Mies on perheen pää

wikipedia:

Adventti (lat. adventus Domini, "Herran saapuminen / tuleminen") tarkoittaa joulua edeltävää vajaan neljän viikon jaksoa kristillisessä kirkollisessa kalenterissa. Läntisten kirkkojen kirkkovuosi on keskiajan lopulta lähtien alkanut ensimmäisestä adventtisunnuntaista, joka on aikaisintaan 27. marraskuuta ja viimeistään 3. joulukuuta Adventtisunnuntait ovat neljä joulua edeltävää sunnuntaita.

Adventtia edeltää edellisen kirkkovuoden viimeinen sunnuntai eli tuomiosunnuntai.

Adventtiaika alkaa ensimmäisestä adventtisunnuntaista, ja päättyy jouluaattoon. Se on valmistautumista joulunajan kirkolliseen juhlakauteen. Adventtiajan jumalanpalvelusten teemat liittyvät Jeesuksen saapumiseen maan päälle. Adventtiaikaa kutsutaan myös pieneksi paastoksi tai adventtipaastoksi, erotuksena pääsiäistä edeltävästä suuresta paastosta. Sekä adventtiaikana että pääsiäistä edeltävänä paastonaikana liturginen väri kirkoissa on pääsääntöisesti violetti.

Adventtiajan jälkeen tulee 12 päivän kestävä jouluaika, joka kestää joulupäivästä loppiaiseen. Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa joulunajan katsotaan nykyään alkavan jouluaattona puolenpäivän aikaan. Mikäli neljäs adventtisunnuntai on jouluatto, käytetään siis aamupäivällä violettia liturgista väriä, mutta iltapäivän ja illan tilaisuuksissa valkoista.

Sytytetään kynttilä siis

 

Ensimmäinen adventtisunnuntai, nöyrtymisen adventti.

 

Meillä mies osasi astua tähän tehtävään mielestäni hienosti, vaikkei hänellä omaa perhettä ennemmin ole ollutkaan.Ja kaikenlisäksi koko asiaa ei tarvinnut edes ajatella, se vain loksahti paikoilleen.Kerrankin joku asia sujui jouhevasti.

Siitähän tuo juuri johtuu, kun se kuuluu miehen luontaisiin ominaisuuksiin, kuten sekin, että naiset etsivät juuri tuollaista miestä.

Voi hertsileeri mitä hevonpaskaa. Kulttuurisesti istutetut roolimallit on yllättävän usein aika kaukana luontaisista ominaisuuksista. Jokainen voi oman järkensä puitteissa sitten etsiä oman tapansa olla parisuhteessa, tai jos järki ei riitä kovin pitkälle, on noita valmiita primitiivisiä rautalankamalleja joita voi toistaa kuin samaa polkua tallaavat lampaat.

 

Tasa-arvon nimissä kysyn. Jos minä hyväksyn myös tasa-arvon, niin hyväksyttekö te myös muille ihmisille perheenpää mallin? Ja tietysti silloinkin vaan sen, kun mies toimii oikealla tavalla. Hän silloin aina ajattelee perheen parasta. Komentelevat miehet kuuluvat johonkin muuhun kastiin.
Onneksi täällä on toinen ketju jossa naiset hyväksyvät miehensä perheenpäänä. Sieltä saan vahvistusta väitteilleni.
Muuten mihin perustuvat ne lukuisat kirjoitukset, joissa peräänkuulutetaan nimenomaan miehen aloitteellisuutta? Suhteen alusta alkaen naiset odottavat, että mies tekisi alotteita suhteen etenemiselle. Seksissäkin miehen pitäisi olla aloitteellinen. Tuostahan tulee miehelle käsitys, että hänen odotetaan kaikissa asioissa olevan johtaja ja johdattaa vaimo ja koko perhe onnelliseen olotilaan. Vaimon toiveiden kuuntelu on niitä varmasti tärkeimpiä asioita.
En minä ainakaan vaimoani käsittele kuten lasta. Sitäkin olette olettanut minun tekevän.
Tulikohan taas vahingossa yleistettyä asioita. Minun käsityksen mukaan, jos kirjoitan sanan miehet, niin sillä en tarkoita, että kaikki miehet. Mielestäni se on itsestäänselvyys, ettei kaikki miehet ole samanlasia. Itsestäänselvyyksiä en kirjoita siitä syystä, kun minua on täällä opastettu nimenomaan sillälailla, ettei itsestäänselvyyksiä pidä kirjoittaa.

 

Älä hiilly Sivupersoona =) Toiset ajattelee tämän asian vain eritavalla kuin me kaksi esimerkiksi. Kyllä se taitaa olla niin kuin sinä alussa sanoit, sitä ei vaan osaa selittää oikein, niin että muut sen ymmärtäisivät.Minustakin se on enemmän tunneperäistä toimintaa kuin järjellä selvitettävää.

