Mies loukkasi minua todella pahasti..

Vähän pohjustusta ensin,
Minä olen luullut että me ollaan todella onnellisia, että meillä on hyvä perhe missä rakkautta riittää, parisuhteessa on mennyt hyvin, mitään ongelmia ei ole vuosiin ollut.

Tänä aamuna mies sanoi ennen töihin lähtöä että hän ei olisi koskaan halunnut kuin 2 lasta ja ainut syy siihen että meillä on neljä lasta on se ettei hänellä ole ollut pokkaa sanoa minulle ettei enempää lapsia halua!
Voi jeesus, minulla ei ole ollut käsitystäkään siitä että hän ajattelee nuin, yhteisestä päätöksestä on kaikki lapset hankittu, ikinä en ole miestä lapsen tekoon painostanut vaan lapsi kestustelut on meneet jotakuinkin näin:
minä: haluaisin vielä yhden lapsen, Mitä mieltä sinä olet, tehdäänkö vielä yksi?
mies: joo tehdään vaan.

Joten mitä helvettiä mieheni päässä liikkuu? miksi hän sanoi nuin?
Tietysti kysyn mieheltäni illalla näitä asioita kun hän tulee töistä. Mutta nyt kysyn teidän mielipidettä?
Loukkaannuinko turhasta? Koska kaikki on ollut hyvin pitäisikö asian antaa olla? Luulen kyllä että tästä tulee aika iso kriisi, vai olenko pikkumainen?
mielipiteitä?
:'(
 
turhaa
tasas yksi komentoora emäntä jyrännyt niin, ettei "mies" ole uskaltanut sanoa mitään. sanot miehelle, että se on turha rypistää ku on paska housussa eli teillä on nyt 4 lasta ja piste. elätte sen mukaan. en usko, että hän vanhana katuu lapsiaan.
 
Kyllä miehesi pitäisi minusta ottaa vastuu omista sanoistaan. Tiedän ettei tämä ole kovin aikuismainen kommentti, mutta hänen "oma mokahan" tuo on. Miten niin ei ollut pokkaa?

Ymmärrän hyvin, että tuo satutti sinua. :hug:
 
sama taal
munkin mies yks paiva heitti ettei ois viela jaksanut tota toista...et vaan mun mieliks sen teki....mut silloin ku sita ehdotin ni oli heti et joo ilman muuta.....miesten mieli on kyl arvoitus
 
Nuille muutamalle harmaalle sen verran että minä en ole jyrännyt koskaan miestäni, minä olen aina ollut se joka antaa kaikessa periksi, jos mies olisi sanonut ettei halua enempää lapsia niin niitä ei olisi tehty, mies on ollut meillä se joka alun perin halusi lapsia ja 2 ensimmäistä oli mieheni ehdotuksesta tehty, meidän häissäkin kun joku kysyi että montako lasta aijotaan tehdä, odotin silloin toista lastamme niin minä sanoin että eiköhän nämä tähän jää ja mies sanoi että ainakin kuusi lasta että on aina halunnut suuren perheen.
No minä olen ollut kuusi kertaa raskaana ja neljä lasta olen saanut, luulisi että mies olisi voinut hieman aikaisemmin kertoa mitä mieltä todella on ollut.

Tänään aamulla puhuttiin asioista ja sanoin jotain että olisi kiva jos mieskin puhuisi minulle avoimesti tunteistaan tai jos joku asia tympii niin haluaisin olla se jolle hän voi puhua. (mies on aika sulkeutunut, ja hautoo asioita yksin ) Joten kaipa tuota kommenttia kerjäsin, kun hän päätti avautua.
 
tt
Toki voi miettiä, että mikä on suhteessa pielessä, kun toinen ei uskalla kertoa toiselle tunteistaan. Miksi miehesi ei uskalla kertoa sinulle noinkin tärkeistä ajatuksista? Luottamus ilmeisesti puuttuu väliltänne.
 

Yhteistyössä