Mies järkytti lasta (ja minua)

  • Viestiketjun aloittaja "Hämmentynyt"
  • Ensimmäinen viesti
"Mannu"
Minä olen ollut kutakuinkin seitsemänvuotias kun olen nähnyt jauhelihapaketin ensimmäisen kerran meillä kotona. Olin kyllä niitä kaupassa nähnyt, mutta en ollut varmaan ymmärtänyt, että se on lihaa. Kysyin paketin kotona jääkaapissa nähtyäni, että "Äiti, voiko lihaa olla tällaisessakin paketissa?" ja olin vieläpä suuttunut, sillä luulin, että meillä oli teurastettu sika eikä minua oltu tällä kertaa päästetty auttamaan. Jopa minustakin tuli ihan terve ja järkevä ihminen sillä erolla esimerkiksi nykyiseen kaveripiiriini, että tiedän oikeasti, miten kova työ siihen vaaditaan, että on jauhoja, joista leipoa leipää tai että on olemassa niitä jauhelihapaketteja kaupassa, josta voi sen soosin sitten tehdä.
 
  • Tykkää
Reactions: Marakatti
taidoton
Tätä keskustelua lukiessani tajusin, että mähän en osaa perata kalaa! Oon mä kai joskus sen tehnyt, mutta nyt en kyllä osaisi sitä tehdä. Olin ajatellut viedä 4- ja 6-vuotiaat tyttöni nyt kesällä ekaa kertaa onkimaan, mutta tarvii varmaan opetella ensin se loppukäsittely, ennen kuin käy nykimässä niitä kaloja sieltä järvestä. Hyviä nettisivuja tiedossa kenelläkään?

Mutta onko oikeasti asia niin kuin tästä keskustelusta pystyy ymmärtämään, että melkein kaikki osaa perata kalan? Kyllä mä luulen, että mäkin siitä kalasta syötävän saisin, en ihan tumpelo ole kuitenkaan, mutta en nyt näin suoralta kädeltä sanoisi oikeasti tietäväni, että miten se kannattaa tehdä. Täytyy varmaan lähteä johonkin eräkurssille, että oppii kaikki sellaiset taidot, joita haluaisin meidän tytöillekin opettaa.
 
Luonnollisuuden puolesta!
Kyllä siinä vaiheessa kun poika lähtee isän kanssa kalaan niin täytyy isänkin saada opettaa pojalle elämän hyödyllisiä taitoja kuten kalan perkaaminen! Ei voi olla, ettetkö pystyisi kertomaan pojallesi että ihmiselläkin on suolet ja ruoansulatus jne. Siitähän sitä oppii. Hyvä kun joku rehellisesti opettaa että eläimistä se ruoka tehdään!
 
jestas
[QUOTE="Aloittaja";28495756]Ei helkkari mitä porukkaa täällä on!!! Kyllä MINÄ tiedän, kuinka kalat perataan ja eläimissä, kuten ihmisissäkin on suolia sisällä. MINÄ EN vain HALUA, että PIENI 6-vuotias poika joutuu tuossa iässä katselemaan moista. En itsekään halua nähdä miten eläimistä tehdään ruokaa, mutta se ei estä minua syömästä eläinperäisiä tuotteita.

Ei minullekaan asiaa näytetty tai kerrottu lapsena. Toki asuimme kaupungissa, niin asiaan ei tarvinnut törmätä. Olen myöhemmin luonnollisesti oppinut mm. koulussa mitä eläinten sisällä on. Näin olisin suonut poikanikin oppivan. En halunnut, että isä näyttää pienelle lapselle kuinka eläimiä tapetaan ja riivitään niiden sisukset pois!

Ai niin, mies oli vielä vitsaillut. Toisen hauen vatsassa oli ollu syöty kala ja mies oli sanonut pojalle, että saatiinkohan äitikala kun mahassa on pikkukala! Voi jessus tuota miestä![/QUOTE]

huomaan miten tiukalla sun panta on,löysää sitä vähäsen.
 
"oka"
mulla 2v tyttö toi menneenä talvena isille pilkki reiän vierustalta ahvenet kun net siitä sitte perattiin.. sillä aikaa kun toinen tyttö (6kk) nukkui reessä päivä unia. siitä kelkalla mökille ja ahvenet paistumaan! ja sai tyttökin ahvenista vatsan täyteen =) epäilen että moinen toiminta ihan yö unia vie.. 6v muksu nyt on sellanen että seku näkee ihan mitä tahansa uutta niin alkaa niitä kysymyksiä sateleen!
 
