Mikä on se Asia, josta juuri Sinut kivitettäisiin palstalla ?

Alkuperäinen kirjoittaja Jesus Christ Superstar:
Alkuperäinen kirjoittaja Vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja endie:
Alkuperäinen kirjoittaja Vieras:
Tukistan ja nippailen lastani ja huudan pienistä asioista. Lapseni ei ulkoile päivittäin vaan voi olla sisällä jopa viikon putkeen. Tiedän että olen todella paska mutsi. Mutta useimmiten ei kiinnosta koko lapsi vaan netteilen mielummin.

Parisuhteessa ei mene hyvin. Tunnen olevani loukussa ja selkeästi puran kaikki lapseeni. En ole silti hakenut apua.
:(
Niinpä. En myöskään siivoa vaan asuntomme näyttää sellaiselta kuin Sillä siisti- ohjelmassa. Minua ei kiinnosta oikeastaan mikään vaan haluaisin ottaa hatkat. Pahinta että ottaisin nuorimmaisen lapsen mukaani mutta en vanhempaa vaikka hänkin on vielä alle 3-vuotias.
Tulin sitten jeesustelemaan. Kiviä nyt on vaikea heittää, kun en itsekään ole mikään täydellinen äiti, mutta miun mielestä tämä kuulostaa jo aika pahalta.

Avun hankkiminen tuntuu varmasti tosi vaikealta, mutta kun kerran aukasee suunsa niin se helpottaa jo kummasti, ja yleensä lähtee parempaan suuntaan etenemään. Onnistuisiko mitenkään, jos ottaisit vähän enemmänkin aikaa itsellesi, ihan siis ilman nettiä, vaikka viikonlopun tai jotain, ja lapset olisi esim. isänsä kanssa?

Tee palvelus itsellesi ja ennenkaikkea lapsillesi ja ota yhteyttä neuvolaan ja kerro tunteistasi.

Sitten vielä lopuksi voin sanoa etten ihan ymmärrä tätä ketjua, ylpeinä kerrotaan asioista, joista osasta ainakin kuuluisikin kivittää, ja kuitataan omat ja toisten mokat tai jatkuvat virheet naurulla. Suurin osa tuskin on elämää vakavampia asioita, mutta jotkut taas.. :'(

Olkoonkin äärettömän kornia ja vaikka palstaitsemurha.
:/ no minusta KIVITTÄMINEN ei ole koskaan se ratkaisu vaikka ongelma olis mikä tahansa kammottavuus.
eikä tässä ole kuitattu mitään todellisia ongelmia naurulla.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja merianna:
olet mulle uusi tuttavuus palstalla, ellet ole ollut aiemmin toisella nikillä, en voi siis tietää mitä olet aiemmin vastaillut.
Mulle vaan ei olisi yhtään itsestään selvää miltä musta tuntuisi ja miten suhtatuisin jos oma lapseni pitäisi saman sukupuolen edustajista...mullakin siis oma uskonnollinen vakaumus on.
Noin yleensä yritän, huom! yritän olla tuomitsematta muita vaikka en ymmärtäisikään tai ajattelisi/tuntisi samoin.
Oli ennen Homemami.
 
Okey, tää on vaan niin tätä samaa jaskaa jota tulee kivien mukana niskaan kun sanoo jotain palstan yleisestä mielipiteestä poikkeavaa, mutta silti en anna edes hiljaista hyväksyntää asiaan, joten ihan sama.
Nää on näitä samoja kommentteja mulle joista ei päästä puusta pidemmälle.
Just toi sun oma uskonnollinen vakaumus kertoo mulle tarvittavan. Jos sulla olisi sama kristillinen vakaumus kun mulla tietäisit vastauksen.
 
hui
Alkuperäinen kirjoittaja pahis:
Alkuperäinen kirjoittaja tytyn äiti:
Alkuperäinen kirjoittaja pahis:
Ryyppäsin heti synnäriltä kotiuduttua ja siitä eteenpäin kerta viikkoon, tukistan lapsia ja annan niiden pelata tietokoneella koko ajan. Uhkailen lapsia neekereillä ja mustalaisen laukulla.

Enkö olekin cool ja inhimillinen, nauretaanhan mullekin vaan kun muillekin! =)

Miten lapsia uhkaillaan neekereillä?
No tietysti että tulevat ja vievät. Keittävät padassa ja syövät, repivät hiukset ja tekevät niistä päähineitä. Perusshittiä.

