E
epäröin
Vieras
Uusperheen ongelmia, tästä on ehkä ennenkin täällä keskusteltu, mutta jos jaksaisitte silti jotenkin kommentoida...
Tilanne on siis se että minulla on ed.liitosta lapsi, ja tämä riittää minulle. En ole koskaan tuntenut halua tai tarvetta hankkia toista lasta. Miehellä ei omaa biologista lasta ole, ja hän haluaisi sitä kovasti. Vauvakuumeilua on kestänyt jo yli vuoden. Tiedän kyllä miltä se tuntuu kun haluaa palavasti omaa lasta, ja surettaa ihan etten itse pysty olemaan mukana tässä kuumeilussa.
Tuntuu epäreilulta ajatus että kieltäisin mieheltä sellaisen onnen, mutta en voi vilpittömästi sanoa haluavani lasta.
Ensimmäinen oli toivottu ja ihana juttu, mutta sekä raskaus että synnytys että vauva-aika oli tosi rankkaa. Tuntuu että kaikki mahdolliset ongelmat käytiin läpi, ja nyt tuntuu elämä niin mukavalta ja helpolta, kun lapsi on jo "iso". Syö itse, peseytyy suurilta osin itse, nukkuu hyvin jne. Kun mietin uudelleen siihen vauvarumbaan alkamista... huh huh. Mieleen tulee väkisin ne negatiiviset jutut, väsymys ja rahanmeno, jne. Pelkään etten oikeasti jaksa tai kestä sitä, kun en olisi 100% innoissani ja halukas. Tiedän kyllä että mies osallistuisi ja tukisi parhaansa mukaan, mutta minähän se väkisinkin olisin joka lapsen kantaa, synnyttää, imettää jne.
Ja toisaalta, tiedän kyllä senkin että kyllähän se lapsi takuulla rakas olisi, enkä pois antaisi.
Tilanne on siis se että minulla on ed.liitosta lapsi, ja tämä riittää minulle. En ole koskaan tuntenut halua tai tarvetta hankkia toista lasta. Miehellä ei omaa biologista lasta ole, ja hän haluaisi sitä kovasti. Vauvakuumeilua on kestänyt jo yli vuoden. Tiedän kyllä miltä se tuntuu kun haluaa palavasti omaa lasta, ja surettaa ihan etten itse pysty olemaan mukana tässä kuumeilussa.
Tuntuu epäreilulta ajatus että kieltäisin mieheltä sellaisen onnen, mutta en voi vilpittömästi sanoa haluavani lasta.Ensimmäinen oli toivottu ja ihana juttu, mutta sekä raskaus että synnytys että vauva-aika oli tosi rankkaa. Tuntuu että kaikki mahdolliset ongelmat käytiin läpi, ja nyt tuntuu elämä niin mukavalta ja helpolta, kun lapsi on jo "iso". Syö itse, peseytyy suurilta osin itse, nukkuu hyvin jne. Kun mietin uudelleen siihen vauvarumbaan alkamista... huh huh.
Mieleen tulee väkisin ne negatiiviset jutut, väsymys ja rahanmeno, jne. Pelkään etten oikeasti jaksa tai kestä sitä, kun en olisi 100% innoissani ja halukas. Tiedän kyllä että mies osallistuisi ja tukisi parhaansa mukaan, mutta minähän se väkisinkin olisin joka lapsen kantaa, synnyttää, imettää jne.Ja toisaalta, tiedän kyllä senkin että kyllähän se lapsi takuulla rakas olisi, enkä pois antaisi.
