Mikä on se Asia, josta juuri Sinut kivitettäisiin palstalla ?

No, täällä nyt voidaan kivittää teit niin tai näin. Mutta esimerkki-aiheita voisi olla mm. seuraavat:

* esikoinen siirtyi perhepedistä pinnasänkyyn 2kk iässä ja siitä vielä omaan huoneeseensa 5kk ikäisenä

* kuopus söi soseensa pääasiassa valmiista kaupanpurkeista, todella harvoin tein niitä itse

* jätin lapset isänsä hoiviin 4-5h pätkiksi siitä asti kun kuopus oli 8 viikkoinen

* lapset aloittivat päivähoidossa 1v10kk ja 1,5v ikäisinä. Esikoinen jopa tilanteessa missä olin vielä vauvan kanssa kotona.

* Lapset voivat olla päiväkodissa myös vapaapäivinäni jolloin saatan ihan vain ottaa rennosti kotona (juu, ei joka vapaapäivä mutta silloin tällöin kun sopivalta tuntuu)

* lapset 3v ja 4v ovat vielä vaipoissa molemmat enkä jaksa tällä hetkellä edes ottaa stressiä siitä. Yritystä on saada tuo esikoinen kuivaksi kesän aikana mutten ole varma onko hän itse siihen vielä valmis. Kuopuksen kohdalla en uskalla tuota edes toivoa.

* voin käyttää alkoholia lasten seurassa

*olin ekakertaa yösn erossa lapsistani kummankin kohdalla näiden ollessa 9kk (olivat kylläkin kotona isänsä kanssa)

* olen ollut lapsista erossa huomattavasti pidempiä aikoja mitä "ikävuodet sallivat". Esikoisesta 5vrk tämän ollessa 1v10kk ja kuopuksesta 10vrk tämän ollessa 2,5v.
 
hmm
Alkuperäinen kirjoittaja merianna:
Alkuperäinen kirjoittaja hmm:
Alkuperäinen kirjoittaja merianna:
Alkuperäinen kirjoittaja hmm:
Alkuperäinen kirjoittaja merianna:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja nyt harmaana...:
Grace, minua oksettaa sun juttus. Vaikka olet kaunis, niin sisäinen kauneutesi ei kukoista lainkaan. Kyllä sinäkin opin vielä kunnioittamaan toisia.
Mua oksettaa tuollainen katkeruus! Kateudestako se kumpuaa? Kyllä sä Gracen haukkuja voisit saada kaipaamaasi kunnioitusta jos ITSE kunnioittaisit muita, jopa uskovaisia!

Grace on mukava, eikä ikinä hauku muita. Kertoo valtavirrasrta poikkeavasta uskostaan rohkeasti ja ystävällisesti.

Jättäkää jo Grace rauhaan!
no en nyt sanoisi että mitenkään ystävällisesti vastasi mulle tänään...mutta ehkä Gracella oli vaan huono päivä
Tai sulla?! Luin sen keskustelun...
jos se oli epäystävällistä todeta että tunnen helluntailaisia osa todella vakaumuksellisia mutta eivät silti yhtä tuomitsevia kuin Grace omissa kommenteissaan, niin sitten mulla on huono päivä...
Tykkäisitkö itse että sua sanottaisi tuomitsevaksi? Kun vain kerrot mielipiteesi. Eikö ole tuomittavaa tuomita toista tuomitsevaksi? Olet siis itsekin tuomitsija! :D
et sitten lukenut koko keskustelua, kysyin ihan neutraaliin sävyyn asiaa Gracelta joka vastasi jotain tähän tyyliin että sinäkin Merianna siellä takana...kun ensi kertaa palstalla sanoin hänelle jotain ja myöhemmin jhän toteaa:" tuo sinun "oma" vakaumus kertookin kaiken, jos sulla olisi sama vakaumus kun mulla jne...."
hyvin ystävällinen vastaus, eh? ja selvästi käy ilmi miten vähän hän arvostaa muiden vakaumusta, eli on siis sitä mieltä että hänen on se ainoa oikea...antaa siis itse itsestään tuomitsevan ja omahyväisen kuvan...näinhän mä sanoinkin, että "onnistuu antamaan itsestään omahyväisen kuvan"
Minusta tuo kuulostaa siltä että hän on kyllästynyt selittelemään uskoaan ja olettaa sun tietävän miten hän uskoo! Ehkä tylyä mutta voisit sinäkin ymmärtää sen jos selityksen vaatiminen ärsyttää, varsinkin jos on usein jo kertonut. Miksi hän ei saisi kertoa mielipidettään ilman tuollaisia kommentteja? Ymmärrän hänen harmistumisen kun puutuit tylysti hänen juttuunsa. Eli tulkitsit mielestäni hätiköiden ja väärin. Ja tuomitsit heti "miten vähän hän arvostaa muiden vakaumusta". Ja haukuit Gracea heti kun toinen kehui häntä. Minusta se on törkeää. Epäreilua. En ymmärrä miksi toit sen negatiivisen arvostelun siihen kun Gracea kehuttiin. Tuskin itsekään tykkäisit jos sinusta sanottaisiin niin? Ei kannata olla katkera jos Grace ei vastannut sulle niin kuin toivoit. Hän voi silti olla mukava ihminen.