 

Kyllä se mies peä on ehottomasti, jo sillä perusteella, että sillä on monta peätä.
Sillä on kaeken lisäksi se pällin kuuhi...

 

"Suhteen alusta alkaen naiset odottavat, että mies tekisi alotteita suhteen etenemiselle. Seksissäkin miehen pitäisi olla aloitteellinen"

Naisten lehdet alkoi manipuloida naisia , " piti yh'täkkiä alkaa leikkiä sellaista kiimaa pimua/naista joka uskaltaa kaikkea seksin suhteen, olla oma aloitteellinen. vaikka levittää haarat uskaltaa sanoa miehelle ' nuole mua nyt ja heti " noin luki naisten lehdissä ennenvanhaan.
Tuo ilmiö alkoi siinä vuonna 1980. Silloin ihan joka nais-lehdessä sai lukea että ,naisten pitää muuttua, ja olla oma aloitteellinen sängyssä seksin suhteen miesten kanssa, sanoa minne miehen pitänee koskettaa, ja missä pitänee olla jne jne.

Olla oma aloitteellinen nainen """ Kun tuosta ilmiöstä alkoi tulla MUOTIA niin, jos nainen oli sanotaan vuonna 1980 oma aloitteellinen seksin suhteen
( silloin ne alkoi jauhaa naisille tuollaista niissä nais lehdissä)
niin, tuollaisia naisia leimattiin SILLOIN ( ja oikeastaan vieläkin ) heti huoraksi.
Tai nainen piti takuulla olla sellainen nymfomaani tai vähintään sletti kun uskalsi ilmaista omia toivomuksia seksin suhteen ( siis miesten mielestä. )

Oma aloitteelliset naiset sai silloin kuulla miehiltä " mistä sä oot oppint tuon..? ja oho, kun olet halukas seksiin ja kun uskallat ilmaista sängyssä mitä haluat....monet ei uskalla mutta, sinä kyl.......? eh, onko sulla ollut sata miestä vai???? hä??? kun käyttäydyt tuolleen??

( olen kuullut myös toisilta naisilta tuollaista, silloin ennenvanhaan kun tuo ilmiö alkoi ilmestyä jostakin, että naisten pitää alkaa leikkiä ottaa ohjat omiin käsiin sängyssä. piti yhtä'kkiä alkaa uskaltaa sanoa miehelle mitä haluaa sängyssä, kannustivat naisten lehdet naisille. Tuo on ihmisten keksintö, luonnossa nainen ei ole se ' aloittaja ' vaan mies.
Joku ihminen sai vain päähänsä keksiä että, naisten pitää näyttää miehelle että haluaa seksiä, nyt ja heti, ja sanoa mitä haluaa sängyssä mutta, enemmistö naisista eivät vieläkään ole tuollaisia, eivät vaan uskalla olla myös, koska tuo ei kuulu naisen luontoon, olla tuollainen.
( on niitä poikkeuksiakin) mutta, enemmistö naisista ei halua edes olla tuollainen, enemmistö naisista saa epämukavan olon olla tuollainen.

Naisten piti muuttua ja tottua siihen että, oli MUOTIA olla YHT'äKKIä sellainen kiimainen oma aloitteellinen nainen sängyssä, sellainen sex beast. "minä haluan nyt ja heti seksiä mies " alkoi lukea joka nais- lehdessä siinä vuonna 1980 tuo ilmiö ilmestyi.
Ei tuo jokaiselle naiselle noin toimi. ei vieläkään. miksi ei? no, koska se on vaan luotu näin että, mies on se joka pitää olla se ' aloittaja ' seksin suhteen. eikä nainen, muuten puurot menee sekaisin, niin kuin on mennyt jo. ei se vaan noin toimi.

 

Tänään, 11:45
luoja keksi (vierailija)

Kiitos kirjoituksesta. Tuo selitti minulle monta muutakin asiaa.

 

Älä hiilly Sivupersoona =) Toiset ajattelee tämän asian vain eritavalla kuin me kaksi esimerkiksi. Kyllä se taitaa olla niin kuin sinä alussa sanoit, sitä ei vaan osaa selittää oikein, niin että muut sen ymmärtäisivät.Minustakin se on enemmän tunneperäistä toimintaa kuin järjellä selvitettävää.[/quote

No en minä kovin pahasti sentään ole hiiltynyt. Noista kirjoituksista tulee vaan väkisin tosikkomaisia, kun joutuu teräslangasta vääntämään. Eikä silti tahdo mennä perille se, ettei hyvän miehen ominaisuuksiin kuulu komentaminen ja alistaminen laisinkaan.
No täytyy sitten kääntää kelkka ja siirtyä huumorilinjalle. Ja se onkin paljon hauskempaa.=)

 

Jos minä hyväksyn myös tasa-arvon, niin hyväksyttekö te myös muille ihmisille perheenpää mallin?