Siis mitä?? Voi juma, en ole edes koskaan kuullut. Voin kuvitella, että ennenvanhaan on varmaan mennyt läpi, mutta nykyään ei varmaan auta.. =D
 
Alkuperäinen kirjoittaja Grace:
Alkuperäinen kirjoittaja merianna:
olet mulle uusi tuttavuus palstalla, ellet ole ollut aiemmin toisella nikillä, en voi siis tietää mitä olet aiemmin vastaillut.
Mulle vaan ei olisi yhtään itsestään selvää miltä musta tuntuisi ja miten suhtatuisin jos oma lapseni pitäisi saman sukupuolen edustajista...mullakin siis
oma uskonnollinen vakaumus on.
Noin yleensä yritän, huom! yritän olla tuomitsematta muita vaikka en ymmärtäisikään tai ajattelisi/tuntisi samoin.
Okey, tää on vaan niin tätä samaa jaskaa jota tulee kivien mukana niskaan kun sanoo jotain palstan yleisestä mielipiteestä poikkeavaa, mutta silti en anna edes hiljaista hyväksyntää asiaan, joten ihan sama.
Nää on näitä samoja kommentteja mulle joista ei päästä puusta pidemmälle.
Just toi sun oma uskonnollinen vakaumus kertoo mulle tarvittavan. Jos sulla olisi sama kristillinen vakaumus kun mulla tietäisit vastauksen.
Siis et antaisi edes hiljaista hyväksyntääsi silloinkaan jos kyseessä olisi oma lapsi? Vaiko vain palstalla?
Tietääkseni mun vakaumukseni on kristillinen ja pidän itseäni kristittynä, mutta en lähde sun enkä kenenkään muunkaan kanssa kinaamaan vakaumusten oikeaoppisuudesta...mun ei tarvitse kun luotan siihen että Jumala näkee mut (ja kaikki muutkin) kaikkine karvoineni ja on täsmälleen ainoa pätevä arviomaan sitä miten ollaan oikeaoppinen kristitty.
Mun mielestäni jokainen ihminen joka julistautuu oikeaoppiseksi ja erehtymättömäksi ainoan oikean tien kulkijaksi ja tuomitsee muita on aika kaukana siitä mitä Jeesus on sanonut ja opettanut.
Mutta en väitä että mun tapani ajatella ja uskoa on se ainoa oikea.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Scarlett O Harava:
Alkuperäinen kirjoittaja Vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Heavyfreak:
Alkuperäinen kirjoittaja endie:
mä voin kuvitella, miten jotkut ihan taatusti repii persaustaan halusta kommentoida jotain ilkeetä tähän ketjuun, mutta ei vaan voi kun tajuaa, että se olis pienonen palstaitsari :D
Mä naureskelin just ihan samaa täällä! Siel on muutama tyyppi tuskissaan ku ei voi naamaansa avata. Nooh, huomena hyvänä päivänä sitte.. :D
Miksi ei voisi?
Ja voinkin avata. Vittu mikä idiootti tuo Scarlett on. Siinä tehdään taas isätöntä kersaa.

Mulla ei kyllä ole yhtäkään isätöntä lasta enkä mä kyllä nytkään ole raskaana. :whistle:
Mikä ihme on isätön lapsi? :whistle: (varmaan just se ihme)
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja merianna:
Siis et antaisi edes hiljaista hyväksyntääsi silloinkaan jos kyseessä olisi oma lapsi? Vaiko vain palstalla?
Tietääkseni mun vakaumukseni on kristillinen ja pidän itseäni kristittynä, mutta en lähde sun enkä kenenkään muunkaan kanssa kinaamaan vakaumusten oikeaoppisuudesta...mun ei tarvitse kun luotan siihen että Jumala näkee mut (ja kaikki muutkin) kaikkine karvoineni ja on täsmälleen ainoa pätevä arviomaan sitä miten ollaan oikeaoppinen kristitty.
Mun mielestäni jokainen ihminen joka julistautuu oikeaoppiseksi ja erehtymättömäksi ainoan oikean tien kulkijaksi ja tuomitsee muita on aika kaukana siitä mitä Jeesus on sanonut ja opettanut.
Mutta en väitä että mun tapani ajatella ja uskoa on se ainoa oikea.
Hän on helluntailainen ja uskoo, et homoseksuaalisuus on valinta.
 
Siis hiljainen hyväksyntä että homoseksuaalisuus on ok.
Ja edelleen jos uskot Jumalaan ja Jeesukseen tiedät vastaukseni edellä esitettyyn " hyvään " kysymykseen.
 
vieras
- Poltin raskaana ollessa muutaman viikon
- Aion polttaa heti kun sairaalasta kotiudun synnytyksen jälkeen, ja imettääkin vielä
- Huudan joskus lapselleni, kun hermot menee
- Olen syöttänyt piltttiä tms ja saa vieläkin vaikka on jo 2vee
- Kaivan nenääni
- Rutistan finnejä
- Pussaan lastani suulle
- Puhun pahaa ystävistäni
- Olen ylipainoinen
 
