Mies haluaa lapsen, minä en. Mitä tehdä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Ahdistunut
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Mulla on vähän erilainen kokemus kuin useimmilla tässä ketjussa. Olin samanlainen kuin aapee, en halunnut lasta, en ole koskaan tykännyt lapsista ja ja TIESIN etten haluaisikaan koskaan. No mies taas tykkää lapsista, oltiin oltu 8 vuotta yhdessä ja mies oli aina sanonut haluavansa lapsen. Kaikki sanoivat samaa kuin tässä ketjussa, ett'ä "kyllä ne äidinvaistot löytyy, lapsi on ihanin maailmassa sitten lopulta" jne. ja mä uskoin ja tulin raskaaksi. No nyt poika on 4-vuotta, ja toki rakastan häntä, mutta silti hiljaa mielessäni olen sitä mieltä että olisin onnellisempi ilman lasta. Ei olisi pitänyt suostua miehen mieliksi. Äitiys kyllä luonnistuu, mutta en vaan tunne itseäni äidiksi ja tiedän että elämä olisi parempaa ilman lasta. En vaan ole lapsi-ihminen, ja tämä "perhe-elämä" jotenkin latistaa elämästä ne särmät pois. Tiedän ettei monella näin ole ja jotkut osaa saada lapsista hirveästi iloa elämäänsä, mut mulla se ei onnistu.
 
[QUOTE="hippu";25742489]Mulla on vähän erilainen kokemus kuin useimmilla tässä ketjussa. Olin samanlainen kuin aapee, en halunnut lasta, en ole koskaan tykännyt lapsista ja ja TIESIN etten haluaisikaan koskaan. No mies taas tykkää lapsista, oltiin oltu 8 vuotta yhdessä ja mies oli aina sanonut haluavansa lapsen. Kaikki sanoivat samaa kuin tässä ketjussa, ett'ä "kyllä ne äidinvaistot löytyy, lapsi on ihanin maailmassa sitten lopulta" jne. ja mä uskoin ja tulin raskaaksi. No nyt poika on 4-vuotta, ja toki rakastan häntä, mutta silti hiljaa mielessäni olen sitä mieltä että olisin onnellisempi ilman lasta. Ei olisi pitänyt suostua miehen mieliksi. Äitiys kyllä luonnistuu, mutta en vaan tunne itseäni äidiksi ja tiedän että elämä olisi parempaa ilman lasta. En vaan ole lapsi-ihminen, ja tämä "perhe-elämä" jotenkin latistaa elämästä ne särmät pois. Tiedän ettei monella näin ole ja jotkut osaa saada lapsista hirveästi iloa elämäänsä, mut mulla se ei onnistu.[/QUOTE]

Samanlainen taustatilanne meilläkin, eli en ole koskaan halunnut lasta ja mies haluaa. En ole missään vaiheessa suostunut lasta miehelle mieliksi tekemäänkään, koska juuri samanlaisia tuntemuksia kuin sinulla uskoisin minullakin sitten olevan. `Idyllinen perhe-elämä` ja suvun jatkaminen ei ole se minun juttu.

Sanoinkin miehelle, että hänellä on kaksi vaihtoehtoa: joko hän jatkaa liittoa minun kanssa ilman lapsia, tai erotaan ja etsii itsellensä uuden naisen. Valitsi ensimmäisen, mistä olin tietysti ikionnellinen. Nyt ei ole pariin vuoteen maininnutkaan toiveita lapsista, mutta jos niitä vielä tulee, on ehkä parempi sitten kuitenkin erota.
 
[QUOTE="hippu";25742489]Mulla on vähän erilainen kokemus kuin useimmilla tässä ketjussa. Olin samanlainen kuin aapee, en halunnut lasta, en ole koskaan tykännyt lapsista ja ja TIESIN etten haluaisikaan koskaan. No mies taas tykkää lapsista, oltiin oltu 8 vuotta yhdessä ja mies oli aina sanonut haluavansa lapsen. Kaikki sanoivat samaa kuin tässä ketjussa, ett'ä "kyllä ne äidinvaistot löytyy, lapsi on ihanin maailmassa sitten lopulta" jne. ja mä uskoin ja tulin raskaaksi. No nyt poika on 4-vuotta, ja toki rakastan häntä, mutta silti hiljaa mielessäni olen sitä mieltä että olisin onnellisempi ilman lasta. Ei olisi pitänyt suostua miehen mieliksi. Äitiys kyllä luonnistuu, mutta en vaan tunne itseäni äidiksi ja tiedän että elämä olisi parempaa ilman lasta. En vaan ole lapsi-ihminen, ja tämä "perhe-elämä" jotenkin latistaa elämästä ne särmät pois. Tiedän ettei monella näin ole ja jotkut osaa saada lapsista hirveästi iloa elämäänsä, mut mulla se ei onnistu.[/QUOTE]

P.S: kiitos, että jaoit kokemuksesi rohkeasti! Tällaiset ´kielletyt´ äidin tunteet ovat edelleen jonkinlainen tabu Suomessa, joten on hienoa, että joku pystyy niistä puhumaan.
 