Onhan täällä aika monet todenneet, että jokainen tehköön parisuhteessaan kuten parhaaksi näkee. Mutta jos vastaukseksi tulee, että miehen oleminen perheen päänä on "luonnollinen" järjestys, niin silloinhan vihjaat, että muulla tavoin elävät ovat "luonnottomia" (ja muistanpa jostain aiemmasta keskustelusta tämän aiheen tiimoilta, että nämä "perheen päätä" kannattavat vihjasivat sitäkin, että suhde ei voi olla OIKEASTI onnellinen, jos ollaan tasa-arvoisia..)

Ne naiset, jotka täällä itkevät että kun mies ei tee aloitetta, ei kosi, ei ehdota yhteistä asuntoa - he ovat selvästikin niitä jotka tarvitsevat sen "isähahmon" asioista päättämään. Älä silti kuvittele, että kaikki naiset olisivat samanlaisia.
Ja kappas kun on olemassa myös miehiä, jotka HALUAVAT että nainen ottaa ohjat käsiinsä. Ovatko hekin "luonnonvastaisia" (ts. epänormaaleja - ei "oikeita miehiä")?

 

Minusta siinä ei ole mitään ristiriitaa, että ihmiset näkevät asiat eritavoin. Sinulle Sivupersoona näyttää olevan tärkeää, että saat vahvistusta omille mielipiteillesi. Sinua näyttää harmittavan kovasti se, että kaikki eivät halua perheenpää mallia perheeseensä. Miksi, eikö riitä se, että sinä ja vaimosi olette tyytyväisiä malliinne? Jollekin toiselle oman näkökannan kyseenalaistaminen on mielenkiintoisempaa palautetta kuin vahvisteen saaminen.

Minulle toisen aikuisen lapsena kohteleminen on esim. sitä, että oletetaan että itse ollaan vastuussa toisen (lapsen)onnellisuudesta. Aikuinen ihminen vastaa itse onnellisuudestaan ja haluaa jakaa onnensa toisten kanssa. Jokainen aikuinen vastaa itse omista tunteistaan eikä syyttele niistä muita tai odota, että joku toinen antaa sen toivotun tunteen. Aikuinen on vastuussa lastensa onnellisuudesta, ei puolisonsa. Ei ole pelkästään miehen vastuulla johdattaa koko perhe onnelliseen olotilaan. Miten hän siihen pystyisikään kun siihen ei kukaan pysty. Mitä se onnellinen olotila on käytännössä? Vaikuttaa idealisoinnilta enemmän kuin arkipäivänrealismilta. Jokainen ihminen on välillä onnellinen ja välillä onneton. Se kuuluu normaaliin elämään. Onnellisuus vastuun sijaan molemmilla vanhemmilla on vastuu koko perheen fyysisestä ja psyykkisestä hyvinvoinnista.

Kuka pystyy aina ajattelemaan perheensä parasta? Mielestäni vain yli-ihminen, ei tavallinen mies. Itsensä huonosti tunteva ja idealisoiva mies voi kuvitella pystyvänsä siihen. Mieskin on vain ihminen mikä tarkoittaa sitä, että suurinosa hänen toimintojensa motiiveista ovat hänelle itselleenkin tiedostamattomia. Siellä voi luurailla oma etu taustalla kun tehdään päätöksiä. Minä en ainakaan uskaltaisi antaa päätösvaltaa elämästäni ja onnellisuudestani jonkun toisen käsiin.
Kukaan ei pysty aina toimimaan oikealla tavalla, ei edes perheenpää. Sitäpaitsi oikealla tavalla kenen mielestä, itsensäkkö? Kenen tapa on se oikea? Onko se kompromissi puolisojen välillä vai mitä?