Mutta en nyt jaksa enempää tähän puuttua. En ole Gracen "puolustaja", tuo epäreilu syytös vain pisti silmään. Mutta kaikkea hyvää sulle. :)
 
ope
Kivitä en ketään, sillä istun itsekin lasikopissa, mutta mä en kyllä ymmärrä teitä aikuiset(?) ihmiset.

Ymmärrän sen, että päästellään hyöryjä ja tunnustetaan omia pikkumokia, jotka ei varmasti kenekään elämää pilaa (tyyliin lapseni saa korviketta/purkkiruokaa/mehua/on päiväkodissa jne.). Minun huumorini ei kuitenkaan riitä siihen, että naureskellaan vaan, että kohta varmaan joku paheksuu, kun tyypit tunnustaa mm. jättävänsä lapsensa heitteille, vihaavansa heitä, käyttävänsä väkivaltaa heihin ym. Mikä teitä ihmisiä riivaa? Ei sellainen ole naurun asia!

Tietystikään ei ole rakentavaa tulla vaan aukomaan päätä tänne ihmisille, joilla on tosi pahoja vaikeuksia, mutta ehkä voisi jotenkin auttaa tai kannustaa hakemaan apua. Ei pelkästään nauraa hekottaa.

PS. Grace, näin mielenkiinnosta opettajana kyselen: Miten aiot hoitaa sen, ettei lapset osallistu seksivalistukseen? Se kun on kuitenkin osa opetussuunnitelmaa, joka koskettaa kaikkia lapsia. Tai miten teidän opettajat on suhtautuneet siihen?
 
kollo
Alkuperäinen kirjoittaja Madicken04:
No, täällä nyt voidaan kivittää teit niin tai näin. Mutta esimerkki-aiheita voisi olla mm. seuraavat:

* esikoinen siirtyi perhepedistä pinnasänkyyn 2kk iässä ja siitä vielä omaan huoneeseensa 5kk ikäisenä

* kuopus söi soseensa pääasiassa valmiista kaupanpurkeista, todella harvoin tein niitä itse

* jätin lapset isänsä hoiviin 4-5h pätkiksi siitä asti kun kuopus oli 8 viikkoinen

* lapset aloittivat päivähoidossa 1v10kk ja 1,5v ikäisinä. Esikoinen jopa tilanteessa missä olin vielä vauvan kanssa kotona.

* Lapset voivat olla päiväkodissa myös vapaapäivinäni jolloin saatan ihan vain ottaa rennosti kotona (juu, ei joka vapaapäivä mutta silloin tällöin kun sopivalta tuntuu)

* lapset 3v ja 4v ovat vielä vaipoissa molemmat enkä jaksa tällä hetkellä edes ottaa stressiä siitä. Yritystä on saada tuo esikoinen kuivaksi kesän aikana mutten ole varma onko hän itse siihen vielä valmis. Kuopuksen kohdalla en uskalla tuota edes toivoa.

