Mies on perheen pää

Kumman miehen haluatte puolisoksenne.
A. Mies joka kaikkoaa vaikeuksien tullessa kavereiden luo.
B. Mies joka edes yrittää korjata ongelmatilannetta.

 

Alan jo pistää paremmaksi kuin Sohvis, kun koko ajan kirjoittelen. Puolustuksesi sanon, että aihe kiinnostaa pirusti.
Innoissani unohdin ihan tuon alistamis jutun.
Siispä, jos nainen itse kaipaa päätä, oli sitten isän puutteesta kysymys tai mistä tahansa ja mies mielihyvin ottaa pään roolin, niin silloin ei kukaan alista. Mieshän antaa, sitä mitä nainen tahtoo.
Mutta jos mies haluaa pään rooliin naisen kanssa jolla on jo itsellä pää, eli nainen on kasvanut ulos riippuvuus suhteesta, niin silloin voidaan puhua halusta alistaa ja mitätöidä toista. Jos naisen ja miehen suhteenmalli on tasa-arvo ja jossa on kaksi samanvertaista aikuista, niin kenenkään ei tarvitse olla päänä toiselle. Minä en voi nähdä tasa-arvoisena suhdetta, jossa toinen on lapsen roolissa ja toinen aikuisen. Ehkä joku toinen kokee tasa-arvon niin, että jos molemmat toimivat suhteessa haluamallaan tavalla( vaikkakin lapsi-aikuinen roolit), niin silloin ollaan tasa-arvoisia.

 

Halusitko vihjaista, että tässä olisi jotenkin kysymys päästä ja päättömyydestä suhteessa. Minä en näe tässä päätä missään.

Jos suhde on hyvä ja ongelmat ratkottavissa ja nainen itsekkin haluaa jatkaa suhdetta ja ongelmanratkaisua, niin silloin tietenkin B.

Jos suhde on huono ja nainen haluaa eroon miehestä, niin mies saa rauhassa mennä jaloista kavereiden luo.

Jos nainen on masokisti tai kaipaa miestä jota voi aiheesta haukkua, niin hänellekin sopii A.

Jos nainen pelkää konflikteja niinkuin tämä A-mieskin, niin ehkä naisestakin on parempi että mies menee kavereiden luo.
Jne, jne, jne...
Elikkä ei voi tästäkään sanoa mitään yleispitävää, kaikki riippuu siitä, millaisesta parista on kysymys.

 

Kumman miehen haluatte puolisoksenne.
A. Mies joka kaikkoaa vaikeuksien tullessa kavereiden luo.
B. Mies joka edes yrittää korjata ongelmatilannetta.

Sorry, en edelleenkään tajua. Tuossa kuvataan A) vastuuton, keskenkasvuinen ja parisuhteeseen kykenemätön p-pää ja B) terve vastuullinen aikuinen.

Miten kumpikaan näistä on erityisesti MIEHEN ominaisuuksia? Entä jos vaikeuksia tulee miehelle - hänkö niiden kanssa sitten on yksin, vai voidaanko ajatella että siinä sitten mitataan onko vaimo
A) Nainen joka kaikkoaa toisten miesten sänkyyn/baariin/minne tahansa rintamakarkuruuteen
B) Nainen joka edes yrittää korjata ongelmatilannetta.

Tämä on se mun lopullinen kysymys: Miksi tuo kyky ongelmanratkaisuun, vastuunkantoon, tukena olemiseen yms. pitäisi olla VAIN MIEHELLÄ? Johan se on perhanan epäreiluakin, jos kerran suhteessa on kaksi aikuista ihmistä.

 

epäreilua, jos sitä edellekuvattua kykyä edellytetään vain toiselta. Molemmilta sitä löytyä pittää, vaikka vuorovedolla toistemme päätä käännellään, sillä ei se viisaus kummankaan päässä yksin asu.

 

Näköjään Leena oli jo aamulla oikeassa sanoessaan, ettei sitä kaikki vaan ymmärrä ja selittäminen on vaikeaa. Nyt minäkin ymmärrän miten vaikeaa tuon asian selittäminen voi olla.
Minun puolesta saatte kannella vastuuta haluamallanne tavalla, tai vaikka vetää perässä.

 

On myös symbioottisia suhteita, joissa toinen ottaa hoivattavan lapsen roolin ja toinen hoivaajan aikuisroolin. Molemmat tarvitsevat toisiaan. Symbioottinen suhde perustuu omiin tarpeisiin, se ei ole tunne-elämältään aikuisen ihmisen suhde. Koska kumpikaan ei pysty elämään molempia rooleja, niin pitää olla toinen joka elää sen toisen puolen. Hoivaaja ei halua hoivatun aikuistuvan, joten hän voi "hemmotella" hoivatun pysymään lapsen roolissa. Omasta mielestäni paras suhde on sellainen, jossa autetaan toista kasvamaan ja aikuistumaan (jos hän ei ole aikuinen jo) sensijaan, että häntä pidetään lapsen roolissa tai manipuloidaan siihen.