Kun puhut miehistä ja miehen tavasta olla tai naisista, niin siitä saa todella sen vaikutelman, että sinun versiosi on se oikea omasta mielestäsi. Että sinun tapasi ajatella on ainut oikea. Jos näin ei olisi, niin ilmaisisit itsesi toisin. Jos sinun jo täällä on vaikea hyväksyä sitä, että ihmiset näkevät asiat eri tavoin, niin kuinka voisit toimia perheepäänäkään siten, että otat toisten eriävät näkökannat huomioon? Kuinka voit kotona ottaa esim. vaimosi eriävät mielipiteet huomioon jos se on sinulle vaikeaa jo täällä? Vaimon kuuntelu on tärkeää, sen myönnät, mutta entä jos hän on erimieltä. Pelkkä kuuntelu ei silloin riitä. Vaikuttaa myös siltä, että sinun on vaikea hyväksyä sitäkin, että kaikki eivät näe parhaana mahdollisena ratkaisuna sitä, että mies on perheenpää. Minun taas on vaikea hyväksyä sitä, ettei toisten erilaisuutta hyväksytä. Siksi me täällä kinaillaan.
Minulle tasa-arvo aikuisessa ihmissuhteessa suhteessa on sitä, että molemmilla on suhteessa aikuisen rooli. Tähän kuvaan ei mahdu pää-käsitettä suhteessa. Tasa-arvoisessa suhteessa molemmat ovat päitä ja muita ruumiinosia tarpeen mukaan. Jokaisella aikuisella on mielestäni vapaus valita omassa parisuhteessaan sellainen toiminta malli joka sopii molemmille. Niin usein käytännössä käykin. Jos joku on alistetussa asemassa, niin voi olla että henkilö sitä itse haluaa. Jos ei tietoisesti niin tiedostamatta.

 

Muuten olenko joskus sanonut, että kaikki naiset ovat samanlaisia? Tai miehet.
Ehkä tuo sana luonnollinen oli sitten väärin valittu.
Mikä se ilmiö on nimeltään, kun sanotaan, kyllä luonto tikanpojan puuhun ajaa?
Sanotaan nyt, että vähintää 1:llä prosentilla ihmisistä tuo sama ilmiö ohjaa siihen perheenpää ajatteluun. Käytännössähän sitä ei juuri huomaa laisinkaan, se vaan on tunne taustalla.

 

Keskusteluista tulee teräslangan vääntämistä silloin, kun toisen eriävää mielipidettä ei haluta hyväksyä. Jotta keskustelussa vältyttäisiin vääntämiseltä, niin sinun täytyy oppia hyväksymään se, että kaikki eivät ole tai halua olla sinun kopioita. Vaikka vääntäisit täällä tuomiopäivään saakka, niin et voi käännyttää kaikkia hyväksymään omaa tapaasi ajatella asioista.

 

Minusta siinä ei ole mitään ristiriitaa, että ihmiset näkevät asiat eritavoin. Sinulle Sivupersoona näyttää olevan tärkeää, että saat vahvistusta omille mielipiteillesi. Sinua näyttää harmittavan kovasti se, että kaikki eivät halua perheenpää mallia perheeseensä. Miksi, eikö riitä se, että sinä ja vaimosi olette tyytyväisiä malliinne? Jollekin toiselle oman näkökannan kyseenalaistaminen on mielenkiintoisempaa palautetta kuin vahvisteen saaminen.

Ei minua harmita yhtään vaikka en saisikaan vahvistusta ajatuksiini. Ei tuo perheenpää malli ole edes minun keksintö. Lähinnä se kiinnostaa minua. Olen lukenut siitä eri lähteistä. Koska aihe kiinnosti ja koska siitä täälläkin välillä aloitteita tehdään, niin olen omaltaosalta yrittänyt keskustella aiheesta. Alkuperäistä lähdettä en kerro koska keskustelu päättyy todennäköisesti lyhyeen, vaikka osa teistä varmaan arvaa mistä on kysymys. Jäänkin tässä pohtimaan kumpi tapa on parempi, perheenpää vai tasa-arvo.
Huomatkaa asiasta voi olla kiinnostunut vaikka sillähetkellä itse ei olisikaan sitä mistä kirjoittaa.

Kuinka voit kotona ottaa esim. vaimosi eriävät mielipiteet huomioon jos se on sinulle vaikeaa jo täällä? Vaimon kuuntelu on tärkeää, sen myönnät, mutta entä jos hän on erimieltä. Pelkkä kuuntelu ei silloin riitä.

Kai nyt yhtä ihmistä vastaan pärjää, kun täällä hyökkää useampia kimppuun.
Neuvottelen, toteutan tai siirretään myöhempään ajankohtaan, ellei löydy korvaavaa vaihtoehtoa.
Ei kai se tasa-arvossakaan ole sen helpompaa?

 

Keskusteluista tulee teräslangan vääntämistä silloin, kun toisen eriävää mielipidettä ei haluta hyväksyä. Jotta keskustelussa vältyttäisiin vääntämiseltä, niin sinun täytyy oppia hyväksymään se, että kaikki eivät ole tai halua olla sinun kopioita. Vaikka vääntäisit täällä tuomiopäivään saakka, niin et voi käännyttää kaikkia hyväksymään omaa tapaasi ajatella asioista.

Ihan lyhyesti.
Miksi perheenpää sanaan liitetään useinmiten, komentaminen ja alistaminen?
Eikö niitä teräslangasta vääntämälläkään sieltä pois saa?