* voin käyttää alkoholia lasten seurassa

*olin ekakertaa yösn erossa lapsistani kummankin kohdalla näiden ollessa 9kk (olivat kylläkin kotona isänsä kanssa)

* olen ollut lapsista erossa huomattavasti pidempiä aikoja mitä "ikävuodet sallivat". Esikoisesta 5vrk tämän ollessa 1v10kk ja kuopuksesta 10vrk tämän ollessa 2,5v.

mikä se "ikävuodet salliva" aika sit on? :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja kollo:

Palstan mukaan 1yö/ikävuosi.

Alkuperäinen kirjoittaja hmm:
Alkuperäinen kirjoittaja merianna:
Alkuperäinen kirjoittaja hmm:
Alkuperäinen kirjoittaja merianna:
Alkuperäinen kirjoittaja hmm:
Alkuperäinen kirjoittaja merianna:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja nyt harmaana...:
Grace, minua oksettaa sun juttus. Vaikka olet kaunis, niin sisäinen kauneutesi ei kukoista lainkaan. Kyllä sinäkin opin vielä kunnioittamaan toisia.
Mua oksettaa tuollainen katkeruus! Kateudestako se kumpuaa? Kyllä sä Gracen haukkuja voisit saada kaipaamaasi kunnioitusta jos ITSE kunnioittaisit muita, jopa uskovaisia!

Grace on mukava, eikä ikinä hauku muita. Kertoo valtavirrasrta poikkeavasta uskostaan rohkeasti ja ystävällisesti.

Jättäkää jo Grace rauhaan!
no en nyt sanoisi että mitenkään ystävällisesti vastasi mulle tänään...mutta ehkä Gracella oli vaan huono päivä
Tai sulla?! Luin sen keskustelun...
jos se oli epäystävällistä todeta että tunnen helluntailaisia osa todella vakaumuksellisia mutta eivät silti yhtä tuomitsevia kuin Grace omissa kommenteissaan, niin sitten mulla on huono päivä...
Tykkäisitkö itse että sua sanottaisi tuomitsevaksi? Kun vain kerrot mielipiteesi. Eikö ole tuomittavaa tuomita toista tuomitsevaksi? Olet siis itsekin tuomitsija! :D
et sitten lukenut koko keskustelua, kysyin ihan neutraaliin sävyyn asiaa Gracelta joka vastasi jotain tähän tyyliin että sinäkin Merianna siellä takana...kun ensi kertaa palstalla sanoin hänelle jotain ja myöhemmin jhän toteaa:" tuo sinun "oma" vakaumus kertookin kaiken, jos sulla olisi sama vakaumus kun mulla jne...."
hyvin ystävällinen vastaus, eh? ja selvästi käy ilmi miten vähän hän arvostaa muiden vakaumusta, eli on siis sitä mieltä että hänen on se ainoa oikea...antaa siis itse itsestään tuomitsevan ja omahyväisen kuvan...näinhän mä sanoinkin, että "onnistuu antamaan itsestään omahyväisen kuvan"
Minusta tuo kuulostaa siltä että hän on kyllästynyt selittelemään uskoaan ja olettaa sun tietävän miten hän uskoo! Ehkä tylyä mutta voisit sinäkin ymmärtää sen jos selityksen vaatiminen ärsyttää, varsinkin jos on usein jo kertonut. Miksi hän ei saisi kertoa mielipidettään ilman tuollaisia kommentteja? Ymmärrän hänen harmistumisen kun puutuit tylysti hänen juttuunsa. Eli tulkitsit mielestäni hätiköiden ja väärin. Ja tuomitsit heti "miten vähän hän arvostaa muiden vakaumusta". Ja haukuit Gracea heti kun toinen kehui häntä. Minusta se on törkeää. Epäreilua. En ymmärrä miksi toit sen negatiivisen arvostelun siihen kun Gracea kehuttiin. Tuskin itsekään tykkäisit jos sinusta sanottaisiin niin? Ei kannata olla katkera jos Grace ei vastannut sulle niin kuin toivoit. Hän voi silti olla mukava ihminen.