Puhuit hyvin yleistämistä vastaan, mutta aloitkin sitten jo määritellä, mikä on "paras" suhde ja miten hoivaavan ja hoivatun suhde ei ole tunne-elämältään kypsä. Mitä ihmettä on sitten tämä normiaikuisuus? Mitä on aikuisen tunne-elämä? Pitääkö mahtua tiettyyn muottiin ollakseen aikuinen?

Minä pärjään hyvin töissäni, kirjoitan väitöskirjaa ja olen mielestäni aikuinen ihminen. Nautin kuitenkin hoivatun roolista parisuhteessani. Se ei tee suhteestani tai tunne-elämästäni yhtään vähemmän "aikuista".

 

Tulipa mieleen että:
Ehkäpä ennenvanhaan isän ja tyttären suhde ei ollut tarpeeksi antava ja läheinen joka aiheutti sen, että tyttäret jäivät kaipaamaan tyydyttävää isäsuhdetta. Nämä naiset tarvitsivat miehen pääksen(isän korvike), koska he eivät kasvaneet henkisesti aikuisiksi.

Koska jos mies on tunnetasolla naiselle isä, niin sukupuolisuhde tarkoittaa myös insestiä. Se on taas jo eri juttu miten tämä insestinpelko/ halu kummittelee aikuisessa suhteessa.
Mutta luulot, että tytär-isä suhteenmalli pitäisi olla normi nais-mies suhteessa, huh huh, silloin ollaan jo pahasti ulalla. Onnksi on kypsempiäkin suhteenmalleja.

Voi pilipali, mitä keittiöpsykologiaa. Luin edellisen kommenttini jälkeen ketjua eteenpäin ja olin jo aikonut kehua viestejäsi, lukuunottamatta tuota hoivaaja-hoivattu-suhteen halveksuntaa, mutta loppujen lopuksi tunnut itse yleistävän yhtä rankalla kädellä kuin kritisoimasi Sivupersoona. Lähdet liikkeelle siitä ennakko-oletuksesta, että selkeät roolit suhteessa ovat väärin, varsinkin jos ne sattuvat osumaan yksiin perinteisten mallien kanssa.

Isäsuhteeni oli oikein hyvä ja lämmin, kiitos vaan. En ole henkisesti aina niin kypsä kuin tahtoisin, en osaa aina ottaa toisia huomioon yhtä paljon kuin toivoisin, mutta kukapa osaa. Aikuinen suhde on aikuisen ihmisen itse itselleen valitsema suhde, noudatti se sitten mitä mallia tahansa, ja jotkut meistä aikuisista kaipaavat parisuhteeseensa selkeitä rooleja. Ne pitävät ainakin meillä intohimon kipinää yllä. Perheen pää voi olla mies, se voi olla nainen, tai sitten liittoa luotsataan yhdessä eteenpäin. Mikään näistä vaihtoehdoista ei ole toista parempi eikä huonompi, luonnollisempi tai luonnottomampi. Tärkeintä on liitossa olevien ihmisten onni.

Insestipuhe on loukkaavaa.

 

Sivupersoona, taidat suuttua jos ei olla samaa mieltä. Väität, että et hae vahvistusta omille uskoillesi, mutta kiität jos ollaan samaa mieltä ja suutut jos ei. Miksi kiität jos et kaipaa kannustuskuoroa? Yleensä kiitetään kun saadaan sitä mitä on pyydetty tai toivottu.

Minä taas luulen, että miehen päänä oleminen on vain opittu fraasi, jota toistetaan kuin ulkoaopittua mantraa. Jokainen pistää siihen mantraan oman tulkintansa, eikä kukaan osaa selvällä suomenkielellä selittää mitä sillä tarkoitetaan. Jotkut naiset toistavat samaa mantraa miehiä miellyttääkseen ymmärtämättä itsekkään mitä sillä tarkoitetaan. Jos nainen sanoo ettei sitä( mies päänä) voi sanoin selittää, mutta että hän ymmärtää mitä mies tarkoittaa, niin kuinka mies voi tietää sen, että nainen tarkoittaa samaa asiaa? Silloin mies voi vain kuvitella että nainen on ymmärtänyt asian samoin.
Ehkä miehen pääksi hyväksymistä on se, että nainen hymisee miehen mukana ja on aina samaa mieltä pystymättä itse perustelemaan miksi. Että luo illuusion siitä että ymmärtää miestä ilman että vaivautuu ottamaan selvää siitä, mitä mies tarkoittaa oikeastaan. Kun ilmaisee itseään tarpeeksi epäselvästi ja epätarkasti, niin toinen voi täyttää aukot ja kuvitella sitten että toinen ymmärtää asian samoin kuin itse. Tärkeintä on, että miehen kanssa ollaan samaa mieltä jos se on ainut asia mitä mies haluaa. Onko sellainen käytös naiselta osoitus siitä, että mies on pää?

