Mies on pilannut lapset kun ei halua asettaa rajoja

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Tollasissa tilanteissa toinen vanhemmista ottaa sen levottoman lapsen tai tarpeentullen vaikka sitten molemmat ja menee autoon istumaan ja keskustelemaan hetkeks säännöistä.
Ulos tullaan autosta vasta kun lapsi käyttäytyy ja samantien takas autoon jos tilanne toistuu.
Ei ne loputtomiin tuota ittekkään jaksa ja sitä ei tartte loputtomiin toistaa.
No, meltä ei löydy sitä vanhempaa. mulla ei ole kärsivällisyyttä ja mies ei halua asettaa rajoja.
ap
 
Aivan sama, mikä on hyvä, tiedän sen kaiken, mutta ei onnistunut.
ap
Sitten haet apua, etkä juokse karkuun. Ei tuota hyväksyttäis isältäkään niin miksi ihmeessä se pitäis olla oikeutettua äidiltäkään? Eiks se riitä että miehesi pakenee vastuutaan myös olemalla välinpitämätön tilanteeseen?
 
Kärsivällisyyden löytäminenkin vihan keskeltä on todella pitkä prosessi. Ei taida tämä yksi neuvoja sellaista oikein käsittää. Ensin pitää selvittää ne asiat, joista syistä kärsivällisyys menee, parantaa ne (usein loukkauksia ja haavoja) ja sen jälkeen löytää vielä tuki omille vaillejäämisen kohdille, joita haavoista on syntynyt, haavoista, jotka johtivat kärsivällisyyden kadottamiseen tai siihen, ettei se koskaan edes muodostunut. En siis ole kärsimätön, vaan kärsivällisyyden puutetta. En siedä helposti vajeita enkä vikoja toisissa. Se ei kerro sitä, että olisin itse niin hyvä.
ap
 
Sitten haet apua, etkä juokse karkuun. Ei tuota hyväksyttäis isältäkään niin miksi ihmeessä se pitäis olla oikeutettua äidiltäkään? Eiks se riitä että miehesi pakenee vastuutaan myös olemalla välinpitämätön tilanteeseen?
No, haen apua sen minkä katson auttavaksi. Mikään neuvonta ei ole apua. Tiedän kyllä miten asioiden pitäisi olla ja senkin aika pitkälle, miksi ne eivät ole niin. Ja tiedän, millainen pitäisi olla, että ne menisivät paremmin. Mutta sitä en tiedä, miten minusta tulee sellainen. Eikä tiedä kukaan muukaan.
ap
 
Si
Kärsivällisyyden löytäminenkin vihan keskeltä on todella pitkä prosessi. Ei taida tämä yksi neuvoja sellaista oikein käsittää. Ensin pitää selvittää ne asiat, joista syistä kärsivällisyys menee, parantaa ne (usein loukkauksia ja haavoja) ja sen jälkeen löytää vielä tuki omille vaillejäämisen kohdille, joita haavoista on syntynyt, haavoista, jotka johtivat kärsivällisyyden kadottamiseen tai siihen, ettei se koskaan edes muodostunut. En siis ole kärsimätön, vaan kärsivällisyyden puutetta. En siedä helposti vajeita enkä vikoja toisissa. Se ei kerro sitä, että olisin itse niin hyvä.
ap
Siis tää joku matopähkinän näköisellä nikillä oleva.
ap
 