 

Sivupersoona, huomaan, että olemme hyvin erilaisia ihmisiä. Mutta on meillä sentään jotain yhteistä, koska minustakin tuntuu, että väännän kanssasi teräslankaa. En osaa esittää asiaani siten, että tuntuisi, että ymmärät mitä tarkoitan vaikka yrittäisin olla niin selkeä kuin mahdollista. Jotkut muut näyttävät ymmärtävän pointtini, niinkuin jotkut toiset sinunkin tarkoituksesi.
Ei tarvitse sanoa suoraan, että "minun mielestäni kaikki miehet ja naiset ovat samanlaisia". Uskomus siitä paistaa läpi sanan ja ilmaisutavan valinnan vuoksi. Uskomus siitä, että minä olen miehen malli, tällainen on todellinen mies, eikä muita malleja ole. Ajatus siitä, että on olemassa iso mies- ja naismassa, jossa tietyt tavat toimia, ominaisuudet jne. ovat olemassa (ja vain ne) ja että itse kuuluu tähän massaan ja että oma tapa toimia on se oikea (miehenmalli), on minulle vieras. En usko tikanpoika juttuihin, ne tuntuvat liian yksinkertaistetuilta ja pinnallisilta. On tietekin olemassa yhteisiä piirteitä, jotka ovat tyypillisiä miehille ja naisille, mutta ne ovat vain pintaa. Jos mennään tarpeeksi syvälle ihmisen psyykkeessä, niin ymmärretään, että kaikki ovat yksilöitä. Silloin ei opitut roolit tai vanhat sanonnat riitä selittämään ihmisen käytöstä.

Jokainen tietenkin valitsee itse miten syvälle haluaa mennä itsensä ja muiden tuntemisessa. Minulle ei riitä opitut sukupuoliroolit ja kansansanonnat kun tulkkaan itseäni ja muita. Jokaisen ihmisen psyyke on laaja kuin universumi. Vaikka eläisit 100 vuotiaaksi, niin et siltikään ehdi oppia tuntemaan täysin itseäsi. Jos ajattelee näin, niin silloin ei pitkälle päästä opittujen roolimallien avulla. Elämän voi varmaan kokea helpommaksi ja yksinkertaisemmaksi jos on tarvis siihen, jos näkee itsensä ja toiset tarpeeksi yksinkertaisella tavalla. Ei tarvitse tehdä muuttumisen raskasta työtä, jos näkee jo valmiiksi itsensä ihmisyyden malliesimerkkinä. Raskaampaa saattaa olla kun yrittää vakuutella toisetkin uskomaan siihen. Jos ei halua tehdä sitäkään työtä, niin ainahan voi kuvitella toiset tyhmiksi kun eivät omaa parastaan ymmärrä.

Adventista:
Kiitos selvennyksestä Adventin viettäjät. Luin lehdestä, että päiväkoulussa lapsille sanottiin, että Adventti on sellainen päivä, että siitä on neljä karkkipäivää jouluun.

 

On Sivupersoonalla pointtikin, ja mielestäni se on: jokainen tarvitsee tukea vaikeina aikoina, ja toisaalta jokaiselle on tärkeää tuntea itsensä tarvituksi, ts. on paikka yhteisössä.

Siihen en kylläkään yhdy, että on vain miehen tehtävä antaa tukea ja olla tarvittu. Se on liikaa vaadittu keneltä tahansa, että olisi aina jonain peruspilarina ja kantaisi toisten ongelmat sekä pystyisi myös ratkomaan ne. Liekö tuo ajattelumalli juuri romahtavien miesten stressitekijänä ollutkin (eli niiden, jotka ajautuvat masennukseen ja alkoholismiin).

Parisuhteen tasa-arvo on nimenomaan sitä, että molemmat osapuolet antavat ja saavat tukea, neuvoja, ymmärrystä ja empatiaa. Ja molemmat kokevat, että puoliso tarvitsee juuri minua elämäänsä.

 

Taidat olla ainut joka käyttää sanoja komentaminen ja alistaminen tässä ketjussa.. Miksi syyttelet muita näistä sanoista? Missä sinä näit väitöksen komentamisesta ja alistamisesta muualla kuin omassa tekstissäsi?
Vai pyritkö itse komentelemaan ja alistamaan toisia täällä olemaan kanssasi samaa mieltä? Mistä tuli mieleesi komentaminen ja alistaminen kun minä en ainakaan näe täällä mitään sellaista.
Miksi käytät sanontaa "hyökätä kimppuun" jos toiset ovat erimieltä?