Miksi ette osaa selittää jotain, mitä haluatte/ vaaditte? Ei edes aloittaja ole välittänyt selittää mitä hän aloitteellaan tarkoittaa. Onko pää käsite joku epämääräinen tunne, jota järki ei tavoita edes senvertaa että ilmiö voitaisiin sanoilla selittää?

Minä en hyväksy selitystä, etteivät kaikki voi ymmärtää käsitettä mies päänä. Varmasti voimme ymmärtää jos te, jotka luulette tietävänne mitä se merkitsee, kerrotte miten se toimii esim. käytännössä. Jos ette osaa selittää, niin ette taida itsekkään tietää mitä sillä fraasilla tarkoitatte. Kuinka siis me voisimme ymmärtää jotain, jota ette näytä itsekkään ymmärtävän. Ehkä kukaan ei ymmärrä koska koko hommassa ei ole päätä eikä häntää. Vain komea mantra....

 

Minä pärjään hyvin töissäni, kirjoitan väitöskirjaa ja olen mielestäni aikuinen ihminen. Nautin kuitenkin hoivatun roolista parisuhteessani. Se ei tee suhteestani tai tunne-elämästäni yhtään vähemmän "aikuista".

Mitä tapahtuu, jos miehesi kohtaa yllättäen vakavia vaikeuksia? Kuka häntä hoivaa ja hoitaa perheen asiat, jos hän ei jaksa/kykene?

Saako miehelläsi olla heikkoja hetkiä? Onko hänellä lupa olla avuton? Saako "perheen pää" koskaan itkeä väsymystään, tunnustaa voimattomuutensa tai pyytää apua?

 

Beatriz, tiedän että mielipiteeni herättävät usein vastustusta ja se on ihan hyvä. Ymmärrän, että insesti juttu loukkaa, mutta tarkoitan mitä sanon. Ymmärrän myös, että lapsen roolista aikuisessa parisuhteessa puhuminen loukkaa, mutta meinaan sitä mitä sanon, loukkasi tai ei. En halua muuttaa mielipiteitäni tai jättää sanomatta jotain vain siksi, että joku voi loukkaantua. Tällaisista asioista puhuessa voi aina joku loukkaantua, mutta en halua pysytellä vain säästä puhumisessa.

Tiedän, että jokainen parisuhde on uniikki jos katsotaan tarpeeksi syvälle ja tarpeeksi monipuolisesti. Mutta jos katsotaan pelkästään parisuhteen mallia, niin yleistämistä on vaikea välttää. Uskon siihen, että me kaikki valitsemme partnerin, joka on tunne-elämältään samalla kypsyystasolla kuin me itse. En halveksi hoivaaja-hoivattu suhdetta, varsinkin jos se on ainut jota nämä henkilöt haluavat tai johon he pystyvät. Totean vain sen, että tällaisia suhteita on olemassa. Ja jos se on parisuhteen malli heille, niin se ei ole kenenkään muun asia. Mutta en pidä sitä aikuisena suhteena siksi, että malli on lapsi-aikuinen eikä aikuinen-aikuinen. Jos toimii parisuhteessa lapsen roolissa, niin se ei tarkoita sitä, etteikö voisi toimia kuin aikuinen työelämässä tai parisuhteen ulkopuolella.

Mitä tarkoitat selkeillä, perinteisillä rooleilla parisuhteessa? Minä luulen, että samanlaisia parisuhteita ja rooleja kuin tänäpäivänä on ollut aina olemassa koska kaikkina aikoina ihmiset ovat olleet eri tasolla tunne-elämän kehityksessä. Ehkä tietty malli on ollut trendikkäämpi jollain ajalla, jolloin siitä on tullut näkyvämpi. Ja jolloin monet ovat halunneet muistuttaa suosittua mallia.

En muistaakseni ole sanonut, että joku parisuhteen malli olisi väärin. Olen varmaan sanonut sen mikä malli on mielestäni paras. Koska olen sitä mieltä, että aikuisen olisi parasta olla aikuinen tai tulla sellaiseksi, niin pidän eniten kahden aikuisen aikuisesta suhteesta. Mielestäni toista aikuista ei pitäisi kannustaa olemaan lapsi parisuhteessa. Olen myös todennut, että parisuhteet toimivat eritavalla tunne-elämän kypsyydestä riippuen. Sanon edelleenkin, että omasta mielestäni paras suhde on sellainen, jossa toista autetaan kasvamaan aikuiseksi. Olen tosiaan sitä mieltä, en vain parisuhteessa, vaan myös ystävyyssuhteissa. Se ei siis ollut määritelmä, vain oma mielipide.
"Aikuinen suhde on aikuisen ihmisen itse itselleen valitsema suhde, noudatti se mitä mallia tahansa." Olen erimieltä tässä asiassa. Minun mielestäni fyysinen aikuisuus ei ole sama asia kuin emotionaalinen aikuisuus. Vain tunne-elämän aikuisella on kyky aikuiseen parisuhteeseen. Tämä on ehdoton mielipiteeni.
"Tärkeintä on liitossa olevien ihmisten onni." Tässä asiassa tismalleen samaa mieltä.