No, haen apua sen minkä katson auttavaksi. Mikään neuvonta ei ole apua. Tiedän kyllä miten asioiden pitäisi olla ja senkin aika pitkälle, miksi ne eivät ole niin. Ja tiedän, millainen pitäisi olla, että ne menisivät paremmin. Mutta sitä en tiedä, miten minusta tulee sellainen. Eikä tiedä kukaan muukaan.
ap
Ja siis oma terapiani on se apu, jota haen. Meillä kävi aikoinaan perhetyötä, mutta heistä ei ollut mitään apua. He kuvittelivat, että päiväohjelman jäsentymättömyys johtui siitä, ettemme olleet (osanneet tai älynneet) laatia sellaista, ja laativat sen kanssamme. Sanoin heille jo silloin, että osaan laatia kymmenen hyvää ja realistista päiväohjelmaa, mutta ongelma on siinä, että ne eivät toteudu. Näin jo silloin miehen motivaation puutteen niiden toteuttamista kohtaan syyksi, (ja sen, että itse en taas kyennyt niihin vaadittavaan silloin ajattelin että kuriin, nyt tajuan, että kyseessä olivat rajat) mutta en tajunnut, että mikä on motivaation puutteen syy. Nyt näen sen. Se on se, ettei mies välitä eikä kaipaa perhe-elämään rajoja.
ap
 
Ja siis oma terapiani on se apu, jota haen. Meillä kävi aikoinaan perhetyötä, mutta heistä ei ollut mitään apua. He kuvittelivat, että päiväohjelman jäsentymättömyys johtui siitä, ettemme olleet (osanneet tai älynneet) laatia sellaista, ja laativat sen kanssamme. Sanoin heille jo silloin, että osaan laatia kymmenen hyvää ja realistista päiväohjelmaa, mutta ongelma on siinä, että ne eivät toteudu. Näin jo silloin miehen motivaation puutteen niiden toteuttamista kohtaan syyksi, (ja sen, että itse en taas kyennyt niihin vaadittavaan silloin ajattelin että kuriin, nyt tajuan, että kyseessä olivat rajat) mutta en tajunnut, että mikä on motivaation puutteen syy. Nyt näen sen. Se on se, ettei mies välitä eikä kaipaa perhe-elämään rajoja.
ap
Siis tässä pitäisi olla "en tajunnut, että mikä on miehen motivaation puutteen syy". En väitä, että syy olisi yksin miehessä, minussa on monia syitä. Harmi vain, että kun näin ennen lapsien tuloa, että mies on KÄRSIVÄLLINEN, niin kuvittelin sen paikkaavan kaikki minun puutteeni vanhempana. En osannut tajuta, että on kärsivällisiä, hyviä, fiksuja ihmisiä, joista yhtäkkiä rajoja ei tartte laittaa. Ei, vaikka kumppani kärsii niiden puutteessa, eikä kykene niitä itse asettamaan, vaikka haluaisi.
ap
 
Kärsivällisyyden löytäminenkin vihan keskeltä on todella pitkä prosessi. Ei taida tämä yksi neuvoja sellaista oikein käsittää. Ensin pitää selvittää ne asiat, joista syistä kärsivällisyys menee, parantaa ne (usein loukkauksia ja haavoja) ja sen jälkeen löytää vielä tuki omille vaillejäämisen kohdille, joita haavoista on syntynyt, haavoista, jotka johtivat kärsivällisyyden kadottamiseen tai siihen, ettei se koskaan edes muodostunut. En siis ole kärsimätön, vaan kärsivällisyyden puutetta. En siedä helposti vajeita enkä vikoja toisissa. Se ei kerro sitä, että olisin itse niin hyvä.
ap
Ei kai sitä kärsivällisyyttä kannata lähteä oppimaan juuri vihan keskellä vaan koko ajan.
Meillä kaikilla on omat haavamme lapsuudesta tai ainakin valtaosalla varmaan, mutta ei niitä saa käyttää loputtomiin syynä sille ettei voi tai ettei opi tai ettei kykene.
Samalla lailla sä voit äitinä oppia kuin sun lapset voi oppia kärsivällisyyttä ja käytöstapoja.
 