"Kata82"
Kyllähän 6-vuotiaan pitäis ymmärtää jo jotain anatomiasta. Itsekin oon nähny kalan perkausta joskus 6-vuotiaana jo eikä siitä mitään traumoja tullu. Vaikka nykyään en enää pystyisi tappamaan mitään elävää.
 
"Kurppa"
Ei kannata päästää poikaa kouluun. Siellähän tuo vielä pahoille teille oppii biologian tunneilla, kun saakin lopulta tietää ihmisilläkin olevan sisäelimiä. Mikä lie murhaaja lopulta tulee. :/ Aivan kauheaa!! Että vielä tällaisessa hyvinvointivaltiossa kuin Suomi.
 
"Laura"
Aivan hirveää olen samaa mieltä kanssasi!!! Soita sosiaaliviraomaisille tälläinen ei ole hyväksyttävää herranjumala! Mitä se sinun miehesi oikeen ajattelee onko joku sosiopaatti! Omgg -.- vittu että olet kyllä kaupunkilais juntti :d
 
normaali ihminen
Jo on aikoihin eletty, ettei lapsena saisi perata kaloja!!!??? Hyvää päivää :D Mä perkasin niitä itsenäisesti 6 v ja en oo sen jälkeen suolestanut ihmisiä, enkä oo saanut traumoja... Kyllä tuo miehesi haukkuminen juntiksi ja maalta ym. osuu nyt ihan SINUN omaan nilkkaasi tässä!!! Taitaa olla rinsessa jostakin helsingin tai espoon hienostosta syntysin, jossa valkoisilla silkkihansikkailla kannellaan koirankakkaa pusseissa ja ostellaan valmiiksi paistettuja kuhafileitä 49,90/kg...
 
Minä vaan...
Enää ei tarvi ihmetellä jos tuntuu, että nykynuoriso on vieraantunut luonnosta ja eläimistä, jos aikuset ihmisetkin ajattelee näin. -"Tiedänhän mä sen että maito tulee lehmistä mutta pitääkö sitä nyt lapsille näyttää kun sitä lypsetään, traumojahan siitä tulee!! ;) Ookko niin kuin ihan oikeesti sitä mieltä että Äijäs on juntti ja aiheutti lapselle traumoja?
 
eller
Aivan normaalia on tappaa kalat ja perata ne. Siinä ei ole mitään ihmeellistä. 6-vuotias on jo aika iso oppiakseen vasta nyt tämän asian. Olet todella kusessa vielä lapsesi kanssa jonain päivänä, jos jatkat hänen kasvattamistaan tuollaisessa pumpulissa. Etkö hyvä ihminen ymmärrä, että tuo on maailman luonnollisin asia ja ahdistus on sinulla itselläsi. Jos lapsi kysyy onko ihmisellä suolet sisällä, niin kyllä on, voit ihan huoleti vastata kysymyksiin juuri niin kuin asiat on. Tuosta on epätervettä kokea mitään ahdistusta, tsekkaapa nyt uudestaan oma roolisi äitinä ja mieti millaiset eväät annat lapsellesi maailmaan, jos hän ei saa nähdä mielestäsi tällaisia asioita.
 
Mummo.
Jo aikojen alusta on lapeset olleet Ruuan Keräilyssä ,pyynnissä Ja laitossa olleet mukana. Yhtään kertomusta en ole kuullut traumoista joita olisi kyseisistä tapahtumista lapselle tullut.Vanhempien esimerkki Kauhistella ja suurennella tapahtumia sen sijaan voi ruokkia lapsen mielikuvitusta ja aiheuttaa painajaisia. Ei siis ole kenenkään etu hysterisoida mitään mikä on luonnolista.
 
punakynä
Luulin,että ensimmäinen oli vitsi.Ei näköjään ollut?! Mieheni on kaupungista, mutta silti osallistunut jo pienenä metsästykseen ja kalastukseen maalla. Hirvet ja puput on kaadon jälkeen suolistettu porukalla. Tämä ei ole estänyt häntä kouluttautumasta akateemisesti, ryhtymästä isäksi, sosiaalistumasta, arvostamasta elämää. Katsopas curling-vanhemmuutta käsittelevä kirja ja mieti, kumpi perheenne aikuisista toimii lapsen parhaaksi.
 

Yhteistyössä