 

Ai niin, tämä isä-tytär teoria siitä, miksi halutaan hoivattavaksi, on vain yksi mahdollinen syy. Taisin kirjoittaakin tyyliin, "että oiskohan näin"...
Joku voi haluta hoivattavaksi pelkästä mukavuudenhalusta. On kivaa kun toinen ottaa kaiken vastuun, tekee kaikki ikävät päätökset jne. Joskus on leppoisampaa itselle olla lapsen roolissa kuin ottaa aikuisen vastuu. Jos toinen suostuu yksin koko taakan kantamiseen niin sehän on hänen päänsärkynsä.

 

Herranjeesu puhuu symbioottisesta suhteesta ja siinä ilmenevistä hoitaja-hoidettava rooleista. Hän ei puhu kaikista suhteista jossa hoivataan ja tullaan hoivatuksi. Jos oma suhteesi ei ole symbioosi, Beatriz, niin miksi luulet, että väittämä koskee myös sinua?

Hän mainitsee myös sen, että tyttö jolla ei ole ollut tarpeeksi hyvää isäsuhdetta voi jäädä kaipaamaan isää niin, että hänen oma tunne-elämä pysähtyy. Sellaisessa suhteessa voidaan puhua insestistä tunnetasolla. Hän ei ole väittänyt, että kaikki haluavat hoivatuiksi samasta syystä. Tai että tämä on ainut syy miksi joku haluaa tulla hoivatuksi. Sinä itse yleistit, ei hän. Hän kertoi esimerkkejä, ei kaikenkattavaa totuutta. Jos itse et elä hoivattavana huonon isäsuhteen vuoksi, niin tämäkään väittämä ei koske sinua. Eikä herranjeesu ole sellaista väittänytkään.

Väitöskirjan voi kirjoittaa myös henkilö, joka ei ole tunne-elämältään aikuinen. Opiskelussa tai työelämässä menestyminen ei myöskään ole tae aikuisuudesta mitä tunne-elämään tulee.

 

Mitä tapahtuu, jos miehesi kohtaa yllättäen vakavia vaikeuksia? Kuka häntä hoivaa ja hoitaa perheen asiat, jos hän ei jaksa/kykene?

Saako miehelläsi olla heikkoja hetkiä? Onko hänellä lupa olla avuton? Saako "perheen pää" koskaan itkeä väsymystään, tunnustaa voimattomuutensa tai pyytää apua?[/quote]

Monisanaisesti ja laajasti en asiasta osaa kertoa, mutta noihin ylläoleviin kysymyksiin yritän vastata. Jos mies murtuu, niin silloin nainen kykyjensä mukaan auttaa vastuun, koska hän on miehelle apulainen. Apulaista ei sitten lueta alistumiseksi.
Kyllä perheenpää saa heikkokin olla.

Miten tasa-arvossa on. Ottaako siellä toinen vastuun toisen heikolla hetkellä?
Mistä tulevat ne liitot joissa ei oteta vastuuta, vaan erotaan?

Nyt tuli kiire töihin.
Keksikää hyviä lisäkysymyksiä, en ole suuttunut.
Tästä ongelmasta tulikin mielenkiintoinen, kun ei ratkea heti.

 

Sen verran Sivuoersoona sanoisin tähän väliin, että vaikka meillä se mies onkin perheen pää niin meillä ollaan kyllä myös tasa-arvoisia.Toinen tukee toista ja yhdessä mennään eteenpäin.

 

siis, väittääkö joku, että on turvallista olla laivassa, jonka kapteeni on kännissä tai muuten vain ei oikein haltsaa hommaa?
Tai tietysti, jos olen lomalla, niin en pyrikään ohjaamaan risteilyalusta; kuka olisi koko elämänsä lomalla ja samassa laivassa?

Ihan turha aihe vängätä, automaattiohjauskin vaatii vähintäin pari kaveria vahtimaan edes toisiaan.

 

Väitöskirjan voi kirjoittaa myös henkilö, joka ei ole tunne-elämältään aikuinen. Opiskelussa tai työelämässä menestyminen ei myöskään ole tae aikuisuudesta mitä tunne-elämään tulee.