Mutta en nyt jaksa enempää tähän puuttua. En ole Gracen "puolustaja", tuo epäreilu syytös vain pisti silmään. Mutta kaikkea hyvää sulle. :)
sen verran kyllä sanon etten mä odota esim sinun tietävän miten minä jostain asiasta ajattelen, ja jos kysyisit niin vastaisin parhaani mukaan vaikka joku toinen olisikin kysynyt sitä samaa sen tuhat kertaa
Mutta kaikkea hyvää sulle myös :)
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja sama:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja nyt harmaana...:
Grace, minua oksettaa sun juttus. Vaikka olet kaunis, niin sisäinen kauneutesi ei kukoista lainkaan. Kyllä sinäkin opin vielä kunnioittamaan toisia.
Mua oksettaa tuollainen katkeruus! Kateudestako se kumpuaa? Kyllä sä Gracen haukkuja voisit saada kaipaamaasi kunnioitusta jos ITSE kunnioittaisit muita, jopa uskovaisia!

Grace on mukava, eikä ikinä hauku muita. Kertoo valtavirrasrta poikkeavasta uskostaan rohkeasti ja ystävällisesti.

Jättäkää jo Grace rauhaan!
Lol :D en voisi missään asiassa olla tuollaiselle henkilölle katkera :D:D, sitäpaitsi olen uskovainen, mutta greissin homofobiaa en sulata. Olkoon siis greissi päästään sairas, sama se )
Sinä itse olet päästäsi sairas! Haukut tuolla tavalla. Oikea uskovainen ei sellaista tekisi. Et tietenkään MYÖNNÄ katkeruuttasi, uskovais-fobiaa kärsivä hölmö joka kirjoittaa kuin teini.
 
kollo
Alkuperäinen kirjoittaja Madicken04:
Alkuperäinen kirjoittaja kollo:
Alkuperäinen kirjoittaja Madicken04:
No, täällä nyt voidaan kivittää teit niin tai näin. Mutta esimerkki-aiheita voisi olla mm. seuraavat:

* esikoinen siirtyi perhepedistä pinnasänkyyn 2kk iässä ja siitä vielä omaan huoneeseensa 5kk ikäisenä

* kuopus söi soseensa pääasiassa valmiista kaupanpurkeista, todella harvoin tein niitä itse

* jätin lapset isänsä hoiviin 4-5h pätkiksi siitä asti kun kuopus oli 8 viikkoinen

* lapset aloittivat päivähoidossa 1v10kk ja 1,5v ikäisinä. Esikoinen jopa tilanteessa missä olin vielä vauvan kanssa kotona.

* Lapset voivat olla päiväkodissa myös vapaapäivinäni jolloin saatan ihan vain ottaa rennosti kotona (juu, ei joka vapaapäivä mutta silloin tällöin kun sopivalta tuntuu)

* lapset 3v ja 4v ovat vielä vaipoissa molemmat enkä jaksa tällä hetkellä edes ottaa stressiä siitä. Yritystä on saada tuo esikoinen kuivaksi kesän aikana mutten ole varma onko hän itse siihen vielä valmis. Kuopuksen kohdalla en uskalla tuota edes toivoa.

* voin käyttää alkoholia lasten seurassa

*olin ekakertaa yösn erossa lapsistani kummankin kohdalla näiden ollessa 9kk (olivat kylläkin kotona isänsä kanssa)

* olen ollut lapsista erossa huomattavasti pidempiä aikoja mitä "ikävuodet sallivat". Esikoisesta 5vrk tämän ollessa 1v10kk ja kuopuksesta 10vrk tämän ollessa 2,5v.

mikä se "ikävuodet salliva" aika sit on? :)
Palstan mukaan 1yö/ikävuosi.

ahaa :D
 
sama
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja sama:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja nyt harmaana...:
Grace, minua oksettaa sun juttus. Vaikka olet kaunis, niin sisäinen kauneutesi ei kukoista lainkaan. Kyllä sinäkin opin vielä kunnioittamaan toisia.
Mua oksettaa tuollainen katkeruus! Kateudestako se kumpuaa? Kyllä sä Gracen haukkuja voisit saada kaipaamaasi kunnioitusta jos ITSE kunnioittaisit muita, jopa uskovaisia!

Grace on mukava, eikä ikinä hauku muita. Kertoo valtavirrasrta poikkeavasta uskostaan rohkeasti ja ystävällisesti.