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja endie:
kyllähän tässä ketjussa on paljon jo sellaisia tunnustuksia joita esim.ite pidän kamalina ja joista voisin oikeenki hyvin vääntää kättä ja kiillottaa omaa sädekehääni joku toinen päivä. MUTTA se ei nyt ollu pointti. On myös jollain tapaa todella riemastuttavaa huomata ihan näin rautalangalla väännettynä ,että KAIKILLA ihan oikeesti on JOTAIN mistä voidaan vetää esiin " olet huono äiti" - kortti.
musta ois äärettömän kornia, jos joku tulis tähän nyt moralisoimaan.
sama mitä susta ois!
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja merianna:
Siis et antaisi edes hiljaista hyväksyntääsi silloinkaan jos kyseessä olisi oma lapsi? Vaiko vain palstalla?
Tietääkseni mun vakaumukseni on kristillinen ja pidän itseäni kristittynä, mutta en lähde sun enkä kenenkään muunkaan kanssa kinaamaan vakaumusten oikeaoppisuudesta...mun ei tarvitse kun luotan siihen että Jumala näkee mut (ja kaikki muutkin) kaikkine karvoineni ja on täsmälleen ainoa pätevä arviomaan sitä miten ollaan oikeaoppinen kristitty.
Mun mielestäni jokainen ihminen joka julistautuu oikeaoppiseksi ja erehtymättömäksi ainoan oikean tien kulkijaksi ja tuomitsee muita on aika kaukana siitä mitä Jeesus on sanonut ja opettanut.
Mutta en väitä että mun tapani ajatella ja uskoa on se ainoa oikea.
Hän on helluntailainen ja uskoo, et homoseksuaalisuus on valinta.
Mä tunnen useammankin helluntailaisen, yksi heistä par aikaakin lähetystyössä Indonesiassa, eli vakaumuksen aitoudesta ei ole epäilystä mutta ei hän silti ole noin tuomitseva ja ... eikä omahyväinen, jollaisen kuvan Grace kiitettävästi itsestään osaa antaa

Alkuperäinen kirjoittaja lenttis:
Mikä ihme on isätön lapsi? :whistle: (varmaan just se ihme)
Niinpä niin. :whistle: Joku pahvi taas asialla kun tuollaisia kommentteja laukoo eikä ollut ensimmäinen kerta mun kohdalla. :whistle: :LOL: Kun miehen alulle panema mun ainokaiseni on ja hänellä on isä vaikka mies ei meidän kanssa samassa taloudessa asukaan. Nih. B)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Grace:
Alkuperäinen kirjoittaja merianna:
Siis et antaisi edes hiljaista hyväksyntääsi silloinkaan jos kyseessä olisi oma lapsi? Vaiko vain palstalla?
Tietääkseni mun vakaumukseni on kristillinen ja pidän itseäni kristittynä, mutta en lähde sun enkä kenenkään muunkaan kanssa kinaamaan vakaumusten oikeaoppisuudesta...mun ei tarvitse kun luotan siihen että Jumala näkee mut (ja kaikki muutkin) kaikkine karvoineni ja on täsmälleen ainoa pätevä arviomaan sitä miten ollaan oikeaoppinen kristitty.
Mun mielestäni jokainen ihminen joka julistautuu oikeaoppiseksi ja erehtymättömäksi ainoan oikean tien kulkijaksi ja tuomitsee muita on aika kaukana siitä mitä Jeesus on sanonut ja opettanut.
Mutta en väitä että mun tapani ajatella ja uskoa on se ainoa oikea.
Siis hiljainen hyväksyntä että homoseksuaalisuus on ok.
Ja edelleen jos uskot Jumalaan ja Jeesukseen tiedät vastaukseni edellä esitettyyn " hyvään " kysymykseen.
en tiedä mitä sinä vastaisit kysymykseen, mutta minä olen kuitenkin äiti lapsilleni aina vaikka en heidän elämän tapaansa hyväksyisi tai ymmärtäisi, sitähän kysyttiin, miten suhtautuisit omaan lapseesi jos hän olisi homoseksuaali, "pudottaisitko kaivoon ja sulkisit kannen" kysyttiin, olisiko ollut joku harmaista vieraista joka kysyi

Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Grace:
Alkuperäinen kirjoittaja merianna:
Mitä sinä sitten teet, jos tulee ilmi että oma lapsesi pitää saman sukupuolen edustajista? Heitäkö kaivoon ja laitat kannen kiinni?
Hyvä kysymys!
Voi hyvää päivää, keksikää nyt jo hyvänen aika jotain uutta :headwall:
..heitätkö kaivoo :headwall: :headwall: jösses sentään ja merianna siellä takana vielä että hyvä kysymys :headwall: hohoijaa
Oon niin monesti tähänkin vastata joten enpä taida enää |O [/quote]

on levy jäänyt päälle! Mitään uutta ei tuu
 
Yhteistyössä