Ehkä tässä onkin kyse siitä, että minä en ymmärrä tuota epämääräistä aikuisuuden käsitettä. Minusta sekin on merkki aikuisuudesta ja kypsyydestä, jos ihminen osaa tunnistaa omat halunsa ja tarpeensa, eritellä niitä ja päättää, minkä parisuhteen mallin tuntee itselleen sopivan. Harva uskaltaa tehdä päätöstä, joka kyseenalaistaisi nykyistä konsensusta parisuhteen ihanteena, "tasa-arvo aina ja ennen kaikkea".

Minun tarpeeni ja haluni juontuvat ensisijassa siihen, että olen seksuaalisesti hyvin alistuva. Kuten homoseksuaali haluaa parisuhteeseensa, ei vain seksiakteihin, samaa sukupuolta olevan kumppanin, alistuva ihminen voi haluta kumppanin, joka johtaa. Olen tiennyt mitä olen jo aivan lapsesta saakka, samalla kuitenkin kasvanut ja kypsynyt ihmisenä ihan siinä missä muutkin. Jos mielestänne alistuva seksuaalisuus ja halu toteuttaa sitä laajemmin myös parisuhteessa merkitsee sitä, että on jäänyt tunnetasolla lapseksi, en sitten kai sille mitään voi. En vain ole samaa mieltä. Olen onnellinen omassa suhteessani, sen pitäisi riittää. Turha kai sille on hakea kaikkien hyväksyntää.

Olen kyllä oikeastaan aivan samaa mieltä siitä, että työssä tai elämässä menestyminen ei ole tae aikuisuudesta. Oma esimerkkini oli huono. Minä kuitenkin liittäisin kypsymättömyyden manipuloiviin, narsistisiin ja toisia henkisesti sortaviin ihmisiin, joita kuitenkin myös näennäisesti tasa-arvoisissa parisuhteissa riiittää. Sellaisia ihmisiä riittää myös työelämässä johtopaikoille asti.

 

Miten tasa-arvossa on. Ottaako siellä toinen vastuun toisen heikolla hetkellä?

Tietysti, ja myös kykenevät siihen, koska molemmat kantavat vastuuta omalta osaltaan koko ajan muutenkin. Sitähän tasa-arvo on.

Jos se "perheen pään" pikku apulainen on ollut vuosia/vuosikymmeniä hoivattavana, ilman vastuuta päätösten teosta saati toteuttamisesta, niin miten hän yhtäkkiä kriisitilanteessa kykenee ottamaan ns. ohjat käsiinsä?

Mistä tulevat ne liitot joissa ei oteta vastuuta, vaan erotaan?

Miten tämä liittyy tasa-arvoiseen suhteeseen? Jos suhde ei toimi, se ei toimi, ja jos asioista ei kukaan ota vastuuta niin kyllähän siinä suhde kärsii.

Ei "perheen pää" -malli ole automaattisesti ainoa toimiva tapa olla parisuhteessa, esim. minulle se ei sopisi ollenkaan. Olenkin onnekseni löytänyt kumppanin, jonka kanssa parisuhde toimii, ja olemme myös tasa-arvoiset aikuiset, jotka tarvittaessa kykenevät kompromisseihin. Joskus voi tietenkin tulla eteen tilanne, jossa kerta kaikkiaan ei ole olemassa kompromissia, mutta silloin täytyy ehkä hyväksyä ero yhtenä vaihtoehtona. Mutta ajatukseni eroavat luultavasti Sivupersoonasta siinäkin suhteessa, että mielestäni erollakin on paikkansa, se ei ole automaattisesti aina paha asia.

 

Mitä tapahtuu, jos miehesi kohtaa yllättäen vakavia vaikeuksia? Kuka häntä hoivaa ja hoitaa perheen asiat, jos hän ei jaksa/kykene?

Saako miehelläsi olla heikkoja hetkiä? Onko hänellä lupa olla avuton? Saako "perheen pää" koskaan itkeä väsymystään, tunnustaa voimattomuutensa tai pyytää apua?

Miehellä saa olla heikkoja hetkiä. Totta kai mies saa pyytää apua. Mies saa itkeä väsymystään ja tunnustaa voimattomuutensa. Minä kyllä hoidan perheen asiat, jos mies ei kykene. Silloin emme kuitenkaan ole täysin onnellisia, joten tuollaiset tilanteet eivät onneksi ole tulleet jäädäkseen. Toivottavasti eivät tulekaan.

Rehellisyyden nimissä täytyy tunnustaa, että em. kaltaiset tilanteet ovat minulle varmasti vaikeampia kuin jollekin sellaiselle, joka nauttii johtamisesta. Minä inhoan sitä, en ole hyvä johtaja. Tiedostan kuitenkin omat heikkouteni ja jos toimin väärin toista kohtaan (esimerkiksi ärsyynnyn avuttomuudesta) osaan myöntää senkin ja pyytää anteeksi, yrittää jatkossa paremmin.