Kärsivällisyyttä voi oppia ja kun on lapsia niin jopa täytyy oppia ettei omalla käytöksellään satuta lastaan.
Joo siis en ole oppinut, mutta en halunnut tietenkään satuttaa lapsia. Ratkaisuni oli muuttaa pois kotoa ja sitä ennen vetäytyä sivuun ja antaa sen KÄRSIVÄLLISEN miehen hoitaa tilanteet. Ja siis tilanne olisikin näin aika ookoo, mutta näen sen, ettei rajoja ole edelleen aiheuttavan lapsissa hämmennystä, esim. heille ei ole kerrottu mitään tiettyä aikaa, jolloin annan heille huomiota edelleenkään. Siis nyt kun en asu kotona. He olettavat, että elän täälläkin vain kuullakseni heistä, eivätkä oikein ymmärrä, kun joudun torjumaan, kun ei ole selitetty, että äiti antaa huomiota "tällöin". Minusta miehen pitäisi olla siinä "tarinassa" tai rajojen ilmaisussa mun kanssa, mutta kuten sanoin, mies ei tee mitään.
ap
 
Ei kai sitä kärsivällisyyttä kannata lähteä oppimaan juuri vihan keskellä vaan koko ajan.
Meillä kaikilla on omat haavamme lapsuudesta tai ainakin valtaosalla varmaan, mutta ei niitä saa käyttää loputtomiin syynä sille ettei voi tai ettei opi tai ettei kykene.
Samalla lailla sä voit äitinä oppia kuin sun lapset voi oppia kärsivällisyyttä ja käytöstapoja.
Niin mutta kun se kärsivällisyyden puute on siellä vihassa. Se on sen sisällä.
ap
 
Ei kai sitä kärsivällisyyttä kannata lähteä oppimaan juuri vihan keskellä vaan koko ajan.
Meillä kaikilla on omat haavamme lapsuudesta tai ainakin valtaosalla varmaan, mutta ei niitä saa käyttää loputtomiin syynä sille ettei voi tai ettei opi tai ettei kykene.
Samalla lailla sä voit äitinä oppia kuin sun lapset voi oppia kärsivällisyyttä ja käytöstapoja.
Ja käytttää syynä, mitä ihmettä, luuletko sä, että mä en ole vain viitsinyt opetella kärsivälliseksi!?
ap
 
Ei kai sitä kärsivällisyyttä kannata lähteä oppimaan juuri vihan keskellä vaan koko ajan.
Meillä kaikilla on omat haavamme lapsuudesta tai ainakin valtaosalla varmaan, mutta ei niitä saa käyttää loputtomiin syynä sille ettei voi tai ettei opi tai ettei kykene.
Samalla lailla sä voit äitinä oppia kuin sun lapset voi oppia kärsivällisyyttä ja käytöstapoja.
Mä en vaan ole tosiaan oppinut kärsivälliseksi, miksi sä kehtaat sanoa, että se on vain tekosyy!!?? Ent, kun en vain todellakaan ole oppinut? Luuletko sä, että jokainen oppii esim. ihan itsekseen mitä haluaa? Kenen sä kuvittelet mua siinä osanneen auttaa?
ap
 
Ei kai sitä kärsivällisyyttä kannata lähteä oppimaan juuri vihan keskellä vaan koko ajan.
Meillä kaikilla on omat haavamme lapsuudesta tai ainakin valtaosalla varmaan, mutta ei niitä saa käyttää loputtomiin syynä sille ettei voi tai ettei opi tai ettei kykene.
Samalla lailla sä voit äitinä oppia kuin sun lapset voi oppia kärsivällisyyttä ja käytöstapoja.
MITEN NIIN SAMALLA LAILLA????? Lapsellehan siinä olisi OPETTAJA, OMA VANHEMPI, kukas se mulle olisi?
ap
 
Kultuurierot ovat liian suuret sun mittariin, luulisin. Nyt ne lapset ovat sun miehen vastuulla, eikä sun tarvitse edes ajatella niitä. Koita ymmärtää, et elämää eletään tässä ja nyt - etkä voi elää sitä omaa lapsuudenunelmaa omien lasten kautta, et koskaan, vaikka mitä teet, koska heillä on OMA elämä, jonka kuuluukin kulkea omia polkujaan. Miehen ymmärrykseen et enää voi vaikutaa mitenkään. Jos hän ei kykene viettämään aikaa lasten kans, et mahda enää mitään. Siksi elämässä tehdään usein hienosäätöjä, käytännössä kompromisseja.