Jättäkää jo Grace rauhaan!
Lol :D en voisi missään asiassa olla tuollaiselle henkilölle katkera :D:D, sitäpaitsi olen uskovainen, mutta greissin homofobiaa en sulata. Olkoon siis greissi päästään sairas, sama se )
Sinä itse olet päästäsi sairas! Haukut tuolla tavalla. Oikea uskovainen ei sellaista tekisi. Et tietenkään MYÖNNÄ katkeruuttasi, uskovais-fobiaa kärsivä hölmö joka kirjoittaa kuin teini.
Nimenomaan, greissi ei ole oikea uskovainen, kun haukkuu, mutta minä sentään suvaitsen homot, mutta tuollaisia homofikoita en.
 
Mie

Lue Raamattua niin huomaat millainen uskovaisen tulee olla! Grace on sellainen kuin Jeesus tahtoo uskovan olevan. Hän EI ole haukkunut ketään, mutta sinä haukut häntä. Tosi epäkunnioittavaa sun kirjoitustyylisi. Kyllä tuosta katkeruus paistaa läpi! Miksi muuten vainoaisit Gracea? Anna jo olla. Ei uskovaisen tarvitse tuolla tavalla korottaa itseään ja väheksyä muita, niinkuin sinä teet. Ihan oikeasti, lue Raamattua ja unohda Grace ja yritä päästä vihastasi. Lepoa.
 
Moon
Jaahas.

-Esikoinen juo mehua joka päivä.
-En ole kokeillut kestiksiä, enkä aio kokeilla.
-Molemmat lapset sai purkkiruokaa 3 kk iässä jo.
-Suutelen lapsiani monasti päivässä suulle.
-Meillä harrastetaan seksiä samassa sängyssä jossa vauva nukkuu.
-Annan kissojen ja koirien nukkua perhepedissämme jossa nukkuu 4 kk ikäinen vauva.
-Molemmat lapset on ollut yökylässä yksin, ilman vanhempia mukana jo 2 kk ikäisenä.
-Juon alkoholia lasten nähden.
-Poltan tupakkaa lasten nähden.
-Olen satunnaista tupakointia harrastanut raskausaikana, sekä imetysaikana.
-Olen aivan umpi rasisti ulkomaalaisia kohtaan.
-Vihaan uskovaisia jotka tuputtavat omaa uskontoaan.
-Annan kissojen ja koirien kulkea pihapiirissä vapaana.
-Lapsillani on kummit jotka on homoja.
-Mielestäni osa palstan äideistä on todella säälittäviä tapauksia!
-Mielestäni olen sitä mieltä että palstamamma "tiskirätti" toimi veljensä varkaustapauksessa aivan oikein ja tekisin itse samoin. Mitä sitä turhaan rikollisia päähän silittelemään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Grace:
Kivitettäisiin ? ! Hah, on kivitetty jo, mutta silti mua ei hiljaiseksi saa ja olen sitä mieltä vaikka telotusryhmän edessä. Ja kuolemanikin jälkeen jättäisin perinnöksi lapsilleni kristilliset arvot sekä kasvatuksen jotka sisältävät myös sen tiedon että homoseksuaalisuus on syntiä eikä missään nimessä hyväksyttävää.
Lisäksi olen opettanut kahdelle vanhimmalle lapselle jotka ovat koulussa ennen kuin heillä alkaa biologia niin he tietävät, että ihminen ei ole lähtöisin apinasta vaan Jumala on ihmisen ja maailmankaikkeuden Luoja.
Lapseni nämä tietävät ja edes palstamammat ei sitä voi estää. Ja sekös heitä ottaa kupoliin B) :LOL:

Ai niin ja meidän lapset eivät tule osallistumaan koskaan koulussa seksivalistustunneille.
Me hoidamme valistuksen vanhempina sen ihan itse.

Joten, antaa tulla!!!

:xmas: :p
Hyvä provo Grace !!! =)

hmm..siltä varalta ettei se ollut provo kommentoin kuitenkin =)

Kaikki nuo asiat mitä sanoit tuossa tekstissäsi, niillä ei ole juuri mitään tekemistä _kristillisten_ arvojen kanssa, vaan sinun henkilökohtaisten näkemysten kanssa. Tuo olisi yksi isoin vastalause tuota sinun kirjoitusta kohtaan.

Toinen kohta, mistä toki voidaan kiistellä teologisessa mielessä, on se että onko homoseksuaalisuus itsessään syntiä (ja luonnollisesti rakkauden osoitus sellaisessa suhteessa, eli seksi) edes kristillisessä viitekehyksessä.