 

Voin laittaa tänne jotain aikuisuuden merkkejä. Älkää nyt vain luulko, että tässä listassa on kaikki mukana.
Aikuinen ihminen on kasvanut ulos vanhemmistaan, hänellä on oma identiteetti. Hän elää omaa elämäänsä ja toteuttaa omia toiveitaan vanhempiensa toiveiden sijaan. Hän ei toista vanhempiensa tekemiä virhitä, eikä muutenkaan toista heidän elämäänsä. Hän ymmärtää, ettei hän ole yhtä vanhempiensa kanssa, mutta hän ei myöskään kiellä vanhempiaan ja heidän osuuttaan häneen esim. perimän kautta.

Aikuinen pystyy luomaan läheisiä, molemminpuolisia ihmissuhteita, joista hän ottaa vastuun. Hän ei pelkää yhteensulautumista, koska sitä ei tapahdu vahvan oman identiteetin vuoksi. Hän ei myöskään pelkää hylkäämistä. Hänellä on vahva integritteetti ja hän ottaa tilaa alistamatta muita. Hän uskaltaa loukkaantua, se tunne ei saa häntä raiteiltaan vaan hän osaa työstää sen tunteen.

Aikuinen ei elä tulevaisuudessa eikä menneisyydessä vaan elää tätä hetkeä. Hänen menneisyytensä ei kummittele tässä hetkessä, vaan on jättänyt hänet rauhaan ja hän on toiveikas tulevaisuuden suhteen. Hän luottaa siihen, että olivatpa tulevat ongelmat millaisia tahansa, niin hän pystyy ratkaisemaam ne tarpeeksi tyydyttävällä tavalla.

Aikuinen pystyy rikastuttamaan elämäänsä unelmilla ja fantasioilla, mutta hän ei ole niiden vanki. Hän osaa asettaa kohtuullisia päämääriä. Hän ymmärtää mitä toiveiden toteuttamiseen tarvitaan ja hän tuntee kykynsä ja rajoitteensa.

Aikuinen ottaa vastuun teoistaan.
Jos hänellä on usko, niin se ei ole fundamentalistinen. Usko on elävää, siitä voidaan keskustella toistamatta ulkoaopittuja fraaseja.
Aikuisuus tarkoittaa jatkuvaa henkistä kasvamista. Se ei ole paikoilleen asettunut tila, vaan jatkuvasti valmis muuttumaan uusien kokemusten ansiosta.

 

Meillä on tässä maassa demokratia (ainakin teoriassa). Ettei asioiden hoito tapahtuisi turuilla ja toreilla huutoäänestyksenä, on meillä presidentti, hallitus, eduskunta puolueineen, kaupungin- ja kunnanjohtajat, jne. Meillä on myös erilaisia työpaikkoja, joissa on omistaja/pääjohtaja, yhtiön hallitus, eriasteiset päälliköt ja työnjohtajat. Jollei näin olisi, olisi seurauksena kaaos liian monien pyrkiessä ajamaan asioita haluamaansa suuntaan. Jonkun täytyy tietää ja sanoa, miten toimitaan, sekä kantaa vastuu.

Yhteiskunnan pienimpänä yksikkönä meillä on perhe. Jos tältä yksiköltä puuttuu selkeä johto kaikkine siihen kuuluvine vastuineen, menee tämäkin yritys helposti nurin. Asia ei vaatine erotilastoja - dokumentoituja tahi avo-sellaisia - tarkasteltaessa enempiä todisteluja.

Joku kysyi, miksi päämiehen pitää olla mies. Tähän kysymykseen vastaisin mielelläni miehiseen ominaisuuteen vedoten: miehillä on (naisten keksimät?) putkiaivot, kun taas vastakkaisella sukupuolella on ne ns. tippaleipäaivot. Mies katsoo asioita suorasukaisemmin, turhia mutkia kaavailematta. Nainen vatvoo kysymystä puolelta jos toiseltakin, miettii ja pohtii, kääntelee ja vääntelee tyyliin 'mitä jos', tai entäs sitten kun', ja ihan ihan lopuksi asettaa kaiken tarkoituksen kyseenalaiseksi, jolloin palataan alkuasetelmaan. Kaikki alkaa alusta, eikä mistään tule valmista. Ainakaan siedettävässä ajassa. Katsokaapa vaikka tämän ketjun pituutta.
Ja ennenkuin jälleen hyppäätte, arvoisat ellit, barrikaadeille huutamaan, etteivät KAIKKI naiset ole tuollaisia, niin myönnän kiireesti, etteivät toki. Mutta valtaosa on.
Samaan hengenvetoon sanon nyt senkin, etteivät suinkaan kaikki miehet ole tehtäviensä tasalla, mitä (perheenkään) päänä olemiseen tulee, mutta uskallan sanoa, että valtaosa on.

