Keittiönoita
Sanon nyt ihan suoraan, vaikket ehkä sanomastani pidäkään. Olen saanut kirjoituksistasi kuvan, että koitat paikkailla omaa kiirettäsi, stressiäsi ja kärsimättömyyttäsi lapsillesi materialla ja extreme-tapahtumilla. 3,5 -vuotiaalle riittää pari kertaa vuodessa joku hopplophärdelli ja tuon ikäinen lapsi nauttii huomattavasti enemmän vaikkapa piparkakkujen leipomisesta äidin kanssa. Mutta se edellyttää, että äiti ei revi esiliinansa nauhoja piparitaikinan pudotessa lattialle.emme ole sellaisia jotka jaksa kotona koko elämää istua, jos joku jaksa niin olehyvää vaan, ei meitä siihen tarvi pakota, ei meijän lapsetkin pitää koto olemisesta, mä pari pv kipeä ja tuntu että kaikilla jo täällä menee pää sekaisin
Katselin tässä hiljattain dokkaria lapsista, joilla oli liikaa virikkeitä. Tulin surulliseksi siitä, että joillain lapsilla on liian paljon ja liian varhain eikä oikein mikään enää saa heitä tyytyväisiksi. Koko ajan pitää olla enemmän ja enemmän jotain hypeä, jotta mikään tuntuisi edes miltään. Nämä lapset saivat hetkellisen hyvän olon asioista, joita taas tehtiin, mutta kahden päivän päästä olisi pitänyt olla jo jotain vielä erikoisempaa.
Ikävä kyllä ihmisen elämä on pääasiassa arkista puurtamista, jossa niitä hohtohetkiä on vain harvoin. On parempi yrittää löytää hohtoa pienistäkin asioista kuin olla vuosikausia tyytymätön elämäänsä sen vuoksi, että kaikki kokemisen arvoinen on koettu jo aikoja sitten. Mistä lapsesi saavat tyydytyksen sitten, kun ovat murrosiässä, kun kaikki kiva on jo saatu? Päihteistä? Irrallisista ihmissuhteista? Rikoksista? Jostain he hakevat sen, mistä tulee taas se jännittävä hypen tunne, mihin ovat jo lapsuudessa tottuneet.
En sano, että sun pitäisi kertaheitolla alkaa elämään lastesi kanssa toisin. Mutta suosittelen pysähtymään ja miettimään asioita.