Katsopa Tiinan elämää Suomessa 1950-luvulla. Siinä on hyviä oppeja kaikille ikäpolville(y)

Katso niin, kuin olisit se Tiina, eikä elokuvan käsikirjoittaja tai joku kärpänen katossa:cool:
 
Mitä ihmeen omaa aikaa? Lapset kuuluu siihen sun lähipiiriin kellon ympäri, etkä sitä vastuuta voi tuosta vaan nakata kenellekään muulle! Ei se ole mitään vuorotyötä, vaan lapset tarvitsevat monia ihmisiä, mutta yhdenkin kanssa selviää hengissä. Usein ne toiset aikuiset ovat rasittavampia "hoidettavia" kuin lapsi itse, mutta OMAA aikaa ei ole oikeesti olemassa.
Surullista jos sinulla noin. Onneksi itse sain olla/saan olla muutakin kuin vain äiti. Ihan ihminen enkä mikään supersankari jonka on vaan jaksettava. Minulle oma-aika on yhtäkuin vaikka tunnin kävely metsässä ihan itsekseni.

Lapsi ei todellakaan tarvitse äitiä/isää 247. Yksikään lapsi ei mene pilalle ollessaan keskenään vaikka sen isän kanssa. Ei
Vaikka moni nainen koettaa pönkittää korvaamattomuudellaan omaa heikkoa itsetuntoaan. Olla pyhä madonna. Marttyyri. Joka siis on käsittämättömän epäkypsää.
 
Niin mutta kun se kärsivällisyyden puute on siellä vihassa. Se on sen sisällä.
ap
Kun kerran tiedostat missä se on, hae apua ja hoidat sen asian kuntoon...kyllä sinä pystyt siihen kun kerran tahtoa on, et vaan nyt tiedä miten.

Ja käytttää syynä, mitä ihmettä, luuletko sä, että mä en ole vain viitsinyt opetella kärsivälliseksi!?
ap
En, mutta sun pitää opetella sitä tavalla tai toisella. Käytä tää aika siihen kun asut omillas. Sun pitää tehdä se ittes ja lastes takia...se miten mies toimii, ei oo sun vastuulla vaan hänen itsensä.
 
Surullista jos sinulla noin. Onneksi itse sain olla/saan olla muutakin kuin vain äiti. Ihan ihminen enkä mikään supersankari jonka on vaan jaksettava. Minulle oma-aika on yhtäkuin vaikka tunnin kävely metsässä ihan itsekseni.

Lapsi ei todellakaan tarvitse äitiä/isää 247. Yksikään lapsi ei mene pilalle ollessaan keskenään vaikka sen isän kanssa. Ei
Vaikka moni nainen koettaa pönkittää korvaamattomuudellaan omaa heikkoa itsetuntoaan. Olla pyhä madonna. Marttyyri. Joka siis on käsittämättömän epäkypsää.
Höpö höpö - mitä oikeen oot lukenut? VASTUUSTA on kysymys. Ja lasten kans voi käydä hyvin retkellä, heidän vauhdilla tietenkin.
 
Oikeen hyvä, et ei ole lapset sun vaikutuspiirissä silloin.
Todella helppo sanoa. Mä olen hakenut pahaan mieleeni apua noin 25 vuoden aikana kaikkialta, etten satuttaisi muita kun suutun nollasta sataan ja kärsin siitä itsekin, mutta eipä mua ole joko haluttu, kyetty tai osattu auttaa. Katsos ne jotka ei joudu mun vihan tulilinjalle siellä avunhakupaikoissa eivät ehkä tajua mitään ongelmaa olevankaan.
ap
 

Yhteistyössä