Kolmas kohta, olet opettanut lapsiasi väärin, ihminen ei ole apinasta lähtöisin. Vaan kaikki elämä maapallolla on ´sukua´ toisilleen ja näin ollen kaikkia elämänmuotoja on kohdeltava kunnioituksella. Eri apinalajit ovat lähtöisin samasta esi-isästä tosin.

Neljäs kohta, olet toiminut, myös kristillisessä mielessä, väärin ja moraalittomasti kun olet opettanut lapselle että heidän on valittava joko Jumala tai tiede, evoluutio tai Jumala, moderni tieto tai Jumala.

Olet vääristänyt heidän kuvaansa kristinuskosta ja valheellisesti antanut heille syyn olla luottamatta koulujärjestelmään, moderniin tieteeseen.
Olet käytännössä kieltänyt (estänyt) heiltä mahdollisuuden etsiä ja käsitellä tietoa objektiivisesti jotta he voisivat tehdä todenmukaisia, objektiivisia johtopäätöksiä ympärillä olevasta maailmasta.
Olet siis ennalta käsin, ilman perusteita, värittänyt/välittänyt lapsillesi tietoa jota ei voida pitää oikeana, tietoa jonka aikuisen ihmisen on katsottava tietävän olevan väärä/kyseenalainen, jotkut kutsuvat tätä aivopesuksi.

Ymmärrät varmasti miksi Gazan rannikolla asuva muslimilapsi vihaa Juutalaisia? Juuri sen takia että heidän vanhempansa kasvattaavat heidät siihen pienestä pitäen. Hänen vanhemmat uskovat että on vain "yksi Jumala" ja kaikki mitä hänen nimessään tehdään on oikein, moraalisesti ja kaikin puolin. Todellisuudessa tietysti näin ei ole heidän kohdalla, eikä _sinun_ kohdalla. (Eipä sillä, Juutalaiset ovat tehneet hyvää työtä Palestiinalaisten provosoimiseksi)

Seksivalistus ? hoida vaan itse kotonasi :d see if i care, Kunhan lapselle tulevat pääpointit selväksi, eikä sinun antama koulutus vaaranna lapsen terveyttä hänen ollessa vanhempi eikä estä häntä (henkisesti/fyysisesti) toteuttamasta luonnollisena pidettäviä seksuaalisia tarpeita.

Näihin tunnelmiin, ystävällisin terveisin
Jaska
 
Vieras
Joka itsensä ylentää jne! Onpa ikävää huomata kuinka itseään uskovaiseksi kutsuva hyökkää toisen päälle! Olet saanut nyt varmasti hyväksynnän ihmisten keskuudessa olemalla homomyönteinen. Miten on Jumalan silmissä? Mitä muuta SINÄ hyväksyt minkä Raamattu kieltää? Et ole yhtään parempi kun Grace: kuinka näet rikan veljesi silmässä mutta et malkaa omassa?
 
hmm
-esikoinen meni hoitoon 1 v 4 kk ikäisenä
-esikoinen on edelleen hoidossa osa-aikaisena, vaikka minä olen 3 kk vauvan kanssa kotona
-en päästä lapsia yökylään, kuopusta en jätä kuin isälleen
-olen itsekäs ja haluan mennä töihin-> en kestä 3 vuotta kotona
-inhoan uskovaisia, jotka tuputtavat uskoaan muillekin, en minäkään omia uskomuksiani kenellekään väkisin työnnä
-pakolaisia EI Suomeen

Tuossa on vasta alkua....
 