Itse olen vasta 25 vuotta mutta oma mieheni on jo asettanut takarajan, koska hän haluaa tulla isäksi. Itse en halua enkä usko koskaan haluavanikaan. Loukkavinta on jatkuvasti kuulla, että kyllä se vauvakuume tulee sitten parin vuoden päästä. Toivottavasti tulisikin, koska en halua erota rakastamme toisiamme ja ainoa mikä erottaa on lapsihaaveet. Jotenkin koko ajan tilanne stressaa entistä enemmän. Pitäisikö jo nyt luovuttaa ja erota antaen toiselle mahdollisuuden etsiä kumppani jolla on jo samanlaiset tulevaisuuden haaveet vai odotella jos vaikka miehen tai oma mieli muuttuisi. Itsellä jotenkin huijattu olo (vaikka tiedän ettei saisi tai kuuluisi olla), koska ilmoitin jo hyvissä ajoin etten halua lapsia. Sitten ykskaks mies päättikin ilmoittaa, että sitten jossain vaiheessa hankitaan lapsi. Sen tiedän että toisen mieliksi en lasta hanki. Todennäköisesti tulisi vain itse katkeraksi vaikka jotenkin oppisi omaa lasta rakastamaan..
 
Jos et halua lapsia, ette tee, hyvin yksinkertaista :) Ei kai nyt puolison halun perusteella pelkästään tuollaisia päätöksiä tehdä, tuo on kuitenkin varmasti suurin muutos mitä elämälleen voi tehdä.
 
Itse olen vasta 25 vuotta mutta oma mieheni on jo asettanut takarajan, koska hän haluaa tulla isäksi. Itse en halua enkä usko koskaan haluavanikaan. Loukkavinta on jatkuvasti kuulla, että kyllä se vauvakuume tulee sitten parin vuoden päästä. Toivottavasti tulisikin, koska en halua erota rakastamme toisiamme ja ainoa mikä erottaa on lapsihaaveet. Jotenkin koko ajan tilanne stressaa entistä enemmän. Pitäisikö jo nyt luovuttaa ja erota antaen toiselle mahdollisuuden etsiä kumppani jolla on jo samanlaiset tulevaisuuden haaveet vai odotella jos vaikka miehen tai oma mieli muuttuisi. Itsellä jotenkin huijattu olo (vaikka tiedän ettei saisi tai kuuluisi olla), koska ilmoitin jo hyvissä ajoin etten halua lapsia. Sitten ykskaks mies päättikin ilmoittaa, että sitten jossain vaiheessa hankitaan lapsi. Sen tiedän että toisen mieliksi en lasta hanki. Todennäköisesti tulisi vain itse katkeraksi vaikka jotenkin oppisi omaa lasta rakastamaan..

Sä voisit myös vaatia takarajaa miehen päätökselle. Jatkaako sinun, rakastamansa naisen kanssa lapsetonta elämää, vai erota ja lähteä tavoittelemaan omia lapsensaanti haaveitaan jonkun uuden kanssa.
Et myöskään tuonut ilmi että olisit "ehdottoman ei:n" kannalla, ja kun nuori olet niin mieli voi muuttua, ei sitä koskaan tiedä.
Kannattaa vielä keskustella asiasta vakavasti. Voit myös kokeilla ohimennen heittoja, vähän samaan tyyliin kuin miehesi tekee vauva haaveista, tyyliin mitä jos en koskaan saa vauvakuumetta. Reaktioista lukee paljon vaikka niistä ei aina keskustelua syntyisikään. Sulla ei kuitenkaan ole tavallaan menetettävää vielä tässä vaiheessa, myöhemmällä iällä voi olla raskaampaa jos vielä nousee tapetille esim. 5 vuoden päästä..niin kannattaa miettiä miten pitkään annat siimaa ja molemmat elätte toisiltanne toivoen ja pahimmillaan katkeroidutte ja petytte pahasti.

(osaakohan mies myös ajatella sellaista seikkaa, että eron jälkeen mahdollisuudet ei myöskään ole itsestään selviä, kaikki ei mene elämässä juuri koskaan miten suunnittelee.., ja että hän voisi siltikin jäädä lapsettomaksi jos huonosti käy)
 

Yhteistyössä