 

Tuo on niin yksilöllistä miten parisuhde tasa-arvo toimii ja riippuu niin miehestä kuin naisesta, kuin paljon antaa tukea toiselle ja onko se sitten riittävä sen toisen osapuolen mukaan? Tätä on vaikeata ymmärtää joskus, missä menee raja kullekkin. Toiset ihmiset ovat kovin vaativia toisten suhteen ja taas toiset tyytyvät pieneenkin huomionosoituksiin. Kaikki on suhteellista. Kyllä miehen kuin naisen pitäisi jonkin verran stressiä sietää vaikeissa elämäntilanteissa, eikä sortua alkoholiin tai masentua tai surkutella jollekkin kaverille, kun elämä sattumoisin ei mene niin itse toivoisi.

 

Tuo on niin yksilöllistä miten parisuhde tasa-arvo toimii ja riippuu niin miehestä kuin naisesta, kuin paljon antaa tukea toiselle ja onko se sitten riittävä sen toisen osapuolen mukaan?

Sitähän tässä on yritetty selittää - jokainen ihminen on omanlaisensa yksilö, ja samoin jokainen kahden ihmisen muodostama parisuhde on omanlaisensa yksikkö. Mikään ulkopuolelta ojennettu toimintatapa ei automaattisesti toimi jokaisessa parisuhteessa, vaikka sitä miten perusteltaisiin "luonnollisuudella".

Minustakin näyttää siltä, että Sivupersoona itse vetää useimmiten tässä keskustelussa tuon alistamisen ja komentamisen esille. Mutta jos parisuhteessa on yksi osapuoli, jolla on automaattisesti ("luonnollisesti", heh) lopullinen päätäntävalta jokaiseen asiaan, niin vaikka tämä osapuoli kuuntelisikin vastapuolen perusteluja, mutta tekee lopulta kuitenkin päätöksen yksin, niin kyllähän se käytännössä tarkoittaa sitä että kumppanin täytyy vain "alistua" siihen päätökseen.

Tietenkään kaikkiin asioihin ei ole olemassa kompromisseja, mutta mielestäni on älytöntä kuvitella, että parisuhteessa vain yhdellä puoliskolla olisi joka tilanteeseen tarvittava ymmärrys, tieto ja taito tehdä se Oikea Päätös.

 

Noin yleisesti kun on ihmissuhteista kysymys:

Pystyäksemme ymmärtämään toisten ihmisten ja itsemme erilaisuuden meidän täytyy itse olla niin emotionaalisesti kypsiä, että tiedämme mitä erilaisuus tarkoittaa ja että ymmärämme sen sekä emotionaalisesti että järkiperäisesti. Jos sen ymmärrämme, niin tiedämme, ettei ole olemassa standarti malleja jotka sopisivt kaikille mitä parisuhteeseen tulee. Ei ole olemassa myöskään homogeenistä mies- tai naismassaa joka käyttäytyy jäykästi kaavojen mukaan samalla tavalla, ilman yksilöllisyyttä. Jos oma vahva identiteetti puuttuu, niin se voidaan korvata jäykällä opitulla sukupuoliroolilla.

Ennenkuin ymmärrys ihmisen yksilöllisyydestä tulee, meillä on idealisoitu kuva itsestämme. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että kuvittelemme olevamme sitä mitä toivomme olevamme. Poimimme kaikki arvostetut ihmisyyden ominaisuudet ja luulemme omaavamme ne. Huonot puolet projisoimme muihin. Omissa fantasioissamme olemme täydellisiä, kaikkivaltiaita. Koska järjen kehityksemme ei ole jäänyt samalle tasolle kuin tunne-elämämme, kiellämme idealisointimme. Tunne-elämältään realistisempi voi väittää, että luulemme olevamme epäinhimillisen täydellisiä (pystyvämme mahdottomiin)koska niin puheistamme päätällen vaikutamme uskovamme. Tämän tietenkin kiellämme, koska tiedämme järjen avulla ettei täydellisyys ole mahdollista. Mutta jos tunne (ei sekä järki että tunne)ohjaa toimintaamme ja se sanoo, että minun on oltava täydellinen koska vähempi ei riitä, niin silloin toinen saa vaikutelman siitä, että koemme itsemme yli-ihmisenä (koska näin teemme itse sitä ymmärtämättä). Vasta kun olemme päässet niin pitkälle, että sekä tunne että järki ohjaa käytöstämme ja minäkuvaamme, pystymme näkemään itsemme ja toiset realistisella tavalla. Silloin emme enää voi idealisoida itseämme. Henkilö, joka ei ole päässyt vielä tänne ei näe omaa idealisointiaan, mutta sen näkevät muut (kypsemmät).

