran vettä.

--> tuplaa veden juonti

Minä kyllä lihoisin tuolla määrällä ja nopeasti! Paino siis 59kg nyt. Lisäsin omat kommenttin tuonne väliin.
 
Similar threads

Yhteistyössä