Olen nyt yrittänyt vähän tyhjentävämmin selittää tuota aloitustani. Liian pitkiä perusteluja ei kukaan kuitenkaan jaksa lukea.

 

Voin laittaa tänne jotain aikuisuuden merkkejä. Älkää nyt vain luulko, että tässä listassa on kaikki mukana.
Aikuinen ihminen on kasvanut ulos vanhemmistaan, hänellä on oma identiteetti. Hän elää omaa elämäänsä ja toteuttaa omia toiveitaan vanhempiensa toiveiden sijaan. Hän ei toista vanhempiensa tekemiä virhitä, eikä muutenkaan toista heidän elämäänsä. Hän ymmärtää, ettei hän ole yhtä vanhempiensa kanssa, mutta hän ei myöskään kiellä vanhempiaan ja heidän osuuttaan häneen esim. perimän kautta.

Aikuinen pystyy luomaan läheisiä, molemminpuolisia ihmissuhteita, joista hän ottaa vastuun. Hän ei pelkää yhteensulautumista, koska sitä ei tapahdu vahvan oman identiteetin vuoksi. Hän ei myöskään pelkää hylkäämistä. Hänellä on vahva integritteetti ja hän ottaa tilaa alistamatta muita. Hän uskaltaa loukkaantua, se tunne ei saa häntä raiteiltaan vaan hän osaa työstää sen tunteen.

Aikuinen ei elä tulevaisuudessa eikä menneisyydessä vaan elää tätä hetkeä. Hänen menneisyytensä ei kummittele tässä hetkessä, vaan on jättänyt hänet rauhaan ja hän on toiveikas tulevaisuuden suhteen. Hän luottaa siihen, että olivatpa tulevat ongelmat millaisia tahansa, niin hän pystyy ratkaisemaam ne tarpeeksi tyydyttävällä tavalla.

Aikuinen pystyy rikastuttamaan elämäänsä unelmilla ja fantasioilla, mutta hän ei ole niiden vanki. Hän osaa asettaa kohtuullisia päämääriä. Hän ymmärtää mitä toiveiden toteuttamiseen tarvitaan ja hän tuntee kykynsä ja rajoitteensa.

Aikuinen ottaa vastuun teoistaan.
Jos hänellä on usko, niin se ei ole fundamentalistinen. Usko on elävää, siitä voidaan keskustella toistamatta ulkoaopittuja fraaseja.
Aikuisuus tarkoittaa jatkuvaa henkistä kasvamista. Se ei ole paikoilleen asettunut tila, vaan jatkuvasti valmis muuttumaan uusien kokemusten ansiosta.

Näistä en ole mitenkään eri mieltä. Kukaan ei aina ja kaikissa tilanteissa täytä kaikkia näitä vaatimuksia, mutta kyllä ne ovat aikuisuuden perusta. Mikään niistä ei ole ristiriidassa oman suhteeni kanssa.

 

Voin laittaa tänne jotain aikuisuuden merkkejä. Älkää nyt vain luulko, että tässä listassa on kaikki mukana.
Aikuinen ihminen on kasvanut ulos vanhemmistaan, hänellä on oma identiteetti. Hän elää omaa elämäänsä ja toteuttaa omia toiveitaan vanhempiensa toiveiden sijaan. Hän ei toista vanhempiensa tekemiä virhitä, eikä muutenkaan toista heidän elämäänsä. Hän ymmärtää, ettei hän ole yhtä vanhempiensa kanssa, mutta hän ei myöskään kiellä vanhempiaan ja heidän osuuttaan häneen esim. perimän kautta.

Aikuinen pystyy luomaan läheisiä, molemminpuolisia ihmissuhteita, joista hän ottaa vastuun. Hän ei pelkää yhteensulautumista, koska sitä ei tapahdu vahvan oman identiteetin vuoksi. Hän ei myöskään pelkää hylkäämistä. Hänellä on vahva integritteetti ja hän ottaa tilaa alistamatta muita. Hän uskaltaa loukkaantua, se tunne ei saa häntä raiteiltaan vaan hän osaa työstää sen tunteen.

Aikuinen ei elä tulevaisuudessa eikä menneisyydessä vaan elää tätä hetkeä. Hänen menneisyytensä ei kummittele tässä hetkessä, vaan on jättänyt hänet rauhaan ja hän on toiveikas tulevaisuuden suhteen. Hän luottaa siihen, että olivatpa tulevat ongelmat millaisia tahansa, niin hän pystyy ratkaisemaam ne tarpeeksi tyydyttävällä tavalla.

Aikuinen pystyy rikastuttamaan elämäänsä unelmilla ja fantasioilla, mutta hän ei ole niiden vanki. Hän osaa asettaa kohtuullisia päämääriä. Hän ymmärtää mitä toiveiden toteuttamiseen tarvitaan ja hän tuntee kykynsä ja rajoitteensa.