Tunne-elämän aikuinen tajuaa mm. omat rajansa eikä aseteta itselle tai toisille mahdottomia vaatimuksia. Tai jätä vaatimatta mitään itseltään tai toisilta. Tunne-elämän aikuinen ymmärtää mitkä vaatimukset itsen ja muiden suhteen ovat normaaleja ja saavutettavissa ja mitkä eivät. Hänelle kaikki ovat yksilöitä ja kiinnostus toisia kohtaan on aitoa, koska toiset täytyy oppia todella tuntemaan(erilaisia kuin itse). Tunne-elämän lapsi luulee tietävänsä muiden tarpeet, siksi hänen ei tarvitse ottaa niistä selvää. Hän tietää toisten tarpeet, koska hän kokee toiset itsensä jatkeena. Tunne-elämän lapsi ei voi huijata kypsempää, koska hän on jo kasvanut ulos lapsen kuvioista. Itse hän ei ymmärrä aikuisempaa, koska häneltä puuttuu kypsyys siihen. Tunne-elämän lapsi voi kokea itsensä aikuiseksi, hän voi järjen avulla kompensoida epäkypsyyttään ja huijata muita epäkypsiä luulemaan itseään aikuisemmaksi. Hän voi myös haluta projisoida lapsen itsessään muihin pakottamalla nämä lapsen rooliin.

Tunne-elämän jumittuminen lapsen tasolle ei ole harvinaista, pikemminkin tavallista. Kun katsotaan ketä me ihaillaan ja kehen me halutaan samaistua niin sanoo paljon ihmisten kypsyydestä. Ovatko ihailun kohteet epäkypsiä julkkuja vai viisaita filosofeja? Ihmisten kypsyyden puutteen vuoksi mm. maailma (ihmisten luoma) ei toimi niinkuin järjellä ajatellen edellyttäisi tai haluaisi. Itsensä idealisointi on tavallista, koska on helpompaa idealisoida kuin tehdä työtä henkisen kasvun eteen. Idealisointi voi koskea koko kansaa, jolloin oman maan kansalaisille omataan kaikki parhaat ominaisudet ja huonot puolet jätetään muille kansalaisuuksille. Realistisemman ihmiskuvan omaava ymmärtää, että kaikissa kansalaisuuksissa on kaikenlaisia yksilöitä. Eikä kukaan ole joko hyvä tai paha, vaan että kaikissa on molempia.
Kypsemmän ihmiskuvan omaavalle ei ole olemassa standardia, jäykkää ja tarkkarajaista mies-nais- tai parisuhteen mallia, vaan mallit ovat joustavia tilanteen mukaan.

 

Lähiympäristössäni on tällainen mies, joka kuvittelee olevansa myös naapureiden pää. Ei riitä oman akan ja tyttären alistaminen ja tyhmäksi haukkuminen. Jos olisi minun mies, olisi saanut monoa pyllyyn aika päiviä sitten.

mä en hyväksy ketään toisen päätä!! hemmetti sentään, mulla on omat aivot ja omia toivomuksia ja unelmia, kukaan äijä ei tule mulla sanomaan miten menetellään ja toimitaan ja halutaan,ja mitä mä saan tehdä, päätän itse, en kysy siltä pöllöltä edes neuvoa! olen niin itsenäinen, ihanaa!
Vain epävarma ja alistuneet naiset kysyvät mieheltään kaiket, lupàa ja ties mitä.

En oikein minäkään ymmärrä, että miksi miehen pitäisi olla jonkinlainen "kuningas" tai "hallitsija" perheessä. Ymmärrän minäkin, että jos vaimo on kotiäiti ja tuloton, niin totta hemmetissä miehellä pitää ja kuuluukin olla sanavaltaa kotiasioissa.

Jos sakari6 pystyy vastaamaan ja kertomaan jonkun järjellisemmän syyn kuin "Näin on ollut", voin uskoa että kyseessä on rakentava ehdotus. Muussa tapauksessa taitaa olla vain haikaulua sille ajanjaksolle jossa mies oli pomo ja nainen alamainen.

Miksi paluu menneeseen pitäisi rajoittaa vain naisen alisteiseen rooliin? Ne, jotka haikailevat menneitä aikoja, voivat varmaan muuttaa maakuoppaan ja lopettaa esimerkiksi lääkkeiden käytön. Hus hus sakari6, ei silloin Wanhoina hyvinä aikoina nettiäkään ollut.

Tässä muutamia esimerkkejä muiden mielipiteistä, joista olen vetänyt omat johtopäätökset.

 

Vihonviimeisen kerran yritän.
Tasa-arvoista elämää vietetään vaikka kuolemaan asti. Mutta jos tulee jokin tosi vaikea ongelma ( esim. avioero mieleen) ja vaimo väsyy, niin silloin viimeistään miehen pitää ottaa vastuu ja kaikin keinoin yrittää pelastaa tilanne. Eikä väistää ongelmaa karkaamalla baariin kavereiden seuraan. Ei se kuitenkaan ole täysin varmaa, että mies onnistuu, mutta velvollisuus on yrittää.