- Vehtasin varatun miehen kanssa, joka sitten jätti vaimonsa.
- Nuorin oli alle 2, kun meni tarhaan. Tämä siitä huolimatta, että mies oli/on työttömänä kotona. Kyllä, käytämme subjektiivista päivähoito-oikeutta.
- Vihaan koiranomistajia, jotka jättävät koiranpaskansa tienposkeen tiuhasti asutuilla alueilla. Terveisin: eilen taas koiranpeetä pojan kengänpohjista raapinut.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jaska-:
Alkuperäinen kirjoittaja Grace:
Kivitettäisiin ? ! Hah, on kivitetty jo, mutta silti mua ei hiljaiseksi saa ja olen sitä mieltä vaikka telotusryhmän edessä. Ja kuolemanikin jälkeen jättäisin perinnöksi lapsilleni kristilliset arvot sekä kasvatuksen jotka sisältävät myös sen tiedon että homoseksuaalisuus on syntiä eikä missään nimessä hyväksyttävää.
Lisäksi olen opettanut kahdelle vanhimmalle lapselle jotka ovat koulussa ennen kuin heillä alkaa biologia niin he tietävät, että ihminen ei ole lähtöisin apinasta vaan Jumala on ihmisen ja maailmankaikkeuden Luoja.
Lapseni nämä tietävät ja edes palstamammat ei sitä voi estää. Ja sekös heitä ottaa kupoliin B) :LOL:

Ai niin ja meidän lapset eivät tule osallistumaan koskaan koulussa seksivalistustunneille.
Me hoidamme valistuksen vanhempina sen ihan itse.

Joten, antaa tulla!!!

:xmas: :p
Hyvä provo Grace !!! =)

hmm..siltä varalta ettei se ollut provo kommentoin kuitenkin =)

Kaikki nuo asiat mitä sanoit tuossa tekstissäsi, niillä ei ole juuri mitään tekemistä _kristillisten_ arvojen kanssa, vaan sinun henkilökohtaisten näkemysten kanssa. Tuo olisi yksi isoin vastalause tuota sinun kirjoitusta kohtaan.

Toinen kohta, mistä toki voidaan kiistellä teologisessa mielessä, on se että onko homoseksuaalisuus itsessään syntiä (ja luonnollisesti rakkauden osoitus sellaisessa suhteessa, eli seksi) edes kristillisessä viitekehyksessä.

Kolmas kohta, olet opettanut lapsiasi väärin, ihminen ei ole apinasta lähtöisin. Vaan kaikki elämä maapallolla on ´sukua´ toisilleen ja näin ollen kaikkia elämänmuotoja on kohdeltava kunnioituksella. Eri apinalajit ovat lähtöisin samasta esi-isästä tosin.

Neljäs kohta, olet toiminut, myös kristillisessä mielessä, väärin ja moraalittomasti kun olet opettanut lapselle että heidän on valittava joko Jumala tai tiede, evoluutio tai Jumala, moderni tieto tai Jumala.

Olet vääristänyt heidän kuvaansa kristinuskosta ja valheellisesti antanut heille syyn olla luottamatta koulujärjestelmään, moderniin tieteeseen.
Olet käytännössä kieltänyt (estänyt) heiltä mahdollisuuden etsiä ja käsitellä tietoa objektiivisesti jotta he voisivat tehdä todenmukaisia, objektiivisia johtopäätöksiä ympärillä olevasta maailmasta.
Olet siis ennalta käsin, ilman perusteita, värittänyt/välittänyt lapsillesi tietoa jota ei voida pitää oikeana, tietoa jonka aikuisen ihmisen on katsottava tietävän olevan väärä/kyseenalainen, jotkut kutsuvat tätä aivopesuksi.

Ymmärrät varmasti miksi Gazan rannikolla asuva muslimilapsi vihaa Juutalaisia? Juuri sen takia että heidän vanhempansa kasvattaavat heidät siihen pienestä pitäen. Hänen vanhemmat uskovat että on vain "yksi Jumala" ja kaikki mitä hänen nimessään tehdään on oikein, moraalisesti ja kaikin puolin. Todellisuudessa tietysti näin ei ole heidän kohdalla, eikä _sinun_ kohdalla. (Eipä sillä, Juutalaiset ovat tehneet hyvää työtä Palestiinalaisten provosoimiseksi)

Seksivalistus ? hoida vaan itse kotonasi :d see if i care, Kunhan lapselle tulevat pääpointit selväksi, eikä sinun antama koulutus vaaranna lapsen terveyttä hänen ollessa vanhempi eikä estä häntä (henkisesti/fyysisesti) toteuttamasta luonnollisena pidettäviä seksuaalisia tarpeita.

Näihin tunnelmiin, ystävällisin terveisin
Jaska
Jaska
:flower:
Asiallista tekstiä asiallisesti ilmaistuna.
 
Yhteistyössä