Aikuinen ottaa vastuun teoistaan.
Jos hänellä on usko, niin se ei ole fundamentalistinen. Usko on elävää, siitä voidaan keskustella toistamatta ulkoaopittuja fraaseja.
Aikuisuus tarkoittaa jatkuvaa henkistä kasvamista. Se ei ole paikoilleen asettunut tila, vaan jatkuvasti valmis muuttumaan uusien kokemusten ansiosta.

Olipa muuten hienosti sanottu; kirjoittaja on hyvin sisäistänyt aikuisuuden. Ilmeisesti kokemus avaa näin paljon ovia...

 

Tanan tan, kirjoitin pitkän viestin, joka hävisi taivaan tuuliin.
Niin minäkin olen tippaleipäaivo. Jos olen kiinnostunut jostain asiasta tai en ymmärrä sitä, niin haluan mahdollisimman paljon ja monipuolista informaatioita ymmärtääkseni paremmin. Siksi tännekin kirjoittelen arvailuja, oletuksia ja kysymyksiä jotta tulisi mahdollisimman monipuolista palautetta. Jos vastaan jollekin, niin tekstini perustuu tietenkin niihin tietoihin, jotka toinen on itsestään tänne antanut. Minulla ei tietenkään ole henkilöstä kokonaiskuvaa, siksi arvailut on usein vääriä, mutta onhan mahdollisus korjata väärinkäsitykset antamalla uutta tietoa. Arvailen, jotta saisin tietää lisää ja mahdollisuuden muodostaa monipuolisempi kuva toisesta.

Minusta putkiaivo ja tippaleipäaivo täydentävät hyvin toisiaan. Putkiaivo ajattelu yksistään tuntuu liian yksinkertaiselta. Mielestäni ei saada tarpeeksi tyydyttävää ratkaisua jos suuri osa tärkeistä asioista on jätetty ulkopuolelle tai huomioonottamatta. Putkiaivo taas voi kiirehtiä asioita tarvittaessa, jos aika ei riitä monipuolisempaan asioiden tarkasteluun. Joissain asioissa kiirehtiminen on hyväksi ja perusteltua, jossain toisissa taas ei.

Muutaman henkilön perhe ja yritys, jossa on kymmeniä, satoja tai tuhansia henkilöitä, ei toimi mielestäni tyydyttävästi jos käytetään samoja toimintamalleja. Perheessä ihmissuhteet ovat intiimimpejä, jolloin kaikilla täytyy olla sama mahdollisuus vaikuttaa ja tehdä päätöksiä. Meillä on töissä ihan eri roolit ja tehtävät kuin perheessä. Ihmisen psyyke, joka täytyy aina ottaa huomioon kun on ihmisistä kysymys, on liian monimutkainen, jotta sen tulkinta olisi tarpeeksi tyydyttävää putkiaivoilla tehtynä. Työpaikallakin ihmiset ovat vain ihmisiä, eivätkä robotteja, jotka toimivat tietyn kaavan mukaan.

Toisen kohteleminen putkiaivoin, varsinkin intiimissä suhteessa, voi tuntua loukkaavalta mm. siksi että vastaanottajasta tuntuu siltä, että puolet hänestä on jätetty huomioonottamatta ratkaisua tehdessä. Jos ihmistä ei nähdä kokonaisena hänen kaikkine ominaisuuksineen, niin kokonaiskuva vääristyy niinkuin mainosten maailmassa. Tulee tunne siitä, että toinen ei tunne minua ollenkaan.

Jos haluaa nähdä asiat mahdollisimman monipuolisesti, niin niitä on tarkasteltava mahdollisimman monelta kantilta. Keskustelussa voi käydä myöskin niin, että palataan alkuasetelmiin. Sehän on yksi elävän keskustelun ytimistä, ettei ole tarkkaa kuviota siitä miten sen pitäisi toimia. Keskustelu muodostuu keskustelun kuluessa ja siitä tulee sellainen kuin siihen osallistujat ovat kykeneviä tai halukkaita aikaansaamaan. Keskustelu voi olla opettavaa ja rakentavaa vaikka sillä ei alun alkaen olisikaan tarkkaa päämäärää. Ei elävässä keskustelussa ole mitään manuaalia jonka mukaan sen täytyisi toimia ja ei siinä välttämättä ole jotain määrättyä päämäärää.

Kyllä jaksan lukea pitkiäkin perusteluja, anna tulla vaan.

 

herranjeesu, jos viestisi katosi taivaan tuuliin....

arvaan että selaimesi ei ole mozilla firefox, se on selain, joka säilyttää viestit, vaikka vähän mokaisitkin.....peruutusnäppäin yläkulmassa palauttaa viestin....kerron tämän, koska sinulla on hyviä viestejä)