 

Niin no, siinähän niitä on. Ei jäänyt omaan mieleen noin tarkasti juuri tuo puoli teksteistä. Niinhän se on, että usein näkee sitä mitä haluaa nähdä ja mieleen jää se mitä haluaa sinne jäävän.
Pitäisi tietenkin kysyä kirjoittajilta itseltään mitä he tarkoittavat alistamisella ja komentelemisella ennenkuin alkaa heitä tulkkaamaan. Minä tulkkaan kommentit näin, että toisten mielestä se, että joku haluaa olla pää muillekin kuin itselleen, on loukkaavaa ja alistavaa. Jos on oppinut ajattelemaan itse ja luottamaan omiin kykyihinsä, niin ei siihen toisen päätä kaivata oman korvikkeeksi. Tuntuu siltä ettei luoteta siihen, että toisellakin on pää päättää ja toimia ja tietää mikä on parasta, niinkuin jokaisen aikuisen kuuluukin tietää.

Miksi joku haluaa olla päänä toiselle, en ymmärrä sitäkään. Luullaanko ettei toinen osaa ajatella ja toimia itse ja siksi pitää tehdä se hänen puolestaan. Jos luottaa toiseen ja hänen kykyihinsä, niin miksi pitäisi olla hänelle päänä? Ja miksi juuri minä osaisin olla päänä toiselle paremmin kuin se toinen hänelle itselleen? Ajattelenko ja toiminko muka niin paljon paremmin? Miksi joku haluaa, että joku toinen on omana päänä? Eikö ihminen halua ajatella itse ja ottaa aikuisen vastuuta elämästään? Eikö hän luota omaan ajattelukykyynsä vaan luopuu jopa omasta päästään? Koko toisen päänä olemisen ajatus tuntuu älyttömältä kun on aikuisista kysymys.

Tuntuu kuin tässä pää-mallissa toistettaisiin vanhempi/ lapsi suhdetta eikä toteutettaisi aikuista mies-naissuhdetta. Ymmärrän, että aikuinen kokee loukkaavana sen että halutaan kohdella lapsena. Miksi palata lapsen rooliin jos on jo kasvanut aikuiseksi?

 

Tulipa mieleen että:
Ehkäpä ennenvanhaan isän ja tyttären suhde ei ollut tarpeeksi antava ja läheinen joka aiheutti sen, että tyttäret jäivät kaipaamaan tyydyttävää isäsuhdetta. Nämä naiset tarvitsivat miehen pääksen(isän korvike), koska he eivät kasvaneet henkisesti aikuisiksi.

Tiedetään, että jos jossain henkisen kehityksen vaiheessa emme saa sitä mitä tarvitsemme, niin voimme jumittua tähän vaiheeseen voimatta kasvaa siitä ulos. Jos tytär jää kaipaamaan isäänsä ja suhdetta häneen, niin hän hakee haluamaansa suhdetta aviomiehensä kanssa sensijaan, että muodostaisi aikuisen mies-naissuhteen tämän kanssa. Isää kaipaava tytär odottaa samaa aviomieheltään mitä odotti isältään, mutta jäi paitsi. Hän olisi halunnut kaiken osaavan ja tietävän isän, joka aina tietää mikä on hänelle parasta. Isän joka ottaa vastuun tytön puolesta, johon voi luottaa enemmän kuin itseensä. Lapsi tarvitsee isän, joka haluaa olla pää lapselle, jotta hän voisi turvallisesti jatkaa henkistä kasvuaan. Tällaiset odotukset (pää-isä)ovat normaaleja tytär-isä suhteessa, mutta ei aikuisen naisen ja miehen suhteessa. Miehet eivät osallistuneet lasten elämään ennen niinkuin nyt. Siksi kai oli enemmän isää tarvitsevia aikuisia naisia. Jos tyttö saa isältään sen mitä hän lapsena tarvitsee, niin hän ei jää kaipaamaan sitä aikuisena vaan oppii itse tulemaan aikuiseksi ja luomaan aidon mies-nais suhteen. Jos nainen haluaa mieheltään sitä, mitä hän jäi isältään paitsi ja mies antaa sitä hänelle, niin tietenkin nainen vaikuttaa tyytyväiseltä. Ongelma on se, että näiden tarpeiden tyydyttäminen olisi pitänyt tapahtua jo lapsena eikä myöhäinen parannus puutteisiin koskaan toimi ongelmitta. Koska jos mies on tunnetasolla naiselle isä, niin sukupuolisuhde tarkoittaa myös insestiä. Se on taas jo eri juttu miten tämä insestinpelko/ halu kummittelee aikuisessa suhteessa.
Mutta luulot, että tytär-isä suhteenmalli pitäisi olla normi nais-mies suhteessa, huh huh, silloin ollaan jo pahasti ulalla. Onnksi on kypsempiäkin suhteenmalleja.